Aksailua ja toksailua

Nyt on sitte tältä vuodelta aksailut kantällä aksailtu, siirrettiin eilen esteet hallille ja se meinaa sitä, että Mantan kans keskitytään siinä lajissa pilikun viilaukseen ja hyppytekniikkaan. Mopin kans voidaan huoletta hilipatella rataakin, mutta Mantelin vauhtiin hallin lattia on liukas ainaski tiukemmissa kurveissa. Toisaalta ihan hyvä, tuleepahan reenailtua sellasia juttuja mihin ei välttämättä muuten jaksasi keskittyä ja onneksi rumisreeneissä pääsee Mantaki päästelemään kunnolla.

Viikolla kokeilin tunnaria viidellä kapulalla ja Moppi oli aika huippu, se nuuski tarkasti kapulat ja lopulta toi mulle oikean. Sen jälkeen en oo nyt sitä sitte ottanu, meni sen verran hienosti että annetaan asian hautua. Mutta mitä tekikään Manta...Sille iski aksavaihde päälle, se syöksyi kapuloille niinku ohjus, viskasi joka ikisen kapulan vuoronperään ilmaan ja tuli sitte minun eteen semmosella ilmeellä että "olihan äiskä temppujen temppu!" Olihan se, ihme ettei peili hajonnu. Otettiin sitte kerran ihan vaan kahella kapulalla, se meni niinku pitääki. Täytynee juntata ne "vieraat" kapulat lattiaan viien tuuman rautanauloilla, ihan jo senki takia että muu irtaimisto pysyis huushollissa ehjänä.

Mantalle en oo nyt ees katellu kokeita, katotaan tekeekö se nyt niitä juoksuja. Tiltalla ne olis värkistä päätellen tulollaan ja viimeksikin Mantalla alkoi pikkusen Tiltan jälkeen. Sitä paitsi meillä oli viime viikolla seksiä ilmassa mehtälenkillä, sitä ei tosiaankaan kovin usein oo tapahtunu. Moppi the ovulaatiotesti taisi unohtaa, että siltä puuttuu jotain oleellista jalkovälistä ja könysi Mantan selässä niinku miehet konsanaan. Manta ei ees huomannu kyseistä toimintaa, tuijotti vaan huumaantuneena Tiltaa, jolla oli hallussaan metsän ainoa keppi. Tosin voi olla, että Moppi teki temput ihan vaan Bonoa opettaakseen, Bono on siis Kaijan Divan pentusten isukki, joka on nyt Kaijalla hoidossa ja oli tietysti lenkillä mukana. Kun Diva silloin kesällä vieraili Bonon luona, niin se reppana ei ens alkuun ymmärtäny mitä naisilla tehdään. Kai se lopussaan sitte kuitenki ymmärsi, kun todistusaineisto syntyi 5 vk sitten.

Viikolla kävästiin Katin luona kokeilemassa Mantalle valjaita, isojahan ne hiskien valjaat tietysti oli, mutta sain vähän varmistusta siihen minkalaiset haluan. Mantalla kun olis tarkotus lähteä talvella vauhdittamaan iskän hiihtolenkkejä ja suunnitelmissa on sekin, että kokeillaan talven aikana miten Makrilli toimisi ihan oikeissa vetohommissa. On se onni että meidän koiraporukasta löytyy harrastajia joka lähtöön, pääsee itekki kokeilemaan eri lajeja.

