tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lisäystä edelliseen päivitykseen...

Tokihan minä tiesin, että siellä karhukokeessa oli paikallislehden reportteri paikalla ja se minulta jottain kokeen päätteeksi kyseli, mutta olihan se maanantaina järkytys, kun ihan Koillissanomien etukannessa törötettiin:



Vaikka miten yritän, en saa tuota jäläkimmäistä kuvaa käännettyä oikein päin. Mutta saahan sen luettua noinkin :)

Kaikki kunnia toimittajalle,oon saattanu hätäpäissäni siinä onnen huumassa sanoakkin näin,  mutta "kotioloissa pehmeä, harjoituksissa ärhäkkä"  tarkottaa kuitennii oikeesti sitä, että Manta on kotona maaliman helpoin tapaus, mutta ku reenataan ni reenataan täysillä.

Nyt sitte ootellaan innolla seuraavaa koitosta eli MH-luonnekuvausta. Tämän karhukokeen jälkeen on tosin ihan sama, miten Manta joihinki haamuihin suhtautuu, täällä kaenuun korvessa kun ei noita haamuja pahemmin oo, karhuja ennemminkin.
Ja toinen jänskä juttu MH:ssa on tuo ampuminen, tai siis laukausalttius. Kun tuolta ampumaradalta kuuluu se pauke ihan jatkuvasti kotipihalle asti, niin jos siitä sen vuoksi hylsy napsahtaa, ei se paljo meidän elämää keikauta. Tai ei se ainakaan meidän harrastustoimintaan, saati sitte normiarkeen vaikuta :)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Karhunmehtuuta

Lauantaina suunnattiin sitte heti aamusta kuonot kohti Kuusamoa, pikkusen meinasi jo lähtiissä jännittää, mutta sitten se vasta jännitti, kun näin muiden koirien suorituksia. Suuri osa koirista pelkäsi karhua ja sekin oli jännä huomata, ettei monikaan koira ainakaan meikäläisen silmin katsottuna tuntunut ottavan vainua karhusta. Kaikki kunnia konekarhu Penan ohjaajalle, joka luki koiria todella hyvin ja liikutteli karhua sen mukaan.
Joku naisimmeinen oli tullut kokeeseen kahden ranskanbuldogin kanssa ja toinen niistä teki aika hienon suorituksen, se toimi karhulla huimasti paremmin kuin moni "mehtäkoira". Ihana juttu, että löytyi joukosta muitakin kuin jämptejä ja laikoja!

Siinä omaa vuoroa odotellessa ja muiden suorituksia katellessa ajattelin, että tästä ei tuu mitään, jos nuo metästyskoirat pelkää karhua noin paljo, niin mitä sanoo Manta, joka ei uskalla mennä makuuhuoneeseen, jos Moppi 6kg niin päättää. Tein jo suunnitelman ja päätin keskeyttää kokeen alkuunsa, jos koira on pelokas, mitästä turhaan kiusaamaan.

