Jyrsiina Muikkunen 3v!

Joku aika tärkeä ja meleko rakas täytti toissa sunnuntaina 3v.
En olisi kyllä ikinä uskonut, minkalaisen koiruuden käsiini saan, tosin kyllähän se pentuaikakin lupaili hyvää...

Reilun 300 km:n kotimatka sujui näissä tunnelmissa...

...mutta kyllä sitä riiviöitäkin osattiin olla, en ehkä ikinä unoha ensimmäisiä kynnenleikkuusessioita (naapuritkaan ei varmaan unoha...)

 "Se vaan räjähti!"

Aika monien kasvattajien kotisivuja silloin kesällä/syksyllä 2010 tutkailin ja  lopussaan päätin luottaa siihen kuuluisaan naisen vaistoon, se on muuten aika hyvä vaisto se. Ja eihän se sekään itestään selvyys ollut, kuka mulle pennun tohtii luovuttaa!
Mullahan oli siis hakusessa mukava harrastuskoira, vanhempien titteleitä en paljo katellut, ne ei periydy, toisin kuin luonne ja terveys. Ja semmosen minä sitte sain, tekemistä rakastavan tervepäisen koiran.

Ja kun mitään ei tapahu, osataan ottaa rennosti.

Luonnetta ja  kovuutta löytyy silloin kun sitä tarvitaan, sen osoitti luonnekuvaus ja käynti kone-karhulla...

...mutta mikä parasta, näistä tilanteista palaudutaan nopeasti.
Ja sitten halutaan taas rakkautta ja hellyyttä (ja juustonaksuja), lapset on ihanoita, sanoo Manta.

Yksi iso huoli Mantan tullessa taloon oli se, miten Trinsessa Esmeralda ottaa viholaisen vastaan ja miten pahasti Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa vetää herneen nenään. Parissa päivässä Moppi hyväksyi ällötyksen ja ei voi kuin ihailla Mantan hermoja Mopin suhteen, niin paljon se siltä sietää.

Heti eka iltana oli arvojärjestys selvillä...

Mutta ehkäpä kaikkein paras asia Mantassa on se mieletön ilo ja hyväntuulisuus, niin harrastuksissa kuin kotioloissakin.

On varmaan olemassa semmosiakin ihmisiä, jotka löytää Mantan luonteesta vian jos toisenkin. Remmissähän se rähjää ja siitä kuuluu suurin kiitos sille hihnan toiselle päälle, kantsis ehkä joskus  reenata sitä hihnakäyttäytymistä... Mutta laiska mikä laiska, niin paljon mieluummin suuntaan lenkit metsään ja siellä irti hilipatellessa ei tarvi remmirähinöistä murehtia, isommassakaan joukossa.

Eikä se kyllä muiden vieraampien koirien kanssa pakkaudu leikkimään silloinkaan, taitaa olla se Tilta-perrolainen ainoa koira, joka ymmärtää sen maailman parhaan leikin päälle; Mullon suussa metsän ainoa juurakko, mieluusti halkasijaltaan n.metri ja sinä yrität varastaa sen. Ja sitte sama toisin päin.
 Manta ei myöskään sen kummemmin vieraista ihmisistä perusta, sekin voi olla jollekkin ihmetyksen paikka, kun koira ei puskekkaan suoraan syliin hakemaan rakkautta ja rapsutuksia.

Joku voisi sanoa Mantaa epäsosiaaliseksi tapaukseksi, siitä sosiaalistamista kun niin paljon puhutaan. Joskus tulee sellanen olo, että useimpien mielestä sosiaalinen koira on se, joka puskee kaikkien ihmisten luo hakemaan rakkautta ja rapsutuksia ja jonka suurin ilo elämässä on päästä leikkimään kaikkien mahollisten  lajitovereiden kanssa.
Minulle sosiaalinen koira merkitsee sitä, että arki sujuu, eläinlääkärissä istutaan pöydällä ja annetaan suosiolla tehä se mitä tarvii, näyttelyissä ollaan asenteella siinäpähän kopeloi, ei paljo kiinnosta ja vieraiden tullessa taloon käydään nuuhkasemassa ja mennään makkarin sängylle takasi nukkumaan tassut taivasta kohti, paitsi jos tulee lapsi-vieraita!

