Avoimen korkkaus

Jospa sitä lopussaanni pääsisi alottelemaan päivitystä, pikkusen meinaa tökkiä yhteyvet. Kun kirjottaa yhen sanan, menee n.vartti ennenku se ilmestyy näytölle ja sitte napsahtaa ruutuun teksti "viestisi tallentaminen epäonnistui" tai jotain siihen suuntaan. En hirveesti tykkää tietokoneista, tai ainakaan niiden kans eteen tulevista ongelmista.
No joo, mutta käytiin korkkaamassa Mantan kans avoin-luokka. Ja voi kamala mikä olo siitä seurasi. Olin ihan satavarma, että tuo eläin tekee suurin piirtein kuolemaa, mutta siitäki olosta selvittiin, kiitos ihanoille ystäville, joille voi tuntemuksiaan purkaa <3
Jo ennen paikkamakuuta ajattelin, että nyt on joku pielessä, kun Manta oli niin levoton ja vinkui. Sen verran oli omituinen koe, että kaikki me 4 avoimen luokan koirakkoa oltiin keskenämme tuttuja, se ehkä PIKKUSEN lievitti jännitystä... Paikkamakuu kuitenki jännitti ihan pirusti, siitä saatiin ysi. Lonkalleen se oli kääntyny, mutta muuten oli ollu rauhallinen ja olin niiiiiin iloinen tästä!!!
Oltiin ekana vuorossa ja kentälle mennessä Manta oli ihan normaali, ilonen ittesä. Mutta jo siinä viiden ensimmäisen seuraamisaskeleen aikana huomasin, että joku on pielessä. Ja loppu sujui samaa rataa. Ehkä parhaiten tunnelmaa kuvaa se, että minusta tuntui, että Manta oli ihan niinku jossain ikiomassa kuplassa, kaikki ilo tekemisestä puuttui ja en saanu aikaan minkään näköstä yhteyttä koiraan. Ihan varmaan kokeen edetessä tämä minun äimistys ja huoli tarttui myös koiraan, kaukot ja liikkeestä seisominen meni nollille, muut liikkeet meni vähän sinne päin... Niitä virheitä, mokia ja satavarmojen liikkeiden nollia tulee kaikille ja minä jos kuka oon tottunu epäonnistumisiin kokeissa (kiitos kuuluu Mopille <3), mutta minua niin kamalasti huoletti se ilottomuus. Kokeen jälkeen Manta ei halunnu ees leikkiä, ajatukset näytti olevan ihan jossain muualla ja sillon minä vasta olin huolissani. Kopeloin ropan läpi jo kisapaikalla eikä mitään kipukohtia löytyny, mikä olis voinu tuon tilan aiheuttaa, mutta sitte onneksi hokasin, että juoksusta on pari kuukautta aikaa, jospa tämä johtuu siitä. Sitte muistin muutamia sattumia viime viikoilta, mm. sen kun Manta oli hukassa ja löytyi lopussaan sängyn alta Mopin pienen pienestä kopasta, se ei oo vielä tähän päivään mennessä sängyn alla käyny, kun ei se sinne mahu! Ja edellisellä viikolla isäntä puhu, että Manta on jotenki väsyneen olonen. Ja yhtenä iltana, kun niillä oli joku isätytärhellähetki, se voivotteli Mantan tissien kokoa, olivat kuulemma kasvaneet. En hirveesti noteerannu tätä viimesintä kommenttia, mielessäni kyllä ajattelin että voi luoja noita miehiä... Koskapa me pidettiin se normi reenitauko ennen kisoja, en huomannu luonteessa sen suurempia muutoksia, varsinkin kun olin illat töissä ja isäntä hoiteli koiruudet.
Kotiin päästyä soitin enstöikseen Susannalle ja huoli laantui heti, jälleen kerran suuri kiitos Rovaniemen suuntaan, ihana kun voi soittaa millon vaan, niin ilon kuin huolenkin keskellä. Illalla luin kaiken mahollisen valeraskauteen liittyvän jutun, mitä netistä löysin ja sitähän se taitaa olla. Sen verran lievää oireilu on, etten nyt suunapäänäpersiinä oo menossa tuota koiraa leikkuuttamaan, mitään hysteeristä pesäntekovimmaa sillä ei oo ollu. Eikä mitään Mantan ja Pyhän hengen rakkauden hedelmiäkään oo ilmaantunu lelujen muodossa hyyssättäväksi. Katotaan nyt rauhassa ens juoksu ja mietitään jatkoa sitten. Tämä on nyt varmaan näitä "ensimmäinen narttu talossa-panikointeja", niin lohdutti lukea, että tosi monella nartulla tulee 1.5-2kk juoksun jälkeen joku hormoonien heittely kausi, kaikilla se ei oireile samalla tavoin, mutta jotenki kuitenki. Eli unohetaan kaikki kivut ja jumit ja pahimmat maholliset taudit ja eletään sen mukaan, että naiset on naisia, jos ei aina ymmärrä kakslahkeisiakaan niin ei voi vaatia, että ymmärtäisi noita nelijalkaisia...

