Osteopaatilla ja parturissa

Toissa maanantaina Manta pääsi osteopaatin käsittelyyn, palkintomatka edellisen päivän tokoilusta :) Mitään isompia ongelmia ei löytynyt, selässä pikkiriikkinen jumi ja niskanikamista löytyi umpisolmu, joka johtunee tokoilusta, enemmän siis jumppaa ja oikealla seuruutusta. Olisin kyllä odottanut, että sieltä olisi löytynyt enemmänkin ja isompia jumituksia, vauhtia kun on joskus pikkusen enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Joskus mehtälenkillä, kun iskee paimennusvaihde päälle, ei voi kuin ihastella (=kauhistella) niitä äkkipysähyksiä ja suunnanmuutoksia, joskus saatetaan kiepsahtaa 360 asteen käännös takajalkojen varassa. Kai sillä on ropan hallinta kunnossa!

Hyvästä lihaskunnosta ja terveestä ropasta kuuluu kyllä iso kiitos Kristalle, jonka opeilla me on jumpattu ja reenattu myös niitä syviä lihaksia, niinhän se taitaa olla, että nivelet ja luusto vaativat terveinä pysyäkseen ympärilleen jämäkät lihakset. Niin ja ei oo tainnu olla haittaa siitä mehtälenkkeilystäkään, hävettää ihan myöntää, mutta kummallakin koiralla taitaisi olla  paljon harjoteltavaa hihnakäyttäytymisessä...

Ja tässä se taas nähtiin, miten ne nuo ammattilaiset osaavat hommansa, Mantaa hieroessa ja venytellessä en ole huomannut mitään jumeja missään, ammattilainen ne näköjään löytää.
Käynti oli kyllä tosi mielenkiintoinen, jos jostain läheltä (= 300 km:n säteeltä...) löytyis vastaavanlainen osteopaatti, molemmat koiruudet pääsisivät käsittelyyn jatkossakin. Nythän Hanna tuli Helsingistä asti Kajaaniin kopeloimaan koiruuksia, miljoonat kiitokset hänelle!

Vaikka niskaan pikkusen sattuikin, Manta "alistui kohtaloonsa" hienosti. Koko ajan seurasin sen ilmeitä ja suurimman osan hoitoajasta silmät lupsahteli, tuntui vissiin aika hyvältä!

Mikäs se on loikkiessa, terveellä ropalla

  

Maanantaina meillä oli viimeset ohjatut aksat reiluun kuukauteen ja niistä jäi kyllä aika pirun hyvä mieli. Moppi oli ihan huippu, keinulla tärväytyy kyllä sekuntteja ja saishan se hypätä pikkusen matalemmalta (sekuntteja menee niihin maxikokoisiin loikkiin aika monia), mutta muuten vauhti oli kyllä kohillaan. Sen verran oli reenien jälkeen hyvä mieli, että kävin jo lisenssijuttuja kattelemassa agilityliiton sivuilta. Vielä meni kuitenki pupu pöksyyn, katotaan ens viikon mölliaksat nyt ensin ja ennenkaikkea se, vähentääkö hulina ja vieraat ihmiset ympärillä vauhtia.

Riittäsi pienemmätki pomput (kuva Manttu)

Manta kanssa saatiin myös onnistumisia, tosin pitkillä suorilla on edelleen ongelmana se irtoaminen, joskin huimasti on edistystä tapahtunu. On aika hankala irrota, jos pitää koko ajan pitää katsekontaktia kartturiin... Ja kun saisi oman ropan hallinnan kuntoon, Mantan kanssa ei kärsi paljo virheliikkeitä tehä. No, senkin kanssa päästään ens viikon mölliaksoissa kopasemaan, miten sujuu homma kisatilanteessa.

Pari päivää sitten tein sitten sen, mitä oon jo kauan harkinnu, Moppi pääsi karvoistaan. Niin kaunis kuin se pitkä turkki oliskin, se ei vaan meidän elämäntyyliin sovi. Kun ensin käydään järvessä, sitten tehdään kupperiskeikkoja metässä, sitten taas käydään järvessä ja taas riehutaan metässä, on turkki meleko sappuralla, kun kotiin päästään. Eikä ollu huono päätös ollenkaan, Moppi taisi olla aika ilonen, ilmeistä päätellen ainakin, kun pääsi parturoinnin jälkeen rannalle hilipattelemaan pikkusen kevyemmässä karvotuksessa.