Ihan sama ketä täällä hallissa on, meillä on vaan niin kivaa yhessä <3

                         

Mitäpä tässä sen enempää kehumaan, ihan täydellinen koira minulle, miljoonasti kiitoksia Susanna ja Johanna luottamuksesta!





Tamminäytelmiä

Kylläpä Manta järjesti melkosen yllärin sunnuntaina Kajaanissa...


                                           AVO ERI1 SA PN2 SERT JA VARA-CACIB

                                          

Olikaetse melekonen järkytys, jo se, että ERInomainen napsahti oli  yllätys, saati sitte lopputulos! Eli nyt on eka serti saatu ja suurin kiitos siitä kuuluu Millalle, joka esitti taas Mantan niin hienosti. PN-kehään jouduin tosin ite menemään ja ihan hirveällä kiireellä, kun Millan piti kiirehtiä valmistelemaan upea Rönni kehään. Rönnistä leivottiinkin sitte rotunsa paras, onnea vielä kertaalleen Millalle ja Rönnin muille taustajoukoille <3.
 Ja tunnustan, että pikkusen silimät hikoili kun älysin, että 16 nartun joukosta meijän Manta Saaga Serafiina, tuo hulivilipoikatyttönato-ohjuspunakone oli tuomarin mielestä toiseksi kaunein.
Tämä tuomari kiinnitti kuitenkin ehkä enemmän huomiota liikkeisiin kuin moni muu tuomari, sen verran paljon se koirakoita juoksutti, että siinä ois voinu huonompi kuntosella happi loppua. Ja hyvä kun teki niin, Mantan liikkumista oli kyllä ilo katella!

Jos entiseen malliin misseillään, niin seuraava koitos on sitte taas vuoden päästä. Tosin jos joku mökkireissu kehitellään jonnekki kohtuullisen lähelle just näytelmien aikaan, niin saatetaan pyörähtää misseilemässä vielä toistekkin tälle vuodelle. Sillä edellytyksellä, että Milla on paikan päällä! Hallinäyttelyt ei kyllä hirveästi innosta, ainakaan tämmöset isommat karkelot, jotenni minnuo ahistaa ihan kamalasti se tungos ja älytön meteli.

Mutta mukava oli nähä tuttuja ja muita Weekasilaisia, Mantan lisäksi kehässä pyörähtivät sisarussarjasta Hilla ja Peppi molemmat Erittäin Hyvin tuloksin sekä kaksi puolisisarusta Teddy ja Ronja ERInomaisilla tuloksilla. Onnea Teddy ja Marru roppi-pentu tittelistä ja kp:sta!

 

                     On se niin kaunis minun silimään, että ihan mahan pohjassa muljahtaa <3
                      
                     (Kuvat Johanna)

 

Uusi vuosi ja vanhat kujeet, tokoilua, aksailua ja hallirojektia

Vuosi vaihtui lepposissa tunnelmissa, pauke ja rytinä alkoi heti kuudelta ja puolilta öin tunnelma oli ku aikoinaan Raatteentiellä. Epätoivosesti yritin kaivautua peiton alle mielessä seuraavan aamun klo 4.45 herätys työmaalle, mutta koiruuksia ei pauke näyttänyt haittaavan, Moppi makasi jalkotaipeessa ja Manta sängyn vieressä jalat seinällä, normimeininki siis.
Kamalasti minua kyllä säälitti se koirien ulvonta, mikä kuului joka puolelta, ei tule vissiin ihan kaikilla mieleen, että ne häkissä elelevät koirat voisi ottaa pirtin puolelle edes kerran vuodessa. Se, että koira toimii metsällä eikä ammuntaa pelkää ei tarkota sitä, etteikö se saattaisi sitä tauotonta ilotulitusräiskettä pelätä.