Mutta olihan siinä kokeessa paljon hyvääkin, kuten tuo paikkamakuu ja luoksetulon pysähys. Eikä se kyllä muillakaan ihan putkeen se koe menny, harvoin sitä kolmostuloksella toiseksi sijoitutaan... Oltiin  kaikki ihan H-Moilasina kokeen jälkeen, että mikä ihme meidän koiriin meni. Mutta ihan sama, nyt kun oon nähny ettei tuo eläin mistään kipeä oo, tämä koe pistetään mappiin tilastotappiot ja ei muuta ku kuonot kohti uusia koitoksia! Tosin ei niitä koitoksia niin vaan löydy, paikat täyttyy niin nopeasti ettei ehi kissaa sanoa, mutta jospa sitä tässä syksyn päälle jossain päästäsiin pyörähtämään.

Heti kokeen jälkeisenä maanantaina päästiin nollaamaan aivot rumis-aksoihin, Riika lähti seuraksi ja kuvasi meidän reenit. Voi harmistus kun en tänne saa videoita ladattua, sen verran komian perikainuulaisen perseenheiton tein pussiin mentäessä, että oksat pois. Mantasta se oli tosi kiva leikki, kun mamma makaa rähmällään kentällä sylkien suusta kumirouhetta, mulla oli  kylet sen verran hellänä seuraavana aamuna, etten ihan äkkiä haluaisi semmosia leikkejä leikkiä.
Ja Moppi oli taas niin super <3... Ja se villiinty jopa lelusta! Perjantaina päästään taas hilipasemmaan RakkiAreenalle mölliaksujen merkeissä, voipi olla että Mantakin pääsee mukaan, ainakin mölliradalle.
Toissa perjantaina Moppi teki möllikisoissa ekalla radalla hylsyn, tokalla tuli nolla-rata ja 3. sija huolimatta siitä, että yli lentävä lentokone aiheutti hallipaniikin just ennen radalle menoa. Piru että olin ylpeä tuosta puudelista, ikinä se ei noin pian oo palautunu järkytyksistä <3.  Tokihan vauhti vähän kärsi, mutta iloinen rata saatiin aikaseksi ja oli kyllä ehkä parhaat mölliaksut ikinä!!!

Viikolla jätettiin kaikki tokonipotukset mielestä pois, perjantaina otettiin taas pienet aksat ja lauantaina rämmittiin hakumetässä, sunnuntaina suunnattiin kentälle tokoilemaan. Ja olihan ne semmoset reenit, että hymy persiissä sai kotiin ajella :) Ihan oli tekemisen meininki ja ilo ennallaan!

Syksy tuli sitte kerralla, eilen oli jo kentällä sen verran kylmä, etten ottanu Mantalla kuin ihan lyhkäsen paikkamakuun. Moppiki ihan tärisi, sen kans ei voinu kuvitellakkaan mitään paikallaolojuttuja. Mutta ei huolta, antaa räntäsateiden tulla, vuokrasoppari on taas allekirjotettu ja ens viikolla alotetaan reenit lämpimässä hallissa. Eikä tarvi käydä kesken reenien puskassa pissillä ja reenianalyysit saadaan tehdä kahvikupin ääressä :) Uusia harrastajiakin saatiin mukaan vakkarikaartiin, huippukiva juttu!
 

