Mantan ekat möllitokot

Manta Mainio Makarooni korkkasi tänään lopussaanki tokouransa möllitokoissa, eikä sitte huonosti korkannutkaan, tuloksena 196 pistettä ja sij. 2/8, voittajalle hävittiin yksi piste... Onnittelut Taijalle ja Edille hienosta suorituksesta!
Otin kokeen virallisten kokeiden mukaan, en palkannu välillä ja patukkaki jätettiin Jennin hoitoon kehän ulkopuolelle. Paikallaolo meinasi aiheuttaa pieniä rytmihäiriöitä, kun yksi koirista päätti että tää on tylsää ja kirmasi viereisen koiran luo leikkimään. Meno oli sen verran vauhdikasta ettei koiria saatu heti kiinni ja toinen näistä koirista tuli sitte Mantan vieressä olevan koiran luo. Aika kauan se kesti berni-pojan lähentely-yrityksiä ennenkuin nousi, tässä vaiheessa koirat sitte saatiin kiinni ja aikakin alkoi olla täysi. Ja äiskän makkarainen pysyi koko härdellin ajan tivakasti maassa, oon niiiiiiin ylppis tuosta koiruudesta! Reilu tuomari antoi Mantan vieruskaverillekkin 10p, olihan tuo häiriö jo ihan kohtuuton kenenkään koiran kestää.
Hihnassa seuraaminen meni ysin arvosesti, pidän hihnaa liian tiukalla... Joo tiietään ja pitäs reenata, inhoon hihnaseuruuta kun tuntuu etten millään osaa kävellä sillon normaalisti. Reeniä reeniä... Ilman hihnaa sujui 9.5 arvosesti, en muista mistä puoli pistettä lähti ja loput liikkeet oli kymppejä, jopa hyppy jota on reenitty tosi vähä.
Manta oli kyllä tänään tavallista vaisumpi, esim. luoksetulo oli hitaampi ku normaalisti, kuumuus varmaanki vaikutti ja myöskin se että oltiin touhuttu alueella kokeen alkaessa jo 4.5h.
Tämän päiväisen perusteella uskallan jo ajatella virallisia kisoja, joskushan sitä sinnekkin on lähettävä!

Mopin kans meillä oli päivällä temppunäytös, Höttismönkiäinen vissiin ajatteli että tässä sitä oliki jo ihan tarpeeksi tälle päivälle ja vetäsi kokeessa ihan oman shown. Se heittäyty selälleen nurmikolla, venytteli, teki kuperkeikkoja ja juoksi kapulan kans karkuun, eihän tuolle voi muuta ku nauraa... Mutta kyllä ne on Mopillekki suunnitelmissa viralliset kokeet, en niin millään jaksa vielä lannistua näistä täysin epäonnistuneista yrityksistä. Mutta se temppunäytös muuten sujui oikeen mallikkaasti, tokihan siihenki tuli joitaki koirien omia kuviota mukaan, mutta eihän yleisö tienny mitä niien olis PITÄNY tehä...

Hylje

Söpöstys

Joskus voi ottaa rennosti jopa kesken mehtälenkin

Mitäpä tähän sanosi...

"Onko rakkautta ilmassa...?"

Uimaaaaaaaan!!!!!!!!!

Noora sen sano, just niinku vilijonkka!

Mantan eka tokokoitos

liikkeestä maahan

Estehyppy

Ja palkaksi hienosta suorituksesta lammaspatukkaleikit

Temppunäytös, menossa mukana Mopin lisäksi Oona, Diva, Onni ja Siri

Huomenna meillä olisi sitte vielä luvassa temppunäytöksen toinen näytös ja mätsäri. Ja illalla lähetään koko köörillä mehtälenkille nollaamaan aivot viikonlopun hulinoista. On meillä kyllä niin maaliman mainioin koirailuporukka! Ja maaliman mainioimmat koiruudet!

ps.Tokokuvat on ottanu Satu, temppukuvat Kati!

