Talvi tuli...taas!

Jospa se nyt lopussaanni se talavi tuli! Lunta on tullu aika mukavasti, mutta tämähän nyt on jo ties kuin mones talavi tälle syksylle, että ei kannata vielä hirveästi iloita. Van ei se mittään, olokoon luikkaat ja kaljamakelit, mullon lopussaanni ne icebugit enkä enää pois antasi,  vaikka ovat olleet käytössä vasta muutaman päivän. Niin hurjalle tuntuu kävellä tuota takamehtään laskevaa polkua alas, kun ei oo liukasta. Tai siis on, mutta kengissä on pitoa. Joka-aamuinen painajainen on lähteä noiden elikoiden kans luikastelemaan tuota mäkeä muljahtelevan nilkan kanssa, ne kun on aina siinä vaiheessa hihnassa ja hihnakäytös on mitä on, kun tietävät aika hyvin kohta pääsevänsä irti. Ja syy siihen, miksi ovat hihnassa on se, että mehtään päästäkseen pitää kulkea parikymmentä metriä pururataa pitkin ja siellä on joskus muitaki kuin me, eikä kaikki tykkää siitä, että koirat on pururadalla irti. 
Tämän päivityksen kuvissa eletään vielä syksyä, pakkasen puolella ollaan kuitenki niissäki.

Toissa sunnuntaina vietettiin Mopin kans laatuaikaa ihan kahelleen ja hilipastiin Rakki-Areenalle HIFIn seuramestaruuskisoihin. Ja olihan se Nuppi niin pätevä, vaikka pikkusen sitä jänskittikin kun hallissa oli tavallista enemmän porukkaa ja tuomarikin oli ihan vieras. Kaksi puhdasta rataa tehtiin, eka oli jännityksestä johtuen aika hidas, toisella löyty jo vauhtia ja sijoituttiin pikkiriikkisellä yliajalla neljänsiksi. Hitsi että oon ylppis tuosta eläimestä, sen kans on niin nautinto hilipatella <3.

Viikollapa ei sitte paljo reenailtukkaan muuta kuin kotona, maanantaina käytiin ottamassa Mantan kans pikaiset keppien alotus reenit ja hienosti meni!
Torstai-iltana koin sitte elämäni täräyksen, joka veti vertoja jopa hampaan lohkeamiselle ja nokka poskella -tapaukselle, ikinä multa ei oo taju lähteny, mutta nyt meinasi. Leikin Mantan kans ja jotennii siinä kävi niin, että tuo teräskallo kolautti ohtalohkosa minun leukaan semmosella voimalla, että meni jokunen sekuntti selvitellä päätä. Ekana aatelin että nyt irtosi kaikki hampaat, sitte hokasin, että kieli ei ollu välissä, mistään ei tuu verta joten leikki jatkukoon. Turha kai ees mainita, että Mantaan ei sattunu yhtään :). Lopullinen tieto tärskyn voimasta selvisi seuraavana aamuna, kun aamuvuoroon lähtiissä yritin haukotella. Hertsyykkeli mikä kipu leukaperissä ja leukaa ei kärsiny ees hipasta. Työpaikan aamupalalla talakkuna meni alas suht. helposti, mutta joulutorttu piti syödä vähä niinku imeskelemällä. Omia vammoja ajatellen Mantalla pitäsi kaiken jären mukaan olla vähintäänkin kallonmurtuma, mutta eihän tuo oo oireillu.

Perjantaina pidettiin  hallilla talkoot mätsäreiden merkeissä ja samalla pikkujouluiltiin, ja pikkusen kerettiin tokostellakin, olipa mukava ilta! Mantan tuleva toko-koitos on jääny ihan unholaan enkä oo muistanu ees jännittää, kun tuntuu, että suurin jännityksen aihe on nyt ne mätsärit. Järjestelyt alkaa kyllä olla jo viittä vaille valmiit, sen puoleen ei tarvi hättäillä, onni on innokas talkoolaisjoukko!

