Mantan mietteitä

Taitaa olla aika minunki välistä kirjotella kuulumisia. On paljon parempi, että kerron ihan ite sen muutaman päivän takasen lämminsavuloheen liittyvän jutun, jos äiskä siitä kirjottaa niin se laittaa sen kuitennii semmoseen muotoon, että kaikki luulee minun hyppivän pöydillä ja varastelevan ruokaa täysin kurittomasti. Ja sitähän minä en tee, en ees kerjää ruokapöydästä, koska oon todennu sen täysin hyödyttömäksi toiminnaksi.
Mutta siis tämä lohijuttu. Ensinnäki minusta on ihan järkyttävää, ettei kaksi raavasta miestä jaksanu syödä yhtä vaivasta puolikasta lohta iltapalaksi. Ja ne onnettomat jättivät sen vadin siihen pöydän reunalle. Mulla ei ollu mikään aikomus sitä varastaa enkä missään nimessä kavunnut pöydälle, venytin vaan kielen niin pitkäksi kun pystyin siinä ohi kulkeissani ja puoli lautasellista lähti matkaan. En minä sille mitään voi, jos mulla on niin pitkä kieli. Jos se olis lyhyempi, hävikki olisi ollut toden näkösesti huomattavasti pienempi. Sitäpaitsi lohesta saa paljon hyviä vitaniamiineja ja omekoloita ja rasvasuushappoja ja ne tekee hyvää iholle ja turkille. Äiskä on viime aikoina höyrynny niin paljon tuon minun onnettoman turkin kans, että olis vaan tyytyväinen että hoidan nämä ravintoainetankkaukset ihan itte.

Nuo sanovat minua ahneeksi, mutta minulla on vain hyvä ruokahalu. Joskus, aika usein oikeastaan, minä en ymmärrä tuota Moppia.  Me syödään aina toinen portin toisella puolella, ihan siitä syystä että minä oon siinä hommassa aika nopea ja Moppi aika hidas ja äiskä haluaa, että Moppi saa ruokailla kaikessa rauhassa ilman, että minä kuolaan vieressä. Kun Moppikin on syönyt, minä saan aina nuolla sen kupin. Ja voitteko kuvitella, Moppi ei koskaan ikinä älyä nuolla kupin ULKOpuolta, sieltä voi joskus löytyä jopa kokkare jauhelihaa. Jos äiskä on survonu kasvikset huolimattomasti ja ruuassa sattuu olemaan semmonen 3 mm kertaa 2 mm kokoinen parsakaalin pala sekin jää Mopilta syömättä, mutta ei se roskiin joudu, minä kun en oo niin ronkeli.

Rinsessan raivokohtaus

Kerran äiskä ihmetteli, että miten minä niin harvinaisen nopeasti söin ruokani ja Mopilla kestää ja kestää. Sitä ennen se oli jo tosin ihmetelly, että miksi minä luvan saatuani vilkasin kuppia ja tuijotin hetken ihmeissäni äiskää ennenkuin aloin syömään. No sittenhän se lopussaan äiskäki hokasi, mikä oli vikana, se anto mulle ruokalusikallisen jauhelihaa ja saman verran kasvissosetta, Mopin eessä napotti valtaisa kippo minun ikiomia nappuloita jauhelihalla höystettynä. Meinasi jo iskeä epätoivo, että onko nyt ihan oikeesti koirien ruokinta tässä taloudessa näin onnettomaksi menny, mutta onneksi kyse oli vain inhimillisestä erehdyksestä. Ja onneksi nuo nappulat ei hengen vaaraksi Nupperttonille ole, niistä vaan sen naama värjäytyy aika ikävän näköseksi.

Ja siitä asiastapa vois kans sanoa muutaman sanasen. Kun Mopin silmät alkoivat aikoinaan vuotamaan ja pärstävärkki värjäytyä punaseksi , äiskä tonki esiin kaiken mahollisen tiedon mitä siitä irti sai. Joka ikisessä paikassa vaan sanottiin, että se nyt vaan on niin, että valkosilla koirilla ne värjääntyy ja se on ihan normaalia ja se johtuu joistain entsyymeistä jnejne...Äiskä oli ihan satavarma, että jostain sen syyn täytyy löytyä, miksi joillakin koirilla on valkonen naama ja joillakin punanen ja jos se vika niissä ihmeen entsyymeissä (mitähän nekin on...?) niin kai se joku niiden pirun entsyymien toimintaan vaikuttaa. Onneksi se älysi puhua asiasta meidän maailman parhaalle eläinlääkärille, joka suositteli allergiatestejä. Niistähän paljastui ties mitä varastopölypunkkiallergiaa sun muuta ja kummasti se punasuus noista naamakarvoista oli hävinny ruokavaliomuutoksen avulla.

Aika valkoset on naamakarvat

Ens alkuunhan se tuo äiskä oli ihan paniikin vallassa lukenu kaikki maholliset barffioppaat sun muut ruokintakirjat sillä seurauksella että hulluksi oli tulla, mutta sitte se otti sen kuuluisan maalaisjärjen käyttöön ja lopetti turhan höyryämisen. Hulluksi tulloo jos kaiken lukemansa uskoo, jos koira on virkeä ja elämänilonen (joskus liikaaki), silmät on kirkkaat, korvat puhtaat, iho, turkki ja kynnet kunnossa ja sen mitä ulos kaksi kertaa päivässä tulee vois laittaa semmosenaan taskuun niin kai se kaiken tarvihtemansa sillon saa.

