Mantan mietteitä

On se vaan jännä, että kun lumet sulaa, nuo ihmiset alottaa taas tuon eksymisruljanssin ja me koirat joudutaan niitä sitte tuolta metästä ettimään. Talvella tuolla Kiannan jäällä ne pysyi oikein hyvin tallessa, mutta auta armias kun mehtään mennään, niin jopahan tulee meille töitä. Onneksi me ollaan aika päteviä siinä etsimishommassa, vaikka ne reppanat on aina kietoutuneet ties mihin pressuihin, niin kyllä meidän nenät sen verran hyvin toimii, ettei ne vielä oo löytymättä jääneet.

                                                 (kuvat Kati)

Sake oli aika pätevä...

...ja Veenu kans!

Moppi, tuo koiramaailman trinsessojen trinsessa, paahtaa hakumetässä niinku raivo härkä, ei haittaa muurahaisen puremat eikä havunneulaset! Sen kunniaksi äiskä tekikin sille ihan omien mittojen mukaiset varusteet, lisää kummasti katu- tai siis mehtäuskottavuutta!

Hienosti onnistuneiden hakuiluiden päätteeksi me päästiin Venuksen ja Dimmun kans mehtälenkille ja nimen omaan me koirat päästiin, äiskä ja Kati istuivat kannonnokassa kamerat kourassa sillä aikaa kun me lenkkeiltiin. Ja uitiin, tai siis minä uin, muut katto kateellisina rannalta.

Trinsessat menee sieltä, missä aita on matalin

EräJormatar

Sen lisäksi, että nuo ihmiset hukkaavat ihtesä mehtään, ne myös hukkaavat sinne tavaroitaan. Viime viikolla äiskällä tippu sinne vanha kännykkä, mutta onneksi minä sen sieltä löysin. Eilen se onneton tiputti sinne hatelikkoon avainnipun, onneksi minä olin mukana ja löysin sen hetkessä.
Äiskää kiinnostaisi kamalasti se esineruutu ja nyt se on saanu vähän  neuvoja sen reenaamiseen. Koskapa me niin kamalasti tykätään Mopin kans tuosta nenän käytöstä, sitä varmaan tullaan kokeilemaan tässä kesän päälle. Ei sillä, että oltaisiin kokeisiin menossa, vaan ihan vaan omaksi iloksi. Sitä paitsi jos oon oikein ymmärtäny, Mopilla ei oo mitään asiaa sinne PK-puolen juttuihin, en ymmärrä miksi.

Nokialaisennoutaja

Me ollaan nyt oltu vähän tauolla kaikista tokonipotuksista, kelit on ollu niin hienot, että ollaan vietetty aikaa metässä ja rannalla. Nyt pitää nauttia ihan täysillä, kohta tulee itikat ja muut pörriäiset, eikä siellä sillon oo pirukaan.
Moppi oli eilen taas niin trinsessana, rannalle saapui taustajoukkojen kera saksanseisoja Rouka, jota Moppi ällöää yli kaiken. Se, siis Moppi, suuttui niin pahasti, että häipyi autolle mököttämään. Saman tempun se teki, kun tässä joku aika sitten MEIDÄN rannalle tuli jämpti-lapinkoirasekoitus, puolivuotias uros, jolla ei ollu luoksetulo ihan hanskassa ja joka ei millään käsittäny, että Moppi ei halua olla sen ystävä. Minäkin annoin sille lähtöpassit sen miljoona kertaa, kun se väkisin pakkautu perskarvoihin. Äiskän mielestä minä tein ihan oikein, kyllä nuoren uroskoiran on hyvä oppia, että narttujen persuuksissa ei tarvi koko ajan roikkua.

