Tamminäyttely

Viikonloppu hurahti sitten yllätysyllätys Kajaanissa, missikisojen merkeissä tällä kertaa.
Lauantaina lähettiin liikenteeseen akkaporukalla ilman koiria, tosin Kaija pääsi kehäänkin, kun esitti oman kasvattinsa. Ja eihän se oo reissu eikä mikään jos ei jotain ongelmia eteen tule, tällä kertaa ei kuitenkaan eksytty, vaan Kaijan punainen paholainen meinasi sanoa yhteistyösopimuksen irti pikkusen ennen Hyrynsalmea. Kyseessä taisi olla joku tilapäinen häiriö jossain sähkölaitteessa, kun auton sammuttamisen ja uudelleen käynnistämisen jälkeen matka pääsi jatkumaan. Meillä on joskus ollut autossa sama vika, älkää siis ihmiset ikinä ostako mersua tai bemaria.
Kaijan pyörähellessä kehässä me muut, minä, Saara ja Kati, keskityttiin lähinnä shoppailuun ja löytyhän se lopussaanki Mantalle semmonen hihna, mistä oon pitkään haaveillu. Molemmille piti ostaa tietysti lelutuliaisetki, Mopin tuliainen kesti arviolta n.puoli minuuttia ja Mantan uusi hieno pinkki patukka ratkesi heti ekoissa reeneissä yhestä saumasta.

Tais olla mieluinen tuliainen

Niin ja saihan Manta uuden pehmusteen kevythäkkiin, joskin siitä saa kiittää Katia, bensat kimppareissuista voi kuitata niinkin. Katilla ja Saaralla taisi ostoksia kertyä enemmänkin, ei ollut siis hukkareissu.
Vaikka iltapäivästä alkoi jo melkosesti väsyttää se hälinä, oli kyllä ihan huippumukava reissu. Väsymys kun tuppaa purkautumaan hervottomana hihityksenä ja sitä kotimatkalla riitti. Kiitokset ihanille ystäville mukavasta päivästä, Katin sanoja lainaten "tamminäyttelyn todellisille tähtipäille" sekä kuvan ottajalle Kaijalle.

Kotimatkalla Kontiomäellä kaakaolla

Kotona odotti sitten vielä koirien lenkitys ja Mantan pesu, elättelin toiveita, että jos pesu ed.iltana tekisi tuon turkin pikkusen tuuheamman näköseksi. Jotennii se nukkumaan meno vaan veny ja veny, kai sitä mukavan päivän päätteeksi roppa kävi  ylikierroksilla. Vähistä unista huolimatta heräilin jo ennen puhelimen hälytystä, klo 4.50 kahvi oli  tippumassa eikä väsymyksestä ollu tietoakaan. Miksihän sitä ei töihin lähtiessä oo ollenkaan noin virkeä tuohon aikaan aamusta.
Aamukahvien ja koirien ruokinnan ja lenkityksen jälkeen ajelin Mantan kans noukkimaan kyytiin Katin ja Venuksen, Veenu oli sitä mieltä että tuon vieressä en nuku ja istui urhoollisesti koko matkan Kajaaniin. Eipä ollut vielä hirveätä ryysistä pallohallissa siihen aikaan, häkin paikan sai valita ihan itte. Harmittavasti peeceet ja hiskit oli eri puolella hallia, mutta onneksi Milla muiden Kemiläisten kans saapui paikalle just kun olin saanu häkin koottua, ei tarvinnu yssikseen panikoida. Aikasta pian kehän reunalle saapui myös Rovaniemen sakki ja sisaruskaartista ensimmäisenä kehään pääsi Millan Redi. Hienosti meni, serti napsahti ja vara-cacib kaupan päälle.

Pikkusen oiotaan persvilloja ennen kehään menoa

Redi tuomarin tutkittavana

Peppi-sisko oottelee kehään menoa

Emmi

Hitsi vieköösä että kyllähän se meinasi jänskättää. Milla esitti Mantan ja saa esittää jatkossakin, jos vaan suostuu, oli se liikkuminen ja esiintyminen/esittäminen vaan aika ilo silmälle. Siis sen ajan ainaki mitä uskalsin kattoa. Kiitos kehän reunalla tsempanneille, jos oikeen muistan niin ainaki Kirsi, Saara ja Noora siinä taisi henkisenä tukena olla. Jos ihan suoraan sanotaan, olin ihan järkyttyny kun punanen lappu vilahti, en ois ikinä uskonu tuolla turkilla semmosta tulosta. Kai sitä on ite ihan liian kriittinen tuon omansa suhteen, kaunis ja rotumääritelmän mukanen se on karvattomanaki. Kolmannelle sijalle tuomari sitten loppujen lopuksi Mantan asetti.
Arvostelu oli mukavaa luettavaa, sanasta sanaan en sitä jaksa tähän vääntää, mutta moitteita tuli vain kirsun väristä (haalea) ja lapa voisi olla viistompi, muuten Manteli on tämän tuomarin mielestä mm.erittäin hyvän tyyppinen, erittäin hyvällä askelpituudella liikkuva kauniin värinen mittasuhteiltaan oikea narttu. Tuo viimenen rauhotti mieltä paljon, Manta on jotennii niin  iso verrattuna moniin muihin narttuihin ja taisin siinä kehän reunalla jo sitäki panikoida, ei se kuitenkaan liian iso sitten taida olla.
Peppi-sisko sai myös erinomaisen, ei siis menny sisaruksilla ollekaan huonosti reissu. Jos oon oikein älynny, niin kai sieltä niitä sertejä metästetään, mutta kyllä ERInomaiseen ja Erittäin Hyvään arvosteluun pitää olla aina tyytyväinen, kauneus kun on katsojan silmässä ja sertit tuomarin, näin se vaan menee.
On se vaan jännä, että vaikka muka kuinka sanon, että missitouhut on meille aika vähäpätönen juttu, niin silti se jännittää. Vielä me varmaankin parit näyttelyt tälle vuodelle käydään, mahdollisesti Kemissä ja sitte Rovaniemellä tai Oulussa, riippuen ihan pohjoisen tokokokeista. Ja siitä minne Milla the luottohandleri on tulossa :).