Pentunen <3

Tokoiltukin ollaan ja ekoissa reeneissä Iisalmen kokeen jälkeen ajattelin, että nyt loppuu tämä harrastustoiminta Mopin kans. Vire oli huipussaan, luoksetulon pysäytys osu just kohilleen, seuraaminen tosi hyvää... Nyt mulla on semmonen suunnitelma, että kunhan loma alkaa, pyyhkäsen Kajaaniin tokoilemaan jollekkin vieraalle kentälle ja josko sinne saisi sitten vaikka reeniseuraaki. Jos tekis semmoset kokeen omaiset reenit ja kattosi, miten menee. Oon tätä nyt miettiny ja pähkäilly ja oon löytäny kaksi selitystä innottomuuteen kokeissa, Moppi joko paineistuu yleisöstä/vieraasta paikasta tai sitte se on vaan pirun viisas, tietää ettei palkkaa tule ennenku kehän ulkopuolella. Tai sitte minä tietämättäni jännitän. No, kokkeillaan ja reenataan, ei ainakaan tylsäksi homma käy!

Mantan kans on nyt viilailtu noutoa, kapulan palautus on suurin reenauksen kohde. Manta alkaa aika helposti hiimailemaan, kun pääsee metrin päähän minusta, eihän se nyt suuri virhe oo mutta parempaan pyritään.
Luoksetulon pysähdys tulee olemaan iso ongelma, ellen saa vauhtia yhtään vähemmäksi. Lyhyellä matkalla pysähykset on tosi hyviä, mutta pitemmällä matkalla vauhti kasvaa niin valtavaksi, että vaikka se merkistä pysähtyy, niin tullaan vielä liukumalla metrin verran eteenpäin...
Paikkamakuuta ei olla vielä häiriössä otettu, kotonahan se sujuu...Niinku yleensä kaikki muukin!
Hyppyä on reenattu vasta kerran, se tulee varmaan sitten olemaan se kaikkein hankalin avo-liike, kun en sitä jaksa hirveesti murehtia...

Aika vähiin on nyt kyllä tokoilut jääneet, uiminen on ollu näillä keleillä aika paljo mielekkäämpää. Ja ollaan me kyllä uitukin, tai siis Manta on.
Onneksi se ui, ihan senkin takia, että tämän näköstä koiraa ei mielellään autoon ottasi:

Hajusta päätellen kuperkeikat oli tehty ihmisen jätöksissä, eikä se uinti kyllä hajua poistanu, vaikka pahimmat kököt lähtikin. Kotiin ajeltiin auton ikkunat selällään ja suoraan pesulle ja tervasamppoo kehiin, ei muuten lähteny haju kokonaan silläkään. Yäk!
 

Sitten vähän surullisempia aiheita. Muutama viikko sitten sain ystävältä viestin, Mona-koiruus oli sairastunut niin pahasti, että mitään ei oltu voitu tehdä koiran pelastamiseksi. Mona oli meidän Riepu-cottonin suuri rakkaus (kuten myös Mopinkin) ja sanoinkin Vikille, että nyt on koirien taivaassa säpinää, sen verran leiskui lempi Riepulla ja Monalla täällä maan päällä, miksei siis myös taivaassa <3
Eräs toinenkin ystävä menetti karvaisen ystävänsä vähän aikaa sitten ja niin sitä taas miettii, miten sitä pitäisi olla onnellinen nuista koirista justiinsa nyt tänä päivänä, ikinä ei tiiä mitä tapahtuu. Ja aina täytyy tapahtua jotain pahaa, ennenku sen taas kunnolla ymmärtää.

Vaikka ne ei aina niin herranenkeleitä olekkaan, niin ovat ne kuitenki maailman rakkaimpia ja tärkeimpiä <3

Kokeilemassa Iisalmessa

Joskus minusta tuntuu, ettei minun(kaan) huumori  riitä tuon Mopin kans. Tänään Iisalmessa viimeksi tuntui hetken aikaa sille. Paikkamakuu sujui tosi hienosti, ilman alun kaksoiskäskyä olisi sujunut kympin arvoisesti, siinä siis iso edistysaskel. Hyppy oli kympin arvoinen, kaikki muu siinä välissä semmosta haahuilua, ettei siinä kuitenkaan loppujen lopuksi voinu muuta ku nauraa. Kokonaisvaikutelmasta saatiin ysi, ihan vaan siksi kun meillä oli  niin hauskaa (?)  ja se oli  tuomarin mielestä tokoilussa tärkeintä :)
Mutta tottapuhuen, joku nyt kyllä mättää ja siihen pitäsi löytää konstit. Ennen kehään menoa Mopilla oli vire ihan huipussaan, mutta heti kun päästiin tosi toimiin touhu ei innostanu tippaakaan. Nyt tarttee miettiä ja kovasti, ihan ekana se saa pitää parin päivän tokohuilin ja sitte alotetaan reenit ihan uusin kujein. En millään usko, että tuo innon lopahtaminen johtuisi esim. minun jännittämisestä, koska onnistuneen paikallaolon jälkeen ei todellakaan jännittäny tippaakaan. No, en minä vielä(kään) luovuta...