Noista perskarvoista ja uroksista tulikin mieleen, että miksiköhän se uroskoiran leikkuuttaminen on joidenkin mielestä niin kamala asia? Nettikeskutelupalstat on tulvillaan tarinoita, kuinka leikatuista uroksista tulee täysin lapasia tms. eikä niistä enää ole harrastuskoiriksi. Meidän jakeluun se ei vaan mee. Me ollaan sitä mieltä, että koira kärsii, jos sen mielessä on vain naiset, onhan se ihan hirmunen stressi koiralle, eikä siinä todellakaan ole kyse koiran huonosta kouluttamisesta tai siitä "johtajuudesta" (siksi lainausmerkit kun äiskä vihaa tuota sanaa...) Luonnon luomille vieteille kun ei voi mitään, se on karvas tosi asia. Maailma on täynnä uroksia, joiden aivot sijaitsee päässä, ei palleissa, mutta paljon löytyy niitä, joilla kaikki toiminta keskittyy haaroväliin.
Äiskää niin huvittaa (ja ärsyttää ja raivostuttaa) lukea niitä yleistyksiä, mitä leikatuista uroksista liikkuu, sillähän ei oo omakohtaista kokemusta kuin yhdestä, mutta monia tuttuja koiria on kastroitu ja kaikilla näillä koiruuksilla on elämänlaatu parantunu aika huimasti!

Ja niistä yleistyksistä:
Koira lihoo -  käykö se ite jääkaapilla? Ei meillä ainakaan.
Arka koira tulee entistä aremmaksi, kun testosteronitaso laskee -  meillä kävi päinvastoin
Koirasta tulee "luonteeton" nysverö - meillä suunnitellaan aloitettavaksi suojelua (luonteeton- sana      lainausmerkeissä siksi, että miten määritellään luonteikas koira?)
Kaiken harrastustoiminnan saa unohtaa - kuinka moni cottoni reenaa hakua, jälkeä ja tokoa, tassu ylös!

Multakin saataa kuulemma tuo värkki lähteä jossain vaiheessa, äiskän mielestä Suomen bortsujalostus kun ei pysähy siihen, jos minulta viedään  äitiyden ilot (iskän mielestä pysähtyy). Sitä paitsi äiskä ei vois luovuttaa niitä pentuja kenellekkään, sillä on mielessä miljoona juttua minkalaisille ihmisille se ei ainakaan pentua antaisi, parempi jättää kuitenki lista julkasematta. Sen nyt uskaltaa kuitenki ääneen sanoa, että maailmassa on sen mielestä liian paljon ihmisiä, joiden mielestä peecee on oikotie onneen = menestykseen. Ja sitä paitsi, jos minä joskus ne pennut saisin, niin saattasin ehkä nippa nappa ne kantaa ja synnyttää, mutta sitte olis jo kiire muihin juttuihin, joku muu saisi ne hoitaa. Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin imettäminen. Esimerkiksi frisbeellä leikkiminen.

Kasvattamisesta tuli sitten mieleen, että äiskä jutusteli tässä minun kasvattajan kanssa puhelimessa ja on nyt sitte mietiskelly, miten se olikaan onni, että löysi kasvattajan, jonka kanssa käy ajatukset yksiin. Susanna pyysi siinä puhelun aikana äiskää kuvaamaan minua viidellä adjektiivilla, mutta eihän se äiskä siihen hätään mitään keksiny, nyt se on pari päivää asiaa miettiny ja saanu listan valmiiksi:

1. Iloinen
2. Tosi ilonen
3. Mielettömän iloinen
4. Ihan älyttömän iloinen
5. Ehkä maailman iloisin

Ja jos sallitaan enemmänkin luonteenpiirteitä, niin oonhan minä viisas. Ja rohkea ja reipas. Ja aktiivinen ja aika toimelias. Ja tykkään yli kaiken tehä töitä. Ja oon aina valmiina kaikkeen, mutta kotona oon aika huomaamaton ja osaan rauhottua, en hauku enkä kitise (Moppi tekee sitä joskus...). Ja oon aika nöyrä, kun äiskä sanoo reeneissä "höpöhöpö" pistän korvat suppuun ja silmät kiinni ja oon ihan pieni. Ja en tykkää koirista, jotka haluaa tulla heti ihan kiinni ja olla bestiksiä. Enkä tykkää ihmisistä, jotka kulettaa puudeliansa pitkässä flexissä ja jotka haukkuu ja ärisee (siis ne koirat ärisee, ei omistajat). Mutta tykkään lapsista, jotka tietää, miten koirien kanssa ollaan = niiltä ei viedä luuta suusta eikä niitä viskota pikkuautoilla. Niin ja oonhan minä tietysti kaunis, äiskä aina joskus sanoo, että ihan syömmestä ottaa kun meitä kahtoo.