Eilinen päivä vierähti Muhoksella toko-ringin reenien merkeissä ja tänään oltiin Kajaanissa rumisaksoissa, niistä enempi sitte seuraavassa päivityksessä, kunhan saan kuvat kameralta koneelle. Sen verran pitää kyllä eilisestä mainita, että vain idiootit onnistuu eksymään suoralla tiellä, tosin sehän oli kyllä tarkemmin ajateltuna navigaattorin vika. Taas.

Onni on vasta tuuletetut petivaatteet

Aksailua, toksailua ja humputtelua

Jos sitä vaikka laittelisi muutaman sanasen viime viikkojen touhuista, vaikka ei tässä kyllä ihmeitä oo tapahtunukkaan.
Kokeen jälkeen Manta sai olla viikonpäivät ihan ilman mitään tokojuttuja, tehtiin.pitkiä metsälenkkejä ja etittiin sieltä minun hukkaamia tavaroita ;)

Nokialaisen noutaja

"Voisitko jo antaa luvan, että pääsen ettimään???"

Kokeen jälkeisenä maanantaina mulla piti, harvinaista todellakin, kurvasta Kajaaniin ilman koiruuksia. Ja siellä sitte ravataankin seuraava vuosi suht. aktiivisesti, kun työnantaja passitti opiskelemaan lasten ja nuorten psyykkisiä häiriöitä. Onneksi lähipäiviä on vain 2-3/kk, mutta kun siihen lisätään rumisaksat, niin saa sitä Kajjaanissa laukata ihan omiksi tarpeiksi.
Mutta rumisaksoihin, koulutuksen vuoksi ne siis siirrettiin perjantaille ja olihan se taas lystiä! Moppi oli jälleen kerran ihan super, Mantan kans tehtiinki sitte oikeen tehoreenit. Sen verran kauan oli edellisistä rumisreeneistä, että alkuun otettiin ihan vaan hyppytekniikkaa ja irtoamista renkaalle, ennenku tositoimiin alettiin. Hyviä onnistumisia saatiin, mutta mahtuhan sinne niitä epäonnistumisiakin, takaakierto oli jostain syystä nyt ihan pirun hankala ja jos on kolme putkea peräkkäin, ei minun vauhti kerta kaikkiaan vaan riitä :)

Tokossa on otettu nyt aika paljo molempien kans vaan voi-evl liikkeitä, vaihtelu virkistää niin ihteä kuin koiriakin. Tunnari on nyt Mantalla niistä liikkeistä se, joka eniten aiheuttaa harmaita hiuksia, se kun meni tässä viimeksi hallilla kopastessa ihan häneksi (kyllä se sen kotona osaa...). Vakaa aikomus oli ottaa sen suhteen nyt tehoreenit, mutta miten otat, kun sormet ei taivu kapulan ympärille ja jos taipuvat, niin ei se paljo hajustu, kun niissä on kääreet, siis käsissä on kääreet, ei kapuloissa... Mietin jo, että kai se kapula pitää tunkea vaikka housuihin hajustumaan, jos tätä liikettä meinataan yrittää reenata :).
Ollaan sitte otettu ruutua ihan urakalla, samoin niitä peruutuksia ja sivuaskelia. Mopilla on peruutus aika hyvä, samoin voi-luoksetulo, Mantan kans tuo ensin mainittu on aika kamala... Siirtymät oikealle ja vasemmalle on kyllä Mantallakin tosi hyvät, jos ne saa tehä semmosella vauhilla, ettei tuomari varmaan ees ehi nähä niitä. Onneksi päästään kuun loppupuolella Katjan oppiin, katotaan sitte siellä miltä ne näyttää. Peruutus on ihan hirveätä sähellystä ja vähintään joka toinen kerta Mantan häntä on minun jalan alla, siinä liikkeessä riittää reenaamista!
Voi-kaukot on ollu piiiiitkällä tauolla, niitä on tehty nyt imutuksen voimin ja sitä tehään vielä piiiiiitkään. Moppi on aika hyvin hoksannu seiso-maahan vaihdot, mutta ei hötkyillä senkään kans. Hitaasti hyvä tulee ja oon sitä mieltä, että kun pohjat tehään kunnolla ilman kiirettä, niin se kyllä palkitaan sitte loppupeleissä. Ja meillä nyt ei Mopin kans hirveätä kiirusta sinne voittajaan oo ;)
Mantalla tahtoo pikkusen olla liikaa yrittämistä ja sittehän ne jalat liikkuu, tätä reenatessa pitäis koiran olla tosi väsyny!
Ohjattu on Mantalla kyllä tosi hyvällä mallilla, samoin merkki, mutta onhan se ihan varma, että niidenkin kans vielä saadaan taistella, ei pitäis ikinä kehua mitään liikettä, kun se sitte aina kostautuu. Mutta nautitaan nyt tästä tilanteesta!