Sääntö nro 1: Ota lapsivieraista kaikki ilo irti

Tänään on itellä ollu aika haikea olo. Tasan 6 vuotta sitten jouduttiin toteamaan, että mikään ei enää meidän Riepu-koiraa pelasta, koiran parasta ajatellen  oli aika päästää se pois.
Illalla kävin sytyttämässä haudalle kynttilän ja mietin, miten epätoivonen sillon olin. Ajattelin, että en ikinä enää voi olla onnellinen saati sitte jatkaa elämää normaaliin malliin, suru oli niin valtava. Mutta hengissä ollaan ja ihan onnellisena, ikävä ei lopu ikinä, mutta ajan myötä sen kanssa oppii elämään.
Nautitaan nyt siis noista koiristamme ihan täysillä, Riepukin lähti ihan liian aikasin eikä koskaan voi tietää, milloin on se viimeinen päivä. Noiden koiruuksien onnellisuutta ja elämän iloa ei tippaakaan vähennä pieleen menneet reenit, huonosti menneet kisat ja päin per...honkia menneet kokeet, se on niille ihan sama, ne ei titteleistä elä. Yritetään muistaa tämä niiden epäonnistumisten ja onnistumisten lomassa. Jos haluaa menestyä ja tuntee onnellisuutta vain palkintopallilla, on aika vaihtaa lajia semmoseen, missä saa päteä ihan yssikseen. Vaikkapa taitoluisteluun tai keihään heittoon. Jääkiekko on huono valinta, tosin joukkuetovereilta pystyy ehkä pettymyksen salaamaan. Koirilta ei pysty, on ne sen verran viisaita.

Viikonloppu Rovaniemellä ja luonteen kuvausta Pellossa

Olihan se taas niin kiva viikonloppu, että tää tahtois heti takasi!
Perjantaina lähettiin aamupäivästä Saaran kanssa ajelemaan kohti Rovaniemeä, Pudasjärvellä käytiin syömässä ja Ranualla ruokakaupassa ja samalla koiratki pääsivät jalottelemaan. Matka meni ihan yhessä hujauksessa eikä eksytty kertaakaan!
Mökki oli aika ihana, siisti ja viihtyisä ja ihanalla paikalla, koirat saivat juoksennella villinä ja vapaana ilman huolta naapureista tai autoista.

Heti kun oltiin saatu kamppeet purettua ja koirat olivat saaneet pikkusen purkaa pihalla virtasta, lähettiin ajelemaan Mantan kasvattajan luo. Minä sain jostain päähäni, että meidän on ihan pakko käydä just siinä city marketissa, missä viimeksikin käytiin ja sen tulokseton etsintä sai sitten aikaan muutaman U-käännöksen. Taisi sana OHO lipsahtaa pari kertaa suusta, ei kantsi maalaisten kurvailla kaapungissa ihan miten sattuu. Eikä myöskään kannata käydä veispuukissa liikennevaloissa valojen vaihtumista ootellessa ;)
Ihanan miljoona kilometriä kestävän tietyömaa-sompailun jälkeen päästiin Susannan luo ja olipa kyllä niiiin kiva nähdä pitkästä aikaa!!! Jälleen tuli todistettua, että äiskä menee Mantalla koirakavereiden edelle, ihan helposti se ei muiden kanssa leikkiin lähteny. Kun saatiin lelu kehiin, alkoi muiden kanssa juoksentelu jo kiinnostaa, pikkusen oli vaan hankala pysyä kameran kanssa perässä. Mopilla ja Mossella oli ihan omat kuviot, kun merkattavana oli ihan uus reviiri, ja se tuli varmaan merkattua aika hyvin!

Lotta-äippä...

...ja tyttäret Hilla...

...ja Manta

Weekasien lauma Lotta, Hilla ja Emmi

Epistä, kolme yhtä vastaan!