Mopin mietteitä

Aattelin ihan itte tehä päivityksen meiän eilisestä toko-kokeesta, koskapa minä tiiän kyllä paremmin ku äiskä miksi se niin pieleen meni. Tai oikeestaan eihän se pieleen menny, saatiin kuiteski tulos kahen keskeytetyn kokeen jälkeen joten äiskä oli kyllä ihan tyytyväinen siihen, vaikka eihän se 3. tulos nyt niin kamalan hyvä vissiin oo.
No, joka tapauksessa oltiin siis Kemissä ja siellä sitä vasta mukavia ihmisiä asuu, tunnelma oli niin rento ettei äiskää ees jännittäny. Se muuten on tohkeissaan jemmannu meiän pistelapun jonnekki, en voi siis tehä ihan tarkkaa selon tekoa kokeesta mutta kerrotaan nyt suurin piirtein. Paikallaolon alussa minun huomio keskitty näyttelyalueella haukkuviin koiriin joten tarvin tuplakäskyn ennenku menin maahan. Tosin tähän voi vaikuttaa myös se, että äiskä on reeneissä vahvistanu tuota istumista niiiin paljo, että istutaan nyt sitte tuli käsky mikä tahansa! Kun äiskä palasi piilosta olin istumassa ja tuomari kerto sitte äiskälle että siinä vaiheessa kun liikkuri huusi "aika" tuuli heilautti kentän ympärillä olevia muovinauhoja ja olin säikähtäny sitä... Harmistus mutta minkäs minä sille voin kun vaan säikähin. Olin myös vähä vinkunu, ite en sitä tunnusta, mutta vitosella siitä liikkeestä selvittiin.
Seuraaminen meillä meni nappiin, siitä tuli 9.5. Ajoittain se oli ollu väljää mutta muuten mukavan näköstä. Sitte minua alko kamalasti ahistamaan se kamala missikoirien haukunta enkä voinu oikeen keskittyä, en olis millään halunnu tulla ees sivulle. Moni liike niin viittä vaille onnistu, esim. nouto meni oikeen mallikkaasti, olin tuomassa kapulaa äiskälle mutta just sillon joku peto haukahti ja pysähyin, tarvin sitte siitä käskyn tulla sivulle. Kaukkareissa kun äiskä käski maahan siinä heti alkuun, tuijotin vaan sinne missialueelle enkä kuullu käskyä, nollille meni. Sama sattu luoksetulossa, tarvin tuplakäskyn ja pysähyin vähä viivellä. Liikkeestä maahanmeno oli 9 arvonen, kokonaisvaikutus oli 8. Tuomari oli aikas ihana, se ymmärtää varmaan herkkiä koiria kun se sano että selvästi näkee että koira osaa mutta häiriötä oli nyt liikaa. Ja osaanhan minä, kyllä minä vielä sen näytän teille kaikille!
Tiltalla nappasi taas ykköstuloksen ja sai kovasti kehuja, se on kyllä aika taitavainen tokoeläin. Mutta oon minäki, sitä ei vaan kauheen moni vielä tiiä.

Kotimatkalla äiskän ja Kaijan oli tarkotus käydä syömässä pizzat Millan suosittelemassa pizzeriassa, mutta se oli kiinni. Sitte ne joutu käymään kotipizzassa, ne oli jo niin nälkäsiä että mikä vaan upposi. Kotona me oltiin neljän maissa, tasan 12 tuntia oltiin siis reissussa. Manta oli ihan sekasin kun me tultiin, se ei tienny olisko tullu minun vai äiskän luo ekana mut äiskä vei voiton. Me oltiin aika väsyneitä, mutta koska Mantalla ei ollu ollu mitään ohjelmaa sille päivälle äiskä kävi vähä kentällä reenimässä sen kans. Sit ne oli käyny kylällä kävelemässä, täällä oli sellanen Suomussalmi-rock ja kylällä oli kamalasti ihmisiä. Manta oli käyttäytyny tosi hienosti, äiskä sano että sen pitää ottaa kaikki ilo irti noista tapahtumista bh-koetta ajatellen. Minäkin aion joskus mennä siihen bh-kokeeseen ja oon tosissani aatellu alottaa sen suojeluhomman reenaamisen. Siinä on vaan se ongelma että miten minun pienen pieni suu mahtuu sen kamalan ison hihan ympärille, mikä niillä maalimiehillä on kädessä? Toisaalta turha murehtia sitä nyt, kun asia ei oo ihan vielä ajankohtanen.

Tänään äiskä lähti sitte heti aamusta ajelemaan Paltamoon Mantan kans, siellä oli missikisat. Äiskä esitti ite Mantan ja sitä vähä pelotti ja jänskätti, mutta hienosti niillä oli menny. Manta oli saanu vara-sertin ja äiskä oli niiiiiiin onnellinen. Manta osaa jo juosta aika hienosti ilman kontaktia ja muutenki se oli ottanu siellä aika rennosti, ts. oli vedellyt sikeitä häkissä. Kun ne tuli sieltä  äiskä toi tavaroita sisälle ennenku päästi Mantan ulos autosta ja mulla oli ihan hirvittävä hätä että missä se pikkusisko on, en ehtiny ees äiskää tervehtiä kun vaan juoksin autoa ympäri ja haukuin peräkontin kohalla. Eihän sitä tiiä vaikka äiskä olis antanu Mantan BIS-palkinnoksi tai vaihtanu sen agility-putkeen. Olin aika iloinen kun näin Mantan ja vasta sitte maltoin mennä tervehtimään äiskää kunnolla. On hyvin raskasta pienelle koiralle olla isoveli.

Illalla lähettiin sitte lenkille ja mukana oli Kaijan hoitokoira, kiinanharjakoira Osku Helsingistä. Voepi se olla koiraeläin omituisen näkönen!! Äiskä aina sanoo että Manta on ihan kalju (on se nyt jo vähä karvasempi) mutta se se vasta kalju oli, ihan nahkaa vaan koko eläin. Pikkusen minä sen kans meinasin leikkiäkki, mutta en paljoa. Sitä paitsi se taisi olla sellanen ho... siis sellanen seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva. Äiskä on sanonu lapsille, että toisia ei saa haukkua semmoseksi H:lla alkavaksi niin en uskalla sanoa sitä mutta kaikki varmaan tietää mitä minä tarkotan. Kun tultiin meille (pitihän sitä ihmettä iskälle näyttää...) se alko vokottelemaan minua ihan kunnolla, tempasi siinä ihan minun nokan eessä semmoset kosiotanssit että meikäläinen pakeni korvat kuumottaen sängyn alle. Ja se onneton puskeutu sinne persus keinuen perässä... Ihan puistattaa. Kävihän se Mantanki peräpäätä nuuhkasemassa pari kertaa mutta sillä meni ihan kuono ryppyyn siitä tuoksusta ja sitä ihan selvästi ällötti. Eli mitä todennäköisimmin se ei tytöistä tykkää, mutta ihan turha sillä on kyllä kuvitellakkaan että minun kanssa saisi lomaromanssin aikaan.