Tänään oli kiva päivä, kun päästiin Mopin kans äiskän mukaan töihin. Meillä oli suunnitteilla retkeilyä ja uintia ja menomatkalla äiskä kävi ostamassa lapsille rantapallot. Eikä oo minun vika, että niitä palloja oli sitte loppupelissä vaan yksi,  pitäsi kyllä melkeen jollekkin kuluttaja-asiamiehelle tehä ilmotus, kun nykyajan pallot ei kestä yhen yhtäkään purasua. Sain kuitenkin lapsilta anteeksi sen pallon puhkeamisen, niillä oli tosi hauskaa, kun esitin sitte rantazumbaa sen riekaleen kans.

Sunnuntaina me saadaan taas herätä kohtuullisen aikasin, kun lähetään Kemiin opiskelemaan tokoilua Heli Kelhälän oppiin. Se on TOKO-ringin koulutus, mutta muut ei nyt tällä kertaa tule mukaan kuin minä ja Tilta. Ja Moppi tulee tietty kans, äiskä haluaa siinä sivussa kopasta, miten sujuu tokostelu vieraassa paikassa. Kiva lähteä reissuun pitkästä aikaa, siihen suuntaan kun mennään, niin hyvin todennäköisesti taas eksytään, mutta me koirat ollaan siihen jo totuttu. Ei uskosi, että tuo meidän äiskä on harrastanu aikoinaan suunnistusta ihan aktiivisesti, tosin kyllähän se on aina se navigaattori joka ne eksyttää. Tai siis se, kun ne ei usko sitä. Eli vika ei oo niissä, vaan navigaattorissa, ainakin jos tätä asiaa pohditaan sillä kuuluisalla naisen logiikalla. Se sama logiikka käskee laittaa aina radiota isommalle, jos auto alkaa ääntämään oudosti, iskästä se ei oo ollenkaan hyvä logiikka. Kerran tosin äiskä suivaantu joka kurvissa kuuluvaan kolinaan niin paljon, että alkoi ihan ite ettimään siihen syytä. Vika hävisi, kun äiskä poisti taskulampun oven sivulokerosta, ei se tuo meidän äiskäkään ihan tumpelo oo!

Valokuvausta opiskelemassa

Viime viikonloppuna meillä sitten oli se kauan odotettu oman koiraporukan järkkäämä valokuvauskurssi, opettajana toimi samainen Reijo Haukio, kenen kurssilla olin tammikuussakin.
Kyllähän se vaan niin on, että kertaus on opintojen äiti, jos vielä noin viisi samanlaista kurssia kävisi, niin voisi ehkä alkaa hahmottamaan mikä on suljinaika ja mikä valkotasapaino...

Kurssi järjestettiin meidän omalla hallilla ja tokihan sinne tekastiin ihan oikea studiokin, konstit oli monet ja malli oli aluksi ei niin eläväistä sorttia...

Lopputulos on sitte tässä:

Sunnuntaina sää suosi sen verran, ettei ihan kaatamalla satanut niinkuin lauantaina, heti aamusta suunnattiin siis Lomikseen ottamaan ulkopotretteja ja opettelemaan liikkuvan kohteen kuvaamista. Pannausta reenattiin hypyillä, Manta toimi ekana  mallina ja koska loppuaika kului koiran jäähyttelyyn en päässy kokeilemaan sitä käytännössä Justiinan ja Tiltan toimiessa malleina. Kotona sitä kuitenki reenailin, melkeen onnistuin!

Pilvisestä säästä huolimatta saatiin kuitenkin melkosen hienoja posetuksia aikaseksi, kun oli kamerassa asetukset kohillaan:

"Tää ei enää jaksais poseerata..."