Eilen kävästiin taas Rakki-Areenalla ja vielähi on hymy persiissä, hitsi mitkä reenit! Moppihan oli huippu, niinku aina ja hyvillä mielin lähetään sen kans kisaamaan seuramestaruuskoitokseen ens sunnuntaina. Ja entäpä Manta sitte, ikinä koskaan ei olla vielä saatu semmosta rataa aikaseksi niinku tänään, ihan huikea suoritus <3. Vaikka kierrokset kävi täysillä ja halliin mentiin tapamme mukaan lähestulkoon ovenkarmit kaulassa, meno oli  maltillista ja ennenkaikkea hypyt otettiin rauhallisesti. Ihan huippua, näiden hetkien vuoksi sitä jaksaa reenata!
Reeneistä teki entistä mukavammat sekin, että mukana oli ensimmäistä kertaa Särmä-belgi, Riikahan on ollu meidän mukana monestikkin, mutta nyt ihan koiran kanssa. Paljo mukavampaa reenaillailla sitte kotona yhessä, kun ollaan samassa reeniryhmässä ja nähään siellä toistemme virheet. Särmähän on vasta 8kk, eli hyppyt, kepit ja kontaktiesteet saa vielä oottaa useamman kuukauden, mutta onneksi on paljo muuta, mitä voidaan reenata.

Se reeneistä ja sitte pikkusen pennuntuoksua. Meillä on ollut nyt pari kertaa lenkillä mukana pienen pieni Amo <3. Lenkkeilystä ei tosin ehkä Amon kanssa voi puhua, koska suurin osa matkasta köpötetään sylissä, mutta hyvää tekee pentuselle tutustua muihin koiriin ja ennenkaikkea metsään.

Beso bocan doidinho "Amo" (kuva Kaija)

Mopista Amo on ihan oksetuksen huippu, siihen suuntaan ei voi ees vilkasta, mutta se nyt ei oo mikään yllätys. Manta ei oo ikinä aiemmin nähny niin pientä koiraeläintä, ensitutustumisen ajan Amo oli Kaijan sylissä ja Manta sai haistella sitä siinä, varmuuden vuoksi. Manta pisti korvat ryppyyn, silmät sihrulleen, haukahti pari kertaa ja heilutti pikkusen häntää, se siitä. Loppulenkin ajan mielessä oliki sitte vaan se, kuka löytää metsän suurimman juurakon ja kuka jaksaa sitä pisimpään kantaa. Ja parastahan olis tietty se, että Tilta olis siitä hyvin kateellinen ja yrittäis varastaa sen, siinä ei paljo jouda uuteen tulokkaaseen tutustumaan.

Mantan seuraava toko-koitoskin varmistui, joten nyt pitäisi alkaa väsäämään reenisuunnitelmaa se silmällä pitäen. Viime kokeessa pelotti se, kun edellinen koe oli niin iloton, nyt jännittää se, kun edellinen koe oli niin huippu... Eli on taas ehkä aika lukaista Vapun jännityksen hallinta-luennon muistiinpanoja ja miettiä, mikä tässä hommassa on tärkeintä!

Tykkään teistä niin että halkeen <3