maanantai 29. syyskuuta 2014

Hengissä ollaan ja nautitaan syksystä!

Jos sitä vapaapäivän kunniaksi pitkästä aikaa muutaman sanan kuulumisia kirjottelisi, joskaan mitään mullistavaa koiraharrastusrintamalla ei oo tapahtunut.
Kuvia on tullu kyllä näpsittyä, niitä siis luvassa enemmän kuin puhetta.


Joskus tuntuu, että sydän pakahtuu tuon eläimen kauneudesta...
...ja tälle annetaan söpöyspisteet <3




Joku on aina ensimmäisenä joka paikassa, saunassakin...




Aksainto nostelee taas päätään, kun löytyi asiasta innostunut aktiivinen harrastaja mukaan touhuun. Mitään isompia ei oo otettu, pientä humputtelua matalilla esteillä,kontakteja ja hyppytekniikkaa. Moppi on ollu ihan liekeissä ja ensimmäisen kerran elämässään Manta osasi kerran esteen läpi kurnastuaan ottaa seuraavan kerran hypyn maltillisemmin, huippua!

Tokossa Manta unohti yhtäkkiä, mikä on ruutu... Paras esitys siitä oli, kun se juoksi vauhdilla ruutuun, tempasi nauhan suuhunsa ja pyyhkäsi sen kanssa minun luokse, istui eteen  ja ilme kertoi kaiken: "Eikö ollukki äiskä kymmenen pisteen nouto!" Sitä on nyt sitte viilailtu kuntoon, sitähän tämä toko tuntuu olevan -kun saat jonkun asian kohilleen joku toinen leviää täysin.







Aika vähä ollaan kuitenkin kentällä viime aikoina viihdytty, kelit on ollu niin huikeat, että mieli vetää ennemminki mehtään ja tulille istumaan. Ja mikä parasta, ei oo itikoita, mäkäräisiä eikä polttiaisia. Mutta ne hirvikärpäset... Joku viikko takaperin kuvittelin, että puheet niistä on ihan liioteltuja, yhen yksilön olin elämäni aikana nähny vaikka joka päivä tuolla puskissa hiippailen. Mutta en kuvittele enää. Oltiin tässä yhtenä päivänä lenkillä uusissa maisemissa ja siellä törmäsin semmoseen hirvikärpäsparveen, että nyt ymmärrän mistä ihmiset puhuu. Koko loppuilta piti rapsutella päänahkaa, kun tuntui, että niitä möngertää ihan joka paikassa. Hyiyäkällötys, pipo on ollu siitä lähtiin meleko tiukasti korville asti vedettynä joka ikisellä mehtäreissulla...
Ei oo koskaan tullut kysyttyä keltään, pakkautuvatko ne iljetykset koiriin. En ainakaan tuon hyökkäyksen jälkeen löytänyt niitä koirista, tosin voihan se olla, että punkkimyrkky pitää hirvipörriäisetki loitolla. Jos näin on, taidan hakea ens kesänä eläinlääkäriltä itelleniki myrkyt.



Eräjormat



Jos katseen voimalla sais makkaran, Mantalla ois maha melko täynnä...




Meillä ruukataan pestä makkaratikutkin...

Mantan juoksusta alkaa olla nyt semmonen aika, että jos parin viimesimmän juoksun jälkeistä aikaa muistelee, pennun pitäisi syntyä näinä päivinä... Mitään isoja raskauden oireita ei ole vielä näkynyt, joskin kamalan hellyyden kipeä se on ollut ja tavallista enemmän kiinni minussa. Onneksi syksyssä on muutakin hyvää kuin kelit, pakastin alkaa pikkuhiljaa täyttyä ja jos pentu syntyy, hirven sääriluulla sen hoivaaminen unohtuu hetkessä :)

Mutta jos sitä jonkun negatiivisenkin sanan syksystä sanoisi, hirvipörriäisten lisäksi... Nuo raivostuttavat koivusta (?) lähtevät pienet ruskeat hiutaleet, joita löytyy mm. mikrosta, sängystä, leivän päältä, margariinirasiasta ja alushousuista,niitä riittää vaikka kuin imuroisi, lakaisisi ja moppaisi. Oman mielenterveyden kannalta olisi parasta unohtaa hetkeksi tämä kodinpitääainaollasiisti-vouhotus, kyllä se sitte helpottaa, kun takapihalla on metri lunta ja illat saa kuivailla vesilammikkoja lattioilta, kun koirat käy mutkan ulkona...
Mutta ei sitä aina voi kelejäkään syyttää, riittää kun taloudessa asuu Manta, joka ei voi ymmärtää, miten esim. kongeja käytetään. Normikoirat, niin kuin Moppi, nuoleskelevat sen jäätyneen maksalaatikon sieltä sisältä just niinku mainoksissa sanotaan, Manta on keksiny paaaaaljon helpomman konstin herkut saadakseen;  kun sitä heittelee ympäriinsä pitkin seiniä niin että kattolamput helisee, pääsee paljon helpommalla. Huikee idis, mutta kun lopussaanki sain reilun kuukauden odottelun jälkeen olohuoneeseen maton, ei minua ollenkaan innosta hinkata siitä pois maksalaatikon ja kuolan sekasia roippeita. Pitäsi  varmaan ajatella positiivisesti, oli se puhas ainaki kaksi päivää :)


Pienet ja arat eläimet tarvitsevat suuren unikaverin.

