Tokoilua

Mitään ihmeitä ei oo kyllä tapahtunu mutta päivitetään nyt sitte blogia kun ei näillä käsillä oikeen muutakaan voi tehä. Ihottuma tulehtu taas, kerkesin jopa viikon olla töissä ja nyt ainaki kaksi viikkoa sairaslomaillaan. On tämä kyllä niin v-mäinen tauti etten toivois tätä kellekkään, tai no jos ihan tarkasti ajattelen niin on tilanteita jolloin voisin tämän joillekkin lahjottaa... Mutta ei siitä nyt sitte tämän enempää.

Koiruuksien kans on tokosteltu ja Nuppe Kuppertton oli tänään niin mieletön että ihan taas hirvittää. Isoin ongelma on nyt oikeestaan se, että kun oon vahvistanu sitä perusasentoa, niin koiruus ei sitte halua mennä maahan ollenkaan... Oltiin ihan vieraalla kentällä, paikallaolossa nousi kun menin piiloon mutta kun otin uuelleen niin pysyi ja vinkumatta. Seuraaminen oli tänään kans ihan huippua, vähä piti kontaktia muistutella mutta aika hienosti sekin pysy. Kaukkarit meni hienosti, samoin luoksetulo. Estehyppyä en ottanu loppuun asti, palkkasin reilusti kun istui esteen taakse ja vapautin siitä. Se kun hyvin mielellään hyppäis heti takasin. Kunpa  tämä into osuis  koepäiväksi!

Mantan kans reenattiin tänään seuraamisen lähtöjä, hyvin menee oppi perille, kun sanoin seuraa koira sinkosi eteenpäin ennenku minä ehin ottaa askeltakaan...  Eli sama ilmiö kun Mopin perusasentoreeneissä, nuo koirat on vaan niin pirun fiksuja että pitää olla tosi tarkkana kuinka paljo mitäki asiaa reenaa. Mutta siksihän tämä onkin niin pirun mukavaa, kun tämä on niin pirun vaikeata! Niin siihen Mantaan vielä. Luoksetulot on ollu aika muikeita viime reeneissä, lähes poikkeuksetta tulee suoraan. Tänään otettiin sitte vielä hyppy, siinä ei ongelmia. Nyt on sitte seuraavaksi tiiossa kontaktireenejä, tänään meinasi vähän kiinnostaa Kaijan ja Divan temppureenit. Paikallaolo on sujunu jo melkosessakin häiriössä, on tehty niin että koirat kulkee ohi, ihmiset juoksee vierestä, joku ottaa luoksetulon vierestä, lelut lentelee jne... ja hyvin on pysyny. Tokihan se koetilanne on taas sitte ihan eri kun vieressä on vieraat koirat, vieraita ihmisiä, vieras kenttä ja paniikissa oleva omistaja, mutta sitä murehitaan sitte kun kisoihin päästään.

Viepperhauta-tapahtuma on puolentoista viikon päästä ja sen ympärillä on ajatukset pyöriny niin tiiviisti ettei oo kunnolla ees ehtiny jännittämään mitään toko- ja näyttelyjuttuja. Kunhan saadaan vielä palkinnot laiteltua pakettiin ja temppunäytös kuntoon niin kaikki alkaa olla valmista. Vaikka pientä ressin tapaista onkin ilmassa tapahtuman järjestelyjen vuoksi, niin oon kyllä nauttinukkin kaikesta tästä yhessä touhuomisesta, hyvällä porukalla se on vaan niin mielettömän hauskaa. Ja entäpä se tunne sunnuntai-iltana kun koko homma on ohi ja jos vielä saadaan yhtä hyvää palautetta kuin viime vuonna niin hyvältähän se tuntuu!!! Me jo vähän eilen suunniteltiin että sitte vois pitää jonkin  sortin illan vieton kaikkien talkoolaisten kesken, kyllä se vaan tämmösenki jutun järkkääminen vaatii sen verran voimia että ollaan se ihan täysillä ansaittu.

Manta taisi viime päivityksessään unohtaa, ihme kyllä, mainita meidän köhäkkä-tori reissusta. Siellähän siis on porukkaa ihan mielettömästi, ainakin meidän mittapuun mukaan. Välillä jouduttiin kulkemaan/pujottelemaan isompien ihmisryhmien ohi ja aina silloin otin koirat sivulle ja kontaktiin. Tuntupas aika muikealle kun kuulin ihmisjoukosta kommentteja koirien hienosta käytöksestä. Pari vuotta sitten jouduin kantamaan Mopin pois torilta, kun sitä nin pelotti, nyt ei ollut pelosta mitään tietoa. Ei meillä sitte kuitenkaan oo tainnu mennä reenit hukkaan!

"Voisitko painua hel...tiin sen kameran kans kun toinen reenaa liikkeestä maahan menoa!!!"

Onnistunu estehyppy

Vauhtiluoksetulo

Juoksuun mars!

Nuppi seuraa

Pysähys ajottu aika hyvin merkille

Liikkeestä seisominen

"Heitäheitäheitäheitä..."

Ei oo kiva tauti ollenkaan

Moni ihminen on kysyny multa että meinaanko joskus astuttaa Mantan. En aio.Piste. Ja joskus sanoin myöskin etten ikinä lähe tokokokeeseen. Piste. Onhan tuo Makkarainen makarooni viien pennin makejainen niin sievä että ihteähi joskus heikottaa kun sitä kahtoo, terveys on mallillaan ja luonne justiisa minun mieleen, ja jos sieltä toko/agiuraltaki joskus mainetta tulisi niin sillonhan kaikki olis kohillaan... MUTTA minun ammattitaito ei kasvatustoimintaan riitä ja en ikinä päivänä raskisi luovuttaa yhtä ainutta Mantan jälkeläistä uuteen kotiin... Entäpä jos ne tulevat omistajat olisivatki ens alkuun oikeenki lupaavia koiran omistajia, mutta osoittautuisivat loppujen lopuksi ihan kaikeksi muuksi. Tai jos vaikka menis ihan kokonaan sukset ristiin kasvatin omistajan kans ja yhteistyö loppuis siihen eikä koirasta kuulisi enää mitään sen jälkeen. Tai jos ja jos ja jos... Ja kun sitä kasvattiaan ei sieltä pois saa. Oon joskus miettiny kenelle tuttavapiirissä voisin pennun myydä ja niitä ihmisiä ei muuten oo montaa (Katjalle tiedoksi, sulle voisin ;) ) Luojan kiitos minun ei tarvi tätä miettiä ja pähkäillä, meille ei pentuja tule enkä minä mee ikinä tokokokeeseen. Piste.

Ps. kiitokset Saaralle tokoilukuvista!