Mantan mietteitä

Me sitä ollaan tuon Mopin kans monasti siunailtu noita ihmisiä. Äiskähän meille näitä juttuja aina kertoo, se kun joskus käy verenpainetta nostattaakseen siellä apulassa lukemassa koirien/eläinten myynti-ilmotuksia ja se ei voi tajuta miten niin moni haluaa luopua lemmikistään. Onhan se totta, että elämäntilanteet muuttuu ja joskus on pakko tehä päätös siitä että koirastaan täytyy luopua, onhan äiskäki joutunu melkein luopumaan Reimasta, mutta kun niitä on niin paljon!!! Ja ne syyt miksi luovutaan, kuinka usein se vika onkaan siellä hihnan toisessa päässä? Ajatellaanpa vaikka noita "mehtäkoiria". Kuinka monet niistä viettävät 10 kk häkissä pihan perällä eikä niien kans tehä yhtään mitään? Kun ne sitte syksyllä viiään mehtään eikä ne halua/jaksa tehä siellä omistajan mieliksi mitään niin pistetään koera kiertoon. Minä en nyt taaskaan halua sitten yleistää (kun tälleen julkisesti ajatuksiaan kirjottelee täytyy olla aika tarkka mitä suustaan päästää), iso osa mehtäkoirista viettää aktiivista arkea metsästyskauden ulkopuolellakin, tämä nyt vaan oli sellanen esimerkki. Toinen ryhmä ollaan me palveluskoirat, meitä on siellä aika paljon ja kuinka monessa tapauksessa syy kodin vaihtoon on käytösongelmat, jotka johtuvat ihan vain siitä, ettei meillä oo tekemistä? Ja entäs sitte ne laumanvartijat, pitäisköhän sitä pikkusen ihmisillä miettiä mihin tarkotukseen mikäkin koirarotu on luotu ennenku pennun kotiin hakee. Mutta ollaanhan me söpöjä pentuna, myönnetään.

Me ollaan tämän asian tiimoilta mietitty Mopin kans tuota meiän äiskää. Sekään kun ei aina toimi niinku me haluttais. Se ei esimerkiksi anna meille ruokapöydästä mitään vaikka kuin tuijotettais, siksi me ei ees kehata tuijottaa. Mutta pahinta on tuon ihmisen hermorakenne. Viime viikolla käytiin tokostelemassa Kajaanissa, ihan vieraassa paikassa ja minä en seuraamisessa ottanu äiskään ollenkaan kontaktia ja Moppikin vain haahuili. Voihan siihen olla syynä minun tuheropimperoaika ja Mopin ed. päivän aksat, mutta iso syy voi olla myös se, että tuo äiskä jännittää niin älyttömästi. Ei me sitä kuitenkaan ehkä laiteta sinne apulaan myyntiin, koska se on muuten ihan kiva. Eikä se kohtele meitä huonosti vaikka reenit menee joskus ihan persiilleen, eikä se ainakaan hauku meitä. Äiskä on joskus kisoissa kuullu, kun pieleen menneen kokeen jälkeen omistaja on haukkunu koiransa ihan lyttyyn kun se ei oo tehny mitä on pyydetty, kuinkahan usein se vika on kuitenki ollu siinä ihmisessä jota koira on yrittäny käytöksellään rauhotella. Me koirat ollaan vaan niin paljo viisaampia. Äiskä joskus sanoo meille, että olis paljo helpompi kouluttaa pikkusen tyhmempiä koiria kuin te, mutta mitäs me sille mahdetaan kun ollaan näin viisaita ja ihanoita. Mutta kuinkahan monta koetta meillä vielä menee tulevaisuudessa mönkään tuon jännittäjän kans, voi olla että joudutaan häpeämään aika usein. Kerranki sillä tärisi Mopin kans paikallaolossa jalat niin paljo, ettei meinannu siltä tuulihousujen kahinalta kuulla liikkurin käskyä ajan tullessa täyteen.

Tänään oltiin taas Kajaanissa reenimässä tokoa ja nyt meni reenit tosi hienosti, mulla tippu pari kertaa kontakti seuraamisessa mutta muuten meni  hyvin. Otettiin sitte jäävät ja luoksetulo ja niihin äiskä oli ihan mielettömän tyytyväinen. Paikallaolossa olin kaiken varalta pitemmässä hihnassa kun vieressä oli ihan uusia koiria mutta siinäkään ei ollu ongelmia. Yhen kärpäsen minä siinä joutessani nappasin ilmasta ja söin pahimpaan nälkääni, siitä vois saada kokeessa lisäpisteen.

Mopilla oli kans seuraaminen hyvää, samoin luoksetulo mutta noudossa se tuli sivulle, meni maahan, istu, meni maahan, istu, meni maahan ennenku äiskä kerkesi kissaa sanoa. Nyt se sitte meinasi että ennen koetta ei oteta maahan menoa kertaakaan sivulta, vahvistetaan vaan sitä siinä istumista. Moppi suostu tänään jopa leikkimään kentällä, mikä on aika harvinaista. Niin ja paikallaoloki oli Mopilla menny hienosti, ei ollu ees vinkunu ja äiskä on taas aika ylppis meistä!