Karhun "pesään" oli siis tehty jälki, Manta alotti  sen hienosti ja aikansa haisteltuaan se väänsi jälelle pas...tortut. Nolotuksen huippu, mutta onneksi moni muukin koira teki niin. Pikkusen matkaa taas edettiin, Manta kuopsutteli etutassulla jälkeä ja kiepsahti selälleen piehtaroimaan jälen päällä. Se toisti vielä kertaalleen ja minnuo pikkusen taas nolotti... Sitä en ollu vielä muiden nähny tekevän ja siinä vaiheessa omaanki nokkaan alkoi tuoksahtaa meleko vinkerälle. Hienosti se siitä sitte kaarsi pesälle (ohjeistuksena oli, että koiran annetaan edetä just niinku se haluaa) ja kun karhu lähti liikkeelle tais Manta pikkusen säikähtää, mutta aloitti haukun ja aikasta pian karhun ohjaaja pyysi päästämään Mantan liinasta irti, enhän minä oesi siinä perässä pysynykkään. Ja kylläpä siinä oli itellä kaikki maholliset karvat pystyssä, kun seurasi koiraa, ikinä en oo Mantaa semmosessa mielentilassa nähny... Kun karhu pysähtyi, Manta tuli minun luo, mutta kun se sitten taas lähti meitä kohti, Manta pyyhkäsi salamana estämään "hyökkäyksen". En varmaankaan ikinä unoha sitä ilmettä ja asentoa, mikä Mantalla oli, kun se jäi seisomaan minun ja karhun väliin. Se kertoi aika selvästi sen, että jos meinaat vielä lähemmäksi tulla, niin tuut ihan omalla vastuulla. Loppuvaiheessa karhun ohjaaja pyöritteli vielä karhua ympäriinsä ja siinä tilanteessa Manta oli jo niin viitävaille tarttua takajalkaan kiinni. Ennenkuin karhu meni takaisin "pesään" sen ohjaaja jo huusi, että ihan mieletön suoritus. Ja olihan se. Samon tein otin perstaskusta patukan ja parasta koko touhussa oli nähä, miten Manta siitä aggressiopiikistä palautui, karhu unohtu samontein kun päästiin leikkimään. Karhun ohjaajalta saatiin semmosta palautetta, että en ehkä toivu siitä ikinä  Oli ollut kuulemma ihan mielettömän hienoa seurata sivusta, miten koira minua puolusti sillä asenteella, että et muuten prkle minun emäntään koske. Pikkusen itketti, mutta se on kuulemma ihan sallittua, jos omistaa näin mahtavan koiran. Niin ja se arvosteluhan meni sanasta sanaan näin:
"Koira tapailee jälkeä, nähdessään karhun aloittaa haukun. Koira koettaa häätää karhua tämän liikkuessa ja näin ollen suojelee ohjaajaa. LOISTAVA KOIRA!! :)"
Kun siitä sitte pois lähettiin ja käveltiin karhun ohi, Manta mulkasi sitä ja murahti siihen malliin, että muista sitte ettet meiän nurkilla nokkaasi näytä...
Ja se alkunolostus, eli jälessä piehtarointi ja sille paskominen, se on kuulemma just  sitä oikeaa käytöstä :)

En tainnut olla ihan ajokunnossakaan, kun kotiinpäin lähettiin, sen verran sekasin ja ylpeä olin tuosta koirasta. Yleisökin taisi olla aika vakuuttunut (ja yllättynyt?) tuon paimenkoiran käytöksestä, aika paljon tuli kommentteja sieltäkin suunnalta. Mieleen jäi päälimmäisenä se, kun siinä kotiin lähtöä tehdessä istuin jo autossa ja joku setä kulki siitä ohi, nosti peukun pystyyn ja tuumasi että "päivän paras".

Ihan mieletön kokemus se kyllä oli, koko loppupäivän oli jotenki höntti olo ja kun sitte lopussaan tajusin, että mitä tuo koiruus olisi valmis minun eteen tekemään, piti ne itkut tirauttaa ihan oikeesti. Ja mitä tekeekään Manta the karhukoira siinä vaiheessa -syöksyy koirien huoneeseen, tuo sieltä nallen ja heittää sen mulle sen  näkösenä että nyt mamma leikitään eikä murehita joutavie. On se vaan aika hieno koira!

"Minä mikkää...
...paimenkoira oo...

...laumanvartija...
...ennemminkin. Mutta saa neki nauttia kesästä!"



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hakukuvia ja pennun tuoksua

Näin se on jo loma reilusti yli puolessa välissä, reenikelit on ollu parhaat maholliset kunhan vaan on muistanu laittaa itelle tarpeeksi vaatetta päälle!

Kaikki tuolla veispuukissa laittelee hienoja kuvia ja päivityksiä kesälomareissuistaan, minunkin ois varmaan pitäny eilen filmailla matkan varrelta huoltoasemia, kun lähettiin päiväseltään Paulan kanssa käymään Hausjärvellä. Matkaa tuli reilut 1200km, aikaa meni 18h ja tuomisina oli tämmönen ihanuus:


Valitettavasti tämä söpöläinen, virallisesti Pysäkin Hilla, tuttujen kesken Kuti, ei meille muuttanut, mutta on suuri kunnia olla sen kummitäti. Ainahan ne pennut on ihanoita, mutta tämä oli niitä normaalia ihanampia tapauksia; reipas, rohkea, avoin ja rauhottuu autossa uskomattoman hyvin häkkiin nukkumaan. Sitten joskus, miljoonan vuoden päästä, meillä vois olla tuommonen malikkapalikanpoikanen, onhan se hyvä että on niitä haaveita. On ne vaan niin upeita koiria, huolimatta siitä, että kummitädin kengät meinattiin jo heti alkuun muotoilla uuteen uskoon :)

Ja sitte hakuiluun, onhan ne aika näpäköitä nuo meidän koiruudet, ainaki nyt kun ei reenata kokeet mielessä. Pitkään oon miettiny ja pähkäilly sitä ilmasua ja lopussaanki oon päättäny, Mopille haukku, Mantalle rulla. Joten ei muuta ku niitä reenaamaan!