Mutta nuo ihmiset olivat ihan haltioissaan siitä eläimestä... ennenkaikkea sen luonteesta. Älkää ihmeessä kysykö miksi!!! Äiskähän on jo pitemmän aikaa kiusannu iskää tuon rotusella koiralla ja vähitellen se on sitte kuitenki ite tykästyny niihin. Se ei oo ikinä päässy tutustumaan yhteenkään tuon rodun edustajaan mutta nyt minusta näytti että Osku taisi hurmata äiskän täysin eikä se tainnu iskääkään kylmäksi jättää... Vaikka se sanoki että tuntuu niinku kumimattoa rapsuttaisi. Suuren suuri harmistus että äiskä onnistu jotenki poistamaan kamerasta kuvat missä Osku istuu iskän sylissä rapsuteltavana, äiskä jo on vähä huolissaan että pitäskö sillä keksiä joku muu konsti siihen aksa-putken ostamis kiristykseen.

Pitihän sitä kaopunkilaeselle näyttää miten me lenkkeillään

Pikkusen pitää varkaiten nuuhkasta...

Osku the sydänten murskaaja

Miten tämä naama voiki saada ihmiset niin sekasin???

18kk missiposetus

Mantan ja iskän yhteinen harrastus

Äiskä tekee kasvismössöä sauvasekottimella ja pienen eläimen alkukantaiset vaistot herää...

Tiedoksi sitte vaan kaikille, että vaikka nuo ihmiset nyt sitte höyryääki tuon Oskun kans, niin meille ei todellakaan ole tulossa kolmatta koiraa, ei kiinanharjakoiraa eikä mitään muutakaan. Vaikka äiskällä on sille jo nimiki, Reino, tosin se tulis varmaan olemaan tyttö. Mutta ei meille semmosta vois ikinä tulla koska talvella se paleltuis ja kesällä öttiäiset söisi sen hengiltä. Ja mulla vois mennä mielenterveys, tiiä vaikka niillä olis ihan geeneissä kaikilla tuo MINUN mielestä epänormaali seksuaalinen poikkeama.

Tokoilua

Mitään ihmeitä ei oo kyllä tapahtunu mutta päivitetään nyt sitte blogia kun ei näillä käsillä oikeen muutakaan voi tehä. Ihottuma tulehtu taas, kerkesin jopa viikon olla töissä ja nyt ainaki kaksi viikkoa sairaslomaillaan. On tämä kyllä niin v-mäinen tauti etten toivois tätä kellekkään, tai no jos ihan tarkasti ajattelen niin on tilanteita jolloin voisin tämän joillekkin lahjottaa... Mutta ei siitä nyt sitte tämän enempää.

Koiruuksien kans on tokosteltu ja Nuppe Kuppertton oli tänään niin mieletön että ihan taas hirvittää. Isoin ongelma on nyt oikeestaan se, että kun oon vahvistanu sitä perusasentoa, niin koiruus ei sitte halua mennä maahan ollenkaan... Oltiin ihan vieraalla kentällä, paikallaolossa nousi kun menin piiloon mutta kun otin uuelleen niin pysyi ja vinkumatta. Seuraaminen oli tänään kans ihan huippua, vähä piti kontaktia muistutella mutta aika hienosti sekin pysy. Kaukkarit meni hienosti, samoin luoksetulo. Estehyppyä en ottanu loppuun asti, palkkasin reilusti kun istui esteen taakse ja vapautin siitä. Se kun hyvin mielellään hyppäis heti takasin. Kunpa  tämä into osuis  koepäiväksi!

Mantan kans reenattiin tänään seuraamisen lähtöjä, hyvin menee oppi perille, kun sanoin seuraa koira sinkosi eteenpäin ennenku minä ehin ottaa askeltakaan...  Eli sama ilmiö kun Mopin perusasentoreeneissä, nuo koirat on vaan niin pirun fiksuja että pitää olla tosi tarkkana kuinka paljo mitäki asiaa reenaa. Mutta siksihän tämä onkin niin pirun mukavaa, kun tämä on niin pirun vaikeata! Niin siihen Mantaan vielä. Luoksetulot on ollu aika muikeita viime reeneissä, lähes poikkeuksetta tulee suoraan. Tänään otettiin sitte vielä hyppy, siinä ei ongelmia. Nyt on sitte seuraavaksi tiiossa kontaktireenejä, tänään meinasi vähän kiinnostaa Kaijan ja Divan temppureenit. Paikallaolo on sujunu jo melkosessakin häiriössä, on tehty niin että koirat kulkee ohi, ihmiset juoksee vierestä, joku ottaa luoksetulon vierestä, lelut lentelee jne... ja hyvin on pysyny. Tokihan se koetilanne on taas sitte ihan eri kun vieressä on vieraat koirat, vieraita ihmisiä, vieras kenttä ja paniikissa oleva omistaja, mutta sitä murehitaan sitte kun kisoihin päästään.