Olishan siinä rupatellessa menny vaikka koko yö, mutta rantasaunaankin alkoi jo haluttamaan joten suunnattiin takaisin mökille. Muistot Jyväskylän hyisestä saunakokemuksesta mielessä lämmitettiin sitte saunaa siihen malliin, että kylvettiin ovet ja ikkunat auki, heittämättä kertaakaan löylyä... Mutta ei se tunnelmaa pilannu, lauteilla paranneltiin maailmaa ja välillä käytiin jäähyllä, kuistilla paloi kynttilät ja kiire ei ollu mihinkään. Niin parasta <3
Saunan jälkeen pikkusen kokkailtiin ja vaan oltiin, itellä on ollu loman jälkeen semmonen höyry päällä, että tämmönen ollaan vaan-ilta tuli enempi ku tarpeeseen.

Kaija pääsi osalliseksi ihanasta tunnelmasta puhelimen välityksellä, Mantakin ois vissiin halunnu keskustella kummitädin kanssa...

Saunatontut

Se pakollinen yhteiskuva...

Saara kokkaa, apukokit tarkkana

Ei voi ihan ummikkona olla mökilläkään, uusimmat juorut on pakko tarkistaa veispuukista

Väsyneet...

...reissaajat

Takana n.250 asteinen saunakokemus, maha täynnä hyvää ruokaa, raksupaksut kainalossa ja  seurana hyvä ystävä,kiire ei mihinkään... Hipoo täydellisyyttä!

Lauantaina heräiltiin kaikessa rauhassa, aamulenkillä Saara the sieniasiantuntija bongasi polulta jotain ihme kangasherkkurouskuhaperoisia  vai mitä lieneevät olleetkaan, niitä päätettiin illalla lähteä poimimaan.

Susanna oli ed. iltana kertonu meille mahdollisuudesta tavata joulupukki ja sinne siis aamulenkin jälkeen suunnattiin, pukin luokse. Susanna lähti meille oppaaksi ja olihan se kyllä koko reissun koho kohta, myönnän suosiolla että oon ihan jouluhöperö! Oltiin Saaran kans pikkusen ihmeissämme, että saako sinne ihan oikeesti mennä koirien kanssa, mutta vastaanotto oli tosiaankin enemmän kuin positiivinen. Matka pukin luo sokkeloista pimeää käytävää pitkin oli jo jonkinlainen luonnetesti, ihteähi pelotti...mutta koiria ei :) Pukin tapaamisesta piti tietysti lunastaa itelle niin video kuin kuvatkin, ihana muisto hienosta päivästä! Käytiin koirien kanssa myös pukin postissa, mistä löytyi  laatikko puolillaan tuteja, mikäs sen parempi keino pikkuihmisellä päästä tutista eroon, kuin lähettää se joulupukille <3
Oli kyllä niin ihana paikka, että sinne on PAKKO päästä joulun alla uudelleen!!!

Tuttilaatikko

Joulupukin postikonttorissa

Napapiirin sankarit <3

"Korvatunturilta" suunnattiin tokoilemaan, Johanna ja Henna tulivat kans mukaan. Moppi oli taas oikeen pätevänä, Manta nousi paikkamakuussa istumaan ja ruutu oli hakusessa, mutta muuten saatiin aikaseksi hyvät reenit.

Kentältä mentiin vielä Weekasilaan kahvittelemaan ja kuuntelemaan pyssyn pauketta, sieltä sitte kaupan kautta mökille, ruokaa naamariin ja sienimetälle. Minä oon ihan onneton noissa sienijutuissa, joka ikinen löytö piti Saaralta varmistaa ja ihmeen paljo niitä sitte löydettiinkin, koirat nautti ja me kans.

Pirtissä pörräsi kärpänen, ei pörränny pitkään

Saara kokkaa, luvassa "kaloriton" versio jauhelihakastikkeesta

Sienestäjä

Lauma yhdes koos, harvinaista!