Painaa ku hirvi!


Kyllä se vaan jo tietää, mitä pk-liivi tarkottaa!
Pikkusen rauhotutaan ennen tositoimia

Änyytee..

...etsi!



Reenikelit parhaimmillaan, kunhan muistaa laittaa pipon päähän -heinäkuussa!

Niin parasta

Viimesessä kuvassa poseeraa lajin ensikertalaiset Mosse ja ihana Aada, jolla näyttäis olevan koiraharrastustoiminta geeneissä. Ei kovin moni tuon ikäinen lapsi jaksa rämpiä monta tuntia metässä ja haluta sinne vielä uudelleen, ihana ja reipas tyttö <3

Kamera roikkui aina ties kenen kaulassa, mutta muistelisin, että Mantan ja Mopin kuvista kiitokset kuuluvat Saaralle ja Riikalle!

Lauantaina suunnataan Mantan kans Kuusamoon "karhumetälle", kylläpä vähä jännittää!!! Tai aika paljo oikeastaan. Onneksi meidän tulevaisuuden harrastustoiminta ei oo tästä testistä kiinni, mutta onhan se ihan mielettömän mielenkiintosta nähä, mitä koira karhun tuoksusta tuumaa. Omat veikkaukset on, että se joko a) juoksee karkuun  tai b) saa hirmuraivarit ja haukkuu mokoman tekoelukan pystyyn. Innolla ootellaan lauantaita!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Lomailua

En sitte kerenny kunnolla edelliseen päivitykseen pistettä näpätä, kun Mantelilla alkoi juoksut. Hurjat neljä veritippasta on lattialta löytynyt, eli yhtä siististi mennään kuin aina ennenkin.
Paikkamakuuta ei nyt sitte oo pahemmin reenailtu, siinä liikkessä kun tuppaa hyvin herkästi tämän intiimihygienian hoito menemään kaiken muun edelle, mutta muuten on reenitty niin tokoa, agia kuin hakuakin. Hakureenikuvatukset on vielä kamerassa, niitä seuraavan päivitykseen.






Pyllistys


Mutta ensin nyt vaikka siitä rastiviikosta, se meni paremmin kuin hyvin. Pikkusen vajaat 30 koiruutta meillä käväisi hoidossa ja kovasti saatiin kiitosta. Liekköhän tämmönen koiraparkki-systeemi vieras asia muualla maailmassa, koskapa meidän kylttiä käytiin niin ahkerasti kuvaamassa ja muutamat uskaltautuivat kysymäänkin toiminnasta. Eräs ulkomaalainen mies teki jopa muistiinpanoja ja kuvasi siihen malliin, että tiiä vaikka oltaisiin oltu jossain Sveitsin sanomien etusivulla ;).
Koiriakin oli joka lähtöön, osa halusi olla omissa oloissaan ja osa vaati enemmänkin rakkautta, omistajien toiveita kuunneltiin ja niiden mukaan mentiin. Oli kyllä tosi mukava ja antoisa viikko, eikä pidä unohtaa että talkoolaisista pidettiin hyvää huolta, nälissään ei tarvinnu olla!

Päätöspäivän talkoolaiset
Vinkka 3kk sai vähän eri vapauksia kuin muut...

Tahvo oli alkuun aika ujo eikä perustanu vieraista, mutta sitte se päätti, että minä saan olla ystävä. Ja mehän oltiin, ihan bestiksiä <3
Eka lomaviikko meni siis suunnistus-tunnelmissa, vasta lauantaina sai kääntää aivot kunnolla loma-asentoon.