Viime Keskiviikkona Moppi kävi möllitokoilemassa kisaavien radan ja se tuli toiseksi!! Kaikkien näiden lihasjumihyppykammo-ongelmien jälkeen meillä juhlittiin niinku ois mm-kisat voitettu, sen verran mukavalle se tuntu. Moppi vaan pelkäsi sitä palkintoa, se oli sellanen iso säkillinen herkkuja, naudan korvia ym ja siellä oli myös kuivattua lampaan päänahkaa... Se oli se kammotus Mopille, mulle ei. Mutta minähän oonki lammaspaimenkoira ja oon tottunu lampaan päänahkojen hajuun, ainaki silleen perimältäni. Sai se Moppi palkinnoksi sellasen vinkulelunki, se oli tosi kiva mutta Tilta söi siltä korvan kun kävi kylässä.

Huonon hermorakenteen lisäksi tuolla meiän äiskällä on aika outo huumorintaju, siitä on tainnu olla ennenki tässä blogissa puhetta. Ja joskus iskä ei ymmärrä sitä, tai siis aika usein se ei ymmärrä. Meiän koiraporukallahan on jo paljon aksaesteitä mutta putki puuttuu. Äiskällä on kohta synttärit ja se sano iskälle että JOS ostat mulle aksaputken lahjaksi niin minä EN osta sulle kiinanharjakoiraa synskälahjaksi sitte maaliskuussa. Iskän vastaus oli sitä luokkaa, että äiskä luikki vähin äänin tietsikalle ja alko ettimään niitä kiinanharjakoirien kasvattajia. Kerran äiskään iski ihan kamala autokuume, siis sellanen auto pitäis saada minne mahtuis paaaaaljo koiria ja emäntiä ja se ei raukka rahan puutteessa muuta enää keksiny ku se sano iskälle että jos rakastat tarpeeksi niin ostat mulle sen Hondan maasturin. Ei ehkä kannata ees mainita ettei ihan niin paljoa rakasta. Mutta on se onneksi tuo marsuki ihan tilava, sinnehän todistetusti mahtuu aksapussi ja tänäänki matkustettiin Kajaaniin minä ja Tilta peräkontissa, Moppi häkissä takapenkillä seuranaan kokonainen tokohyppyeste.

Vielä se pitää muistaa kertoa, että en minä aina tuota Moppiakaan ymmärrä. Kun äiskä surauttelee sauvasekottimella sille kasvismössöä se tulee ihan hulluksi. Ensin sen suusta kuuluu semmonen vaimea ininä, se suurenee ja suurenee ja lopussaan se pistää pään takakenoon, silmät kiinni,kuonon kohti kattoa, huulet törrölleen ja ette te usko sitä ääntä mikä siitä pienestä eläimestä sitte lähtee! Minä oon aina ihan kamalasti huolissaan, kiertelen Moppia korvat supussa ja yritän kysellä että missä päin roppaa se tuommonen tuska on, mutta se vaan ulisee, niinku suset. Äiskä aina sanoo, että Mopin alkukantaiset vaistot herää, en tiiä mutta pahalta se kuulostaa.


Me oltiin muuten tässä lenkillä vähän isommalla sakilla, mukana oli 5 ihan vierasta koiraa ja meillä oli ihan ältsin kivaa. Nähtiin porojaki ja minä pelastin yhen vipukan hukkumiselta. Se vähä eksy meiän seurueesta ja joutu sitte uimaan lammen yli meidän luo. Olin varma että se hukkuu joten uin sitä vastaan ja saattelin turvallisesti rantaan. Oon ennenki ollu vesipelastajana, meillä kävi kylässä lapsivieras (ne on ihanoita!) ja se meni ammeeseen. Mulla oli aika kova hätä, roikuin ammeen reunalla  roppa puoliksi vaahtokylvyssä kun pelastin sitä lapsi raukkaa sieltä veden varasta. Me ollaan niin viisaita!

Lumpeiden metsästystä

Uiminen on vaan niin parasta!

Notre Damen kellonsoittaja

Vanja-whippetin pelastusoperaatio

Soivassa metsässä

Ei ehkä ihan rotumääritelmän mukainen, mutta se onki käyttölinjanen

Huomenna alkaaki sitte äiskällä työt, näin se 4 vk hurahti. Ohjelmaa on loppukesän ja syksyn aikaan sen verran paljo, että voisinpa melkeen tehä sellasen lakialotteen tuonne eduskuntaan,että viikonloppujen määrää lisättäisiin tuonne kesä-elokuulle, vaikkapa semmonen 6-8 viikonloppua kuukaudessa olis jo ihan hyvä. Ja sitte vois vielä tulla semmonen 3-vuorotyötä tekevien koiraharrastajien erityislaki, että ne sais viikonloput aina vapaiksi ja pyhätyölisät maksettaisiin keskiviikolta ja torstailta. Ja jos koira sairastaa niin sitä sais jäädä kotiin hoitamaan ja palakka juoksisi. Niin mukavata ku Suomessa onki asua, niin paljo ois vielä parannettavaa!