Olisi ehkä välillä minunkin aika tänne kirjotella, Mantakin olisi halunnut, mutta sillä on niin isot tassut, että se on sille vähän hankalaa. Joskus, kun äiskällä on kone sohvalla ja Manta on siinä käynyt, ei siitä kirjotuksesta ota kukaan selvää. Jos googlettaa jdhfuieiyfiudhkjfguriuoiiijviofdjvklfdl ei sillä ainakaan miestä löydä. Se sillä nimittäin on mielessä, siis miehen saanti, koska sillä on just nyt SE aika. Minua niiiiin ahistaa se sen liehittely minua kohtaan, on hyvin vastenmielistä, kun se laittaa aina silmät sihrulleen, korvat ryppyyn ja tulee kiemurrellen kohti. Ja sitte se tunkee kuononsa minun korvaan ja kaulalle ja heiluttaa vienosti häntää. Eikä se usko, vaikka minä kuinka sanon, että ei kiinnosta ja piste. Onneksi se ei mahu sängyn alle, on sentään joku turvapaikka.
Tosin kyllä minä sen siveydestä yritän sen verran huolta pitää, että nyt kun sillä on merkkailuaika meneillään, minä lirautan pikkupissit aina sen jätöksen päälle, jotta kaikki ymmärtää, että se on minun pikkusisko ja siihen ei ole kellään koskemista. Ja kyllä minä siitä kaikesta huolimatta aika paljo tykkään, sen hännän mutkassa on niin mukava ottaa päikkärit.
Niin ja Mantahan täytti 4v. 19.1. Eli sen pitäisi alkaa vähitellen olla semmonen aiiiikuiiinen nainen. Siis pitäisi. Meillä oli juhlat, mutta äiskä sano, että se ei jatkossa aio nähä hirveesti vaivaa lahjojen ja kakun suhteen. Mantan lahja pysyi ehjänä 15 sekuntia, kakku tuhottiin puolta nopeammin. Tasapuolisuuden nimissä minäkin sain paketin, se sammakko, joka sieltä löyty oli silmäpuoli n.puolessa minuutissa. Että semmoset bailut.
Minun lenkkeilykelit on olleet aika haastavat viime päivinä, välillä on lunta niin paljon, etten eteenpäin pääse ja välillä on miljoona astetta pakkasta. Joko siis lumi paakkuuntuu turkkiin tai sitte en vaan tarkene. Manta tarkenee, koska siinä ei virtaa aatelista verta. Sehän voi jopa nukkua paljaalla lattialla, minä vaadin sohvallakin tyynyn tai viltin pehmikkeeksi. Mutta siinä se suurin ero onkin rahvaan väestön ja trinsessien välillä.
Manta on ihan itte keksiny omasta mielestään huikeen hauskan pelin tuolla jäällä, jonka hauskuutta minä en fiksuna eläimenä ymmärrä. Se muka unohtaa lelun jonnekki matkan varrelle ja tulee sitte äiskän viereen kävelemään ja tuijottaa sitä herkeämättä. Lopussaan äiskä aina pysähtyy ja voivottelee suureen ääneen että "herranen aika, minne on lelu jäänyt" ja siinä sekunnin sadasosassa Manta pyyhkäsee tulosuuntaan ja kiikuttaa lelun äiskälle ja sitte ne on molemmat niiiiiin ilosia ja riehuvat ja leikkivät. Ja sama toistuu ja toistuu ja toistuu ja on toistunut jo monta talvea. Ihan sairasta, paljon tärkeämpää on esim. merkkailla reviiriä.
Äiskä on ollu kyllä ihan tyytyväinen tämmöseen talveen, kun ne on päässy Mantan kanssa potkuroimaan. Manta on kuulemma oppinut jo aika hyvin, että kylän pinnassa täytyy mennä hiljempaa, koska siellä on neljän kympin rajotus. Tässä kotisuoralla ne olivat yhtenä päivänä välttäneet nipin napin sakot, kun äiskä oli hoksannu vastaan tulevan poliisiauton ajoissa. Ei siinä ois ehkä kuitenkaan kortti menny, kun siinä saa ajaa viittä kymppiä, mutta ei ne sakotkaan olis ollu kauheen kiva juttu.
