Tokoilua, mökkeilyä, häähumua...

Nyt uskallan hehkuttaa ääneen: Minun iho on kokenu ihme paranemisen! Kun on vuosia elänyt jatkuvan kivun ja kutinan kanssa, on viimeset pari viikkoa olleet aika uskomattomia, ei kipua eikä kutinaa missään. Kyllä se niin on, että terveyttä osaa arvostaa vasta sitten, kun sen on menettänyt, eikä tätä minun tämän hetkistä tunnetta ehkä ymmärrä täysin kukaan muu kuin sellainen, joka on saman kokenut. Nyt täytyy nauttia täysillä, ei tämä tauti taida minusta koskaan pois lähteä, mutta jospa tämä nyt hetken aikaa oireettomana pysysi.

Koirien kanssa alotellaan taas tokoreenejä ihan kunnolla, Mantan ensimmäiset kenttäreenit osoitti, että reenattavaa on... Seuraamisessa keulii ja painaa, perusasennot on vinoja ja kontakti katkeilee, luoksetulossa ennakoidaan... No, jospa ne opit vielä siellä jossain takaraivossa olisivat muistissa, kun on saanu elää ku pellossa useamman viikon, ei ehkä voi täydellisyyttä odottaakkaan.
Kaukot tuntuu nyt pieneltä murheelta, nuo perusasiat pitää alkaa ihan ekana viilaamaan entiselleen.

Nenän käytössä Manta kuitenkin on kesän aikana loistanut, tuolla korvessa porukka harjoitteli golf-lyöntejä ja eivät ehkä olisi pallot sieltä vesakosta löytyneet ilman Mantaa ja Mantan nenää. Eikä siinä se nenä kauan tuhissut, taidan alkaa vuokraamaan tuota golf-kentille apupojaksi.

Moppi on taas trinsessoitunut entisestään. En tiiä, onko mökkeily ollu sille liian traumaattista, siellä on vissiin sen mielestä liikaa risuja ja liian märkää vettä. Käytiin tässä yhtenä iltana vesisateessa tuolla meidän takametässä ja Mopin ilmeestä näkyi kilometrien päähän, että kovin mieluinen ei reissu ollut. Kun sitten seuraavana päivänä (kuivalla kelillä) sinne lähettiin, huomasin yhtäkkiä ettei puudelia näy missään. Oltiin jo Mantan kanssa reilu matka kävelty polkua pitkin ja hätähän siinä jo itelle tuli. Palattiin takasi pururadalle ja siellähän se Moppi istui, sen näkösenä että sinne en tule, siellon märkää. Ei auttanu muu kuin kantaa se metsään, kyllä se sitten suostui kävelemään kun huomasi, että kanervikko oli jo kuivunut. Ei ole helppoa olla pieni ja herkkä koira...
Ja tokoilut on sujunu samaan malliin, trinsessat tekee mitä haluaa ja jos ne ei halua tehä mitään niin ne ei tee. Piste.

Joskus minusta tuntuu, että minua rakastetaan <3

Viimeinen lomaviikonloppu vietettiin siis mökkeillen, keli oli onneksi hieno sääennusteesta huolimatta. Manta nautti vapaudesta täysin rinnoin, Mopista ei ehkä voi sanoa samaa...

Mönkijäinen

Sammuhan se Mantaki lopussaan.

Rahvas väestö nukkuu lattialla, trinsessoilla ei tunnu herneet patjan alta...

Aamukahvilla

Plättyjä

Remonttireiska

Jos katse voisi tappaa...

<3

Lopuksi pitää vielä hehkuttaa kesän kohokohtaa, sain suuren kunnian toimia kaasona ihanan, rakkaan, tärkeän ja kaikkein "vanhimman" ystäväni häissä. Ja olihan ne kyllä niin ihanat häät, että en oo semmosia vielä kokenu. Keli oli mahtava, juhlapaikkana oli kotiseutumuseo, vihkiminen tapahtui ulkona, vieraita oli sen verran vähän, että aika lailla kaikki tunsivat toisensa... Ihana ilta <3

Kaaso ja morsiusneito

Ihan vähä itketti...

Sulhaspoika

<3

Teknisiä ongelmia puvun kanssa

Melko monesti illan aikana käväsin morsiamen hameen alla ;)

 

...hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää
syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu...

Onnea ja iloa elämään Viki ja Markus, kauan tätä olikin odotettu!