Viepperhauta-tapahtuma on puolentoista viikon päästä ja sen ympärillä on ajatukset pyöriny niin tiiviisti ettei oo kunnolla ees ehtiny jännittämään mitään toko- ja näyttelyjuttuja. Kunhan saadaan vielä palkinnot laiteltua pakettiin ja temppunäytös kuntoon niin kaikki alkaa olla valmista. Vaikka pientä ressin tapaista onkin ilmassa tapahtuman järjestelyjen vuoksi, niin oon kyllä nauttinukkin kaikesta tästä yhessä touhuomisesta, hyvällä porukalla se on vaan niin mielettömän hauskaa. Ja entäpä se tunne sunnuntai-iltana kun koko homma on ohi ja jos vielä saadaan yhtä hyvää palautetta kuin viime vuonna niin hyvältähän se tuntuu!!! Me jo vähän eilen suunniteltiin että sitte vois pitää jonkin  sortin illan vieton kaikkien talkoolaisten kesken, kyllä se vaan tämmösenki jutun järkkääminen vaatii sen verran voimia että ollaan se ihan täysillä ansaittu.

Manta taisi viime päivityksessään unohtaa, ihme kyllä, mainita meidän köhäkkä-tori reissusta. Siellähän siis on porukkaa ihan mielettömästi, ainakin meidän mittapuun mukaan. Välillä jouduttiin kulkemaan/pujottelemaan isompien ihmisryhmien ohi ja aina silloin otin koirat sivulle ja kontaktiin. Tuntupas aika muikealle kun kuulin ihmisjoukosta kommentteja koirien hienosta käytöksestä. Pari vuotta sitten jouduin kantamaan Mopin pois torilta, kun sitä nin pelotti, nyt ei ollut pelosta mitään tietoa. Ei meillä sitte kuitenkaan oo tainnu mennä reenit hukkaan!

"Voisitko painua hel...tiin sen kameran kans kun toinen reenaa liikkeestä maahan menoa!!!"

Onnistunu estehyppy

Vauhtiluoksetulo

Juoksuun mars!

Nuppi seuraa

Pysähys ajottu aika hyvin merkille

Liikkeestä seisominen

"Heitäheitäheitäheitä..."

Ei oo kiva tauti ollenkaan

Moni ihminen on kysyny multa että meinaanko joskus astuttaa Mantan. En aio.Piste. Ja joskus sanoin myöskin etten ikinä lähe tokokokeeseen. Piste. Onhan tuo Makkarainen makarooni viien pennin makejainen niin sievä että ihteähi joskus heikottaa kun sitä kahtoo, terveys on mallillaan ja luonne justiisa minun mieleen, ja jos sieltä toko/agiuraltaki joskus mainetta tulisi niin sillonhan kaikki olis kohillaan... MUTTA minun ammattitaito ei kasvatustoimintaan riitä ja en ikinä päivänä raskisi luovuttaa yhtä ainutta Mantan jälkeläistä uuteen kotiin... Entäpä jos ne tulevat omistajat olisivatki ens alkuun oikeenki lupaavia koiran omistajia, mutta osoittautuisivat loppujen lopuksi ihan kaikeksi muuksi. Tai jos vaikka menis ihan kokonaan sukset ristiin kasvatin omistajan kans ja yhteistyö loppuis siihen eikä koirasta kuulisi enää mitään sen jälkeen. Tai jos ja jos ja jos... Ja kun sitä kasvattiaan ei sieltä pois saa. Oon joskus miettiny kenelle tuttavapiirissä voisin pennun myydä ja niitä ihmisiä ei muuten oo montaa (Katjalle tiedoksi, sulle voisin ;) ) Luojan kiitos minun ei tarvi tätä miettiä ja pähkäillä, meille ei pentuja tule enkä minä mee ikinä tokokokeeseen. Piste.

Ps. kiitokset Saaralle tokoilukuvista!

Mantan mietteitä

Me sitä ollaan tuon Mopin kans monasti siunailtu noita ihmisiä. Äiskähän meille näitä juttuja aina kertoo, se kun joskus käy verenpainetta nostattaakseen siellä apulassa lukemassa koirien/eläinten myynti-ilmotuksia ja se ei voi tajuta miten niin moni haluaa luopua lemmikistään. Onhan se totta, että elämäntilanteet muuttuu ja joskus on pakko tehä päätös siitä että koirastaan täytyy luopua, onhan äiskäki joutunu melkein luopumaan Reimasta, mutta kun niitä on niin paljon!!! Ja ne syyt miksi luovutaan, kuinka usein se vika onkaan siellä hihnan toisessa päässä? Ajatellaanpa vaikka noita "mehtäkoiria". Kuinka monet niistä viettävät 10 kk häkissä pihan perällä eikä niien kans tehä yhtään mitään? Kun ne sitte syksyllä viiään mehtään eikä ne halua/jaksa tehä siellä omistajan mieliksi mitään niin pistetään koera kiertoon. Minä en nyt taaskaan halua sitten yleistää (kun tälleen julkisesti ajatuksiaan kirjottelee täytyy olla aika tarkka mitä suustaan päästää), iso osa mehtäkoirista viettää aktiivista arkea metsästyskauden ulkopuolellakin, tämä nyt vaan oli sellanen esimerkki. Toinen ryhmä ollaan me palveluskoirat, meitä on siellä aika paljon ja kuinka monessa tapauksessa syy kodin vaihtoon on käytösongelmat, jotka johtuvat ihan vain siitä, ettei meillä oo tekemistä? Ja entäs sitte ne laumanvartijat, pitäisköhän sitä pikkusen ihmisillä miettiä mihin tarkotukseen mikäkin koirarotu on luotu ennenku pennun kotiin hakee. Mutta ollaanhan me söpöjä pentuna, myönnetään.

