Joulun viettoa

Luikasta on ja potkurikin joutasi varastoon oottelemaan talaven tuloa, van en valita. Enkä valita sitäkään, että saikku loppu ja muutaman työvuoron jälkeen on räpylät auki ja sormet turvoksissa, on meillä kuitennii kaikki ihan kohtuu hyvin. Siperia opettaa, pienet on  murheet moniin muihin verrattuna, nautitaan siitä mitä meillä on. Piste.

Niin, valokuvauskurssilla muistan opettajan sanoneen, että pitäkää ne kamerat siinä saapusalla ja kuvatkaa sitä normiarkea, ei aina vain jotain juhlia, tapahtumia tms. Tässä jokunen päivä ennen joulua muistin tuon ja ajattelin, että siinähän on idistä, nuo koulutukset ja kaiken maailman häppeningit kyllä muistaa, mutta turhan usein se arki jää unholaan. Eli tiiossa on räpsyjä meidän viime päivien arjesta kotosalla :)

Meille TK2 on aika pirun iso ( =juhlien arvoinen) juttu, suuri kiitos siitä kuuluu reenikavereille, jotka ovat koulari-kakun ansainneet!

 Nato-ohjuksen herkempi puoli, uni ei tule ilman maailman tärkeintä nallea. Ja sillä on muuten kaikki sisälmyksetki tallessa, ystäviä ei suolisteta.

Tiistaisin ja torstaisin on Mopilla työpäivä,silloin ilmestyy paikallislehti. Voi että se niin nauttii kuvaamisesta ;)

Äiskä yrittää ommella verhoja. Paino sanalla yrittää.

Kuusi kannettiin sulamaan, eikä apulaisista ollut taaskaan pulaa. Huomatkaa hieno pinkki työkalusalkku, semmonen pitäis löytyä jokaiselta naisihmiseltä. Lisävarusteeksi oon ostanu jakoavainsarjan ja elämä on helpottunu puolella näiden hankintojen jälkeen.

Muista nostaa jalat tyynylle, vaikka kesken kiireisen päivän, jos huomaat puutumisen tunnetta ja turvotusta raajoissa.

Hyviin tapoihin kuuluu pyyhkiä suupielet ruokailun jälkeen.

Mantan lempparipaikka.







Miksiköhän kaikissa neulomuksissa on aina mukana pikkusen  koirankarvoja???

On hyvin epäreilua laittaa lahjoja kuusen alle ja ottaa ne sieltä sitte pois. Sitäpaitsi, se kuusi EI meinannu kaatua ja me EI tapeltu, pientä sisarusten välistä irvistelyä ihan hyvässä hengessä.

Kaikkeista rakkaimmat, Moppi, Manta ja Riepu. Ikävä ei lopu ikinä.

Esipesu käynnissä, ekologinen ja virtaa säästävä vaihtoehto.

Onkaetse suunmyötästä.

Trinsessat saavat jouluisin etuoikeuksia, kennelliitto on asettanut sellaisen lain. Matkalla mummolaan.






Joillain on taito puskea ittesä ihan joka paikkaan, Moppi joulutunnelmissa (ja Mantan korva)...

...ja meidän jouluinen olkkarin pöytä (ja Manta ihan omana ihtenään).

 Pukki tuu jo!!!

Siis onko meidän ihan pakko alistua tähän joka ikinen joulu???






Jos toimii ihan sikanopeesti, voi saada napattua parhaat päältä. Äläkä mulukoile, mistä minä tiesin, että tämä on Mantalle (Sakelta <3) ku minen ossaa lukea???

J

Tutkinnan alla lahja Kasperilta.

Jotkut kätkee lahjat jemmapiiloon sängyn alle...

...jotkut osaa nauttia niistä just sillon kun se on mahollista.

Että tämmöstä meille tällä kertaa. On me reenattuki, Manta oli ansaitulla nipotustauolla jonkin aikaa, mutta nyt pyhien mentyä alotellaan reenejä sillä mielin, että jos sitä sinne voittajaan alettasi tähtäämään. Hui kamala. Ei oo vieläkään menny vissiin ihan jakeluun se, millä rytinällä ne ykköset sitte tuli. Mopin kans värkkäillessä jo pelkästään AVO1 on tuntunu niin saavuttamattomalle, saati sitte TK2 ja oon jo joskus synkkänä hetkenä ajatellu, että minusta ei vaan ole kouluttamaan koiraa ALO-luokkaa pitemmälle. Ehkä me joskus jonain päivänä Mopinkin kans onnistutaan ja se AVO1 sieltä napsahtaa ja voin luvata, että sillon kyllä korkataan kuohariputeli reeniporukan kesken, sitä päivää ootellessa jatketaan reenailua ja aletaan kattelemaan ens kesän kokeita.