Tässä yhtenä iltana oltiin tuossa meidän takametässä iltalenkillä ja yhtäkkiä moppi alkoi pelkäämään. Idioottiääliöminä jo pikkusen koveuduin sille, kun se vaan jumitti eikä halunnu liikkua. Samontein Manta hilipasi ku nato-ohjus siihen jokirantaan ja alkoi semmosen seisontahaukun risukasan edessä, että oesi moni mehtämies katteuvesta vihreä. Pakkohan sitä oli mennä kattomaan ja otin Mantan varmuuden vuoksi kiinni, aikamme kun siinä ooteltiin niin eiköhän siellä kasassa joku vilahtanu. Kasassa oli reikä, josta sitten näkyi vain silmät ja kuului semmonen sihinä, ettei tarvinnu kahta kertaa käskeä poistumaan paikalta... Silmistä päätellen eläin oli pieni, mutta voi luoja sitä ääntä!!! Illalla kattelin netistä mikähän otus se voisi olla ja se saattoi olla minkki, äänestä päätellen ainakin. Poikasiakin pesässä saattaa olla, joten kierretään se kohta jokirannasta nyt hetken aikaa kaukaa, JOS se oli minkki niin pysyypähän hiirikanta kurissa meidän takapihalla!

Frisbee-ilme
Pieni ongelma...

...mutta näppärät koirat selvittää semmoset heleposti!

Koiran kokonen kapula...kaikkea se mustasukkasuus teettää!

Eilen koettiin lenkillä kauhun hetkiä, näin kun kaksi naista käveli kauempana ja meidät nähdessään he huutelivat jotain  ja vilkuilivat taaksepäin, oletin että heillä oli koira mukana. Eivät he jääneet sitä kuitenkaan odottelemaan, jatkoivat matkaa ja minä omaan suuntaan. Naiset hävisivät näköpiiristä ja hetken päästä meidän luokse kirmasi koira, jonka tunnistin "vanhaksi tutuksi", samalla kankaalla on törmätty ennenkin tähän nuoreen sekarotuiseen jämptiurokseen, jonka luoksetulo ei ole ihan hanskassa. Ja tietäähän sen, mikä on nuorella herralla mielessä, kun törmää juoksuseen narttuun... Hetken aikaa vallitsi ihan täys kaaos, uros olisi mieluusti astunu Mantan, Manta pisti vastaan, Moppi oli siellä jossain alimmaisena ja mulla hihnat solmussa. Lopussaan sain napattua Mopin kainaloon yrittäen samalla potkia urosta pois Mantan persuksista. Huusin peräsuoli pitkällä, että naiset tulisivat hakemaan koiransa pois, mutta ketään ei näkynyt, kävi jo mielessä että yritän kaivella puhelimen taskusta ja soittaa jonkun apuun. Lopussaan omistaja saapui, mutta jäi seisomaan parinkymmenen metrin päähän katsomaan tilannetta eikä tehnyt ELETTÄKÄÄN, että olisi tullut hakemaan koiran pois. Voe prkle että olin minä raivona, en tiiä pelkäsikö se koiraansa vai miksei tullut hätiin, kai se nyt hyvänen aika näki, että mulla oli melko hankalat oltavat. Lopussaan lähin kävelemään autolle Moppi kainalossa, Manta tiukasti sivulla, uros Mantan persuksissa kiinni ja joka askeleella jouduin tekemään saksipotkun takavasemmalle, että uros ei pääsisi ihan kiinni. Ja kun sain koirat autoon turvaan (auton avaimen kaivaminen taskusta oli sitte suoritus sinänsä) uros vielä hyppi autoa vasten, näkyy nyt sitten etuovessa muistot tästä härdellistä. Oottelin siinä vielä jonkun aikaa, jos omistaja tulisi paikalle ja saisin sanottua muutaman sanasen, mutta ei häntä näkynyt. Kun lähdin ajelemaan kotiin, näin että omistaja seisoi siinä missä hänet viimeksi olin nähnyt, ei ollut vissiin ottanut askeltakaan tullakseen hakemaan koiransa pois. Olin niin raivona ja vihanen, että en edes älynnyt ottaa auton rekkaria ylös, toinen vaihtoehto olisi ollut napata koira kyytiin ja viedä paikalliselle löytökoiratarhalle, mutta saahan sitä jälkikäteen jossitella.
Jokaiselle sattuu joskus vahinkoja ja koira voi karata, mutta kyllä sitä luulisi, että se koira tuossa tilanteessa tultaisiin ottamaan kiinni. Ehkä me ulkoillaan nyt muutama päivä muissa maastoissa, Mantaa ei nyt ole mikään tarkotus tähän juoksuun astuttaa, ei ainakaan sekarotuisella jämptillä...