 Tovi istuttiin siinä tulillakin, viriteltiin rannassa olevalle laavulle nuotio ja taas vaan nautittiin. Saunaa ei ihan niin antaumuksella lämmitetty kuin ed. iltana, nyt voitiin jo heittää löylyä. Saara meinasi käydä uimassa ja siitäkös se riemu repesi, taidettiin olla molemmat jo sen verran väsyneitä, ettei paljoa tarvittu hervottomiin hihityskohtauksiin. Van onkaetse paha jos kädet jäätyy syyskuun alkupuolella kiinni rappusten kaiteisiin ja kaveri uhkaa kameran takaa lyödä jos hukkuu.

Sunnuntaiaamuna suunnattiin sitte kuonot kohti pelloa, pienen pientä paniikin poikasta aiheutti oikean reitin löytyminen, kun ei ollu tarkkaa osotetta mitä asentaa navigaattoriin. Van pirun hyvin me sompailtiin ja yhessä hujauksessa oltiin perillä. Välillä oli kyllä semmonen sumu, ettei auton keulaa nähny, hyvissä ajoin oltiin kuitenni perillä ja ens töikseen tietysti koirat jalottelemaan. Ja onneksi oltiin ajoissa perillä, meitä ennen oli kaksi koirakkoa ja käytiin kattomassa niistä sen ensimmäisen suoritus. Onneksi käytiin nimenomaan se eikä sitä seuraavaa, sillä koiralla sattui juoksut alkamaan aika pahaan ajankohtaan ja meidän vuoro aikaistui. Ei kerenny pahemmin panikoimaan ja hyvä niin!

Luonnekuvauksesta löytyy varmaan jossain vaiheessa se virallinen analyysi kennelliiton sivuilta, mutta tässäpä minun ajatukset kuvauksesta:

Leikki: Manta kiinnostu lelusta, mutta kun ohjaaja (en tiiä mikä kyseisen henkilön ammattinimike on, niin käytetään tätä termiä...) heitti lelun kauemmas, Manta pysähtyi tässä vaiheessa kattomaan minua, että saanko mennä. Koska en saanu sanoa mitään koko testin aikana, ei se tietenkään lelulle lähteny. Kun sitte sain luvan hakea lelun, Manta syöksyi lelulle ja toi sen minulle. Toinen leikkisessio meni samalla tavalla. Hyvin se kuitenkin lähti leikkimään vieraan kanssa, purua paranteli välillä mutta hienosti roikkui patukassa kiinni.

Käsittely, sosiaalisuus vai mikähän se nyt oikea termi tähän olis...: Lähti ohjaajan mukaan pikkusen nihkeästi, välillä pysähteli ja kääntyi kattomaan minua, mutta kun ohjaaja äänteli niin otti mukavasti kontaktia ja meni mukana. Hiplailu ja hampaiden katsominen meni tyylin "sen ku kopeiloit, ei paljo kiinnosta".

Viehe-juttu: Katteli kiinnostuneena viehettä molemmilla kerroilla, mutta koskapa en tosiaankaan saanut antaa mitään käskyä, jäi tuijottamaan minua hölmistyyneenä irti löysäämisen jälkeen. Eikä lähteny vieheelle. Tässä vaiheessa ohjaaja sanoikin, että hyvin on menny koulutus perille ;) Jos siinä olis ollu vieheenä ihka elävä kurre tai pupujussi, ei ois ehkä vapaa-käskyä jääny oottelemaan...

Mitään tekemättä 3 min.: Tätä ootin mielenkiinnolla... Pidin siis Mantaa pitkässä hihnassa enkä saanu ottaa mitään kontaktia koiraan. Manta istui, muutamaan otteeseen vingahti, katteli yleisöä, nappasi pari pörriäistä kiinni suoraan ilmasta ja pisti pitkäkseen. Olin niin tyytyväinen tähän ja onhan se huomattu kotonakin, kun mitään ei tapahu ni sitte vaan ollaan.

Etäleikki: Manta oli kyllä kiinnostunu leikittäjästä, mutta kun vapaa-käskyä ei irronnu, jäi vaan tuijottamaan minua. Kun sitte yhessä mentiin leikittäjän luo, Manta tuijotti patukkaa sen näkösenä että et viittis vähä leikittää, lähtiissä meinasi vielä varastaa patukan mukaansa...

