Tarttis ehkä tihentää tätä päivitysväliä, jotta kuvien määrä kohtuullisena pysysi, van kun ei vaan kerkie. Joten ihan ekana, kuvatuksia mieluusti sanosin että kesän mutta pakko sanoa että syksyn hellepäiviltä...
Jotta harrastustoiminta pysysi virkeänä, alotettiin jokunen viikko sitten nose work-kurssi. Ja onhan se ollu kohtuu mieluista nuille koirille. Kurssilla ollaan Mantan kans ja kotona oon sitte opettanu touhua Mopille, joka on taas jälleen kerran todistanut sen, että trisessieläimet soveltuvat näihin hommiin ihan yhtä hyvin kuin pk-eläimet. Moppi ei ees muista olevansa pieni ja arka eläin kun hajuhommiin päästään, tekee aika hyvää sen itseluottamukselle (tosin kunhan Manta pääsee seuraavan kerran koneen ääreen, sillä voi olla jokunen sana sanottavana esim. Trinsessien ruutuun menosta tai esinereeneistä).
Eikä se tuo itsenäisen työskentelyn opettelu Mantallekaan huonoa tee, sillä kun on pikkusen liian helposti tapana tulla kysymään minulta, mitä seuraavaksi tehtäsiin.
Vähitellen alkaa vaan tuntumaan sille, että harrastustoiminnan laajentuessa siihen kuuluvan välineistön määrä alkaa lisääntyä siihen malliin, että tarvitaan kohta isompi asunto. Mutta en valita, uskosin, että nuo elikot nauttivat siitä, että päästään tokonipotusten vastapainoksi välillä tekemään muutakin. Itellä ainaki innostus neulomiseen laantusi meleko äkkiä, jos aina joutusi värkkäämään vain perusvillasukkia, kyllä siihen motivaation säilymiseen tarvitaan välillä palmikoita ja kirjoneulettakin :)
Ja täytyy myöntää, että välillä tämän harrastuksen tiimoilta tulee joskus mietittyä, että mitähän ne, jotka eivät tästä harrastuksesta mitään ymmärrä, tuumaisivat jos pääsisivät tätä hommaa läheltä seuraamaan. Ihan pikkusen hihitytti meitäkin, kun tässä yhtenä iltana liimailtiin Saaran kanssa hirven munuaisia voilla kiinni autotallin seinään... :D
Munuaisista puheen ollen, mukaavaa aikaa tämä syksy, kun saa taas reenailla semmosella palkalla, mikä on vielä sen vuorokauden aikana juoksennellu vapaana metässä. Mukavasti on kertyny pakkaseen munuaisia, maksaa ja sydäntä, luita pitäsi talven varalle vielä saada. Varsinkin Mopille tarttis saada poron kylkiluita, ne kun on sen verran höttöstä evästä, että se saa ne kokonaan syötyä.
Mutta ihan vaan pienenä vinkkinä niille, jotka näitä luomuherkkuja koirillenne syötätte, laittakaa ihmeesä ne sulamaan johonki kippoon. Tää ei sitä älynny, kun maksamöykyn sulamaan jääkaappiin pisti, eikä tullu sitte sekään mieleen, että siinä pussissa vois olla reikä. Harmi, kun en siitä siivosta kuvaa älynny näpätä, mutta jokainen, joka on joskus maksaa käsitelly, tietää varmaan mikä määrä sitä paksua verimäskiä siitä sulaessaan irtoaa. Ja kun sitä mäskiä on valunu pitkin jääkaappia, ihan joka paikkaan, niin äkkiseltään tuli mieleen, että atria kevyt snack vois olla aika kova sana seuraavissa reeneissä.
Jotta nämä minun harrastuskaverit toimintakunnossa pysysivät, niin ei kärsi unohtaa lihashuoltoa. Toissa viikolla muokattiin molemmat ja nauttihan ne ihan koko rahan eestä. Manta nukahti toimenpiteen aikana niin sikeään unen, että sitä piti hieronnan loputtua tovi herätellä, sanomattakin selvää ettei isoja jumituksia parissa kuukaudessa ollut ehtinyt syntyä. Moppi on ottanu hierojan ihan bestiksekseen , se on muuten jo aika suuri kunnia, jos puudeli tekee vartin kupperiskeikkoja sylissä ennen kuin asettuu hierottavaksi.
Todettiin, että pari kuukautta on aika passeli väli lihaskunnon ylläpitämiseksi, joten joulukuun puolen välin huiteilla kopastaan lihaksiston kunto seuraavan kerran.
Kun silloin aikoinaan toisesta koirasta haaveilin, karsiutui moni rotu riistaviettinsä ansionsa. Ja tais osua valinta oikeaan, sillä tosi tilanteessa tuo eläin, joka kyllä kaiken liikkuvan perään lähtee, ei loppupeleissä tiiä, mitä saaliille pitäsi tehdä. Manta on keksiny (omasta mielestään) ihan sairaan siistin tavan napata kiinni hiiri niin, että lyö etutassun sen päälle. Mutta siihen se ilo loppuukin. Siinä sitä sitte ootellaan äiskää saapuvaksi paikalle ilmeellä "äetiii!!! Mullonsaalisvanmitäminänytteen???" Ja äetihän tekee mitä pitää, raahaa koiran pois ja hiiri on hyvin onnellinen :)
Tässä joku viikko sitten sain jälleen todistusaineiostoa siitä, miten täyspäinen eläin tuo meidän peesee on. Reenien jälkeen laitoin Makkaran autoon ja löin takakontin kiinni, sillä seurauksella, että lasi paukahti sisään = Mantan päälle. Sen verran raju oli rysäös, jotta tovi meni ennen kuin tapahtuma valkeni, mutta onneksi Saara oli mukana ja saatiin Manta ehjin nahoin pois sirpaleiden keskeltä. Van kyllähän se säikäytti, luulisin, että tulevaisuudessa joka ikinen kerta, kun tulen peräkontin kiinni pistämään, käy tuo tapahtuma mielessä.