Ehkä maailman haastavin tokoeläin

Mantan paikkamakuu jännitti niin, että jalat tärisi koko session ajan ja sitä paitsi tuntui sille, että se kesti ainaki vartin verran. Onneksi oltiin toisessa erässä, ensimmäisessä oli pikkusen liikaa äksöniä ja niinhän se Manta siellä pysyi, levollisempana kuin koskaan ennen kokeessa. Kyllähän se lonkalle kääntyi ja vilkaisi taaksepäin, kun joku pörriäinen pörräsi persvilloissa, mutta muuten tosi levollinen paikallaolo, miljoonat kiitokset Heli Kelhälälle, reeni on tuottanut tulosta!

Kun päästiin sitten tosi toimiin, ei jännittäny enää yhtään ja tuli se ehkä maailman ihanin tunne: Meillä on ihan pirun kivaa tehä töitä YHESSÄ. Tässäpä pisteet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 10  -Manta olis halunnu pussata tuomaria, ihan ennenkuulumatonta käytöstä... Juoksut   tulollaan?

Paikkamakuu 9.5  -Puolen pisteen menetys persvillojen vilkuilusta

Seuraaminen kytkettynä 10

Hihnatta seuraaminen 10

Liikkeestä maahanmeno 0  -Mantan bravuuri, se satavarma liike...jäi seisomaan!!

Luoksetulo 9  -Tuomarin mielestä tuli liian kiinni, ei kuitenkaan törmänny. Ite olin tyytyväinen.

Liikkeestä seisominen 10

Hyppy 10

Kokonaisvaikutus 10

Eli pisteitä yhteensä 175.5, kaupanpäälle luokkavoitto ja TK1 on nyt sitte saavutettu!

Tuomarin kommentit Mantan työskentelystä saivat kyllä mielialan nousemaan, jos mahollista, vieläkin korkeammalle, hän kehotti reenailemaan jatkossakin niin, että koiran vire, ilme ja tarkkuus pysyvät samanlaisina kuin nyt. Hänen mielestään Manta tekee töitä mielettömällä innolla, mutta se ei kuitenkaan mene yli, tarkkuus säilyy iloisuudesta huolimatta.

Ensimmäinen etappi saavutettu

 Niin ja siis tuomarinahan oli Katja Rautiainen, mukava ja oikeudenmukainen tuomari, joka antoi hyvin palautetta liikkeistä.

Nyt on sitten suunnitelmissa  tehä Mopille ihan uusi reenisuunnitelma ja Mantan kans suunnataan kuonot kohti avointa. Kaukot on aika hyvällä mallilla, noutoa pitää viilata ja luoksetulo vaatii vielä paljon reeniä. Ja se paikkamakuu... Ja hyppy... No, eletään siinä toivossa, että syksyllä päästään kopasemaan, onko reenit tuottaneet tulosta!

Ja NYT saa ne juoksut tulla, viimeset viikot oon eläny siinä pelossa, ettei tänään päästä kokeeseen niiden vuoksi. Sen verran tarkkaan on intiimipesuja suoritettu, että jos merkit ja kalenteri pitävät paikkaansa, niin ihme on, jos viikon sisällä ei ala herkkyyskausi. Se meinaa sitte parin viikon ajaksi "kaikki onnistuu" -reenejä, silloin ei hirveitä voi vaatia. Ja Mopilla alkaa sitte mökötyskausi, vastenmielisin asia maailmassa on juoksuinen pikkusisko. Ja tämänpäiväisen perusteella voisi tuohon Mopin inhokkilistaan lisätä myös toko-kokeet...