Tänä viikonloppuna Kajaanissa oli Janne Toivolan agilitykoulutus, töiden vuoksi en päivällä sinne päässy, mutta illalla kävin ohjaajien liikkuvuusreeneissä. Nyt on sitte roppa ku jyrän alle jääny, jopa käsivarret ja hauikset on hellänä. Tehtiin pariin otteeseen semmonen ketteryysrata ja nämä reenit pitäis kyllä ottaa ihan viikottain, oli yllättävän rankkaa. Tai siis tottapuhuen ihan jumalattoman rankkaa.Tänään oltiin sitte Mantan kans kouluttautumassa, oli  mielettömän kivaa ja toisten suorituksia seuraamalla oppi taas tosi paljon. Kotiläksyksi saatiin irtautumista ja välistävetoja, suurin ongelma on kuitenki se minun ohjaaminen. Mikä ihme siinä oikeen on, kun se ei mee mulle jakeluun, että sen rintamasuunnan on osotettava sinne minne sen koiran pitää mennä... Mutta kai tämä on justiisa siksi niin mukavaa kun se on niin pirun vaikeata. Niin ja oon vielä niin pirun hidas ohjaaja, koiraparka ehtii tehä viis volttia ja tanssia ripaskaa vartin siinä ajassa kun minä mietin millä käellä ohjaan. Reeniereenie...

Mutta on se vaan mukava tulla koiruuksien kans lenkiltä kotiin, kun ne ei oo puoleen kylykeen asti ravassa. Tämä on niin parasta aikaa, ei oo liian kuuma eikä kylmä, ei oo itikat haitolla, pääsee vielä mehtään kun ei oo metrin kinokset haitolla...Joskus minä en ymmärrä ihmisiä jotka ei tykkää syksystä.

"Maaantaaa, mullon assieta!"

"Tää on salaisuus, älä kerro äiskälle..."

Ekaksi riehutaan...

...sitte juostaan tuonne...

...sitte juostaan tänne...

...ja sinne...

...ja välillä pysähytään sekunnin sadasosaksi...

...kunnes taas jatketaan ylähuuli lepattaen.

Välillä pitää tarkkailla maailman menoa pikkusen matalammalta...

...joskus vähä korkeammalta.

Haistellaan syksyn tuoksuja...

...välillä maistellaanki.

Välillä on pakko poseerata, Mantalla näyttää olevan ihan oma rojekti meneillään.

Jos löytää näin hienon kepin ja tuo sen äiskälle...

...niin etkö pliiiiiis vois heittää, ees yhen kerran. Tai kaksi tai viisi?

1,5 h:n mehtälenkin jälkeen on ihan pakko vielä ihan pikkusen juosta...

...ja juosta...

...ja juosta!

Minä en enää ikinä ilmoita koiria Ouluun toko-kokeeseen, kolmas kerta toden sanoi. Eka kerran oltiin Oulussa Mopin ekassa kokeessa ja Moppi ei suostunu tekemään yhtään mitään, sanoin seuraa ja pari metriä käveltyäni huomasin, että puudeli istuu lähtöpaikalla tuijottaen yleisöä. Ja sen enempää se ei innostunu siitä touhusta, joten keskeyttäähän se piti.
Seuraavan kerran, viime talvena, hallin katolta tuli lumet ja sen jälkeen oltiin sitte valmiita lähtemään kotiin.
No, nyt oltiin Mantan kans menossa kokeeseen, mutta yllättäen tuli tieto, että osallistujamäärän laskussa oli tullut virhe, eikä me mahdutakkaan mukaan. Se siitä sitte. Harmistus, kokeita kun ei niin tiheään täällä pohjoisessa ole ja työvuorot tuo oman ongelmansa kokeisiin pääsyyn. Sitä paitsi, sen verran katon tuomareita, että en mene sellaiselle joka ei arvostelele koirakoita sääntöjen mukaan, ts. haluan, että tiiän kokeen jälkeen ansainneeni joka ikisen pisteen ihan oikeasti.
Mutta jospa me vielä tälle vuodelle jonnekki päästäsi, pitää ottaa kalenteri käteen ja alkaa tutkailemaan vaihtoehtoja. Tämä vuorotyö tosiaankin haittaa pikkusen tätä harrastustoimintaa, vaikka pakko kyllä kehua sen verran työnantajaa/toimiston tätiä, että työvuorotoiveet on otettu aikasta hyvin huomioon, harvassa taitaa olla vastaavanlaiset työpaikat. Ihan jatkuvasti ei kuitenkaan kehtaa olla vapaita vailla ja tottapuhuen näkyy se sitte tilipussissakin, jos ei viikonloppuja tee.