Me ollaan tämän asian tiimoilta mietitty Mopin kans tuota meiän äiskää. Sekään kun ei aina toimi niinku me haluttais. Se ei esimerkiksi anna meille ruokapöydästä mitään vaikka kuin tuijotettais, siksi me ei ees kehata tuijottaa. Mutta pahinta on tuon ihmisen hermorakenne. Viime viikolla käytiin tokostelemassa Kajaanissa, ihan vieraassa paikassa ja minä en seuraamisessa ottanu äiskään ollenkaan kontaktia ja Moppikin vain haahuili. Voihan siihen olla syynä minun tuheropimperoaika ja Mopin ed. päivän aksat, mutta iso syy voi olla myös se, että tuo äiskä jännittää niin älyttömästi. Ei me sitä kuitenkaan ehkä laiteta sinne apulaan myyntiin, koska se on muuten ihan kiva. Eikä se kohtele meitä huonosti vaikka reenit menee joskus ihan persiilleen, eikä se ainakaan hauku meitä. Äiskä on joskus kisoissa kuullu, kun pieleen menneen kokeen jälkeen omistaja on haukkunu koiransa ihan lyttyyn kun se ei oo tehny mitä on pyydetty, kuinkahan usein se vika on kuitenki ollu siinä ihmisessä jota koira on yrittäny käytöksellään rauhotella. Me koirat ollaan vaan niin paljo viisaampia. Äiskä joskus sanoo meille, että olis paljo helpompi kouluttaa pikkusen tyhmempiä koiria kuin te, mutta mitäs me sille mahdetaan kun ollaan näin viisaita ja ihanoita. Mutta kuinkahan monta koetta meillä vielä menee tulevaisuudessa mönkään tuon jännittäjän kans, voi olla että joudutaan häpeämään aika usein. Kerranki sillä tärisi Mopin kans paikallaolossa jalat niin paljo, ettei meinannu siltä tuulihousujen kahinalta kuulla liikkurin käskyä ajan tullessa täyteen.

Tänään oltiin taas Kajaanissa reenimässä tokoa ja nyt meni reenit tosi hienosti, mulla tippu pari kertaa kontakti seuraamisessa mutta muuten meni  hyvin. Otettiin sitte jäävät ja luoksetulo ja niihin äiskä oli ihan mielettömän tyytyväinen. Paikallaolossa olin kaiken varalta pitemmässä hihnassa kun vieressä oli ihan uusia koiria mutta siinäkään ei ollu ongelmia. Yhen kärpäsen minä siinä joutessani nappasin ilmasta ja söin pahimpaan nälkääni, siitä vois saada kokeessa lisäpisteen.

Mopilla oli kans seuraaminen hyvää, samoin luoksetulo mutta noudossa se tuli sivulle, meni maahan, istu, meni maahan, istu, meni maahan ennenku äiskä kerkesi kissaa sanoa. Nyt se sitte meinasi että ennen koetta ei oteta maahan menoa kertaakaan sivulta, vahvistetaan vaan sitä siinä istumista. Moppi suostu tänään jopa leikkimään kentällä, mikä on aika harvinaista. Niin ja paikallaoloki oli Mopilla menny hienosti, ei ollu ees vinkunu ja äiskä on taas aika ylppis meistä!

Viime Keskiviikkona Moppi kävi möllitokoilemassa kisaavien radan ja se tuli toiseksi!! Kaikkien näiden lihasjumihyppykammo-ongelmien jälkeen meillä juhlittiin niinku ois mm-kisat voitettu, sen verran mukavalle se tuntu. Moppi vaan pelkäsi sitä palkintoa, se oli sellanen iso säkillinen herkkuja, naudan korvia ym ja siellä oli myös kuivattua lampaan päänahkaa... Se oli se kammotus Mopille, mulle ei. Mutta minähän oonki lammaspaimenkoira ja oon tottunu lampaan päänahkojen hajuun, ainaki silleen perimältäni. Sai se Moppi palkinnoksi sellasen vinkulelunki, se oli tosi kiva mutta Tilta söi siltä korvan kun kävi kylässä.

Huonon hermorakenteen lisäksi tuolla meiän äiskällä on aika outo huumorintaju, siitä on tainnu olla ennenki tässä blogissa puhetta. Ja joskus iskä ei ymmärrä sitä, tai siis aika usein se ei ymmärrä. Meiän koiraporukallahan on jo paljon aksaesteitä mutta putki puuttuu. Äiskällä on kohta synttärit ja se sano iskälle että JOS ostat mulle aksaputken lahjaksi niin minä EN osta sulle kiinanharjakoiraa synskälahjaksi sitte maaliskuussa. Iskän vastaus oli sitä luokkaa, että äiskä luikki vähin äänin tietsikalle ja alko ettimään niitä kiinanharjakoirien kasvattajia. Kerran äiskään iski ihan kamala autokuume, siis sellanen auto pitäis saada minne mahtuis paaaaaljo koiria ja emäntiä ja se ei raukka rahan puutteessa muuta enää keksiny ku se sano iskälle että jos rakastat tarpeeksi niin ostat mulle sen Hondan maasturin. Ei ehkä kannata ees mainita ettei ihan niin paljoa rakasta. Mutta on se onneksi tuo marsuki ihan tilava, sinnehän todistetusti mahtuu aksapussi ja tänäänki matkustettiin Kajaaniin minä ja Tilta peräkontissa, Moppi häkissä takapenkillä seuranaan kokonainen tokohyppyeste.

