Kisareenit ja lähtötunnelmia

Eilen otettiin Makaroonin kans kokeenomaiset reenilöiset, keli oli just niin kamala niinku Suomen kesässä se voi olla, ts.vettä tuli ku esterin justiisa sieltä mutta eipähän ollu pörriäiset haitolla ;). Pikkusen Mantaa meinasi ihmetyttää se, että mitä ihmettä se Kaija tuolla puhuu ku mamman kans reenitään, mutta aika muikea tunne reeneistä jäi.

Paikallaolo  -hmmm, nollille meni mutta oon enemmän ku tyytyväinen koiraan. Paikalla oli neljä koiraa, joista yhelle tuli känkkä ja se päätti käydä ojentamassa sitä Mantan vieressä olijaa. Eihän se Mantakaan siinä vaiheessa paikalla pysyny niinku ei kukaan muukaan ja lopputulos oli se, että koiruudet kirmaili kuka minnekki, paitsi Mantamainiomakarooni, joka usko äiskää heti ekasta käskystä ja napotti kiltisti vieressä. Otettiin paikallaolo uusiksi, palkkasin Mantaa tosi usein kun näin että sitä pikkusen huoletti se kärhämä. Onneksi tuo on sen verran selväpäinen otus että ei se kuitenkaan siitä kummemmin säikähtäny, hienosti sujui ja vapautin aika lyhyen paikallaolon jälkeen.

Seuraamiset  -kontakti katkesi pariin otteesen, syytetään siitä vesisadetta. Oon huomannu ennenki, että Manta tihrustaa silmiä vesisateella, täytynee hommata uimalasit ;). Yksi oikealle käännös oli vähä onneton, siitä syyt minulle ja minun töpeksimiselle

Liikkeestä maahan  -ennakoi pysähystä huonolla seuraamisella, muuten hienosti

Luoksetulo   -pikkusen vinoon mutta joltain olis voinu napsahtaa vaikka kymppi, vauhtia on! Mutta reenataan sitä suoraan tuloa.

Liikkeestä seisominen  -sama kuin maahanmenossa, nyt täytyy vähän muuttaa reenejä ettei mennä aina saman kaavan mukaan!

Estehyppy  -10 pistettä

Ja sitte Moppi. Että tuo puudeli osaaki sitte yllättää, millon paetaan putkeen kesken kokeen, millon tuijotetaan yleisöä huumaantuneena ku pitäsi seurata jne jne. No, päätin heti, että kun on tämmönen keli, ei oteta kisareenejä vaan teen omaan tahtiin. Pienet pätkät seuraamista hyvällä kontaktilla ja perusasennot hyvät, aika väljäähän se on mutta hyvää kuitenki. Nouto huippu. Estehyppy huippu. Kaukkarit huippu. Ja luoksetulo se kaikkeista huipuin. Ja jätettiin reenit siihen. Elän siinä toivossa, että tuo tekemisen meininki osuu joskus kokeeseenki. Ja niin kauan me yritetään että se osuu!

Leikit sujuu taas!

Manta laiduntaa..

"Voisko joku leikkiä pliiiiis"

Sikisi vissiin pyhästä hengestä kun vetten päällä kulkee

Moppi päätti eilen, että ei se tuo Manta nyt niin kamala tapaus ookkaan ja leikit luisti aamulenkillä vanhaan malliin, jopa päikkärit ottivat samalla sangyllä. Pikkusen on  Moppi jopa nuuskutellu Mantan takapäätä  mutta ilmeestä päätellen ei tuoksunu mansikoille. Onni-kessulle taisi tänään lenkillä pikkusen mansikat tuoksua mutta joutui reppana luikkimaan vähin äänin karkuun, sen verran tarkkana Manta peräpäästään on.