Kesäkuvatuksia

Kokeet lähenee ja Mopilla vauhti kovenee... Ihan järkyttäviä reenejä on viime aikoina ollu:  Kun sanon sivulle, Moppi jää liian kauas, istuu, menee maahan, istuu, huutaa ku oekohöylä, menee maahan... seuraa -käskyllä hypätään metri eteenpäin, kurlataan ja naukastaan, seuraamisessa katotaan takavasemmalle ja kävellään miten sattuu, kaukkareissa tehdään 10 istu-maahan vaihtoa ennenku ehin kissaa sanoa, noudossa karataan kapulalle, luoksetulossa tehään läpijuoksuja... Sikahyvät fiilikset lähteä kokeeseen!!! No, eilen meni luoksetulo nappiin, iloitaan siitä!

Mantan kans on itikat ja muut pörriäiset haitanneet paikkamakuureenejä aika paljon, en kertakaikkiaan raski vaatia täydellistä paikallaoloa, kun kimpussa pörrää kymmenittäin ötököitä. MELKEIN jo toivon, että koepäivänä sataa vettä, tosin Moppi ei voi silloin mennä maahan ja Manta seuraa silmät kiinni korvat rypyssä... Hallikisoissa on kyllä omat hyvät puolensa!

Viimeviikon aksoissa Manta irtosi jo niin hyvin, että meillä on ehkä jotain toivoa. Mopilla oli vauhti kohillaan, keinukin on nyt sujunu aika mallikkaasti ja virallisiin alkais haluttamaan. Oon vaan niin pirun arka kisaaja, että tarvisin jonkun kisakaverin  ja jonkun, joka potkisi pikkusen persiille. Vauhdin puolesta oltaisiin vielä paaaaaljon jälessä kärkijoukoista, mutta eihän meillä se AVA-titteli tavoitteena ookkaan :)

Ja sitten muutamoita kuvatuksia aikaisen alkukesän riennoista:

Pitäsköhän sille hommata snorklausvälineet...

Aamujumppa

Hellepäivän viilennykseksi jäinen poron kylkiluu

Onni on oma uima-allas

Kuva Manttu

Kuva Manttu

Viikon päästä Manta pääsee osteopaatin käsittelyyn, mielenkiinnolla odotan mitä sieltä ropasta löytyy.
 Ja MH-luonnekuvaukseen olisi ihan hirvittävä hinku päästä, mutta niitä ei tässä 300 km:n säteellä ihan joka viikonloppu järjestetä. Yhteen jo paikkaa alustavasti kyselin, mutta ilmottautuminen alkaa vasta joskus reilun kuukauden päästä. Toivottavasti päästäisiin sinne, oishan se mielenkiintosta nähä, miten Manta toimisi vieraassa ympäristössä vieraiden ihmisten keskellä.
Moppia en ikimaailmassa veisi minkään sortin kuvaukseen, se ei ehkä toipuisi siitä ikinä. En nää mitään järkeä viedä sitä tieten tahtoen pelkäämään, koska sitähän se tekisi ja ihan paniikkiin asti. Joku raja omistajankin mielenkiinnolla!

Enää reilut kolme viikkoa ja sitte alkaa loma! Enkä suunnittele yhtään mitään, Mantan juoksut sanelee aika pitkälle mitä touhutaan. Loman eka viikko tosin menee  rastiviikon ja suunnistuksen mm-kisojen koiraparkin hoidossa, silmät sitte auki kun telkkarista urheilu-uutisia katotte,tiiä vaikka mekin siellä vilahettasi :) Nimmareita jaetaan sitten viiden euron kappalehintaan, tuotto käytetään lyhentämättömänä ensi talven hallivuokraan ja olishan se kumirouhekeinonurmimikäsenytsitteikinävirallisestionkaanmatto aika kiva tuossa hallin pohjana.

Toko-reenit Kemissä

Sunnuntaina suunnattiin Kaijan ja koiruuksien kanssa kukon laulun aikaan kuonot kohti Kemiä, pikkusen meinasi huvittaa, kun samaan aikaan koulujen päättymistä ja valmistumisia juhlivat ihmiset palailivat juhlariennoista...

Oltiin siis menossa Heli Kelhälän oppiin ja olipa taas niin mukavat ja antoisat reenit. Keli oli melkosen lämmin, mutta se ei ollut mikään ongelma itikoihin verrattuna, luoja että niitä oli PALJON!!! Mantan keskittymistä ne pikkusen meinasi haitata, esim. perusasennossa kontakti katkeili ja paikkamakuu oli enemmän kuin levoton, mutta siihen saatiin taas uusia vinkkejä. Kokeillaan nyt tehä siitä liikkeestä Mantalle vähän jännittävämpi, jospa se levottomuus ja turhautuminen siitä vähenisi. Ja sehän on todellakin vaan turhautumista, jos otan esim. esineen etsintää metsästä, Manta makaa aloillaan vaikka puoli päivää oottamassa, kun rämmin metässä piilotushommissa, se kun tietää, että tulossa on megakiva juttu. Tämä systeemi otetaan nyt sitte käyttöön paikkamakuussa.