Vielä se pitää muistaa kertoa, että en minä aina tuota Moppiakaan ymmärrä. Kun äiskä surauttelee sauvasekottimella sille kasvismössöä se tulee ihan hulluksi. Ensin sen suusta kuuluu semmonen vaimea ininä, se suurenee ja suurenee ja lopussaan se pistää pään takakenoon, silmät kiinni,kuonon kohti kattoa, huulet törrölleen ja ette te usko sitä ääntä mikä siitä pienestä eläimestä sitte lähtee! Minä oon aina ihan kamalasti huolissaan, kiertelen Moppia korvat supussa ja yritän kysellä että missä päin roppaa se tuommonen tuska on, mutta se vaan ulisee, niinku suset. Äiskä aina sanoo, että Mopin alkukantaiset vaistot herää, en tiiä mutta pahalta se kuulostaa.


Me oltiin muuten tässä lenkillä vähän isommalla sakilla, mukana oli 5 ihan vierasta koiraa ja meillä oli ihan ältsin kivaa. Nähtiin porojaki ja minä pelastin yhen vipukan hukkumiselta. Se vähä eksy meiän seurueesta ja joutu sitte uimaan lammen yli meidän luo. Olin varma että se hukkuu joten uin sitä vastaan ja saattelin turvallisesti rantaan. Oon ennenki ollu vesipelastajana, meillä kävi kylässä lapsivieras (ne on ihanoita!) ja se meni ammeeseen. Mulla oli aika kova hätä, roikuin ammeen reunalla  roppa puoliksi vaahtokylvyssä kun pelastin sitä lapsi raukkaa sieltä veden varasta. Me ollaan niin viisaita!

Lumpeiden metsästystä

Uiminen on vaan niin parasta!

Notre Damen kellonsoittaja

Vanja-whippetin pelastusoperaatio

Soivassa metsässä

Ei ehkä ihan rotumääritelmän mukainen, mutta se onki käyttölinjanen

Huomenna alkaaki sitte äiskällä työt, näin se 4 vk hurahti. Ohjelmaa on loppukesän ja syksyn aikaan sen verran paljo, että voisinpa melkeen tehä sellasen lakialotteen tuonne eduskuntaan,että viikonloppujen määrää lisättäisiin tuonne kesä-elokuulle, vaikkapa semmonen 6-8 viikonloppua kuukaudessa olis jo ihan hyvä. Ja sitte vois vielä tulla semmonen 3-vuorotyötä tekevien koiraharrastajien erityislaki, että ne sais viikonloput aina vapaiksi ja pyhätyölisät maksettaisiin keskiviikolta ja torstailta. Ja jos koira sairastaa niin sitä sais jäädä kotiin hoitamaan ja palakka juoksisi. Niin mukavata ku Suomessa onki asua, niin paljo ois vielä parannettavaa!

Viikonloppu Rovaniemellä

Perjantaina sitten koitti se kauan odotettu reissuun lähtö, suunnattiin auton keula kohti Rovaniemeä. Ajeltiin Kuusamon kautta ja pistäydyttiin Mustissa ja mirrissä viemässä sinne mainokset mätsäristä ja möllitokosta. Siellähän vierähti tovi, kun myyjät olivat niin kivoja ja ehittiin jo vähä suunnitella kimppareenejäkin, jos joskus vaikka ajeltaisiin Kuusamoon tokoilemaan. Mantalle oli ihan pakko ostaa kullan värinen ketjupanta missitouhuihin, kun siitä oon niin kauan haaveillu...

Rovaniemelle päästiin ilman kommelluksia, matka meni ihan mielettömän nopeesti. Jenni ja Satu olivat perillä hitusen aiemmin, käytiin porukalla kaupassa ja sitte mökille. Sitten saatiinki heti nauraa kuspissit housussa, kun Kaija hihkasee että "mikä huone täällä on" ja meinasi kävellä läpi olohuoneen seinällä olevasta peilistä. Ja samasta peilistä meinasivat mennä läpi myös Manta ja Onni...
Aikas pian paikalle hurauttivat Mantan siskot Peppi ja Hilla, Lotta-äippä ja varaäippä Emmi omistajineen. Suunnattiin porukalla iltalenkille Ounasvaaran rinteille ja kylläpä oli komiat maisemat! Kaikki 9 koiraa tulivat keskenään toimeen hienosti ja vauhtia riitti, ei siinä oikeen kameran kans meinannu perässä pysyä. Kaijan kameralle kävikin kyllä vähän köpelösti, kun sattui pieni yhteen törmäys ja Kaija lensi mukkelis makkelis kameransa kanssa. Näytti ihan kamalalta, mutta nyt kun jälkikäteen sitä miettii niin väkisinki naurattaa... Kun se sieltä ylös kompuroi me muut oltiin huolissamme miten kävi, mutta Kaija vaan silitteli kameraa ja oli huolissaan sen hyvinvoinnista... Mitäs siitä jos leuasta valuu veri ja kädet on mustelmilla, kunhan kamera pelittää :).
Illalla tuli sitte todistettua bordercollien älykkyys, ne osaavat koota jopa vuodesohvan. Kokkailtiin keittiössä ruokaa ja koirat juoksivat ja leikkivät ympäri mökkiä, kunnes Manta päätti hypätä selkänojan kautta sohvalle. No sehän siitä pompun voimasta lakosi vuodesohvaksi, taisivat koirat säikähtää ihan yhtäpaljo kuin mekin, mutta olivat sitte jo saman tien siinä vuoteella leikkimässä. Ja sillä mallilla se sitte oliki koko viikonlopun, Kaija sen siitä sunnuntaiaamuna kokosi, joskin näytti ens alkuun sille että se tarvii siinä bc:n apua...
Onni oli vissiin aika huumaantunut siitä ihanaisesta tuoksusta mikä Mantasta lähti, meinasi olla hiukan vaikeuksia keskittyä syömiseen kun toinen harrastaa ilmaseksiä sohvalla minun viltin päällä... Yrittihän se vähä noita tyttöjä eka liehitellä mutta kun hammasta tuli niin katsoi vissiin parhaaksi hoidella hommat ihan itekseen.