Tämä ilta on menny tavaroita pakkaillessa ja huomenna kirmasen hakemaan Tiltan kyytiin ja sitte Kaijan töistä ja sitte suunnataan kuonot kohti Rovaniemeä. Tätä on kyllä niin ootettu, mukavia ihmisiä, saunomista, hyvää ruokaa, lenkkeilyä ja tokostelua ym. touhua viikonloppu tulvillaan, eipä vois olla mukavampaa! Niin ja käydäänhän me tosiaan siellä näyttelyssäkin!

Mopin mietteitä

Ajattelin sitte minäki vaihteeksi kirjotella kuulumisia, pitkästä aikaa. On ehkä parempi, etten sano sen kummempia tämän päivän rumisaksoista. Äiskä on kertonu, että kaikki ihmiset eivät osaa iloita toisten onnistumisesta vaan ne tulevat kamalasti kateellisiksi ja alkavat puhua sitte semmosia kakkajuttuja. Eli oon ihan hiljaa niistä aksoista, ettei kukaan vaan pahota mieltänsä ja ala puhumaan niitä kakkajuttuja.

Sieltä Kajaanista ajellessa äiskä mietti, että mitähän se tekisi jos ei ois  Rumista ollenkaan. Se ei ehkä ikinä olis villiintyny tuohon aksaamiseen niin paljoa, enkä minäkään välttämättä olis oppinu tykkäämään siitä lajista. Ja kun se tarkemmin aatteli, niin ilman rumisreenejä meillä ei ehkä olis Mantaa, koska sehän on oikeestaan Salmen syy että se asuu meillä. Tai siis ei välttämättä Manta mutta bc kummiski. Äiskä on sitä kyllä niin monesti huokaillu, että miten se oikean rodun löytyminen voiki joskus olla niin pienestä kiinni. Eikä sitä oo vissiin rotuvalinta kaduttanu, niinku ei minunkaan kohalla. Tosin olihan noilla se Riepu-cottoni ollu jo ennen minua, niin että minun tullessa  taloon ei sitä rotuvalintaongelmaa ollu. Joskus äiskä vähä naljailee iskälle siitä, ku se ei niin millään olis halunnu meille sitä toista koiraa. Kyllähän joku siitä taisi äiskälle sanoakki, että miksei se vaan ota sitä koiraa, mutta äiskän mielestä siihen pitää kyllä olla molempien suostumus, varsinkin kun sen työvuorojen vuoksi iskä joutuu monesti lenkittämään ja ruokkimaan ja hoitamaan meidät. Yhtenä iltana Manta nukku sängyn vieressä selällään jalat seinällä, niinku se nyt usein tekee (minä nukun rinsessapedissä sängyn alla) ja äiskä sano iskälle että kato nyt tuota, kaduttaako tuon ottaminen. Iskä siihen vaan murahteli ja tuhahteli, niinku miehillä on tapana kun ne ei ilkee sanoa mitä mieltä ne oikeesti on. Mutta oliskohan ollu heti peräti seuraavana päivänä, kun äiskä ilmotti iskälle, että Manta pääsi kattomaan lampaita. "Oooooiiiii onko se iskän tyttö nähny lampaita miltä ne näytti oliko ne kilttejä lässynlässynlääpynlääpyn" sano iskä ja Manta tunki kieltä iskän poskionteloon ja teki kupperiskeikkoja sylissä. Ei se iskä kovin katuvalta vaikuttanu ja äiskä ei kehannu sanoa yhtään mitään.
Niistä lampaista muuten, niistä ei ollu isoa iloa. Sieltä ne parin kymmenen metrin päästä tuijottivat Mantaa ja Kiraa ja Kira ja Manta tuijottivat niitä, se siitä kohtaamisesta.