Jos tämän möisi seiskapäivään otsikolla "Susihavainto Suomussalmella, puudeli pakeni henkensä edestä" niin saisinkohan tienattua rahat uuteen tietokoneeseen?

Nyt on sitte tullu filmattua taas ihan urakalla, varsinkin kun kelit parani. Niin aurinkoinen  keli niinkuin tänäänkin oli ei kyllä paras mahollinen harjotteluun oo, varsinkaan Mopin kans, vaikka mitä hanikkaa säädät joku kohta on aina palanu puhki. Sitä paitsi sen mielestä parasta kesässä on seistä rantavedessä liottelemassa mahakarvoja, tylsäksi käy kuvien otto.

Manta on heittäny talviturkin noin 500 kertaa, kylmäähän se vesi vielä on, mutta jospa se ei siihen kuolisi. On se kyllä uskomatonta, että koira, jonka mielestä tassujen pesu lähentelee eläinrääkkäystä, jaksaisi purjautua järvessä vaikka kuinka kauan. Tänäänkin lenkillä minä ja Moppi käveltiin rannalla, Manta kahlasi vieressä mahaa myöten järvessä. No, tekee hyvää lihaksille :)

"Sanoppa kuule yksikin kunnon perustelu miksen muka voi tulla sisälle?"

Jos ei tuu mitallia jääkiekossa, niin ainakin keihäänheiton tulevaisuus on turvattu

Tämä minun ikäloppu kannettava alkaa tosiaan vedellä viimesiään ja kun tarvin tätä kaikkein eniten kuvien kans hämmentämiseen, niin vanha kunnon pöytäkone on jossain vaiheessa hankintalistalla. Ja kameraan salama, vipstaakki ja piuha. Ja lisäksi parketinalusmuovia, jalusta ja harmaata kangasta. Ja isompi kameralaukku. Ja se kuvien käsittelyohjelmaki pitäis ladata, mutta oon aika varma, että minun älykkyys ei riitä sen käytön opetteluun. Annoin pikkusormen, se vei koko käden...

Niin ollaan me muutaki tehty kun vaan kulettu kameran kans pitkin mehtiä. Paikkamakuuta reenataan joka päivä, Mopin kans on tehoreenattu luoksetulon pysähyksiä ja Mantan ruutu ja tunnari sujuivat viime reeneissä aika hienosti. Tunnarikapuloita oon nyt lisänny, oma on  vieläkin reilusti hajustettu ja se näyttää toimivan.
Kun nyt vaan malttasi eikä kiirehtisi sen homman kans!

Ja assiesta kuuventeen. Muistelen lukeneeni aina silloin tällöin tarinoita siitä, että hätäkeskuksesta ei oo apua välttämättä saanu, ainakaan järin nopeasti. No, nyt jouduin tässä yhtenä päivänä sinne ite soittamaan ja jouduin soittamaan kolmesti, ennenkuin ambulanssi ja palokunta olivat paikalla. Ja sille tädille, joka siihen ensimmäiseen puheluun vastasi, voisin kyllä lämpimästi suositella jotain muuta ammattia. Ei vissiin täti tiennyt, että meillä täällä Kainuussa on paikkoja, jonne ei ole TARKKAA osoitetta, tuolla keskellä mehtää kun ei vaan ole niitä tien viittoja eikä petäjien kylessä numeroita. Lupasin ootella  kiltisti lähimmän tien varressa apujoukkoja, mutta kuinkas ollakkaan, sekä ambulanssi että palokunta kurvasivat väärälle tielle. Viimeseen soittoon vastasi erittäin ystävällinen mies, joka sitten luki minulle ne ajo-ohjeet, mitkä olin sinne antanut ja niihin en voinu kuin todeta että just siellä sitä apua tarvitaan. Setäkin jo tuumasi, että täällä ei taideta osata lukea... No, loppu hyvin kaikki hyvin, onneksi ei ollut kyse sekunneista eikä ees minuuteista, siinä puhelinrumban aikana olisi joku potilas ehtinyt jo kuolla. Ei ne kaikki lehtijutut huonosta palvelusta taidakkaan ihan humpuukkia olla, aika pelottavaa ajatella, että sitä apua ei ihan oikeasti sieltä niin helposti saa. Toivottavasti sinne ei ihan pian tarvi uudelleen soitella!