Kävästiin tuossa reilu viikko sitten Rakki-areenalla tokostelemassa, vuokrattiin halli pariksi tunniksi ja saatiin aikaseksi sen verran hyvät reenit, että suunnitelmissa olisi päästä toistekkin. Pikkusen epäilin Mantan kykyä keskittyä tokoon hallissa, jossa yleensä vaan aksaillaan, mutta hienosti se keskittyi. Paikkamakuu oli tosi hyvä, samoin ruutu 30 metristä. Itellä pitää nyt vaan oppia, että missä vaihessa pysähyskäskyn sanon, kun juostaan satanen lasissa on täysin fysiikan lakien vastaista, että pysähys tapahtuu sekunnissa. Tosin eka ruutuun meno meni mönkään, koska Kaija keikkui kameran takana ja Mantalla piti hilipasta sen luo pikkusen poseeraamaan :). Tunnari oli ihan hakusessa ja sitä se on ollu kotioloissaki, reenit jatkuu helpotettuna...
Mopin kans otettiin luoksetuloa ja oon ilmeisesti pikkusen liikaa ottanu sitä niin, että palkka lentää samon tein taakse, pysähys oli oikeen näpäkkä, mutta välittömästi sen jälkeen lähetään ettimään palkkaa. Eli ois ehkä aihetta vaihtaa reenisysteemejä...
Ruutu meni Mopillaki hienosti, samoin paikkamakuu, joskin en oo ihan varma vinkuiko se.

Viis vinoista perusasennoista...

...tärkeintä on yhessä tekemisen riemu!

Ruutu sujui...

...molemmilla!

Satalasissa luoksetulo

Maanantaina ajeltiin sitte taas Kajaaniin, Mantan iloksi Rakki-areenalle oli palautettu kaikki agilityesteet ja olihan se riemu ylimmillään, kun radan alkuun sai päräyttää putken peräti 5 kertaa peräkkäin! Rimat oli piiiitkästä aikaa 60cm ja hyvin pysyivät ylhäällä, jos minä älysin oikein ohjata. Jaakotuksen ajotus oli melkonen kompastuskivi, sitä onneksi voidaan reenailla omalla hallilla ihan yksittäisenä esteenä, mitään sen vauhdikkaampaa ei huopamatolla uskalla ottaa.

Ja hallista puheenollen, on tässä taas saanu monet makiat naurut sen kuuluisan Kainuulaisen kateuden kustannuksella. Meillä on nyt meneillään pienehkö halli-ongelma, vesi tulee kattorakenteista läpi kolmesta kohtaa ja lienee sanomattakin selvää, että home ei oo leikin asia meidän ja koirien terveyttä ajatellen. Ollaan nyt sitte yritetty ettiä uusia reenitiloja ilman tulosta ja laitettiin nettiinkin ihan adressi, että saataisiin päättäjille esittää nimilista hallin tarpeellisuudesta. Ja siitäkös se riemu ratkesi! Jos tämän adressin linkittäminen onnistuu, niin jokainen voi halutessaan käydä kommentit lukemassa, niin meidän kuin mielipiteensä nimettömänä ilmaisseiden. Ei se vaan meikäläisen tyhmään päähän mahu, että onko se nyt joltain pois, jos me joku tyhjä tila jostain saataisiin ja siitä ihan vuokraakin maksettaisiin.
Innolla odotan, milloin itellä koittaa elämässä sellainen aika, että joutaa paneutua toisten tekemisiin sellaisella antaumuksella, millä meidän tekemisiin on paneuduttu. Toisaalta, monet naurut olisi jäänyt nauramatta ilman näitä tarinoita, mitä kylillä meiän touhuista puhutaan ;)

Koiraharrastuspaikka Suomussalmelle

Nyt vuoden vaihteessa kaikki blogit on täynnä edellisvuoden tavoitteiden toteutumisia ja tulevan vuoden tavoitteita. Meillä niitä tavoitteita ei hirveästi ollu, kun oon niitä niin huono asettamaan, haaveita toki oli.

