Jyrsiina Muikkunen 3v!

Joku aika tärkeä ja meleko rakas täytti toissa sunnuntaina 3v.
En olisi kyllä ikinä uskonut, minkalaisen koiruuden käsiini saan, tosin kyllähän se pentuaikakin lupaili hyvää...

Reilun 300 km:n kotimatka sujui näissä tunnelmissa...

...mutta kyllä sitä riiviöitäkin osattiin olla, en ehkä ikinä unoha ensimmäisiä kynnenleikkuusessioita (naapuritkaan ei varmaan unoha...)

 "Se vaan räjähti!"

Aika monien kasvattajien kotisivuja silloin kesällä/syksyllä 2010 tutkailin ja  lopussaan päätin luottaa siihen kuuluisaan naisen vaistoon, se on muuten aika hyvä vaisto se. Ja eihän se sekään itestään selvyys ollut, kuka mulle pennun tohtii luovuttaa!
Mullahan oli siis hakusessa mukava harrastuskoira, vanhempien titteleitä en paljo katellut, ne ei periydy, toisin kuin luonne ja terveys. Ja semmosen minä sitte sain, tekemistä rakastavan tervepäisen koiran.

Ja kun mitään ei tapahu, osataan ottaa rennosti.

Luonnetta ja  kovuutta löytyy silloin kun sitä tarvitaan, sen osoitti luonnekuvaus ja käynti kone-karhulla...

...mutta mikä parasta, näistä tilanteista palaudutaan nopeasti.
Ja sitten halutaan taas rakkautta ja hellyyttä (ja juustonaksuja), lapset on ihanoita, sanoo Manta.

Yksi iso huoli Mantan tullessa taloon oli se, miten Trinsessa Esmeralda ottaa viholaisen vastaan ja miten pahasti Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa vetää herneen nenään. Parissa päivässä Moppi hyväksyi ällötyksen ja ei voi kuin ihailla Mantan hermoja Mopin suhteen, niin paljon se siltä sietää.

Heti eka iltana oli arvojärjestys selvillä...

Mutta ehkäpä kaikkein paras asia Mantassa on se mieletön ilo ja hyväntuulisuus, niin harrastuksissa kuin kotioloissakin.

On varmaan olemassa semmosiakin ihmisiä, jotka löytää Mantan luonteesta vian jos toisenkin. Remmissähän se rähjää ja siitä kuuluu suurin kiitos sille hihnan toiselle päälle, kantsis ehkä joskus  reenata sitä hihnakäyttäytymistä... Mutta laiska mikä laiska, niin paljon mieluummin suuntaan lenkit metsään ja siellä irti hilipatellessa ei tarvi remmirähinöistä murehtia, isommassakaan joukossa.

Eikä se kyllä muiden vieraampien koirien kanssa pakkaudu leikkimään silloinkaan, taitaa olla se Tilta-perrolainen ainoa koira, joka ymmärtää sen maailman parhaan leikin päälle; Mullon suussa metsän ainoa juurakko, mieluusti halkasijaltaan n.metri ja sinä yrität varastaa sen. Ja sitte sama toisin päin.
 Manta ei myöskään sen kummemmin vieraista ihmisistä perusta, sekin voi olla jollekkin ihmetyksen paikka, kun koira ei puskekkaan suoraan syliin hakemaan rakkautta ja rapsutuksia.

Joku voisi sanoa Mantaa epäsosiaaliseksi tapaukseksi, siitä sosiaalistamista kun niin paljon puhutaan. Joskus tulee sellanen olo, että useimpien mielestä sosiaalinen koira on se, joka puskee kaikkien ihmisten luo hakemaan rakkautta ja rapsutuksia ja jonka suurin ilo elämässä on päästä leikkimään kaikkien mahollisten  lajitovereiden kanssa.
Minulle sosiaalinen koira merkitsee sitä, että arki sujuu, eläinlääkärissä istutaan pöydällä ja annetaan suosiolla tehä se mitä tarvii, näyttelyissä ollaan asenteella siinäpähän kopeloi, ei paljo kiinnosta ja vieraiden tullessa taloon käydään nuuhkasemassa ja mennään makkarin sängylle takasi nukkumaan tassut taivasta kohti, paitsi jos tulee lapsi-vieraita!

Ihan sama ketä täällä hallissa on, meillä on vaan niin kivaa yhessä <3

                         

Mitäpä tässä sen enempää kehumaan, ihan täydellinen koira minulle, miljoonasti kiitoksia Susanna ja Johanna luottamuksesta!