Ens viikonloppuna me ollaan lähössä Rovaniemelle, ku Mantan pitää käydä siellä missikisoissa. Se missijuttu on Mantalla vasta sunnuntaina, mutta me mennään sinne jo perjantaina Satun, Sirin, Jennin, Onnin, Kaijan ja Tiltan kans. Me tavataan varmaan sillä reissulla paljo Mantan sukulaisiaki, tarkotus olis pitää yhteisreenitki ja humputella muutenki kaikkea kivaa. Iskällä ja äiskällä meinaa vaan olla huoltajuuskiista, ku iskä haluis että minä jään kotiin mutta äiskä haluis minut mukaan. Saa nyt nähä mihin lopputulokseen ne tulee, näillä näkymin minä oon kyllä visusti lähössä matkaan. On se kyllä kiva kun nähdään näinki usein noita Makaroonin sisaruksia ja äitiä ja kasvattajaperhettä ja sisarusten omistajia, jos minä oon ihan oikeen ymmärtäny, niin ne taitaa kaikki tulla ihan hyvin juttuun keskenään. En ainakaan minä oo huomannu että ne mitenkään verissäpäin olisivat tapelleet, ihmisetkään.

Sitte tiistaina minä pääsen mölliaksakisoihin ja toivottavasti se tuo äiskä minua muistaa tällä kertaa ohjata. Alkuviikosta täällä on varmaan taas se perinteinen köhäkkätori, siellä on kamalasti ihmisiä ja myyntikojuja ja me aina istutaan siellä äiskän kans ja saadaan herkkuja jos ollaan kiltisti. Viime vuonna äiskä näki siellä sellasen kassin, minkä se olis tahtonu ostaa mutta sillei ollu rahaa mukana. Se myyjä olis voinu vaihtaa sen kassin minuun mutta äiskä ei suostunu vaan haki kotoa rahaa ja osti sen. Siinä on kissankuva, yäk!

Ai niin, pari sanaa vielä Juhannuksesta. Perjantaina meillä oli yövieraita ja nukkumaanmenoaikaan minä olin hukassa. Sen verran fiksu oon, että bongasin heti, missä on talon puhtaimmat lakanat ja nukuin onnellisena niiden mutkassa, sen yövieraan pedissä. Ei  oo muuten minun syy että se yövieras joutu nauttimaan aamupalaksi heinixiä.
Me saatiin perjantaina juhlan kunniaksi Mantan kans jalkapallo ja piru vieköösä että meillä oli perjantai-iltana mukava pelata sillä. Se ei kyllä pysyny hengissä ku puoli vuorokautta, ku Manta otti sen hengiltä. Olisittepa nähneet tuon bc:n ilmeen, ku se niiiin ylpeänä kanto sitä pihalla ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan suhina. Kylläpä pallo tipahti suusta aika äkkiä ja kun Manta onneton vielä kävi sitte tökkäämässä kuonolla sitä palloa niin sehän meni ihan littanaksi. Nyt meillä on sitte nallen, jäniksen., apinan, oravan, haisunäädän, ketun jne nahkojen lisäksi myös pallon nahka. Me siis harrastetaan pehmolelujen suolistusta, siksi meillä on vaan nahkoja. Mutta voi niilläki leikkiä.
Lauantaina vietettiin päivä mummolassa ja tuttavien mökillä ja vaan nautittiin yhessäolosta. Illalla meille tuli taas vieraita ja sitte taas grillattiin ja saunottiin ja me sitte Mantan kans vaan nukuttiin kun oltiin päivä juostu pitkin metsiä. Minä sain ihan kamalan kipukohtauksen takajalkaan siellä mummolassa, ihan onnuin ja nuolin tassua ja äiskä luuli eka että jos siihen pisti ampiainen. Ei se siitä mitään löytäny ja epäili että se saatais olla a)havunneulasen pisto b)muurahaisen purema tai c) prinsessasyndrooma. No just joo, sehän saatto olla vaikka käärme tai ilves joka siihen hampaansa upotti, olin niin loukkaantunu että makasin sen jälkeen rannalla enkä suostunu tulemaan ees laiturille, ku minua oli loukattu.

Lenkillä lomiksessa juhannuksen aaton aattona

Se luulee paimentavansa, mutta lauma ei tottele

Reenie suolla Mika Myllylän malliin

Luulis nuilla korvilla kuulevan

Mietiskelyhetki

Eipä ollu pitkä ilo tästäkään lelusta, ehjänä vielä tässä vaiheessa

Onkohan siellä juhannusyön kunniaksi tyynyn alla kukkia vai sonninsuti?