Onneksi meillä on nuo minun työpaikan pellot, missä voi juoksunenkin tapaus hilipatella suhteellisen turvallisesti irti.




Kesän tuoksuja


Moppi niin rakastais, Mantaa ei vissiin kiinnostais...


Mukavasti on tässä puolitoista viikkoa vierähtäny, mittään kummosia ei oo rastiviikkoa lukuunottamatta tehty, mutta hyvin on aika kulunu. Tänään kävästiin tuon isännän  kans kaupungissa, piti ostaa uus petari ja Mantalle ruokaa, ruokaa saatiin, petaria ei, mutta löydettiin meleko näpeä sohva. Nyt on voahkastu ilta mittanauhan kans ja ehkä se löhötysihanuus on ihan pakko sieltä meille hommata. Tämä on taas niitä sarjassamme "minä en tosiaankaan ikinä osallistu tokokokeeseen", eli meille ei tule ikinä olkkariin kangassohvaa. Ei ainakaan kulmasohvaa. Piste.

Mutta siellä kaapungissa tunsin itteni tosi idiootiksi, kävin kahessa vaatekaupassa, ensimmäisessä oli semmosia vaatteita, mistä en ihan oikeesti tienny miten päin ne päälle laitetaan. Enkä aina oikeen ees erottanu, onko kyseessä housut vai hame. No, pikkusen suivaantuneena marssin urheiluliikkeseen, josko sieltä löytysi semmosta pitokampetta. Löytyhän sieltä, mukavan näköset lökäpöksyt ja hintaki kohillaan. Mutta se vyötärön pituus, niissä kun pyllistelisi tokokentällä niin saisi reenikaverit ihastella persvakoa meleko pitkältä matkalta. Jäivät sitten sinne kauppaan, joku kunnioitus kuitenki reenikavereita kohtaan.
Ei ymmärrä pieni maalaistollo tätä nykymuotia, onhan ne vaatteet varmaan ihan nättejä, siis jos osaa laittaa ne oikein päin päälle, mutta eihän semmosissa huituloissa voi juoda etes aamukaffetta hirttaytymättä niihin.

Tästäpä tuliki mieleen, että kaikkea se tämä koiraharrastus teettää, vaatevalinnoiden lisäksi.
Se meidän viimekertainen mölliaksupäivä, se oli kaaosta lähtöön asti. Ensinnäkin, ei pitäsi ottaa isäntää ikinä auton kyytiin, se tulee kalliiksi ja aiheuttaa ressiä. Tai kantsii ainaki laittaa silloin poppivehettä isommalle. Minen älynny, joten möllitoko-aamuna kulukupeli oli osina pihalla, koskapa auto kuulema äänsi oudosti. Panniikkihan siinä iski, yön aikana oli käsiin noussu rakkulat, joten niitäki piti yrittää hautoa ja rasvata ja teipata, jotta sai ne taipumaan ees sen verran, että ratista pystysi pitämään kiinni. Nilkka muljahteli pois paikoltaan ja pikkusen hirvitti miten sillä juostaan, mutta onneksi paikallisesta supermarketista saa muumi-kuvioilla varustettua tukisidettä ja sen kun tempasi niin tiukalle että varpaat sinersi, niin eipä enää nilkka muljahellu. Kun auto oli kunnossa, kädet teipattu ja nilkka paketoitu saatoin hyvillä mielin huokasta ja alkaa pakkaamaan kamppeita. Mutta eipä ne aamulla pakkaseen nakkaamani  jäähytysloimet niin vaan lähteneetkään pakkasesta pois, kun niihin oli jäätynyt kiinni kilokaupalla hirven lihaa. Kun aikani kiskoin, sain ne irti, mutta loimiin oli jämähtäny kiinni kokonainen hirvipaisti. Ja kun kädet oli siinä kunnossa kuin oli, ei niitä saanu revittyä irti toisistaan millään. Kun sitten tuolla kuraeteisen lattialla nakuttelin vaaleanpunasella vasaralla hirvipaistia irti mantteleista ajattelin, että tämä on kyllä niitä koiraharrastuksen huippuhetkiä, asioita joita ei elämän kuuna päivänä ole voinut kuvitellakkaan tekevänsä. Ja kuinkahan monia tämmösiä asioita on vielä kokematta!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kesäloma!