Mutta oli ihan unohtua, äiskä ei sitte koskaan ikinä saanut sitä sakkoa, mitä se kovasti odotteli sen viimesimmän Oulun reissun jälkeen. Suurin syy siihen varmaan on se, että kun hymyilee nätisti poliisisedätkin heltyy. Ja koskapa todistetusti koira ja omistaja alkavat muistuttaa toisiaan, ehkäpä myös ne hymyt saavat samoja piirteitä, en siis yhtään ihmettele, miksi sitä sakkoa ei ole vielä tullut. Joku raja se on onneksi poliisienkin rohkeudella.
 |
|
Tässä yhtenä iltana koin yhden elämäni suurimmista järkytyksistä. Istuin tapani mukaan keittiössä ja odottelin iltaruokaa. Mantan tyhmyys tulee muuten tässäkin asiassa esiin, se vaan aina makoilee jossain luottaen siihen, että kyllä se äiskä sitte huutelee syömään kun aika on. Käsittämättömän tyhmää luottaa noin sokeasti, minusta on paljon varmempaa pyöriä koko ajan jaloissa, jotta se eines ei vaan unohtuisi. Mutta siis se järkytys, sen aiheutti lampaan liha. Kun äiskä tempasi kulhon kaapista, pakenin paikalta enkä suostunut tulemaan lähellekkään, hyi kamala minkä hajusta apetta. Onneksi pakkasessa oli naudanlihaa, ettei nälissään ja peloissaan tarvinnu nukkumaan mennä, turha kai sanoakkaan, että Mantasta se oli maailman parasta herkkua. Mutta se onki puoliksi lammas koska se on perimältään lammaskoira.
 |
| Ruokahuollosta en tämän talouden suhteen keksi kyllä moittimista. |
Ja mitästä reeneistä. Minä oon aika näppärä siinä rallitokossa, ainakin sillon jos äiskällä on taskussa Muumin kalanappeja. Alokasluokan kyltit on mulla jo aika hyvin hanskassa, Manta on siinä lajissa ihan onneton sählääjä.
Mutta on se siinä tokotokossa rauhottunu aika paljon, kaukot menee jo kohtuu hyvin apujen kanssa ja tunnarissakin ne on saaneet aika muikeita onnistumisia. Tunnarista tuli mieleen tuossa ennen joulua sattunut reeni, kun Manteli oli syöksynyt kapuloille, tempassu suuhunsa kaksi ensimmäisenä kohalle osuvaa kapulaa ja pyyhkässy äiskän luo ilmeellä että "saat kuule valita ihan kumman vaan". Paitsi Mantan, myös minun mielestä tuo oli huikee juttu, äiskästä se ei ollu.
Toinen toivon mukaan kisoissa lisäpointseja tuova liike on ohjattu nouto, Manta kun kehitti siitä hiukan näyttävämmän liikkeen. Eli syöksytään merkkiä kohti, hypätään sen yli, käännytään ilmassa kohti ohjaajaa ja kappas vaan, täydellinen merkille meno. Jos tuosta ei saa jotain extrapisteitä, niin ei mistään. Tai sitte vika on tuomarissa.
Nyt kun tokosäännöt uudistuu, on tuo äetee alkanu pohtimaan, että josko ne nyt sitte Makrillin kanssa unohtasi haaveilut ens kesän VOI-korkkauksesta ja päättäsivät alottaa kisahommat sitte ihan uusilla säännöillä syksyllä. En tiiä onko ne valmiita kokeisiin vielä sillonkaan, mutta äiskä sanoo, että haaveita täytyy elämässä olla, muuten ei jaksa.