Tamminäyttelykin on vissiin ihan kohta ja tietääkseni oon Mantan sinne ilmottanu, jouduin ilmottamaan sen sähköpostilla kun sivuilla oli joku vika ja kai se ilmo perille meni, kun vahvistuskin tuli. Tosin ei ois kamalan vakavaa vaikka  ei ois perille mennykkään, vähän on semmonen fiilis, että saatetaan jäädä sunnuntaina kotiinkin. Lauantaina sinne ollaan kuitenkin menossa koira-akkojen kanssa ja saapi nyt nähä, koppeuvunko molempina päivinä lähtemään.

Huomenna koittaa sitte taas se ilta, kun koirien iltalenkki hoidellaan ennen kuutta ja loppuilta istutaan kotona sälekaihtimet kiinni sohvan nurkassa telkkaria katsoen ja sukkaa neuloen. Kumpikaan ei raketteja pelkää, mutta varjelen  viimeseen asti, etteivät pääse säikähtämään. Jos tarkemmin aatellaan, niin taitaa olla raukoilla raketin mentävä aukko sivistyksessä, kun eivät oo tainneet vielä ikinä semmosta nähä ja toivon mukaan eivät nääkkään.
Niin että hyvää ja pelotonta uuden vuoden aattoa kaikille lukijoille, pidetään koirat sisätiloissa ja hoidellaan pissikakkajutut niin, ettei säikähyksiä pääse tapahtumaan!

 Iskän raksupaksut <3

Tokoilemassa Kannuksessa

En olisi ehkä alkuvuodesta uskonut, että me tähän pystytään, vajaan kahden kuukauden aikana kolme AVO1:stä, niistä viimesin eilen Kannuksesta 180,5 pisteellä.

On se vaan aika pätevä koiruus <3

TK1 TK2 Manta Saaga Serafiina

Ps.Miljoonat kiitokset ihanoille reenikavereille, tästä on hyvä suunnata kuonot kohti voittajaa :)

Toko-kokeilua

Jospa sitä sitte nyt jatkasi siitä mihin viimeksi jäin, mätsärit siis pidettiin ja mikäs se on pitäessä hyvällä porukalla, kaikki sujui hienosti ja varmaankin tuossa keväällä pidetään seuraavat. Sen verran monia on jo järkätty, että alkaa sujua rutiinilla, vaikka onhan niissä aina oma hommansa ja pieni stressinpoikanen koko ajan päällä. Näistä mätsäreistä kuuluu kyllä suurin kiitos Saaralle, joka omin pikku kätösin värkkäsi kasaan valtavan läjän naruleluja palkinnoiksi ja myyntiin.

Martti oli mun suosikki ja tuomaritki vissiin tykkäs, BIS 3!

Mutta sitte siihen Mantan kokeeseen. Tuomari oli ihan uusi tuttavuus, Marko Puranen, josta olin kuullut paljon hyvää. Kaikki mahdolliset asiat soti niin täysillä tätä meidän osallistumista vastaan, mutta lähettiin silti kokeilemaan. Paikan päällä tuli vielä yksi "ongelma" lisää, oltiin ekana suoritusvuorossa ja se ei ollu ollenkaan kivaa, muistoissa on vielä se katastrofaalinen Kajaanin koe jossa myös oltiin ekana ja sehän meni niinkuin meni...
Piti jo itelle taas kovveotuo, että ei kannata tehä ongelmia etukäteen, koira osaa ja piste. Mutta tässäpä koe kokonaisuudessaan:

Paikkamakuu  7   -oli käyny istumassa välillä, mutta menny sitte takas maahan
Seuraaminen 10
Liikkeestä maahan  9.5  -lähti pienellä viiveellä seuraamaan, muuten hieno
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen  9.5  -seisomisasennossa rintamasuunta hieman vino, muuten hieno
Kaukot 7 -nousi istumaan ennen aikojaan...
Nouto  10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

Eli AVO1, pisteitä 180 ja 3. sija. Ja ei varmaan tarvi ees mainita, että joku oli taas aika ylpeä koirastaan <3. Tuomarista tykkäsin paljon, mutta muita koirakoita seuratessa huomasin, että tämä tuomari ei näytä verottavan pisteitä vartaloavuista ja joitain muitakin juttuja sieltä katsomon puolelta huomasi, mistä ite ois tuomarina verottanu enemmän pisteitä, mutta kaikkihan on katsojan silmissä :). Eli ei ehkä ollut mistään tiukimmasta päästä, vaikka oman suorituksen jälkeen niin ajattelinkin, tosin ihan aiheesta se meiltä noita puolikkaita pisteitä pois otti. Mutta siitäkin huolimatta voisin kyllä mennä tälle tuomarille uudestaankin, tuomaripeliä on tämäkin laji ;)