Salme Mujusen toko-opissa

Taas vierähti yksi päivä Kajaanissa, tällä kertaa Seppälän koirakeskuksella ja ei tarvinu taaskaan huonolla mielellä Kajjjaanista kotiin ajella, huippuhyvä koulutus ja huippuhyvä kouluttaja!

Eli Mantelin kans oltiin opiskelemassa toko-kiemuroita, keli oli ihan järkyttävä, lunta ja lopussaan rännän sekaista lunta tuli niin, että pellot oli ihan valkosena. Onneksi koirakeskukselta löytyy sisätilat koirien reenuuseen, ulkoreenit ei ois ehkä onnistuneet.

Etukäteen oltiin jo laiteltu viestiä ongelmista ja mitä halutaan reenailla, meillä ne oli paikkamakuu ja tunnari. Heti alkuun otettiin kuitenki ensin seuraamista käskytettynä, mukaanluettuna myös sivuaskeleet, peruutus ja paikallaan käännökset. Mantan seuaaminen ei ollu ollenkaan niin hyvää kuin normaalisti, mutta kouluttaja oli kuitenki tyytyväinen. Peruutus tarvii vielä paljon reeniä, että koira oppisi menemään suoraan, mutta sitähän sitte vaan reenataan.

Tunnarissa palataan iso harppaus taaksepäin, että Manta oppisi rauhassa haistelemaan kapuloita. Nyt se käytti kahta vierasta kapulaa suussa ennenkuin toi oman, ite olin kyllä onnesta soikeana tästä suorituksesta. Huimaa parannusta siihen, mitä se on ollu!

Paikkamakuu onnistui ilman istumaan nousemista, kouluttajan mukaan Manta oli ihan superrentoutunut. Lonkalle se kääntyi, mutta levottomuutta ei ollut. Yhen nakin palasen se siinä joutessaan söi, kun oli siinä niin hollilla ja kääntyi katsomaan taakse, kun yleisö, kouluttajan pyynnöstä, siellä hiimaili.
Nyt aletaan sitte taas pidentämään paikkamakuuta avoinluokka mielessä!

Lisäksi otettiin vielä noutoa, kapulan palautuksessa Manta jäi ihan liian kauas, joskin yleensä se kyllä tuo sen ihan kiinni. Eli tästä en ota stressiä!
Avoimen kaukot meni nappiin, persus ei liikkunu milliäkään ja vaihdot oli nopeat. Otettiin myös seiso-maahan vaihtoja makupalalla, paljon on vielä reenattavaa siinä liikkeessä!

Hyvin onnistuneiden reenien kunniaksi Manta pääsi pitkästä aikaa hilipattelemaan saman rodun edustajan kanssa!  Ens alkuun en kyllä uskaltanu päästää Mantaa ees irti, se kun olisi niin mielellään  jo aamun jalottelulenkillä tehny kupperiskeikkoja kaikissa pahollisissa pas...kakkakasoissa. Sen verran innokkaasti Pes-bc Mantaa kuitenki leikkiin houkutteli, että päätin ottaa sen riskin, että kotimatka vietetään lehmänsonnan katkussa. "Otakiinnimandariini"-peli oli kuitenki niin kivaa, että kakkakasat unohtu täysin, ei tarvinnu ikkunat auki kotiin ajella. Ja huolimatta siitä lumimyräkästä viitostie oli sula ja lumeton, aamulla jo mietin, että mitenhän sitä kesärenkailla kotiin päästään.

Pikkusen harmittaa, kun en Moppia tähän koulutukseen älynny ilmottaa, halli oli niin "epähallimainen", että trinsessa olis voinu toimiakki siellä. Mutta saahan sitä nyt harmitella. Luoksetulon pysähykseen tarvittaisiin neuvoja, se on ihan hakusessa. Intoa kun on tullu niin julumetusti lisää, vauhtia kans, niin se ei vaan merkille pysähy.
Mantan kans on otettu pysähyksiä "ei liikkeenomaisesti", sillä kyllä näyttäs jarrut löytyvän kun käsi nousee ja lelu lentää. MUTTA ongelmia tulee varmaan sitte kunhan sitä liikkeenomaisesti aletaan reenaamaan, minusta on fysiikan lakien vastaista, että satasen vauhista voi sekunnin sadasosassa pysähtyä. Onnittelut niille, joilta se onnistuu!