Mummolan pelloilla

TAHTOO UIMAAN!!!

Iskän kans laiturilla

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin...

Hampaat irvessä kohti seikkailuja

Äiskän lempparikuva

Manta nauttii

Pesiöllä grillikodassa

Äiskän kainalossa

Ai niin, olin ihan unohtaa... Siis Mantalla on SE aika vuodesta ja se on minusta niiiiin ällöä, että hyvä ku pystyn samassa huoneessa olemaan. Äiskä on tästä vähä ihmeissään, mulla ku on pienistä, suht.mitättömistä anatomisista vajavaisuuksista huolimatta suht. kova into tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, varsinkin jos niillä on nämä  tuheropimperopäivät.  Mutta Manta on minusta niin vastenmielinen, että hyiyäkällötys!!! Äiskä jo mietti, että oonkohan minä ihan oikeesti niin viisas, etten suostu koskemaan "pikkusiskoon" vai onkohan tälle joku muukin selitys. Se on kuiteski aika onnellinen siitä, että huolimatta minun seksuaalisesta aktiivisuudesta ja Mantan tuheropimperosta yhteiselo sujuu näin vaivattomasti, olis kuulema paljo hankalampaa jos olisin koko ajan vonkaamassa Mantalta jotain, minkä olemassaolosta en loppujenlopuksi tiiä yhtään mitään. Tai niinhän tuo luulee etten muka tietäis.

Rumisaksat

Oltiin tänään Kajaanissa aksaamassa, ens alkuun näiden piti olla viimeset ohjatut reenit reiluun kuukauteen mutta kiitos hyvän asiakaspalvelun ens maanantaina päästään vielä reenaamaan ohjatusti, sitte tuherretaan kuukausi ihan iteksemme.

Mantan kans lähettiin reissuun sillä mielellä että mennöö miten mennöö, juoksut kun voi saada ne korvat entistä enempi suppuun ja kuulo voi sitte hiukan heikentyä. Mutta vielä mitä, en tiiä oliko syynä juoksut vai viime viikkoiset monet minireenit, mutta jotenni meiän yhteistyö tunnosti sujuvan paremmin ku ikinä. Tokihan minun pitää oppia liikkumaan vielä paaaaaljon paremmin ja Mantan täytyy oppia irtoamaan ja muutenki paljon on vielä matkaa ennenku kaikki palaset on kohillaan, mutta tällä hetkellä tuntuu aika muikealta.
Keppejä mentiin yksittäisenä ohjureiden kans, ne on aika mukavalla mallilla. Niitten idea on jo Mantalla hyvin selvillä, kunhan vaan malttia löytysi. Takaaleikkaus renkaalle oli aika ongelmallinen, sitä reenataan nyt sitte kotona.


Ja Moppi sitten. Jos kehtaisin laittasin jonku voimasanan tähän alkuun mutta tyydytään lievempään ilmasuun, voi hitsi mikä vauhti ja into!!! No joo, raalla ei ollu keinua, sehän se on se kompastuskivi, mutta en oo kyllä eläessäni juossu tuon eläimen kans niin lujasti ku tänään. Mopin kans oon nyt ottanu täällä kotona vaan hyppytekniikkareenejä, liekkö se sitte osasyynä tuohon että intoa löytyy radalla. Aivan huippuisat reenit!