 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kuvia ja kuulumisia

Oon nyt ollu 3,5 vk loman jälkeen töissä ja mm. käyny mustikassa, reenannu koiria, tehny lihapullia, kuorinu pottuja ja pessy Mantan ILMAN hanskoja! Eikä yhtä ainokaista rakkulaa oo ilmaantunu kämmeniin, jalatki on pysyny kunnossa. Tuntuu aika hurjalle, että oon joutunu tekemään kaiken tuon ja paljo muuta viimeset 5v. hanskat kädessä, nyt en oo tarvinnu niitä edes siivotessa. Ihme juttu!

Mantan kanssa saatiin tälle aamulle aikaan ihan mielettömän hyvät reenit, liikkeestä istuminen oli huippu, samoin tunnari ja kaukoissa s-i vaihto alkaa sujumaan päivä päivältä paremmin, s-m samoin. Ruudussa on reenailtu paikkaa kosketusalustalla, sen verran on malttia tullu siihenki liikkeeseen, että alustaa ei tarvi jokaisen ruutuun syöksyn jälkeen pusikosta ettiä... Tällä menolla me päästään kisaamaan ehkä jo ens kesänä :)






Mopin kans oon reenaillu vähä mitä sattuu, pikkusen on mietinnässä sen kanssa tuo kisaamisen jatko. Se kun lähes joka kerta säikähtää  jotain ja palautuminen kestää aina tovin aikaa, en tiiä onko mulla enää mitään järkeä viedä sitä panikoitumaan kisatilanteisiin... No, aika näyttää, reenejä kuitenki jatketaan!




En oo muuten ees muistanu mainita, että rumisaksat on meillä nyt ainaki väliaikasesti tauolla. Menot on kasvanu tässä kuukauden parin aikana niin hurjasti, että pakko oli jostain tinkiä ja eipä sitä oikein muusta voinut. Harmistus on ollu aika suuri, Mantan kanssa ei paljo edistytä ilman ohjeistusta, mutta ei se Manta sitä kisaamista taida onneksi kaivata. Luulisin, että sille on ihan sama reenataanko me kisat tähtäimessä ohjatusti vai iteksemme omaksi iloksi...
Toisaalta onhan se tavotteellisen harrastamisen lopettaminen ollu jo pitemmän aikaa mielessä Mantan särkymisen pelossa ja siihen mahdolliseen särkymiseenhän olisi siis syynä mieletön vauhti yhdistettynä kaksi vasenta jalkaa omistavaan ohjaajaan...
Mutta elämme siinä toivossa, että joskus vielä Rakkiksella hilipatellaan, tauko voi tehä ihan hyvää meille kaikille.








Niin, mustikassa on tosiaan käyty, sen verran että on mistä kasvismössön joukkoon talvella laittaa. Aion siis ihan tahallani pilata koirien hampaat, kuulin tässä aikaa sitten semmosen jutun, että marjoja ei kannata koirille antaa, koska niiden sisältämä sokeri  on haitallista hampaille... ???
Tuo marjastus tuottaa vaan Mantan kans pieniä hankaluuksia, se kun änkeää väkisin samalle mättäälle rohmuamaan, viimeksi se heittäyty jo niin röyhkeäksi, että veteli mustikoita suupielet sinisessä vaahossa suoraan minun astiasta. Viinimarjat sille kelpaa myös suoraan pensaasta, puolukat ei oikeen uppoa paljaaltaan.








Vaikka oon aina ollu sitä mieltä, että Mantaa ei ikinä astuteta, on viime aikoina sillon tällön kävässy ihan pikkusen mielessä ajatus siitä, miten ihana ois saada Mantasta jälkeläinen... Tykkään niin pirusti tuosta sen luonteesta, ulkonäöstä puhumattakaan. MUTTA järki käteen, mihin minä ne loput pennut pistän ja ei mulla kyllä totta puhuen riittäsi aika eikä rahat kolmen koiran ja hevosen elättämiseen. Eli pysytään päätöksessä ja aletaan suunnittelemaan sitä sterilisaatiota, mutta ehkä vasta seuraavan juoksun jälkeen ;)


Tosin en oo ihan varma, onko tämä eläin henkisesti riittävän kypsä äidiksi...