Toisaalta, harmistus on pikkusen lieventyny, koskapa Mantan seuraaminen ei oo ollu viime aikoina ihan niin hyvää kuin normaalisti. En tiiä enteileekö se juoksuja, kyllästymisestä sen ei ainakaan pitäisi johtua, sen verran vähä ollaan sitä hinkattu. Viime keväänä, pari kuukautta ennen juoksuja oli sama homma, joten pistetään keskittymisen herpaantuminen ihan noiden hormoonien piikkiin.

Mopin kans on jatkettu humputtelua ja reenailtu voittajan liikkeitä. Tunnarista taitaa tulla vielä Mopin lemppariliike, sen verran tarkasti se sen homman alkeet hoitaa. Muutenkin tuon koiruuden nenän käyttö on aika ihailtavaa, mietin sitä just tänään kun tulin töistä. Manta oli vaan niin sairaan onnellinen kun äiskä tuli, mutta Moppi hokasi heti, että nyt ei oo kaikki kohillaan. Se haisteli minut läpi sukan pohjia myöten ja olin ihan ihmeissäni että mikä sillä on. Sitte hokasin, että hoitelin tänään ihan uusia lapsukaisia ja tokihan se Moppi haistoi, että vieraissa oot käyny. Saman ilmiön oon kyllä huomannu aiemminkin, jos oon hoitanu jotain ihan pikkiriikkistä ihmisen alkua. Semmosia kun ruukataan pitää sylissä vähän enemmän ja kaikki ne ihanat maitopuklut on yökkäilty puseron kauluksesta sisään, kyllähän se koiruuden nenä semmoset haistaa.

Eilen meillä ei ollut taas keitiöapulaisista pulaa. Jämtlanninpysykorva Jämy, 7kk, haukkui meille ihanoita herkkuja ja pääsin ihan ekan kerran tekemisiin hirven sydämen kanssa. Täytyy kyllä todeta, että hirvi on aika suurisydäminen eläin ;). Munuaisiakin saatiin ja ei tuoksunu pirtissä mansikoille kokkaussession jälkeen, mutta saadaanpahan ainakin reenailla ilman E-koodeja tovin aikaa. Nämä herkut on tosin sitte niitä megapalkkoja, ihan joka reeneissä niitä ei jaella.

Herkkujen Herkku

Keittiöapulainen tarkkana

Maanantaina käytiin Rumis-aksailemassa ja kyllä me vissiin edistytään. Mantan kans otettiin pätkissä ja melekosen hyvin se pysy hanskassa, joskin piiiitkä matka on vielä kisakentille. Se ohjaaminen on vaan niin pirun vaikeata semmosen koiran kans, joka lukee minua niin tarkkaan. Mutta sehän tarkottaa vaan sitä, että reenataanreenataanreenataan...Moppi oli aikasta liekeissä, sen kans on niin kiva kirmasta, kun se antaa kaikki minun ohjausvirheet anteeksi, JOS oikasen ne ajoissa :)

"Kimppuuuuun!"

Yhteispotretti ensilumen kunniaksi, sitä satoi muttei vielä maahan asti kerenny

"Eläpä yhtään mulukoile,se oli Manta  joka teurasti tämän"

"Onko MINUN ihan pakko nousta, eikö se riitä että sain herätettyä SINUT?"

Loppuun vielä pieni pyyntö kaikille ihanoille ystäville. Jos te jossain vaiheessa huomaatte minun oman elämän käyvän niin tylsäksi, että en enää keksi mitään muuta puhuttavaa kuin toiset ihmiset ja heidän ongelmansa, niin lukitkaa minut vaikkapa paskahuussiin ja räjäyttäkää koko laitos taivaan tuuliin, ihan ilman omantunnontuskia. Teette siinä suuren palveluksen paitsi minulle myös itsellenne.