Mopin kans olisi kyllä pitänyt jo viime kesänä käydä kopasemassa virallisia aksakisoja ja olishan sitä voinut käväistä toko-kokeissakin useammin kuin kerran, mutta pistetään ne nyt tavoitteeksi kuluvalle vuodelle. AVO1 on haaveissa, mutta tyytyväinen olen, jos saadaan edes joku onnistunut koe, oli tulos sitte mikä tahansa.
Agilityssa haaveena olisi, että jos me vieraille kentille päästään hilipasemaan,  Moppi ei häiriinny vieraista ihmisistä/pelkää vieraita esteitä, millään muulla ei oo väliä.

Mantan kans vuosi meni yli odotusten, TK1 oli haaveissa enkä kyllä osannut edes kuvitella, että ennen vuoden vaihtumista takataskussa on myös TK2. Siihen päälle vielä MH-luonnekuvaus ja se tähän astisen yhteiselomme yksi mieleenpainuvimmista jutuista, kone-karhulla käynti. Vieläki meinaa itkettää, kun sitä ajattelen, silloin tajusin, että minä taidan olla tuolle koiralle aika tärkeä.
Agilityssa edistystä tapahtui hitaasti, mutta varmasti, järki alkoi pysyä vauhdin perässä ja ehkä minäkin olen ohjaajana kehittynyt.
Kisoja me ei vielä edes suunnitella, en ota sitä riskiä, että minä jännityksissäni huseeraan radalla siihen malliin, että koira särkee ittesä. Mölleissä ehkä kävästään, paino sanalla ehkä...
Toko-rintamalla kisailut taitaa tältä vuodelta jäädä, paljon on asioita hyvällä mallilla voittajaa ajatellen, mutta pirun paljon on vielä töitä. Kaukot on ihan alkutekijöissään, jo pelkästään niitä reenatessa hurahtaa yksi vuosi ihan kevyesti.

Kaikkein tärkeintä menneessä vuodessa oli kuitenkin se, että koirat pysyi terveenä ja reenikavereiden kanssa koettiin niin monia ihanoita hetkiä niin hakumetässä, tokoreeneissä kuin mehtälenkeilläkin. Yksi mukavimmista muistoista on reissu Rovaniemelle syyskuussa, miljoonat kiitokset Saara ja Mosse sekä tietysti Susanna, oli meillä kyllä niin mukavaa!

Toivottavasti tänäkin vuonna saadaan kokea yhtä mukavia hetkiä ja koirat pysyy terveinä, enkä pistäsi pahakseni, jos jokunen viikonloppureissukin päästäisiin tekemään.

Tulevana viikonloppuna ois sitte se tamminäyttely ja kai me sinne tuon kuivan kesän oravan kanssa meen, kun Milla sen on luvannut kehään viedä. Saa nähä, jääkö se tänäkin vuonna meidän ainoaksi näyttelyksi...

Uuden vuoden lupauksen sijaan voisin semmosen pikkiriikkisen toiveen  loppuun esittää, että entäpä jos annettaisiin jokaisen tahollaan touhuta koiriensa kanssa ihan just silleen ku tykkää, niin pitkään kun ketään ei satuteta ja koiruudet voi hyvin, ei pitäisi kenenkään niin kamalasti huolehtia toisten tekemisistä eikä levitellä niitä ikäviä (ja perättömiä) juttuja ympäriinsä. Tai ainakin ennen kuin niitä levitellään, vilkaistaisiin ainaki kertaalleen peiliin.

Minkähän hyvän sitä on elämässään tehny, kun on saanu nämä kaksi omakseen <3