Nyt  suunnitteilla olis vielä yksi koe tälle vuodelle ja ehkä tammikuun alussa ehitään jossain käymään, ennenkuin juoksut alkaa, siinä voipi sitte vierähtää tovi jos toinenkin.
Sitte sitä onki hyvästi aikaa alkaa viilailemaan paikkamakuuta ihan alusta uudelleen ja tarkotuksena olisi päästä reenailemaan ensi vuoden puolella enemmän vieraisiin halleihin.

Ja entäpäs Moppi. Minä niin ootan, että pääsisin sen kans kokeeseen. Ja vielä enemmän odotan, jos päästäisiin sen kanssa ihan virallisiin agikisoihin. On se vaan niin pätevä noissa reeneissä, tosin vieras kenttä, vieraat ihmiset, vieraat esteet ym. voi tietysi hankaloittaa menemistä (vauhtia) jonkin verran, mutta ei kai sitä tiiä ennenku kokeilee. Ja toki kisoihin lähtemistä vaikeuttaa sekin, kun porukassa ei ole muita agilityssa kilpailevia, kynnys lähteä yksin on paljon isompi kun kukaan ei ole patistelemassa mukaan.

Joku otti taas varaslähdön

Ei ole helppoa pienellä koiralla umpihangessa

Ja ne Mantelin aksat... Keskiviikon reenien jälkeen voin todeta, että pitkässä kuusessa on meidän möllikisahaaveet, muutamien onnistuneiden reenien jälkeen tuli sitte einiintäydelliset reenit. Mutta onneksi nuo koirat osaa palauttaa meidät aina maan pinnalle ja kertoa sen, mikä on oikeasti tärkeätä. Kun oltiin herätty klo 4.45 ja kotona oltiin kahen jälkeen, olin siinä syönnin päälle mielestäni ansainnu pikkiriikkiset päikkärit, koirat kainalossa tietenkin. Moppi asettu jalkotaipeisiin, Manta tuli  istumaan viereen ja tuijotti silmiin sen näkösenä, että olis jotain keskusteltavaa. Minä siinä sille sitte latelin tulemaan totuuksia agilityn kiemuroista, kun se selvästi oli sitä vailla ja nyt on ihan turha kenenkään koirapsykologin väittää yhtään mitään siihen suuntaan, etteikö koirat muka ajattele. Kun sain  puheeni päätökseen ja kaikki patoutumat purettua, Manta otti muikkuilmeen, tökkäsi  kuononsa vasten naamaa ja antoi semmosen suutelon, että kuolaa niistetään poskionteloista vieläkin. Ja sitte se pätkähti onnellisena kainaloon. On ne niin rakkaita <3

Viime lauantaina oltiin sitte Paulan ja Kutin kanssa Muhoksella kuuntelemassa Mia Skogsterin oppeja aiheesta seuraaminen. Sain peruutuspaikan ihan viime tingassa ja olihan se taas opettavainen päivä! Aamusta oli luento ja sitte nähtiin useamman koirakon toimesta käytännössä, miten minkäkin seuraamisongelman voisi ratkaista. Ja isolla osalla ongelmat johtui motivaation puutteesta. Koiran kanssa leikkiminen on taitolaji ja ihmettelen suuresti, miksei kaiken maailman kurssien lisäksi järjestetä pennun omistajille ihan vaan leikkikursseja. Myös nameilla palkkaaminen on taitolaji, ei oo paljo merkitystä onko se nami froliggia vai hanhen maksaa, motivaatio saadaan syttymään sillä, miten se nami annetaan.
Paljon jäi kyllä takataskuun tuosta päivästä ja paljon tuli uusia kujeita omiin reeneihin, on se kyllä hienoa, että täällä pohjosessakin on mahdollisuus päästä tämän tasoisiin koulutuksiin!

Olen tietysti kuullut joskus jotain tästä Miasta, vaikken pk-jutuista älyäkkään höykäsen pöläystä, mutta olin aika hämmästynyt siitä, miten ihmisellä voikin olla tuollainen taito käsitellä koiria ja saada ne ihan liekkeihin. Ei voi kuin ihailla!