Yleensä meillä ei hirveesti palloleikkejä leikitä, mutta kevään kunniaksi ostin Mantalle ison semmosen, oikein keijujen kuvilla varustetun. Ja olihan se lystiä, minua ei siinä leikissä paljoa tarvittu, kun Manta potki ja kuletteli sitä ihan itekseen. Tämä leikki kyllä tuntuu olevan sen verran stressitasoa nostattava, että sitä harrastetaan aika harvoin. Ihme kyllä pallo on jo pari päivää pysyny ehjänä, eikä sitä oo ees tarvinnu piilottaa, eli ei se frisbeetä näköjään voita :)
Ja on se tuo koiruus aika fiksu, pallo sattui pyörähtämään naapurin puolelle, mutta Manta pysähty tontin rajalle niinku seinään, minun piti käydä se pallo sieltä hakemassa. Eli ei sillä taida ihan yli keittää pallopelissäkään ja taitaa olla luvattu liikkuma-aluekkin tiiossa.

Moppi sain samaisena palloiluiltana totaalisen raivokohtauksen, jonka seurauksena jo ennestään aika perusteellisesti nyljetty apina taisi heittää henkensä lopullisesti.

Tapporavistus

Vauhdilla tainnutus

Ilmaveivi

Tapporavistus kierteellä

Kohteen eliminointi katseen voimalla

Tainnutusloikka

Kunniakierros

Ja se on vainaa!

Jalonkankaan kingi

En tiiä mikä tuolle Mopille on tullut, mutta on siitä vaan tullu niin reipas! Toivottavasti en nyt hehkuta liian aikasin, mutta se yletön mies-pelko on vähentyny tosi paljon, ilman mitään sen kummempia toimenpiteitä. Esim. viimeksi mölliaksuissa se teki melkein kuperkeikkoja, kun ihan vieras MIES-henkilö rapsutteli sitä siitä just oikeasta kohtaa, eli "kippuranapista" (se sijaitsee hännän juuressa, siitä kohtaa rapsuttaminen saa aikaan kuperkeikkoja). Se, että se meni ite rapsuteltavaksi, on jo aika huikea juttu! Monia muitakin tilanteita on tullu vastaan, missä olen huomannut, että arkuus on vähentyny. Liekköhän syynä osittain se, että Manta menee suuna päänä perseenä joka paikkaan, vaikkei sekään kyllä vieraitten hipelöinnistä perusta, hyväksyy muttei erityisemmin siitä nauti. Paljon oon asiaa miettiny, mutta en keksi siihen muuta syytä kuin tuo Manteli ja se, että kaikesta panikoinnista huolimatta me ollaan vaan kulettu joka ikisissä kissanristiäisissä mitä meidän kyliltä löytyy. Nyt esim. vapputorilla ilmapallot eivät olleet enää ollenkaan niin pelottavia mitä ennen, reeni tuottaa tulosta!

Jonkun verran kuulostaa muillakin cottoneilla olevan tuota arkuutta, mikä voi kyllä selittyä silläkin, että niiden kans ei pahemin käydä missään/harrasteta mitään. Ja minen ymmärrä miksi, koira kuin koira, rodusta riippumatta, nauttii tekemisestä ja 14 vuoden kokemuksella voin todeta, että cottoni ihan yhtä paljon kuin muutkin. En tiiä onko meille sitte sattuneet ne rotunsa aktiivisimmat yksilöt, mutta ihan varmasti eroahdistuksesta ja tavaroiden järsimisestä oltaisi saatu kärsiä, jos ei päästäisi metsälenkeille ja harrastettaisi mitään. Ulkonäkö hämää, ei se kauneus tarkota aina sitä, että aivot puuttuu :)