Tuijotuskilpailu tuomarin kans

Kopeloidaan...

Hammaskalusto on kunnossa

"Äiskä voisitsää millään tulla pelastamaan..."

Tivakka haara-asento

Juostaan...

...ja juostaan...

...ja juostaan!

Tämä ei oo ihan Mantan suosikkijuttu

 Belggarit tuli kehään heti bortsujen jälkeen ja se Mantan suuri (ja ainoa) rakkaus Sake kävi pyörähtämässä tuomareiden edessä,jos oikein muistan niin taisi saada EH:n. Vaikka juoksut on jo ohi, luikertelu Saken eessä oli sitä luokkaa, että Mantan tärppipäivinä nuo kaksi on parempi pitää erossa toisistaan. Saken intiimimmät lähentely-yritykset Manta kyllä nyt jo torjui meleko kovin sanoin, mutta reilun puolen vuoden päästä tilanne voi olla toinen.

Erittäin Hyvä ellei täydellinen, sanoo Manta

 Hiskikehät oli melekosesti myöhässä, joten siirrettiin Mantan kans leiripaikkaa ja asetuttiin iltapäiväksi asemiin Veenun kehän laidalle. Eikä huonosti menny meidän reissukaverilla, nuorten luokasta ykkössija kera ERInomaisen arvostelun ja SA:n. Loppupeleissä ei sitte sen enempää menestystä herunu, mutta tuossaki oli jo riittävästi aihetta iloon. Vielä enemmän iloa aiheutti tuo molempien koirien asenne ihmisvilinään, on onni omistaa tuommoset koirat.

Kotiin lähössä, Manta näyttää niiiin onnelliselta... (kuva napattu Kati blogista)

Tässä vielä istutaan, 2 min kuvan oton jälkeen Veenu alistui kohtaloonsa ja suostui pistämään pitkäkseen Mantan viereen

Pallohallilta ajettiin suoraan MANTAn grillille syömään sillä seurauksella, että auto haisee seuraavat kaksi viikkoa kebabille. Väsymys ja jännitys purkautui taas siihen hysteeriseen hihitykseen, taisi siinä ainaki kerran kebabit mennä väärään kurkkuun.

Miljoonat kiitokset vielä Katille reissuseurasta, sekä kaikille muille kehän reunalla olleille. Erityiskiitokset tietysti Millalle, joka sai Mantan liikkumaan niin pirun sievästi, aikoinaan hevoshommissa muuan setä tapasi hiitin jälkeen sanoa, että meni niin hyvin että kivespussin pohjassa nytkähti. Valitettavasti anatomisista syistä en voi  samaa sanoa vaikka mieli tekisi, nyt kuitennii tiiän sen tunteen mitä Veijo sillon aikonaan tarkotti.

Jotta nyt ihan varmasti saatiin Kajaanikiintiö viikoksi täyteen, hilipastiin Kaijan kans tiistaina pallohallille tokoilemaan. Paikallaolossa Manta nousi istumaan, muuten oli taas ihan huippureenit. Tosin joku ihan tuiki tuntematon koira taisi nähdä Mantassa jotain tosi vaarallista, se kun pyyhkäisi kahteen otteeseen Mantan "kimppuun", vaikka oltiin tosi kaukana toisistamme eikä Mateli ees vilkassu siihen suuntaan, taidettiin leikkiä molemmilla kerroilla kun koira meidän luo kirmasi. Onneksi olin ite niissä tilanteissa Mantan lähellä, isommilta konflikteilta vältyttiin. Mutta näitähän sattuu, pääasia että Manta ei sen kummemmin välikohtauksista nokkiinsa ottanu, minä taisin säikähtää enemmän.


Juoksut on juostu ja nyt tarttis vissiin alkaa keskittymään  tokokokeiden kahteluun, oon päättäny etten siitä paikallaolosta enää stressiä revi, on tässä maailmassa kamalempiakin asioita kuin se, että koira nousee siinä istumaan. Aika vähä niitä kokeita nyt pohjosessa on, saa varautua ajamaan vähintäänni sen 300km, tai siis 600km, että pääsee kokeilemaan onko reeneistä ollu hyötyä. Joskus oon aika katkera noille etelän ihmisille, mutta ei minua siitä huolimatta sais kyllä kirveelläkään pois täältä korvesta. Muutaman Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen voin sanoa, että mieluummin vaikka Kainuussa työttömänä mitä Helsinkiin töiden perässä. Sori Helsinkiläiset... Voi sielläki varmaan elää ihan onnellista elämää, mutta ei minun luonteella.