Mantan mieleen tapahtuma ei suurempia traumoja jättäny, oletin että pieni kammo peräkontteja kohtaan ois jääny, mutta mitästä joutavie. Kun seuraavana aamuna mehtälenkille lähtiissä startattiin tulille kakkosautno, istu Manteli peräloossissa ennenku ehin kissaa sanoa.
Oon tainnu joskus vissiin mainitakki, että se tuo minun työmaa on koirien mielestä aika huippu juttu. Mopista siksi, että siellä on peltoa ja nurmikkoa missä ei havunneulaset pistele ja sieltä saa ruokaa = herkkuja ilman, että tekisi jotain "hyödyllistä".
Ja Mantasta siksi, että siellon kaikkee kivaa. Sieltä kun löytyy kiipeilytelineitä...
...riippusiltoja...
...ja se kaikkein paras -ramppis!!!
Ei ollu Mantelin riemulla rajaa, kun ensimmäistä kertaa rampalle päästiin yhessä pomppimaan, joskus minä epäilen, että onkohan se varmasti koira.
Uima-allashan meillä kesäisin takapihalla koirille onkin, en tiiä mitä naapurit ajattelisivat, jos ens kesänä hommataan Mantalle oma ramppis, turvaverkolla varustettuna...
Ja entäpä mitästä kuuluu ReimaUkkoPoikamiesMäkeläinenVäisänenJänttiYlipörhölle. Syyskuun alkupuolella tuli kuluneeksi 13 v. siitä, kun kaupat tehtiin ja kun otetaan huomioon aika ennen sitä, ei maailmassa ole edes kovin montaa ihmistä, jotka minun elämässä olisivat yhtä kauan mukana olleet. Ja en kyllä suoraan sanottuna luota kovinkaan moneen ihmiseen yhtä paljon, kuin tuohon eläimeen.
Piti tässä viritellä muistiin pikkusen menneitä opiskeluaikoja, kun pähkäilin tuon eläimen ruokintaa, jos mentäsi hyvällä heinällä ja kauralla + kivennäisellä ei oesi mitään hätää, mutta näiden vanhuuden mukanaan tuomien lisämössöjen tarpeen vuoksi pääsin taas pitkästä aikaa laskemaan rehulaskuja. Ja lääkelaskut on muuten lasten leikkiä siihen verrattuna, kun yrittää saada ca:p tasapainon kohilleen. Sennuahan Reima on syönyt jo pitkään, nyt lisättiin ruokintaan Racing greenline, jonka valkuaispitoisuus on aika korkea. Ja kun heinäkin on niin hyvää, meinasi vähän huolettaa, tuleeko valkuaista liikaa, mutta siitä ei ole oireita näkynyt. Ruuna näyttää nyt 10 v. nuoremmalta kuin ikä edellyttäisi, joten ehkä ruokintakin on kunnossa :)
Kun tässä yhtenä päivänä kopeloin sen jalkoja, tuntui kuin olisin hiplaillu varsan kinttuja, niin sulat ne on. Ja on niillä kuitenki reilut 18 000 euroa juostu.
Mutta mikäs siinä on eläkepäiviä viettää, kun saa pihatossa elellä semmosta elämää, mikä hevoselle luonnonmukaisinta on. Ja rakkautta ja ruokaa riittää, jälkimmäinen tungetaan suoraan suuhun niin ei tarvi ees kumartua ;)
Ihan vielä ei poikien talviasunto valmis ole, mutta kun se valmistuu, voisin muuttaa sinne vaikka ite. Ehkä hienointa siinä on se, että ruokintapaikka on varsinaisesta pihatosta ihan erillään ja siinä on katos, heinät ei polkeudu jalkoihin ja se on muutenkin helppo pitää puhtaana.
Kun silloin aikoinaan työkseni hevosia hoidin, oli yksi syy niiden hommien lopettamiseen se, että hevoset eivät saaneet viettää hevosen elämää ja "parhaassa" tapauksessa ne eivät päässeet koskaan tarhaan, koska olisivat voineet särkeä siellä ittesä... Ehkä juuri siksi nautin nyt niin paljon tästä tilanteesta, kun tiedän, miten onnellista elämää meidän hopuset saavat viettää.
Loppuun vielä koeriista sen verran, että tässä yhtenä päivänä päähän pälkähti tiivistettynä ne sanat, jotka kuvaavat noiden Ämmien luonne-eron paremmin kuin hyvin.
Mopin mielestä me olemme olemassa häntä varten...
...Mantan mielestä hän on olemassa meitä varten...
...ja just siksi ne molemmat ovat niin <3