Kaikki muut olivat niin väsyneitä etteivät jaksaneet käydä ees saunassa, minä pidin väkisin Kaijaa hereillä höpöttämällä joutavia. Taisi se kello kyllä olla jo lähempänä kahta kun valot sammutettiin ja aamulla heräsin joskus ennen seittemää siihen kun Manta ryömi viereen ja halusi ihan kamalasti rakkautta.
Aamukahvien jälkeen suunnattiin taas ounasvaaran rinteille aamulenkille, Sirillä ja Onnilla olivat missimittelöt silloin lauantaina ja me lähettiin Kaijan kanssa kaupunkiin ettimään valokuvausliikettä. Ekassa ei tiietty Nikonin kameroista hirveesti, mutta meidät käskettiin Anttilaan ja sinnehän me sitte meleko kauan yritettiin päästä. Seinässä luki isolla Anttila, mutta kun eihän me reppanat löydetty sinne ovea. Lopussaan päädyttiin parkkihalliin jossa sitte ajeltiin hissillä ylös alas ties kuinka kauan kun ei vaan löydetty sitä sisään meno aukkoa. Kylläpä siinä taas sai päästellä melekosen hervottomia hihityksiä, meillä kun täällä maalla pääsee niin harvoin hissiin niin otettiin siitäki lystistä kaikki ilo irti.

No päästiinhän sinne Anttilaan lopussaanki ja sen jälkeen kierreltiin vielä hetki kaupungilla ennenku lähettiin käymään näyttelypaikalla. Oli niin pirun kylmä tuuli ettei tarettu jäädä katsomaan Sirin ja Onnin esiintymisiä vaan lähettiin mökille. Koirat olivat ratketa onnesta kun olivat olleet ainaki 3h yksin, mutta nukahtivat heti meidän tultua. Vähän väliä ne kävivät kuitenki juomassa ja mehän siinä sitte voivoteltiin että niillä on varmaan ollu niin kamala ikävä etteivät oo ees juoneet tai levänneet... niinhän me idiootit luultiin!
Kaijan kasvatti Elmo käväsi kylässä ja missit palasivat näytelmistä, Siri oli ollut Erittäin Hyvä ja onni huikeasti roppi pentu kera kp:n. Ja tottakai molempien käytös näyttelypaikalla erinomaista, sen siitä saa ku jaksaa reenata!

Illalla suunnattiin Kaijan, Tiltan, Mopin ja Mantan kans tokoilemaan, menossa mukana olivat  edellisillan lenkkiseuran lisäksi Kokkolalaisvahvistukset Katja ja bc Eena sekä Mantan sisko Chandler Anniinan kanssa. Otettiin ekana paikallaolo mikä meni Mantan kans mielettömän hyvin, reenailtiin sitten pieni hetki iteksemme eikä vieraat koirat ympärillä pahemmin häirinneet keskittymistä. Sitte otettiin yksitellen ja Manta päätti ettei tiiä mitä sana seuraa tarkottaa...Olin ihan ulalla tuosta, mutta ehkäpä minun oma jännitys uudessa paikassa sai koiranki epävarmaksi. Tai sitte syynä oli yksi toinen juttu, josta lisää edempänä... Hitusen jäi harmittamaan kun en sitten ehtiny enää Mantan kans ottamaan enempää, Mopinkin kans oikeestaan vaan kaukkarit. Mopille olis tehny tosi hyvää kun oltais saatu otettua kunnon kisareenit, mutta kello oli jo sen verran paljon että parasta oli lähteä mökille. Olisi ollut niin mukava lähteä Susannan luo jatkamaan iltaa, mutta koirat olivat jo sen verta väsyneitä että niiden oli parasta päästä mökille levähtämään.

