Motivointia ja psyykkistä valmentautumista

Loma pyörähti mukavasti käyntiin Vappu Alatalon koulutuksella. Sunnuntaina oltiin Kajaanissa koirien kanssa opiskelemassa motivointia ja maanantaina oli vuorossa luento psyykkisestä valmentautumisesta. Osallistuin koulutukseen Mantan kans, Mopille kun voi iskeä se kuuluisa hallipaniikki missä vain milloin vain ja varsinkin, jos paikalla on enemmän ihmisiä. Vaikka Rakki-Areena on tuttu paikka, en ota sitä riskiä, että koulutus menee häneksi panikoinnin suhteen. Ja miksi turhaan stressata koiraa.

Motivointipäivä alkoi luennolla ja oli kiva kuulla, että se mitä ite pidän tärkeimpänä koko koiraharrastuksessa on tosiaankin koko homman ydin, eli suhde ja vuorovaikutus. Vappu on kyllä ihan loistava luennoitsija ja kouluttaja, vaikka moni asia oli jo entuudestaan tuttu, ne saivat nyt ihan uudenlaisen merkityksen.
Yksi tärkeimmistä asioista mikä jäi mieleen, oli reiluus koiraa kohtaan. Ja se, mitä oon itekki monesti ajatellu, eli että koirat tekevät aika harvoin virheitä esim. kokeissa "tahallaan", kyse on usein omistajan aiheuttamasta epävarmuudesta ja koira parka yrittää rauhotella sitten niin omistajaa kuin myös itseään.
Tästä tuli mieleen yksi tokokoe, jota olin kerran kattomassa. Liikkeiden välillä ohjaaja palkkasi koiran vatkaamalla sitä kaksin käsin ja läärystämällä niin isosti, että varmasti yleisökin kuuli joka ikisen sanan. Koira oli sen näkönen, että haluaa pois tilanteesta heti paikalla ja sen epävarmuus paistoi kilometrin päähän, ei jäänyt varmaan tyhmemmällekkään epäselväksi, ettei kyseistä koiraa kotona treeneissä niin "palkita". Ei sitä tarvi ihmetellä, miksi koiran motivaatio ja tekemisen riemu hiipui jokaisen vatkaussession jälkeen entisestään.
Toisenkin ääripään omistajan epäreiluudesta näin kerran, koira teki hommat teknisesti oikein, tosin ottamatta ohjaajaan kertaakaan kontaktia seuratessa ja suoritus oli ilottomin ikinä näkemäni. Eikä ilottomuuteen tarvinnu syytä pitkään miettiä, kentältä tultiin pois kirosanojen kanssa eikä koira saanut minkään näköstä kiitosta. Voi että me ihmiset ollaan reiluja noita meidän ystäviä kohtaan!

Motivaatiokoulutuksen käytännön osuus järjestettiin siis meidän aksapaikassa ja Mantallahan nousi tietysti kierrokset kaakkoon, kun hallin pihaan kurvastiin, raukka luuli pääsevänsä tivoliin. Olin siinä uskossa, että kun meidän vuoro koittaa, se vain juoksee ympäri hallia paniikin vallassa siinä luulossa, että joku on varastanu sen ikiomat agilityesteet... No ei juossu, eikä suhteellisen suuri katsojien joukkokaan häirinnyt, joskin vire oli kyllä melko korkea ja se nyt on ihan ymmärrettävää. Mantan kans ei ehkä voi puhua motivaatiokoulutuksesta, vaan motivaation hillitsemiskoulutuksesta, eli keskityttiin enemmänkin malttiin. Homman nimi oli se, että kun Manta irrotti irti-käskyllä otteen lammastuherosta, nostin lelun ylös ja leikki jatkui vasta, kun se oma-alotteisesti meni istumaan. Ja leluun tartuttiin kiinni vasta nappaa-käskyllä. Välillä pylly meni maahan helposti, välillä piti ootella tovi ja kun leikki jatkui pitempään, vire selvästi nousi liian ylös ja lelustakaan ei luovuttu joka kerta ensimmäisellä käskyllä. Vapun ohjeistus oli (kiitokset Ailalle, joka kirjoitteli meille katsomossa kotiläksyt muistiin!), että Mantan kanssa pidetään leikissä paljon taukoja ja otetaan se aina hihnaan välillä rauhottumaan.
Tokihan se on jo huomattu, että lelut kiihdyttää Mantaa, joten agilityssa palkkana on namit, tuhero on palkkana sitten vasta ihan lopuksi. On ilo kouluttaa ahnetta, tai siis kauniimmin sanottuna hyvän ruokahalun omaavaa koiraa, joka rakastaa leikkiä minun kanssa. On helppo valita palkka sen mukaan tarvitaanko maltillista seuraamista vaiko satalasissa ruutuun menoja. Ja kun se vielä osaa rauhoittumisen taidonkin ja on kotona  käytännössä huomaamaton tapaus, niin ei oo paljo valittamista.

Manta myöskin palkkautuu sillä, että saa hypätä minua vasten, tässä leikissä se oli kuitenkin kiellettyä. Pähkäilin asiaa itekseni ja tuherotiimin (matkaseuramme Kaijan ja Ailan) kanssa ja tulin siihen tulokseen, että en muuta sitä tapaa. Treeneissä, kun vapautan Mantan jostain liikkeestä, se usein hyppää minua vasten kun kehun ja levitän kädet, sillä palkalla mennään jatkossakin!
Ite en oo sitä ennen hoksannutkaan, mutta Mantan vire kuulemma nousee, kun minä hymyilen ja nauran. Hyvä tietää, seuraavassa kokeessa hihittelen koko seuraamiskaavion ajan ääneen :)

Meillä oli aika kivaa!

                                                             (Kiitokset Salmelle kuvista!)

Maanantain luennolla saatiin kullanarvoisia vinkkejä jännityksen hallintaan, lisäksi puhuttiin keskittymisestä ja häiriöistä. Minähän jännitän varsinkin tokokokeita ihan hirvittävästi, ennen omaa suoritusta pelko ja jännitys on ihan lamaannuttavaa. Nyt tuntuu sille, että tähänkin ongelmaan sai helpotusta, tosin sehän nähdään vasta seuraavassa kokeessa...

Molempina päivinä käytiin Kaijan ja koirien kanssa nollaamassa aivot parin tunnin lenkillä jäällä. Teki enemmän kuin hyvää niin omille kuin koirienkin aivoille ja siinä samalla sai kertailtua koulutuksessa esiin tulleita asioita.
Illalla hokasin sitten yhen aika jännän yhteensattuman ja soitin heti Kaijalle ihan  vaan kysyäkseni, ketkä sen mielestä on olleet parhaita kouluttajia. Vastaus tuli ku apteekin hyllyltä, Vappu ja Tarja. Kun kysyin mitä koiria heillä on langan päässä oli hetken hiljaisuus ja sitten tuli vastaus, espanjanvesikoiria ja bortsuja... Näiden rotujen omistajat taitavat olla harvinaisen mukavia ihmisiä ;)

Ens viikonloppuna suunnataan taas kuonot kohti Kajaania, luvassa on kahden päivän tokoreenit Katja Sulkalan opissa. Ihana päästä taas ihan uuden kouluttajan oppiin, joskin Mantan viretaso ei tuolla Rakki-Areenalla ihan optimaalinen tokoiluun ole... Mutta onpahan ainaki haastetta!