Hammashuoltoa ja veneilyä

En muistanut viime päivityksessä laittaa sanaakaan Reiman kuulumisia. Sain sille muutaman vuokraajan, mikä mahdollisti sen, että se saa jatkaa eläkepäivien viettoa vanhalla tutulla tallilla.
Maanantaina kävi raspaaja tekemässä hammastarkistuksen, piikkejä ei ollut, mutta yksi hammas heilui. Keskiviikkona vanhus vetäsi pikaiset aamukännit kipulääkityksen ja puudutuksen kera ja eläinlääkäri nappasi hampaan pois. Tai no joo, nappasi on ehkä liian lievä ilmasu, siinä tais virrata yhtä paljon hiki niin eläinlääkärillä kuin meillä avustajillakin. Reima kun oli melkosessa pöhnässä, niin pään pitäminen ylhäällä vaati minulta jonkin verran lihasvoimaa.
Pikkusen, tai aika paljo minua kyllä jännitti ja hirvitti vanhuksen rauhottaminen, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja jo parin tunnin päästä Reima oli ihan kunnossa, illalla veteli heinää niin kuin ei mitään oisi tapahtunutkaan.
Itse asiassa minä siinä rytäkässä taisin pahemmat vammat saada, en tiiä liekkö ihan murtunut tuo oikea solisluu, minkä päällä Reima toimenpiteen aikana röhnötti. Turvotusta siinä ympärillä on ja se on niin kipeä ettei koskea kärsi. Oikea olkavarsi on myös kipeä ja voimattoman tuntonen, mutta ehkä tämä Buranalla paranee. Pääasia että vanhus on kunnossa :)

Koirien kanssa reenitauko jatkuu... Mantalla on juoksut ja se on ihan kuutamolla. Ja haluaa vain rakkautta ja hellyyttä ja lähellä oloa. Paremman puutteessa jopa Moppi kelpaa lähentelyn kohteeksi... No, eiköhän nämä oireet helpota, kunhan mutka Oulussa kävästään!

Moppi nauttii lähekkäin olosta ihan täysillä...



Bestikset <3

 

 

Koirat ovat nyt päässeet pariin otteeseen veneilemään ja vaikka Moppia ens alkuun pikkusen pelotti, alkoi sekin vähitellen nauttimaan hommasta. Manta taas oli, yllätys yllätys, veneessä niinku kotonaan ja on näyttänyt nauttivan ihan täysillä. Parasta on ollut, kun ollaan päästy veneellä rannoille, missä ei  oo ketään muita, eihän tuota miehen kaipuussa elävää Mantaa uskalla paljo muualla irti pitääkään.

 



Joku tahtois vissiin veneeseen...

 

Maanantaina pitäsi kammeta tämä lomalla vötkistynyt roppa työmaalle, sitä ennen on kuitenki tiiossa vielä jotain mukavaakin. Auto on jo pakattuna ja kohta suunnataan kuonot kohti perukkaa, tiiossa siis saunomista, paljussa lillumista ja  rentoutumista!

Lomailua

Kolme viikkoa lomaa on takana ja onkaetsitä otettu vapaudesta kaikki ilo irti -tekemättä mitään erityistä. Sen verran muikeat lomakelit sattu, että ei oo hirveitä reenailtu, uitu senkin eestä ja nautittu tekemättömistä päivistä...

Mutta on sitä jotahi touhuttuki, Nupin kans kävästiin kokeessa ja siinähän kävi niinku niin monesti aiemminki: Kohtuullisesti sujuneen alun jälkeen viereisellä soratiellä ajava rämisevä auto just ennen luoksetuloa oli kisatilanteessa liikaa ja katoin parhaimmaksi vaihtoehdoksi keskeyttää koe, ei voi pieneltä pelokkaalta eläimeltä liikoja vaatia. MUTTA joskus jonain kauniina päivänä olosuhteet sattuu kohilleen, ei me vielä(kään) lannistuta :)

Mantan kans kävästiin eilen missikisoissa Siikajoella,tuloksena EH ja avoimessa luokassa 2. sija. Tuomari piti melko tiukkaa linjaa, joten tyytyväinen saa olla.
Ja ei me ilman pokaaleita kotiin ajeltu, reissukaveri Venus sai SERTin ja oli viellä ROP, paljosti onnea Kati ja Veenu ja kiitokset vielä mukavasta päivästä!

Pikkusen viilennystä.



Hurjalle tuntui ajatus loman alkaessa siitä, että ollaan tuon iskän kanssa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen yhtä aikaa lomalla. Ja tarpeeseen tuli. Monta vuotta elämä on ollut niin täynnä työtä ja menoja molemmilla, että kertaakaan ei oo ehitty istahtaa rauhassa juttelemaan niistä asioista, mitkä on maailmassa meille kaikkein tärkeimpiä. Nyt siihen on ollu aikaa, parhaita on olleet hetket tuolla korvessa, Jumalan selän takana missä ei oo ristin sieluo lähimaillakaan. Jokunen vuorokausi elämistä räkä poskella ihan alkuasukasmeiningillä, ilman sähköä, juoksevaa vettä ja sisävessaa, paikassa missä nettiyhteydet tökkii, puhelimet ei välttämättä toimi ja telkkarista ei kannata ees haaveilla, opettaa elämästä aika paljon <3

Iltasen laittoa

Villasukista en luovu, en ees kesällä.

Tää vartiois, ettei kukaan varasta teidän eineksiä.

Palju, järvimaisema, parit sihijuomat... Eistä onneen paljoa tarvita!



Aamupala siitä terveellisimmästä päästä...

 

Viikon päivät oisi vielä lomailua edessä ja näyttäsi säätiedotusten mukaan sille, että me viihdytään ensi  viikollakin paremmin rannalla kuin reenikentillä... Tällä menolla me ei olla ikinä Mantan kanssa voittajassa, mutta haitannekko tuo, on sitä elämässä tärkeämpiäkin asioita :)