Assiesta kuuventeen, nyt koitti taas se aika vuodesta, jolloin pitää lähettää joulukortit. Niin pitkään kuin muistan, oon halunnu tehä ne ite. Entivanhaan se oli pikkusen hankalempi homma, veit filmin kehitettäväksi, katoit vasta sitte onko yksikään onnistunu ja sitte takas valokuvausliikkeeseen että tahon noita 30kpl, sitte tiimarin kautta kotiin ja yökausien kohellus kuvien, kartongin, liiman ja hileiden kans ennenku kortit oli postissa.Ja ne kaikki hilesydäntähti-hörhelöt ehti varista viiteen kertaan pois, ennenkuin sai kortit kuoreen asti, saati sitte maalimalle.
Toista se on nyt, näppää kuva, lataa koneelle, mene ifin tms. sivuille, lataa kuva sinne, valihe korttipohja ja se on siinä. Helppoa on, teoriassa, mutta todellisuus on ihan jotain muuta.
Ensinnäki Moppi ei hirveesti rakasta kuvien ottoa, joten iloisen ilmeen saamiseksi piti kuvaajalla olla kädessä ties mitä pekonisuikaleita, ennenku se marttyyri-ilme saatiin pois. Mopin kunniaksi voin kyllä todeta, että sehän töröttää näissä tilanteissa ihan sata varmasti just siinä asennossa, mihin se on käsketty just niin kauan kunnes vapaa-käsky annetaan, tosin ilme ei oo ihan joka kuvassa semmonen, että kortteihin vois kirjottaa "iloista joulua".

Mantan ajatukset taas pyörii seuraavaa rataa, kun kuvaaja heiluttelee pekonisiivua samalla kun yrittää pitää kameraa tärähtämättä yhellä kädellä: "Okei, tää istuis tälleen nättinä sekunnin. No ei irronnu pekonia, entä jos tää menis makaamaan? Entä jos heittäytyis kylelleen? Ai ei näinkään. No mä seison, tai oikeestaan voisin tulla ihan siihen sinun viereen. Ai jaa, pitää istua just tässä. No tää laittais silmät näin sihrulleen. Ei irtoa pekoni. Entä muikkuilme? Entä jos pullistan silmiä? Tai laitan korvat suppuun? Tää tulis taas sinne. Ai pitää sittenki istua täällä. Haukotus. Heeii Moppi, älä mökötä leikitääään!!! Ai pitää istua. Tää vois vaikka makoilla. Jos ryömin ihan vaivihkaa sinne, saanko sitte pekonia?"
Kaiken tämän härdellin seurauksena kuvausrekvisiittana ollut lyhde kaatui Mopin päälle ja sen jälkeen tarvittiin taas muutama pekonisiivu, ennenku Moppi uskalsi tulla lähellekkään "studiota". No, onnistuhan niistä kuitenki muutama ja kortit lähti maailmalle, tosin viime tingassa.

Aika kultaa muistot, joten kun alan ens vuonna miettimään kortti-ideaa, käyn ensin lukemassa tämän päivityksen. Ehkä sitten älyän ostaa ne vaan kaupasta. Sitäpaitsi, kohtahan se on ihan vanhanaikaista lähetellä kortteja, hyvät joulut voi toivotella tekstiviestillä ja veispuukissa. Mutta minä oonki aika vanhanaikanen ja tuo korttihärdelli vaan jotenki kuuluu joulunalusaikaan, vaikka niiden eteen joutuuki hikoilemaan. (Ja pekoniaki voi mennä jokunen siivu.)

"Äeti minen enää kestä, tee jotain tuolle Mantalle..."

Toko-ringin reenit Katjan opissa

Ihan piti kalenterista tarkistaa, että onko edellisestä päivityksestä tosiaanki vasta puolitoista viikkoa, sen verran tässä on ollu päivityksen arvoisia asioita. Ensinnäki ne TOKO-ringin reenit ja varsin hyvin onnistuneet rumisaksat, on ehitty käydä Mantan kans kokeessa ja pitää mätsärit ja paikallisessa terveyskeskuksessakin on vierailtu sillä seurauksella, että jouluun asti vietetään unettomia öitä, mutta ei tosin tarvi töihinkään aamulla vääntäytyä. Nukkuminen märissä hanskoissa ei oo ollenkaan nautinnollista, jalat on onneksi säästyneet vielä haudehoidoilta.