Monet voi olla eri mieltä asiasta, mutta minusta tässä koiraharrastuksessa kaikkein tärkein asia on koiran ja omistajan välinen suhde. Oon tainnu kirjotella tästä aiheesta aiemminkin mutta paasataan nyt vielä, ku alkuun päästiin. Eli koirakko voi tehä nappisuorituksen huippupisteillä, mutta jos se on vaan teknisesti huippuisa suoritus ilman yhteisen tekemisen riemua, niin kyllä se minut ainaki kylmäksi jättää. Kun sitte näkee kokeissa koirakon, jonka suoritus ei oo niin tyylipuhdas mutta tekemisen riemu loistaa kehän laidalle saakka, niin meikäläisellä on kaikki karvat pystyssä ja melkeen saa kaivella nenäliinaa taskusta.
Mopin kans meillä näitä "sydämet sykkii samaan tahtiin"- tilanteita on toki ollut reeneissä moniamoniamonia, samoin Mantan kans vaikka yhteiseloa on kestäny paljo vähemmän aikaa. Tänään sykki kaikilla kolmella just samaan tahtiin, huomenna suunnataan heti aamusta mehtään ja sitte voitais ottaa vaikka sakilla päiväunet, ihan vierekkäin ja se jos mikä sitä suhdetta parantaa!

Rakkautta ja hellyyttä iskän kans

Rotu ei oo este harrastamiselle, liivin koko taitaa olla...

"Mullei silleen ollenkaan haluta noita naksuja..."

Napulinuppunen

Loman viettoa

Ensimmäinen lomaviikko takana ja eipä oo aika pitkäksi käyny. Joku ihmeen virtapiikki on ollunna, kun oon pessy kaikki matot, puunannu auton, siivonnu, istutellu kukkia ja höyrynny muutenki koko viikon. Mitään suunnitelmia ei etukäteen kyllä tämmösestä toiminnasta ollu, mutta mukavahan se on touhuta kun inspiraatio iskee, seuraavaa inspiraatiota voi joutua sitte oottelemaanki tovin.

Koiruuksien kans on tietysti kans touhuiltu, aksailtu kotipihalla, tokosteltu ja oltu tunti tolokulla tuolla metässä. Mäkäräisiä vaan meinaa olla niin pirusti, että koko ajan saa olla liikkeessä, parina päivänä ei oo oikeen voinu tokostellakkaan tai ainakaan ottaa kunnolla paikallaoloa, kun öttiäiset syö koirat hengiltä.

Manta alotti eilen juoksun ja nyt sitte vähä katastellaan että minkalaisella mielellä tuo neitikoira on, sen mukaan sitte mennään. Tavallista enemmän se kyllä ainaki rakkautta ja hellyyttä on vailla ja kun tuota värkkiäkin täytyy jatkuvasti lipistellä. Iskä oli viime yön reissun päällä ja aamulla heräsin ihan kamalaan lipsutusääneen. No Mantahan se siinä iskän tyynyllä makasi ja teki intiimipesua... Muutenki Manta on kyllä pitäny huolen siitä, että lomalla ei nukuta seittemää pitempään. Se laittaa aina pään minun kaulalle ja eihän se nyt unta niinkään häirihtisi, mutta se TUMPTUMPTUMP-ääni mikä lähtee hännästä kun se hakkaa seinään... Makaroonille oon nyt kaavaillu möllitokokoetta, jos paikallaolo saadaan tässä vielä hitusen varmemmaksi. Jos näyttää sille että juoksut vetää useemmaksi viikoksi pään sekasin eikä päästä kunnolla reenimään, niin siirretään sitä sitte suosiolla.

Mopinki ilmotin kokeeseen, kokeillaan jos ulkokisoissa olis parempi tuuri. Ollaan jatkettu minihumputtelureenejä että into säilysi, ihan turhaa jankata kokeenomasia juttuja ku se ne kotona kummiski osaa.
Tänä aamuna olis kyllä pitäny olla kamera käsillä, kun aamulenkin jälkeen päästin nuo takapihalle hetkeksi juoksemaan. Manta löysi naudan korvan ja juoksi se suussa ympäri pihaa, Moppi raivon vallassa perässä. Ja kun Manta sitte heittäyty maahan sitä syömään, Moppi pomppi tasakäpälää Mantan päällä ja manta oli niinku ei ois huomannukkaan, järsi vaan onnellisena herkkua. Se oli vissiin se sama korva, minkä kans Manta veti yhtenä iltana ihan hirmu sirkuksen, heitteli sitä ilmaan, otti kiinni, juoksi ku hullu pitkin pihaa, heitti taas ilmaan jne. Ja mitä tekikään rinsessa-Moppi sillä aikaa, istu keskellä pihaa ja tuijotti touhua nokkavarttapitkin. Ja ku sai tarpeekseen heittäyty oikosenaan nurtsille nauttimaan kesästä.