Ja kun sinne päästiin niin selvisi ainakin osittain Mantan ja Tiltan ihmeellinen käytös reeneissä. Ja se väsymys ja jano. Kaija rupesi antamaan Tiltalle ruokaa mutta kun eipä ollut ruokaa mistä antaa. Nämä näppärät koiruudet olivat meidän ollessa kaupungilla osanneet avata vetoketjun ja päässeet käsiksi Tiltan nappuloihin. Eikä ollu muuten jälellä yhtä ainutta nappulaa. Olispa ollu kiva olla kärpäsenä katossa kattomassa sitä touhua, Moppi on varmaan istunu vieressä sen näkösenä että "nuin EI saa tehä" mutta nämä kaks ahmattia ovat vaan kilvan vetäneet evästä naamaan.

Taisi se kello olla taas melko pitkälle yli puolen yön ennenku saunomiselta, höpötykseltä ja hihitykseltä nukkumaan päästiin, taidettiin siinä illan aikana ottaa muutamat saunasiideritki. Ja olipa kyllä niin mukavata vaan istua ja nauttia jouten olosta!

Aamulla herätys oli samanlainen kuin lauantaina, Manta työntyy viereen koko ruhonsa voimalla, Tilta työntää naamaan villasukkaa leikin toivossa ja Moppi taisi siinä vaiheessa maata Kaijan kainalossa. Aamukahvien, lenkin, tavaroiden pakkauksen ja mökinsiivouksen jälkeen pyyhkästiin Kaijan kanssa missimittelöihin, Satu ja Jenni jäivät vielä viimeistelemään mökin lähtökuntoon. Moppikin pääsi elämänsä ensimmäisen kerran näyttelyyn, sen kans siellä tosin vaan pikkusen tokosteltiin...Mantan veljen Redin omistaja otti pienet reenit Mantan kans ja hienosti sujui, sitte vaan ooteltiin ja ooteltiin. Johanna teki Mantan karvotukselle suoristusoperaation, sehän on vieläki melkein kalju ja nyt kun karva on hitusen kasvanu latvat töröttää iloisesti ylöspäin. Minähän jo edellisellä viikolla mietin että kannattaako tuolla turkilla misseilemään lähteä, mutta kyllä se kannatti, rumat ne karvoilla komeilee. Manta kulki Millan kanssa hienosti, tuloksena JUN ERI1 SA PN3 VARA-SERT kera tosi hienon arvostelun! Aika huikeata, en olisi kyllä ikinä voinu uskoa että noin hyvin menee, vaikka tokihan se maailman kaunein omasta mielestä on. Aika vähä näitä missijuttuja seurailen, mutta jotenki tuntuu että parhaiten siellä pärjää ne lyhytjalkasemmat pitemmällä turkilla varustetut bc:t. Siinä kun Hennan kanssa katottiin niitä muita kanssakilpailijoita, niin tultiin siihen tuloksen että meillon urheilumallin koirat, me ajetaan ferrareilla, muut menee maastureilla ;). Mantan sisaruksista kehässä oli tosiaan myös Peppi ollen Erinomainen hienolla arvostelulla. Ja mikä kaikkein parasta, sisarukset käyttäytyivät niin mielettömän hienosti, häkissä nukutaan miltei tassut taivasta kohti ja osataan ottaa rennosti siinä ihmispaljoudessa ja hälinässä. Siinä kehää ootellessa leikin pariin otteeseen Mantan kans ja on niin kiva huomata, miten se keskittyy touhuamaan tuommosessaki ympäristössä. Minä kyllä siinä vähä mietin, että onkohan koiran kans leikkiminen ihan lailla kielletty näyttelyalueella, kukaan muu kun sitä ei näyttäny harrastavan. Ite kyllä aattelin että päivä on niin pitkä ja tylsä koiralle, että ihan sen vuoksi otin lelun mukaan. Ja jos ihan suoraan sanotaan, niin ei ne nuo näyttelyt oo mikään kauhea nautinto meikäläiselle, oikeastaan kaikkein kivointa on tavata siellä kasvattajaa ja sisaruksia omistajineen. Seuraavaksi me mennään Paltamoon ja siinäpä ne misseilyt taitavat tälle vuodelle olla. Tosin jos työt antaa periksi mennään käymään näyttelyssä Rovaniemellä uudemman kerran elokuun lopussa, mutta ihan vaan sen vuoksi että nähdään tuttuja ja päästään lenkkeilemään Ounasvaaran upeisiin maisemiin!

Ounasvaaralla

Peppi, Lotta-äiskä, Hilla ja Manta

Emmi päätti että joukkoon tarvitaan hieman muutakin väriä

Manta ja Peppi

Moppi, Lotta ja Hilla

Miss häntä

Rinsessat saa nukkua tyynyllä

Ilmankos niillä käyttää yksiin kun värityskin on sama

Sipiasiaa ystävälle

Moppi ihastelee maisemia

Aamulenkillä

Ilmankos väsyttää, masu pullollaan Tiltan ruokaa

Moppi tokoreenilöissä

Ja Manta kans

Mister Rovaniemi, roppipentu ja kp, sai myös lisänimen ilmaseksin Suomen mestari

Napu pakeni sängyn alle

Satulla ei oo yksinäinen olo

Meiän missi

Uusi reissu on jo harkinnan alla, ehkä tokokokeiden merkeissä joskus syys-lokakuussa. Taas oli kyllä niin mukava viikonloppu että tämän voimin jaksaa palata viikon päästä töihin. Valtaisat kiitokset kaikille mukana olleille ja vielä kerran kiitokset Millalle Mantan esittämisestä, oli kiva nähdä Rediäkin vaikkakin ihan vilaukselta!