Mantan mietteitä

No nyt iski mullekki pitkästä aikaa kirjotusinspiraatio, edellisestä päivityksestä taitaaki olla jo pari viikkoa.
Jos sitä vaikka alottais tokoreeneistä. Kimppareeneihin ei oo pahemmin päästy mutta ollaan reenailtu iteksemme. Meillähän on nyt taas käytössä lämmin halli, aika huippua että voidaan reenailla koko talvi ihan täysillä! Kyllähän se nyt vielä menee tuolla ulkonakin, mutta kunhan tulee pakkaset ja lumituiskut niin asia on ihan toinen.
Ruutua on alettu reenailemaan TOKO-ringin reeneistä saatujen ohjeiden mukaan, se on sen verran kiva juttu että ruutunauha pitäis juntata kenttään viien tuuman rautanauloilla kiinni, jos meinais saada pysymään sen paikoillaan.
Avoimen luoksetuloa on kans reenattu ohjeiden mukaan, tosin suurin osa mennään alokasluokan malliin. Merkkiä on kans reenailtu, sitä tosin vasta vain kotona.
Ja äiskä on reenannu kävelyä ja käännöksiä ilman minua ja minun kans, mukavalle tunnostaa nyt tuo seuraaminen!
Seuraavat ohjatut reenit meillä on marraskuun loppupuolella ja niitä ootellaan innolla, Ouluun lähetään näillä näkymin sitte tammikuussa.
Moppi on kans opetellu merkkiä ja sen kans on jatkettu semmosia hyvän mielen reenejä. Koskapa sillä on seuraava koe joskus puolen vuoden päästä niin äiskä kasvattelee vaan nyt sen motivaatiota, nipottaa kuulemma ehtii myöhemminkin.

Ja sitten agilityyn. Viime perjantana oltiin Kajaanissa möllikisoissa ja Moppi tuli kolmanneksi 1 lk:radalla! Äiskä ei kyllä tienny tuota vasta kun myöhemmin, koska meidän piti lähteä kotiin ennen palkintojen jakoa. Kun ei se äiskä olis millään uskonu että ne palkinnoille pääsisivät, Mopilla oli kuulema menny vartin verran aikaa keinulla.
Minäki hilipasin mölliradan ja äiskä päätti, että seuraavan kerran mölleillään sitten, kun aivot pysyy perässä. Ne kun tuppaa jäämään sinne eka esteen taakse vieläkin, vaikka oon minä kyllä rauhottunu jo aika paljo. Mutta en minä sitä ilkeyttäni tee, se on minusta vaan niin kivaa. Maailman parasta.
Ed. viikolla reenailtiin putkeen irtoamista ja siellä mölleissä minä näytin kaikille miten hyvin sen osaan, eka radalla sinkoilin putkiin kaikista mahollisista suunnista ja mulla oli aika pirun kivaa. Toka radalla aiheutin äiskälle sydän kohtauksen, puomin jälkeen oli putkeen meno ja enhän minä siinä sitä kontaktia kerenny ottaa kun loikkasin puomin alastulon puolesta välistä putken suulle. Siinä vaiheessa käännyin kuitenki äiskään päin ja kysäsin että tännekkö sitä pitäs mennä, sen ilmeestä päättelin että se loikka ei ollu ihan sen mieleen. Minusta se oli hieno. Sen vuoksi se sitte päätti että mölleilyt on nyt mölleilty, kokeillaan sitte uudelleen kun aivot pysyy perässä. Tylsä ihminen.

Lauantaina me sitte suunnattiin äiskän kans taas Kajaaniin Vappu Alatalon oppiin, oli kyllä aikasta hyvä koulutus! Koulutus oli 2-päiväinen ja sunnuntaina mulla ei enää ees silmät pullistellu ja olin muutenki paljo rauhallisempi, edistystä siis tapahtui jo tuossa ajassa. Saatiin ihan hirmusti uusia juttuja mitä pitää reenailla ja käytännön koulutusta edeltävä luento antoi kans paljo ajateltavaa. Toiveissa on päästä joskus jatkokurssillekkin, ei ne ihmiset näköjään tuota tätiä turhaan kehu!