Ja sitä tuliki mieleen, siis tuosta äiskästä, että se on aika vahva tuon kokoseksi naisihmiseksi. Mummo antoi meille lainaan sähköisen lihamyllyn, barffaajan unelma sano äiskä kun koipensa katkaisseen hiehon elimiä meille jauhoi. Mutta jos on valtaisa hauis, voi käydä köpelösti. Tässä viimeksi sen onnettoman hiehon lihojen jauhamisen jälkeen äiskä sai huikeen idiksen survoa siihen hienoon masiinaan mustikoita, jotta viimesetki terveelliset jänteiden rippeet saataisiin hyötykäyttöön, ne kun tuppaa jäämään sinne reunoille kiinni. Se tais survoa niitä marjoja sinne pikkusen liian suurella voimalla, koska siinä vaiheessa se vehe otti ja räjähti. Kun keittiön pöydät ja hella ja ikkuna ja kaakelit ja ihan joka paikka oli täynnä mustikan ja jänteiden sekaista mäskiä, kesti äiskällä ehkä noin vartin verran tajuta, mitä tapahtui ja mistä päästä siivouksen alottasi ja hakisko vaikka heti seuraavana päivänä Maxista säkillisen Luppaa. Tarkempi tutkailu osoitti, että äiskä oli onnistunut valtaisilla voimillaan saamaan ihan rikkipoikkikatki semmosen valtaisan rautasen pultin, mikä ei minkä tahansa naisihmisen käsissä nuin vain katkeaisikaan. Eli on se vaan aika vahva, harmi kun se ei osaa ollenkaan kontrolloida voimiaan.
Tässä viikolla sattu lenkillä semmonen juttu, että oon minä kyllä aika ylpeä tuosta pikkusiskosta. Oltiin aamulenkillä ja yhtäkkiä meitä kohti syösyi kaksi ihan irtonaista koiraeläintä, puuterimallin kiinalainen ei ihan niin röyhkeästi iholle tullut, mutta se chihiuhuihau tuli sen verran likelle, että Mantan piti jo sanoa sille että PRLKE!!! Minä en viittiny puuttua tilanteeseen, pakenin paikalta niin pitkälle kuin hihna myöten antoi, hyvin vastenmieisiä eläimiä tuommoset, jotka luulevat olevansa isompia kuin rotat. Mutta nehän ne on, kokemukseni perusteella, niitä pahimpia. Totuuden nimissä on kyllä sanottava, että äiskä ehti jo säikähtää, on hyvin hankalaa hallita kahta hihnassa olevaa koiraa kun kolmas ja neljäs on irti. Mutta onneksi näiden petojen omistaja ehti hätiin ja sai kaapattua sen pienemmän kuin rotta kainaloon, ennen kuin siitä tuli vielä pienempi. Äiskä kun on tehny semmosen päätöksen, että se ei enää jaksa ottaa vastuuta näistä irtoeläimistä, jos sillä on koirat hihnassa ja siihen joku tulee ihan irtonaisena päätänsä aukomaan, niin vastuu on jonkun muun kuin äiskän. Piste. Mutta onneksi Mantan PRKLE oli sen verran vakuuttavasti sanottu, ettei pahampaa ehtiny tapahtua. Van oesittapa nähneet Mantan ilmeen, mikä sillä seuraavan kilometrin aikana oli naamalla, tuijotteli äiskää sen näkösenä kuin oesi leijonan kynsistä sen pelastanu. Oisin minäkin kyllä pelastanut, mutta on aika hankalaa olla rohkea jos on pelokas.
Mutta en aio olla pelokas siinä vaiheessa, kun nään nokitusten sen idiootin, joka oli käynyt tässä yhtenä yönä kuseksimassa naisen tuskissaan meidän terassin. Manta ei oo onneksi ihan mikä tahansa nainen, jolle kelpaa kuka vaan. Viime kesänäkin se antoi parhaimpina tärppipäivinään semmoset lähöt kosijalleen, että poikarepukalla tyhjeni säikähyksestä anaalit. Ja oikeen sujuvasti meni seuraavat vuorokaudet yhessä mökkeillen, kyllä nuori mies oppi ihan kerralla. Ja äiskä oli/on enemmän kuin ylpeä, joku taso se pitää olla, miehissäkin.
Loppuun voisin vielä lausua pienen pyynnön tuonne yläkertaan, jos se viesti näin sosiaalisen meedian kautta menisi paremmin perille:
 |
| Rakas taivaan isä. Jos olisit edes puoliksi yhtä pieni kuin minä, ymmärtäisit ehkä paremmin sen mitä joka ilta iltarukouksessa sulta pyydän. Tämä lumimäärä on jo ihan riittävä. |