Tänään käytiin lenkkeilemässä Kira-dalmiksen ja Oona-westien kans, Oona on Mopin suuri ihastus mutta ei se oikeen lämpene Mopin vokottelulle. Siinä suhteessa olis ainaki ehkäsyasiat kunnossa, kun molemmat on leikattuja. Ei tarvisi tehdä oonalla samaa temppua kuin edesmenneen Riepu-cottonin tyttöystävä Iitu aikoinaan teki, söi emäntänsä e-pillerit. Fiksuja nuo koirat!
Manta yritti kovasti, että jos Kira hoksaisi sen kaikken parhaimman leikin, eli siis sen että Mantalla on keppi tms. aarre ja joku yrittää varastaa sen. Vielä ei Kira sitä hoksannu, ei vaikka Manta sai ovelasti napattua Kiralta sen löytämän luun ja juoksenteli sitte sen kans. Mutta eiköhän se Kira hoksaa leikin juonen , kun tässä useemmin lenkille päästään.

Työpaikan pelloilla irrottelemassa

Mantalla on hauskaa...

...naudan korvan kans!

Tuima tuijotus, eihän vaan viholainen nappaa herkkua

Siis voi luoja mitä touhua tuumaa rinsessa...

...ja nauttii kesästä!

"Hypätäänkö?"

Makarooni ja Kirkeliini

<3

Manta tahtoo uutta parfyymia, tais olla nimeltään Poron pisu

Mantan velipoijat Redi ja Laiko ovat taas käyneet näyttämässä osaamistaan. Laiko nappasi tokon sm:ssä sijan 15/101 pisteillä 185 ja Redi käväisi BH-kokeessa tekemässä hyväksytyn suorituksen, ootta aika taitavoita!

Loma!

Tänä aamuna koitti sitte se kauan kaivattu hetki, sain pistää työpuhelimen kiinni ja tunkea sen työpaikan avainten kans tuonne laatikkoon missä säilytetään asioita joille ei oo muutakaan paikkaa (semmosia laatikoita on meillä monia ja niistä löytää aina vaikka mitä, mm. monia kipaleita naksuttimia, jotka on aina hukassa...). Seuraavat 4vk vain nautitaan!! Vaikka kelit ei kyllä kovinkaan kesäiset oo, niin siitä viis, pääasia että on LOMA!

Viimeset kaksi viikkoa on töissä ollu semmosta haipakkaa etten oo kerenny muuta ku kotitokotusta ottamaan ja  se ainoa vapaapäivä viime maanantaina oltiin Kajaanissa agistelemassa. Hienosti se toimisi tuo Manta jos kartturi älyäisi liikkua samaan tahtiin (=niin täysiä ku kintuista lähtee), mutta sitä ku on pari vuotta reenannu hitaamman koiran kans niin opettelussahan se homma on. Mopin kans yhteistyö sujuu ja yhä vieläki mietin hommaisko sen lisenssin vaiko eikö. Katellaan nyt, mennään koiran ehdoilla. Van reeneissä meillä on kyllä niin mukavata!

Mulle on nyt tullu ihan hirmu ongelmaksi tokossa  tuo vasemmalle kääntyminen Mantan kans (Mantalle se ei oo ongelma vaan mulle!). Saara katto sitä perjantaina ja Kaija eilen ja ehkä se nyt tästä alkaa luistamaan, viime yönä tein töissä yssikseni vasemmalle käännöksiä siihen malliin että varmaan urat näkyy aulan lattiassa, mutta jospa se olis nyt itelle tallentunu päähän miten se tehään.
Mopin kans oli tarkotus lähteä Iisalmeen tokostelemaan heinäkuussa mutta koe on jo täynnä, harmi koska Iisalmessa on aina niin kiva tunnelma ja aivan mahtavia ihmisiä! Katellaan nyt minne mahutaan, yli 300 kilometriä ei haluttais lähteä ajelemaan.
Ja tokosta puheenollen Mantan veli Laiko nappasi eilen huikeat pisteet sm-tokossa, en muista tarkalleen mutta yli 180 kuiteski. Aivan sikahienoa, perässä tulla räpistellään...