Vaikka äiskä viime sunnuntaina päättikin ettei se vähään aikaan ees pyllistä Kajaanin suuntaan, niin siellä sitä taas tänään oltiin. Minä oon nyt sitte pikkusen katkera, kun Moppi pääsi  radalle ja minä jouduin vain olemaan kannustusjoukoissa. Moppi teki ekana nollaradan ja sitte seuraavalla tuli kahteen otteeseen kontaktivirhe. Eka radalla Moppi oli hiipiny puomin koska luuli sitä keinuksi, tokalla se meni jo paljo vauhdikkaammin. Vauhti ei kuiteskaan palkintosijoille asti riittäny, mutta Mopilla oli kivaa ja äiskä oli tyytyväinen.
Pientä jännitystä tämän päivän reissuun toi se, että tuossa meiän autossa on joku vika akun lataamisen kans, eli se voi simahtaa milloin vain missä vain. Päivällä näytti sille ettei Kajaaniin päästä ollenkaan, mutta sitte äiskä aatteli että prkle mehän kokkeillaan ja hienosti se pelitti. Menomatka sujui ihan ok, tullessa merkkivalo alkoi taas vilikuttelemaan. Äiskä piti ratista kiinni silleen, ettei nähny sitä tyhmää punasta akun kuvaa siinä kojetaulussa ja kaahotti kaasu pohjassa sormet sinisenä siinä toivossa, että jos ajaa riittävän lujaa auto ei ehi sammua. Jos tätä lukee joku poliisi niin tiedoksi vaan, ei ajettu ylinopeutta. Niin ja siis sormet oli sinisenä siksi kun sillä oli niin julumetun kylymä, kun lämmityslaitetta ei voinu pitää päällä, ettei vaan kuluis turhaan jo valmiiksi vähästä virtasta. Hullun hommaa tämä koiraharrastus joskus...

Tuo äiskä aina silloin tällöin kehittelee omia sääntöjä ja lakeja, mitä se ei kuitenkaan oo vielä eduskuntaan asti vieny. Hevosenomistajan lisää palkkaan se on kerran töissä ehottanu, ei menny läpi. Nyt se on taas mietiskelly ja aatellu ehottaa agilityliittoon seuraavia juttuja: Mineiltä poistetaan ihanneajat ja keinu ja jos hyppää 30cm esteen 50 cm korkealta saa lisäpointseja. Maksit saa mennä esteet missä järjestyksessä vaan, kunhan niitä suorittaa tietyn määrän. JOS uskaltaa tehä puomilta seittemän metrin loikan kohti seuraavaa estettä voitaa kilpailun automaattisesti. Minusta äiskällä on joskus sikähyviä ideoita.

Ja sitte loppuun on pakko mainita yks juttu oravoista. Ne on ehkäpä maailman epäreiluimpia taistelijoita. Kun meidän pihalla on aina noita lintuja ja minä ajan ne pois, ne lähtee ihan suosiolla. Mutta nuo oravat, ne kirmasee lähimpään petäjään, jäävät istumaan oksalle, keikuttelevat päätään ja sanovat "zirkzirk". Vapaasti koirannettuna tuo tarkottaa "v-tuttaako?". Ja voitte varmaan uskoa, että justiisa sitä se tekee. Oon yrittäny kiivetä perässä, mutta äiskä väittää ettei koirat osaa kiivetä puuhun. Mutta silläpä ei ookkaan ennen ollu bc:tä, joku kaunis päivä nuo takametän kurret voi hoksata, että ei kannata ärsyttää liian pitkään. Saattaahan siinä käydä niinkin, että joku päivä tavataan ihan kuonokkain ilman pelastavia petäjiä. Loppuu se sillon tuo joutavan päivänen zirkutus, aikasta usein se tuommonen touhu napsahtaa ihan omaan nilikkaan.

Iltalenkillä

Moppi reenaa

Keppisilppuri

Keittiöapulaisista ei oo pula kun ruokalistalla on hirviherkkuja

Tassuterapeutit töissä