Tuo meiän äiskä on sitte taas saikulla. Ihottuma tulehtu ja sen oli ihan pakko mennä lääkäriin, nyt se sitte napsii antibiootteja kolmesti päivässä ja viettää aika runsaasti aikaa vessassa, koskapa sen maha ei tykkää noista lääkkeistä. Sillä on ollu jalat aika kipeät eikä se oo oikeen saanu nukutuksikaan niiden kipujen kans, se jo suunnitteli että jos se tekis minusta avustajakoiran, kun välillä näytti että pyörätuoli on kohta ainoa vaihtoehto. Voin luvata, että kunhan ne valjaat saadaan (toivottavasti jo tällä viikolla) äiskä on pyörätuolinsa kanssa puolta äkäsemmästi paikallisen S-marketin pihalla, mitä jos töryyttäsi tuolla vanahalla Marsulla.

Viime aikoina äiskä ei oo paljo käsitöitä tehny, eikä kyllä leiponu korvapuustejakaan

Me käytiin eilen Kajaanissa pallohallilla tokostelemassa ja minä olin aika taitava. Siellä oli ainaski miljoona koiraa reenailemassa ens viikonlopun näyttelyä varten ja pikkusen äiskä oli varppeillaan  ens alkuun ja vähä katasteli, miten minä osaan semmosessa hälinässä keskittyä. Aika pirun hienosti vetäsin reenit, paikallaolossa äiskä palkkas aika tiuhaan kun se häiriö oli siellä suoraan sanottuna aika kohtuuton, mutta hienosti vedin senkin. Matkaseurana meillä oli Kati & Venus ja Kaija & Tilta ja olihan se taas mukava reissu! Moppi ei ollu mukana, kun se pelkää noita halleja ja tuommosta hälinää, äiskän mielestä sen oli parempi olla kotona iskän ja Willyn kanssa.
Katin ja Veenun kans ollaan muutes lähössä ens sunnuntaina taas pallohallille, pitkään äiskä on arponu, että lähteäkkö vai ei kun mullei tuota karvotusta niin hirveesti oo, mutta kai me nyt kuitenki sinne mennään. Koskapa minä oon sievä ilman karvojaki. JOS se tuomari jotain minun karvotuksesta, tai siis sen puutteesta mainihtee, niin voipi olla, että meleko tarkkaan tiirailen myös minä kyseisen tuomarin kuontaloa ja parempi ois, että hän jättää lukematta minun seuraavan blogipäivityksen. Ihan noin niinku oman itsetuntonsa kannalta. Mullon aika tarkat silmät ja huomaan kyllä pienenkin pälvikaljun alun ja joka ikisen hilsekökön olkapäällä.
Parasta tulevassa näyttelyreissussa on, että me nähdään taas Johanna, Riina, Milla  ja Henna, sekä tietysti Peppi ja Redi.

Töiden välillä osataan ottaa rennosti, olkoon vaikka miljoona haukkuvaa missikoiraa ympärillä

Kati ja Veenu ja tiimipipo

Leikitään

Luoksetulo

Seuraamista

                                                           (Kiitos Katille tokokuvista!)

Mutta asiasta seuraavaan, tänään me saatiin megaherkkupäivällinen, lihaisat peuran luut. Semmosia herkkuja ei oo ennen saatukaan ja jopa Moppi-nirsoilija söi omansa. Nyt muuten punottaa turpavärkki eikä se johu niistä ihme-entsyymeistä vaan suoraan sanottuna verestä. Olihan ne herkkua!

Tuossa äiskä tais joskus aiemmin kirjotella, että tarttis nauttia ihan täysillä joka ikisestä hetkestä eikä murehtia turhia. Sillon sillä oli mielessä yksi tuttu, joka on aika vakavasti sairas. Viime lauantaina sattu semmonen juttu, että äiskä kyllä totisesti muistaa, ainaki muutaman viikon, olla murehtimatta turhia. Tuo meiän iskä saalisti moottorikelkalla hirven. Ei se tuo äiskä taida vieläkään, eikä varmaan iskäkään uskoa, että siitä rytäkästä hengissä selvisi. Se hirvi kuoli ja uusi moottorikelkka taitaa olla nyt entinen kelkka, mutta meidän iskässä ei oo pienintäkään naarmua. Äiskän mielestä iskä vois ostaa seuraavaksi stigan ja hurruutella sillä loppu talven, mutta iskä ei varmaan suostu. Tosin jos on oikeen luihkea mäki, niin voi silläki teilata hirven.
Jos tästä kamalasta jutusta jotain hyvää pitää keksiä, niin on meillä nyt ainaki hirvenlihaa. Ja meille koirille luita. Äiskä on kyllä sitä mieltä, että jos se tuo iskä tuota hirvenmehtuuta meinaa jatkaa, niin saa kyllä ostaa aseen, tuolla sen nykyisellä tyylillä siihen liittyy pikkusen liian paljo riskejä.

Me ainaski osataan nauttia, just tästä hetkestä