Haalari: Sai viisi sekunttia kestävän armottoman raivarin, oli sitä mieltä että tuo kammotus on eliminoitava välittömästi, mutta kun mitään sen kummempaa ei sitte tapahtunu, kävi haistelemassa haalaria ja meni tekemään kuperkeikkoja poron paskaan. Kun sitte käveltiin haalarin ohi useampaan otteeseen, ei minun käsityksen mukaan noteerannu sitä enää ollenkaan.

Haamut: Jälleen mahd. pikaisesti eliminoitava kohde, ajatteli Manta. Oli aika raivona, mutta kun kävelin haalarin luo ja otus paljastui vaarattomaksi, suhtautui just niinku vieraisiin ihmisiin yleensäkkin, eli ihan sama, ei paljo kiinnosta.

Räminälaite: Säikähti, mutta meni samon tein kattomaan mikä se oli. Ite en sitä huomannu, mutta kuulemma Manta sitte ohi kävellessä hakeutunu poispäin laitteesta, tästä en nyt ehkä ihan samaa mieltä ole, yhden ohituksen aikaan kun esim. jouduin kiskomaan Mantan pois laitteen luota, olisi mieluusti vissiin halunnu kiertää tarkistamaan sen toiseltakin puolelta.

Ammunta: Leikkiessä ei reagoinu ollenkaan, ekaan ampumiseen "vapaana" reagoi mutta ei pelänny sen kummemmin, jäi tuijottamaan ohjaajaa että sinäkö tuon äänen päästit. Toisella laukauksella kääntyi kattomaan metsään ja oli selkeästi ihmeissään, että eikö tuo ääni tuukkaan tuosta naisesta, joka huitoo tuossa vieressä.

Eli läpihän se meni ja kyllä oman koirani tuosta tunnistin! Ihan ekana testin jälkeen multa kysyttiin, että onko mulla omasta mielestäni terävä koira. No on todellakin, kun mehtälenkillä lähtee metrin päästä teeri lentoon, en ehi ite ees tajuta koko tilannetta, kun Manta on jo niskavillat pystyssä kattomassa, että mikä se oli. Toinen kuvauksen vastaanottajista sanoikin, että Mantan luonteesta ei oikein ota selvää, tuntui mukavalle kuulla tuo asiantutijan suusta, itekki kun oon sitä niin paljon miettinyt! Tuntuu niin uskomattomalle, miten se voi syttyä niin sekunnin sadasosassa esim. haalari-jutussa tai siinä karhukokeessa ihan hirmuseen raivoon ja palautua siitä vielä nopeammin poron paskassa pyöriväksi höperöksi, joka ei voi syöksyä vieheen perään jos äiskä ei anna lupaa...
Mantasta oli myös hyvin selvästi tullut esiin se, että kaikki jutut tehään äiskän kans yhessä. Niin ja uteliaskin se kuulemma on, tosin ei tullu yllätyksenä sekään luonteenpiirre!
Parasta koko testissä oli huomata just tuo palautumisnopeus säikytteyn ja pelottelun jälkeen. Ampumisen jälkeen saatiin sitte lupa leikkiä ihan omilla säännöillä ja Manta leikki niinku aina ennenki, ei mitään merkkejä siitä, että viimesen puolen tunnin aikana on kohdattu niin aaveita, räminälaitteita kuin yhtäkkiä eteen pompsahtavia haalareita. Järjestäjän taholta saatiin kommenttia tasapainoisesta peeseestä, tuntui kivalle kuulla, että muutkin sen on huomannu!

Täytyy kyllä antaa suuret kiitokset jälleen kerran Pellon suuntaan, hienosti järjestetty tapahtuma ja järjestäjät tekivät kaikkensa, että jokaisella koiralla oli mahdollisiman häiriötön kuvaustilanne.