Mutta sitte ihan oikeaan asiaan. Tuolla yhellä keskustelufoorumilla on käyty kiivasta keskustelua siitä, miten koiran käytökseen  ja luonteeseen vaikuttaa geenit ja miten paljon kasvatus. Oman mielenterveyden kannalta en oo osallistunu siihen keskusteluun mutta täällä yssikseni oon välillä ollu ihan haltioissani aivan mielettömän hienoista kommenteista ja välillä on taas rr noussu kohinalla ylöspäin ( se on ihan hyvä, koskapa alhainen verenpaine aiheuttaa joskus semmosta huimausta, ettei pystyssä meinaa pysyä) . Niin, väkisinki tästä keskustelusta tuli mieleen minun Reima. Sehän on siis hevonen, ei koira, mutta uskoisin että aikalailla samanlaisilla periaatteilla molempia kasvatetaan ja jalostetaan = tavoitteena olisi saada mahd. terve ja käyttötarkoitukseen sopiva jälkeläinen. (Joskin tässä asiassa koirien jalostus on huikeasti edellä.)
Niin eli siis Reimaan. Olen tuntenut sen syntymästä asti ja voin ihan oikeesti (Kaija ehkä ymmärtää tämän...siis-sana vielä eteen...) sanoa, etten oo ikinä koskaan nähny yhtä rehellistä ja ihmiseen luottavaa oria kuin se oli. Reiman ollessa 4v. se lähti pois ja suru oli aika suunnaton, olin hoitanu ja reenaillu sitä siinä vaiheessa useamman vuoden. Reima teki hienon kisauran, en muista nyt tarkalleen mutta reilusta sadasta startista n. puolet ylsi totosijoille ja laukkamerkintöjäkin on taulussa vain muutama. Niinkuin monesti käy, ravurin ura katkeaa usein jalkavaivoihin, niin Reimallakin kävi. Se myytiin "ratsuksi" jonnekkin ja sitte jonnekkin ja sitte jonnekkin sillä seurauksella, että se oli menossa teuraaksi vihaisuuden vuoksi. Reima, vihainen????? En niin millään uskoisi sitä, mutta pakko kai se on. Reiman ollessa 11v se tuli takaisin synnyintalliinsa ja sitten minä sen ostin omaksi. Suuret kiitokset Jussille, joka teki Reimasta taas "normaalin". Eikä siihen minun tietääkseni tarvittu mitään hevoskuiskaajia, vaan normaalia kohtelua ja sellaista hevosen elämää mikä kuuluisi jokaiselle hevoselle = ruokaa, ulkoilua ja rakkautta. Reima on hyväluonteisten vanhempien tervepäinen jälkeläinen, joka saatiin huonolla pidolla sellaiseen kuntoon, että ainoa vaihtoehto oli teurastamo. Eli ei ne geenit aina kaikkea takaa. Ja koskapa tästä blogikirjotuksesta tulis pienoisromaani, en ala selvittämään sen tarkemmin muita hevosten parissa kohtaamiani tapauksia, mutta sen verran kuitenkin, että kyllä hulluistakin vanhemmista voi saada ihan toimivan tapauksen. Ei välttämättä siihen tarkoitukseen mihin on ajateltu, mutta onneksi  meillä kaikilla ei oo se ravikuninkuus tai tottelevaisuusvalion arvo kriteerinä sille, kuin hyvä se eläin on. Jos eläimestä ei oo kisakentille, niin ei sen arvo ainakaan minun silmissä laske.

Tämä eläin oli siis menossa teuraaksi vihaisuuden vuoksi, kuva muutaman vuoden takaa