Katjan koulutuksessahan Manta reagoi liikkurin käskyihin jäävissä, halusin nyt testata, reagoiko se Helin käskyihin. Ei reagoinut, tästä ei siis stressiä oteta!

Luoksetulon pysäytystä otettiin sen verran, että nähtiin miten Manta reagoi käsimerkkiin. Aika napakasti pysähty, luoksetulon yhteydessä sitä ei kuitenkaan vielä reenitä, kierrellään koivuja ja heitellään makupaloja niin kauan kunnes TK1 on taskussa.

Ruutu meni alkuun ihan plörinäksi, Mantalla oli ihan pallo hukassa minne pitää mennä ja miksi. Liekkö syynä ollu se, että ruutunauha ei kunnolla erottunu heinikosta vai jokohan ne juoksut alkaa vaikuttaa keskittymiseen. Saatiin taas uusi vinkki siihenkin, leluhan nostaa kierrokset kaakkoon ja vauhti on sen mukainen, kosketusalustalle Manta kirmaa sen verran innolla että alustaa saa sitte ehtiä lähimetästä, kokeillaan siis ruokaa.

Tunnaria on reenitty Salme Mujusen oppien mukaan ja nyt päästiin kokeilemaan kokeen omaisesti miten se toimii. Ja sehän meni ihan mielettömän hyvin, Manta laukkasi RAUHALLISESTI kapuloille eikä tehny sitä etujalat eellä- syöksyä, nuuski tarkkaan ottamatta vieraita suuhun ja palautti oman, nyt voidaan alkaa huoletta vaikeuttamaan tätä liikettä. On se hyvä, että tulee takapakkia välillä, kyllä ne onnistumiset tuntuu sitte aika hienolle!

Kiva oli käydä taas uudella kouluttajalla ja kummasti se motivaatio reenaamiseen aina kasvaa, kun saa uusia vinkkejä.
Mopin kans otettiin vähän tokoilua viereisellä "parkkipaikalla", hienosti toimi, kun oli hiekkapohja. Kentällä otettiin lopuksi jotaki pientä, meni ihan plörinäksi, trinsessat ei vaan toimi nurmikolla :)

Tulevaisuus häikäsee ;)

Reenien jälkeen ajeltiin Helin perässä aika ihanalle hiekkakuopalle uittamaan koirat, saivat vähän viilennystä ennen pitkää kotimatkaa.

Ja se kotimatka sitten, ei eksytty, ainakaan kunnolla! Pari puhelinsoittoa ja muutama U-käännös kyllä tarvittiin, mutta huima parannus edellisiin reissuihin. Ehkä me vähitellen aletaan oppia tuo reitti! Niin ja ilmastointilaite alkoi sitten jossain vaiheessa puhaltaa vaan kuumaa ilmaa, mutta tokihan me semmoset pikkuviat äkkiä korjataan. Lyötiin auto hetkeksi parkkiin ja sammuksiin ja sehän auttoi, liekko ollu se +31 astetta autollekkin jo liikaa...

Mutta ei valiteta, ihanaa kun on kesä ja lämmin, tosin reenit jää väkisinkin vähän vähemmälle. Paljon on tullu kuvatuksia näpsittyä nyt, kun metässä ja rannalla on tullu vietettyä aika paljon aikaa, niitä sitte näytille vaikka seuraavaan päivitykseen. Mulla on nyt koneella varsinainen kuva-katastrooffi, näin hienoilla keleillä kun tahtoo olla muutaki tekemistä kuin laitella niitä järjestykseen.

Ai niin, Manta on nyt sitten ihan virallisesti isosisko, kun Lotta-mamma pyöräytti pentuset! Hirmusti onnea vielä tätäkin kautta Weekasilaan!!
Ja mitä sanookaan tuo meidän iskä (joka ei siis halunnut meille aikoinaan toista koiraa), kun näkee kuvat pennuista: "Siis eikö sieltä tullu yhtään punavalkosta? Meille ei ainakaan tule ikinä muita kuin punavalkosiA bortsuJA".  Huomatkaa monikkomuoto ;)  Kai se salaa haaveili, että sieltä joku pentu olisi meille muuttanu... Kohta se oon varmaan minä, joka sanoo, että meille EI tule kolmatta koiraa :)