Eilen työpaikan kello pysähtyi ihan kokonaan siihen puoli kolmen hujakoille, joka kerta kun siihen vilkasin (aika monesti) törötti pitkä viisari visusti kuuden kohalla. Nousihan se sieltä sitte lopussaan kahteentoista ja meleko joutuin vilahti auton takavalot koivukujalla, neljän viikon vapaus alkoi!


Loma pyörähti käyntiin tokoreeneillä Marikan ja Myy-russelin kans, kentällä hurahti parituntinen ja olisi helposti menny pitempäänkiin, kun päästiin siinä reenien jälkeen keskustelemaan mm.koirien alkuperäisen käyttötarkoituksen huomioimisesta jalostuksessa. Tästä ei sen enempää, ettei aiheuteta surkumieltä kenellekkään, on asioita joista on parempi vaihtaa mielipiteitä ihan vaan naamatusten...

Niistä viimeaikaisista tokoiluista sitten. Mopista en sano mitään, huippu mikä huippu -kotona.
Mantan kans paikkamakuu on ollu tosi vähällä reenillä, kiitos siitä kuuluu noille pirun pörriäisille. Ne vähäset mitä on otettu on sujuneet ilman ongelmia, ei oo isompia huolia sen suhteen tällä hetkellä.
Nouto sujuu kohtuullisesti, kun laitan kapulan esim. merkin viereen, sillon ei rynnätä siihen kiinni etutassut ojossa. Ote vois olla parempi ja palautuskin vaatii hiomista, mutta jospa se siitä.
Kaukot on ollu viime reeneissä hyvät, luoksetuloa reenitään vaihtelevalla menestyksellä.
Eilen otin ruudun kisatyyliin, joskaan en lähettäny niin pitkältä matkalta. Aika huippu oli, pysähty hyvin ilman ennakointia ja lopussakaan ei ollu moittimista.
Tunnarissa käytti vierasta kapulaa suussa, toi kuitenki oman. Se on ollu nyt tosi vähällä reenillä, kun kädet on ollu siinä kunnossa, että hyvä kun taipuvat kapulan ympärille, hankalahan sitä on yrittää hajustaa. JOS tästä ihottumasta on jotain hyötyä niin ainakin se, että aatelkaapa jos sitten joskus (jos voittajaan päästään) koepäivänä kädet on auki ja veriset ja märkäset, satavarmasti kapula haisee sillon "omalle"!

Viimeviikolla kävästiin mölliaksuissa ja Moppi otti ekalta radalta hylsyn (päätti mennä A:n kahteen kertaan), toisella radalla saatiin vitonen kontaktilta ja vauhtia oli sen verran, että ihanneaika alittui melkein 10 sekunttia!!! Se riitti voittoon, tosin miniykkösissä osallistujiakaan ei ollu kuin kaksi. Huippuisa aksaeläin!
Mantan eka radalla rimoja taisi tippua niin paljon, ettei varmaan sihteerikään kerenny virhepisteitä laskea... Toisella radalla saatiin aika hienoja pätkiä aikaseksi ja mikä parasta, loppusuoralla irtosi ihan mielettömän hyvin. Takaaleikkausta pitää nyt reeniä ihan urakalla, ei koiralla vaan minulla. Yritin sitä molemmilla radoilla, en idiootti älynny vaihtaa suunnitelmaa vaikka eka radalla huomasin, ettei se toimi. Jos sitä vaikka huomenna kävisi kokeilemassa, tiiä vaikka se sujusi niinku takaaleikkaus kepeille. Viimesissä rumisaksoissa se ei toiminu mitenkään, mutta kun kotona kokeiltiin näytti sille, niinku mitään ongelmaa ei ois ikinä ollutkaan. Niin, kyllä ne kotona osaa!

Jälkeä käytiin lauantai-iltana kopasemassa pitkästä aikaa, Mopilla näytti olevan homma hyvässä muistissa. On se vaan niin pätevä, kun puen liivin ja valjaat päälle sillä näyttää säkäkorkeuskin kasvavan monta senttiä, kun tietää pääsevänsä oikeisiin töihin. Mantalla meinasi olla alkuun intoa pikkusen liikaa, mutta kun hoksasi homman malttia alkoi löytyä. Eihän ne pitkiä jälkiä ollu eikä varmaan ees reenata kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, kun ei kokeeseen sillä saralla olla kuitenkaan menossa, mutta mukavaa vaihteluahan se on.