Alun perin meillä oli tarkotus hilipasta kotiin Tornion kautta, emännillä kun ois haluttanu käydä koiratarvikeostoksilla ulukomailla. Koska päivä oli niin lämmin, ei voitu kuvitellakkaan jättävämme koiria autoon oottelemaan, varsinkin kun Mosselle iski ensikertalaisena reissuressi päälle ja maha meinasi olla pikkusen löysällä. Ajeltiin siis kotiin tuttua reittiä, Pudasjärvellä pidettiin jälleen ruokatauko ja kotiin päästiin ilman eksymisiä.

Miljoonat kiitokset Saaralle reissuseurasta, tämä otetaan joskus uusiksi. Jospa tämä reissu avasi ajatuksia johonki suuntaan, sitä pystyy mihin vaan kun tarpeeksi tahtoo <3
Miljoonat biljoonat kiitokset myös Susannalle, oli niin ihana nähdä ja toivottavasti nähdään mahollisimman pian uudelleen. Onni on kasvattaja, jonka kanssa käyttää jutut yksiin ja joka on niin aidosti oikeasti kiinnostunut kasvateistaan.

Kisareenit ja pikkusen muitaki reenejä

Mittää ei oo kyllä sen kummempaa tapahtunu, mutta pistetään nyt joku sana viime viikkojen reenilöistä.

Mantan kans pitäsi nyt olla vähitellen koekunnossa avointa varten ja perjantaina tehtiin kokeen omaiset reenit, tosin palkkasin aina muutaman liikkeen jälkeen. Manttu liikkuroi, kiitokset hänelle!

Paikkamakuu: Nuuski maata mutta muuten ok
Seuraaminen: Ok, juoksuosuudessa painoi
Liikkeestä maahan: Tais olla aika hyvä
Luoksetulo: Nytkähtelyä liikkurin käskyttäessä, tuli vissiin pikkusen vinoon eteen. Ja ainahan se pysähys saisi  terävämpi olla ;)
Liikkeestä seisominen: Oli liikuttanu etujalkaa kun kävelin koiran taakse, tätä on yritetty reenata...
Kaukot: Persus pysy kohillaan niinku oesi jeesusteipillä kiinni juntattu, mutta vire vois olla korkeampi
Nouto: Kapula vinosti suussa ja hidasti MINUN MIELESTÄ liian aikasin palauttaessa
Hyppy: Nytkähteli käsky-sanalla

Kaiken kaikkiaan aika hienosti ja ennenkaikkea tekeminen on iloista, paitsi nuo kaukot. Ilmekkin on koiralla semmonen että "joo tää on tää tylsä liike, lähentelee hauskuudessaan paikkamakuuta, katellaan vaikka lintuja sitte ajankuluksi ja syödään pari pörriäistä jos sattuuvat ohi lentämään..." Oma moka, nyt tehään, tai siis yritetään tehä, siitä maailman yllätyksellisin liike, silläkin uhalla että vire nousee liikaa. Eli se äffällä alkava lelu, niinku meillä sisätiloissa rispiistä sanotaan, kehiin.
Ja eihän sitä semmosta päivää tule, etteikö viilaamista löytysi, joten eiköhän me sinne kokeeseen mennä. Ehkä.

Mopin kans on meinannu tulla niin täydellinen turhautuma toko-reenien suhteen, eipä oo paljo moittimista suorituksissa. Paitsi se seuraaminen, kontakti on tosi hyvä, mutta se seuraa vinottain puoliksi minun eessä, kun käy niin jumalattomilla kierroksilla. Ihan on pitäny istuo ja mietiskellä tätä koiraharrastusta ja siinä sivussa esittää itelle muutama kysymys:
Miksi harrastetaan?
 -Siksi ku on niin kiva touhuta yhessä ja koira nauttii
No onko se nyt sitte niin kamalaa, jos koira nauttii tekemisestä ja kotikentällä on ihan liekeissä, mutta kokeissa ei halua tehä yhtään mitään? Onko ne kokeet ja kilpaileminen ihan ehdoton edellytys sille, että voi harrastaa?
 -Järki käteen idiootti ja vilkase edellisen kysymyksen vastausta

Eli jatketaan harrastamista, eikä veetä jumalatonta ressiä siitä, miksei se kokeessa toimi. Piste.