Mutta alotetaan niistä Katjan reeneistä, mukana olivat Manta ja Tilta sekä kuunteluoppilaina pikku-Amo, Aila ja Anniina. Meillä oli työn alla paikkamakuu, ruutu ja siirtymiset oikealle ja vasemmalle sekä peruutus ja kylläpä saatiin hyviä vinkkejä niiden hiomiseen. Paikkamakuu on kyllä meille niin loputon rojekti, omassa hallissa Manta pääsääntöisesti vetelee kiepillä sikeitä, mutta vieraassa hallissa se on levoton. Kokeillaan nyt herkkupurkkia kuonon edessä ja katotaan miten se toimii. Kaikkein tärkeintä meidän ois kyllä päästä reenaamaan vieraisiin halleihin useammin, varsinki semmosiin hämäriin ja humiseviin.
Seuraamista ja hidasta kävelyä otettiin sen verran, että hiomista niihin löytyi ja paljon. Manta olis niiiiin mielellään halunnu käydä hilipasemassa kesken seuraamisen puomin, eli kotihallin toko-reeneissä täytynee ripotella aksaesteitä häiriöksi ympärille. Hitaassa kävelyssä Manta edisti, siihen saatiin vinkkejä mutta ylläripylläri eihän Manta tietenkään nyt näyttäny sitä meidän oikeata ongelmaa siinä liikkeessä, eli istumista...
Ihan uutena "ongelmana" löytyi Mantan liian innokas sivulle tulo, eli se joko laittoi sivulle pyörähtäessä tassun minun jalan päälle tai sitte törmäsi jalkaan, tai molempia, mutta tästä en nyt ota stressiä itelleni, se ongelma kun oli vaan sinä päivänä. Jos se sitä ihan päntiönnään alakaa tekemään, niin sitte otetaan Katjan vinkit käyttöön.
Lopuksi otettiin vielä tunnari ja se oli taas ihan hakusessa, kyllä se sen kuitenki kotona osaa ;)

Me tarvittais varmaan myös oman hallin seinille peilejä, koska nyt Manta oman kuvajaisensa bongattuaan ei malttanu muuta tehä kuin tuijottaa ihteään. Onhan se kaunis, mutta joku raja sillä itserakkaudellakin saisi olla, pentunahan se istui pitkät tovit tuossa eteisessä ja nuoli omaa peilikuvaansa...

Mutta olihan se vaan huippuopettavainen päivä, taas kerran. Miljoonat kiitokset Anniinalle kuvista ja videoista sekä Ailalle muistiinpanojen tekemisestä, paljon oisi asioita unohtunut ilman niitä. Niin ja kaikkein suurin kiitos kuuluu tietysti Katjalle, minä niin tykkään sen tavasta kouluttaa :)

Tuntemattomatkin ihmiset ovat joskus kokeen jälkeen tulleet sanomaan, että Manta tekee töitä hirmusella ilolla ja hymy korvissa. Kuvat puhukoon puolestaan.

Tosi iloinen

Mielettömän iloinen

Älyttömän iloinen

Hirmusen iloinen

Tajuttoman iloinen

Mega iloinen

Maailman iloisin

<3

Amo reenaa

Ja ne rumisaksat sitten. Mopin kans reenattiin vauhtia, sen kans kun ei paljo muuta reenattavaa oo ja löytyhän sitä. Kaikkein eniten sekuntteja taitaa meidän radoilla viedä se ylöspäin suuntautuva liike, 30 senttiset hypyt kun hypätään 50 senttisinä, mutta eipähän ainakaan rimat tipu. Ja kyllähän se Moppi vielä joskus vähän niitä esteitäkin arpoo, mutta se on ihan vaan päivästä kiinni, minkä sille voi jos joku vaikka aivastaa hallissa ja iskee paniikki päälle. Se sallitaan trinsessoille.
Mantan kans oli rimat 50 cm ja ainoa kohta, missä rima tippu, oli se kun minun piti tehä persjättö van kun en osannu niin millään tehä sitä riittävän luihkeasti. Eli me edistytään, joskus jonain kauniina päivänä minä vielä opin ja sitte me taas uskaltaudutaan möllikisoihin. Tavoitteita pitää olla, joillain ne on luokkanousut ja sm-kisat, meillä rumismöllit :D 

Tarkotus oli kyllä kirjotella kaikki tapahtumat samalla istumalla, mutta taitaa jäädä koe- ja mätsärijutut toiseen kertaan.  Pistetään vielä muutama kuvatus hämärältä aamulenkiltä, onkaetse lystie kun on talavi!

Ps. Me on jo eletty siinä luulossa, että kaikki porot on  meidän pakastimessa (kiitos Saaran) ja Katin leikkimökissä, mutta jopahan yksi semmonen seistä törötti tässä yks päivä meidän takapihalla. Manta käski mainita, että huomatkaa edellisen lauseen mennyt aikamuoto.