Tuo katse...

...ja nuo silmät, ne vaan sykähyttää, joka ikinen päivä <3

Se reeneistä, kaikki muu vapaa-aika on oltu metässä ja uitu. Manta näyttää ihan järkyttävän lihavalle, kun tuo karvotus on niin pörhöllään jatkuvasta vedessä purjautumisesta.

Korvien asennosta päätellen Batman-viiraus päällä

Onhan se lystie kun ei turkki tartu kanervikkoon!








Joka toiselle kuoppaa kaivaa...




Ja ne juoksut, ne ei oo alkaneet vieläkään!!! Värkkiä pestään siihen malliin että onkaitse kohta jo puhki kulunut ja tänään Kasperi-pystiksen edessä keimailtiin niin korvat supussa muikku-ilmeellä, tosin sitten kun Kasperi olis halunnu pikkusen perskarvoja nuuskasta tehtiin kyllä stoppi moiselle lähentelylle.
Muikusta tuliki mieleen, että on se muuten koirien mielestä aika herkkuisaa einestä. Mopille kun pitää itellä ne eväät tehä, niin aina saa kaupassa lihatiskillä/koirien pakastinruokien äärellä pyöriä pitkät tovit. Olin kyllä tässä yhtenä päivänä lentää persiilleni, kun huomasin, että tuoreet muikut on kilohinnaltaan halvempia kuin koirien jauheliha.... Ei ollu kokeista pulaa keittiössä, kun niitä paistelin ja ei ollu tuoksu omaankaan nokkaan huono, vaikken kalaa syökkään (sain lapsena yliannostuksen kalasta, kiisseleistä ja vispipuurosta, terveiset vaan maailman parhaalle mummolle pilven reunalle...).
Ja muikuista ahveniin. Eilen reenien jälkeen ajeltiin koirien kanssa meidän uintipaikalle ja siihen viereen oli joku vanhempi pariskunta päättänyt pystyttää leirin. Kysyin haittaisiko heitä jos uitan koirat siinä kauempana, ei haitannut joten ei muuta kuin järveen ja sitten pikkulenkille metsään. Kun palailtiin autolle, setä huuteli että sulla taitaa olla hyvin koulutetut koirat, kun tulevat luokse noin hyvin. Enhän minä sitten siinä jutellessa älynnyt katsoa, mitä koirat touhuaa, painattivat rantaan perskarvat liehuen. Hetken päästä Manta pyyhkäsi rannasta suussaan jotain, minkä oli napannut rannalla olevasta sankosta ja ilme kertoi kaiken: "Äeti minä löysin aarteen!!!" Pariskunta oli ollut ongella ja ainoa saalis, minkä he olivat saaneet, roikkui Mantaan suupielestä... Toivottavasti heillä oli varattu iltapalaksi muutakin einestä kuin savustettua ahventa ja onneksi sattuivat olemaan harvinaisen mukavia ihmisiä! Niin ja se siitä hyvästä koulutuksesta...

Entäpä sitten ne lomasuunnitelmat. Ollaan vaan ja nautitaan. Tosin pikkusen on ollu mielessä, jos kopaseisin mitä Manta on mieltä konekarhusta. Heinäkuun lopussa siihen oisi mahollisuus, oppisinpahan ainakin ehkä sen, että kun koira alkaa käyttäytyä tietyllä tavalla mehtälenkillä, on parempi juosta karkuun :) Ja mahollisesti tulossa on myös yksi pentukoiranpoikasen hakureissu, mutta siinä taitaa reissut olla. Elokuun alussa meidän piti päästä Vapun hyppytekniikkakurssille, mutta se peruttiin, onneksi tiiossa on kuitenki Melakarin Tarjan toko-oppia!

Tänään, ensimmäisenä loma-aamuna heräsin  klo 7.00 siihen, kun naamalle läsähtää kuolanen vinkulammas ja pallean päälle rysähtää vajaat 20kg elävää lihaa. Jospa se koiruuksillakin kääntysi jossain vaiheessa kellot loma-aikaan, tai ainakin herätysmenetelmät saisivat olla pikkusen hienovarasempia.



Pantatehtailua

Grillausta Suomen kesässä