Mopista uusi reenikaveri on oksettavuuden huippu...

Meidän kentän vieressä on aika luihkea ranta, kelepaa siinä kirmasta lihakset vetreiksi

Eilen käytiin aksaamassa  Rakki-Areenalla ja saatiin Mantan kans aikaseksi aika hyviä pätkiä. Muuri, mikä on ollu meidän kompastuskivi, meni taas puhtaasti ja rengas ei hajonnu kertaakaan - edistytty on!
Reenattiin irtautumista kans, se tuottaa pikkusen ongelmia siinä mielessä, että vaikka siellä jossain oottaakin se palkka, ei se oo Mantalle siinä aksa-huumassa niin tärkeä juttu, että  tarpeeksi vetäsi puoleensa. Meinasi jo huvittaa se Mantan ilme, millä se minua katto, kun Salme heilutteli uutta tuheroa suoran päässä ja yritti saada Mantan kiinnostumaan siitä: "Äeti tuo nainen ei ehkä käy ihan täysillä, mutta ei välitetä siitä, reenataan me vaan aksaa jooko?"
Harmi kun radalla ei ollu nyt okseria, sen korkeus on ollu Mantalle jotenki tosi vaikea hahmottaa ja nyt kotireeneissä yhistin okserin hyppytekniikkareeneissä kasvavaan sarjaan. Pientä hinkkausta tarvittiin, mutta alkohan se sujumaan. 
Nuprikki oli taas liekeissä, reilun viikon päästä on rumis-cupin toinen osakilpailu ja sinne suunnataan, näillä näkymin ainakin. Harmistus, kun töiden ja Rovaniemen reissun vuoksi ei päästä kuin kahteen kisaan neljästä, tarkotus oli Mopin kans käydä myös virallisissa lokakuussa, kun HiFi järkkää ekat viralliset kisat. Ne saadaan kuitenkin unohtaa, kisat järjestetään pallohallissa ja sinnehän ei oo Mopin kans mitään asiaa.

Hakuilemassakin on käyty ja ilmasua reenattu, olishan se huippua jos päästäsi sitä ihan säännöllisesti reenaamaan viisaampien kanssa. Mutta ei se tuo aika (ja rahat) vaan mitenkään riitä kulkemaan Kuusamossa viikottain, joten huseerataan sitte keskenämme siinä toivossa, ettei pilata ihan kokonaan noita koiriamme ;)

Pään nollaus lenkki hakureenien jälkeen, kuvasta puuttuu Sohvi ja Kaapo

Kolme yötä enää ja sitte suunnataan kuonot kohti Rovaniemeä, jännitystä lähtötunnelmiin tuo Saaran räkätauti, joka toivon mukaan ehtii perjantaihin mennessä talttua siedettävälle tasolle.
Itelläkin meinaa välillä lämpöä pukata päälle, kun nuo räpylät taas märkii, mutta tänään on jo onneksi ollu parempi päivä. Tämän viikon työtki on onneksi ite suunniteltavissa, joten eiköhän nämä sormet jo perjantaina sen verran taivu, että ratista pystyy kiinni pitämään.

Kelit on kyllä olleet niin loistavat, että en kertakaikkiaan ymmärrä ihmisiä, jotka ei tykkää syksystä. Melkein joka aamu on suunnattu koirien kans mehtään ja nautittu niin täysillä. Lauantaina olin lähössä aamuvuoroon ja siinä töihin ajellessa mietin, että on se onni asua täällä korvessa, sille aamulle koirat olivat jo päässeet jahtaamaan jänistä, oravaa ja supikoiraa (?), eistä tarvi ihmetellä miksi ne niin onnellisina kaivautuvat takaisin vällyn mutkaan nukkumaan kun minä teen töihin lähtöä.

Saalis pakeni puuhun

Iltaruuan kimpussa...

Pientä punerrusta aiheuttaa ajoittain tämä barffauskin turpakarvoihin, ainaki sillon jos ruokalistalla on luomueinestä