Joku naisimmeinen oli tullut kokeeseen kahden ranskanbuldogin kanssa ja toinen niistä teki aika hienon suorituksen, se toimi karhulla huimasti paremmin kuin moni "mehtäkoira". Ihana juttu, että löytyi joukosta muitakin kuin jämptejä ja laikoja!
Siinä omaa vuoroa odotellessa ja muiden suorituksia katellessa ajattelin, että tästä ei tuu mitään, jos nuo metästyskoirat pelkää karhua noin paljo, niin mitä sanoo Manta, joka ei uskalla mennä makuuhuoneeseen, jos Moppi 6kg niin päättää. Tein jo suunnitelman ja päätin keskeyttää kokeen alkuunsa, jos koira on pelokas, mitästä turhaan kiusaamaan.
Karhun "pesään" oli siis tehty jälki, Manta alotti sen hienosti ja aikansa haisteltuaan se väänsi jälelle pas...tortut. Nolotuksen huippu, mutta onneksi moni muukin koira teki niin. Pikkusen matkaa taas edettiin, Manta kuopsutteli etutassulla jälkeä ja kiepsahti selälleen piehtaroimaan jälen päällä. Se toisti vielä kertaalleen ja minnuo pikkusen taas nolotti... Sitä en ollu vielä muiden nähny tekevän ja siinä vaiheessa omaanki nokkaan alkoi tuoksahtaa meleko vinkerälle. Hienosti se siitä sitte kaarsi pesälle (ohjeistuksena oli, että koiran annetaan edetä just niinku se haluaa) ja kun karhu lähti liikkeelle tais Manta pikkusen säikähtää, mutta aloitti haukun ja aikasta pian karhun ohjaaja pyysi päästämään Mantan liinasta irti, enhän minä oesi siinä perässä pysynykkään. Ja kylläpä siinä oli itellä kaikki maholliset karvat pystyssä, kun seurasi koiraa, ikinä en oo Mantaa semmosessa mielentilassa nähny... Kun karhu pysähtyi, Manta tuli minun luo, mutta kun se sitten taas lähti meitä kohti, Manta pyyhkäsi salamana estämään "hyökkäyksen". En varmaankaan ikinä unoha sitä ilmettä ja asentoa, mikä Mantalla oli, kun se jäi seisomaan minun ja karhun väliin. Se kertoi aika selvästi sen, että jos meinaat vielä lähemmäksi tulla, niin tuut ihan omalla vastuulla. Loppuvaiheessa karhun ohjaaja pyöritteli vielä karhua ympäriinsä ja siinä tilanteessa Manta oli jo niin viitävaille tarttua takajalkaan kiinni. Ennenkuin karhu meni takaisin "pesään" sen ohjaaja jo huusi, että ihan mieletön suoritus. Ja olihan se. Samon tein otin perstaskusta patukan ja parasta koko touhussa oli nähä, miten Manta siitä aggressiopiikistä palautui, karhu unohtu samontein kun päästiin leikkimään. Karhun ohjaajalta saatiin semmosta palautetta, että en ehkä toivu siitä ikinä Oli ollut kuulemma ihan mielettömän hienoa seurata sivusta, miten koira minua puolusti sillä asenteella, että et muuten prkle minun emäntään koske. Pikkusen itketti, mutta se on kuulemma ihan sallittua, jos omistaa näin mahtavan koiran. Niin ja se arvosteluhan meni sanasta sanaan näin:
"Koira tapailee jälkeä, nähdessään karhun aloittaa haukun. Koira koettaa häätää karhua tämän liikkuessa ja näin ollen suojelee ohjaajaa. LOISTAVA KOIRA!! :)"
Kun siitä sitte pois lähettiin ja käveltiin karhun ohi, Manta mulkasi sitä ja murahti siihen malliin, että muista sitte ettet meiän nurkilla nokkaasi näytä...
Ja se alkunolostus, eli jälessä piehtarointi ja sille paskominen, se on kuulemma just sitä oikeaa käytöstä :)
En tainnut olla ihan ajokunnossakaan, kun kotiinpäin lähettiin, sen verran sekasin ja ylpeä olin tuosta koirasta. Yleisökin taisi olla aika vakuuttunut (ja yllättynyt?) tuon paimenkoiran käytöksestä, aika paljon tuli kommentteja sieltäkin suunnalta. Mieleen jäi päälimmäisenä se, kun siinä kotiin lähtöä tehdessä istuin jo autossa ja joku setä kulki siitä ohi, nosti peukun pystyyn ja tuumasi että "päivän paras".
Ihan mieletön kokemus se kyllä oli, koko loppupäivän oli jotenki höntti olo ja kun sitte lopussaan tajusin, että mitä tuo koiruus olisi valmis minun eteen tekemään, piti ne itkut tirauttaa ihan oikeesti. Ja mitä tekeekään Manta the karhukoira siinä vaiheessa -syöksyy koirien huoneeseen, tuo sieltä nallen ja heittää sen mulle sen näkösenä että nyt mamma leikitään eikä murehita joutavie. On se vaan aika hieno koira!
 |
| "Minä mikkää... |
 |
| ...paimenkoira oo... |
 |
| ...laumanvartija... |
 |
| ...ennemminkin. Mutta saa neki nauttia kesästä!" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti