Mantan ja Mopin touhuiluja: "Vapaa" viikonloppu = aksaa, tokoilua, aksaa...

Tässä on nyt menny muutama viikonloppu töiden merkeissä ja perjantaina alkoi ihan pidennetty viikonloppuvapaa, joten suunnattiin sitten heti perjantai-iltana Kajaaniin mölliaksailemaan. Manta lähti mukaan VAIN kannustamaan Moppia , mutta Salme sai houkuteltua meidät osallistumaan Mantan kans junnuluokkaan. Nyt on sitte Manteli korkannu epävirallisesti aksakisauransa, tulos 4/5 ja itelle mieletön hinku päästä äkkiä uudelleen... Rimat oli 40 cm ja rata semmonen "läpijuostava", kohellustahan se oli ku minä en pysy perässä ja Makkara ei irtoa, mutta uskallettiin kuitenki kokeilla! Manta ei ees huomannu että hallissa oli muitaki ihmisiä, mukava oli huomata että se keskittyy tekemiseen täysillä yleisöstä huolimatta.
Moppi meni kahesti hyppärin, lopputulos oli 2/2, sille raukalle iski hallipaniikki eikä suostunu jäämään ees lähtöön istumaan, vauhtiakaan ei siis ollu silleen niinku reeneissä mutta nollaradat tehtiin ja tyytyväisiä ollaan, muistaakseni meni reilut 2 sekunttia yliajalle. Paniikin aiheutti siis hallissa olevat haukkuvat koirat, paljoa ei tarvi rinsessa-poijjaat...
Molemmat saivat valtaisat herkkusäkit eikä Moppi tällä kertaa ees pelänny palkintoaan, hyvillä mielin ajeltiin yötä myöten kotiin.

Lauantaina käytiin ottamassa minitokoilut ja minä oon NIIIIIIIN tyhmäidioottiääliö... Ukkonen jyrisi, ei ollu päällä mutta jyrinä kuului ja minua pelotti. No, koirathan ei ees huomannu jyrinää mutta koskapa minua pelotti niin kai se Manta sen vaistosi, paikallaolossa nousi pari kertaa istumaan. Minä kyllä yritin olla ihan rauhassa etten muka näytä pelotusta mutta eihän noilta koiruuksilta mikään pysy salassa...

Sunnuntaina koitti sitten se kauan odotettu = jännitetty päivä, Kainuun kennelpiirin nuorten koirien toko-ringin "pääsykoe" . Voi luoja että meinasi se jännittää, olin varma etten saa pidettyä ees noutokapulaa kädessä kun tärinä oli sitä luokkaa. Eikä oloa helpottanu yhtään se, että tuomari sanoi meidän siinä ennen koetta kahvitellessa, että tämän testin tarkoituksena on löytää ne nuoret lupaavat koirat, joissa on potenttiaalia arvokisoihin, taisipa mainita siinä mm-kisatkin...
No eihän siinä auttanu muu ku hengähtää pari kertaa syvään ja suunnata kentälle. Ja olin aika järkyttyny kun Manta nousi paikallaolossa istumaan ja hiippaili minun luo. IKINÄ se ei oo sitä ennen tehny, en tiiä toiko ed. illan reenit sen mieleen minun pelon vai johtuiko se minun sen hetkisestä jännityksestä, sen ainaki opin että noin herkän koiran kans en enää ikinä reenaile jos oma olotila ei oo normaali, näköjään jotkut asiat oppii vain kantapään kautta.
Olin jo ihan varma että peli on menetetty, Mantan kans oltiin kolmantena yksilösuorituksissa ja ihan kotireenien malliin se leikki ja riekkui ennen kentälle menoa, kai siinä itelläki vähä jännitys laantui. Ja hyvillä mielin lähettiin kentältä pois, virheitä tuli esim. käännöksissä mutta Manta teki innolla kaiken pyydetyn, mutta kai se kuitenki vaistosi minun jännityksen koskapa ei reagoinut niin iloisesti minun kehuihin liikkeiden välissä kuin reeneissä. Oli tosi hermoja raastavaa kun tuomarilta ei saanut MITÄÄN kommenttia testin jälkeen. Tulokset luvattiin laittaa sähköpostiin maanantaina tai tiistaina.

Melkoisen sekavissa tunnelmissa ajeltiin kotiin päin, Tiltalla ja Kaijalla sujui homma hienosti muttei niilläkään ihan virheettömästi, liikkeestä maahan menossa kaikki sujui niillä hyvin kunnes Kaija oli palaamassa Tiltan luo, siinä vaiheessa se nousi seisomaan. Turha kai sanoakkaan ettei Tilta oo ikinä sitä aiemmin tehny... Mutta kaikki on näköjään mahdollista. Toisaalta oli ihan pirun hyvä tunne yksilösuorituksesta, mutta se onneton paikkamakuu kaihersi aika kovasti mieltä. Yritin vaan ajatella, että jospa tässä kiinnitettäiski enemmän huomiota koiran intoon tehdä töitä, kuin johonkin epäonnistuneeseen liikkeeseen.

Tänään lähettiin TAAS Kajaaniin, aksareeneihin tällä kertaa ja nuo koiruudet pelitti niiiiiin hienosti että olin ihan onnesta mykkyräisenä reenien jälkeen. Moppi jopa haukkui radalla, se oli niin innossaan eikä hallipaniikista ollu tietoakaan.
En ees muistanu koko tokorinkiä kunnes sitte loppujäähyttelylle lähtiessä kaivelin puhelimen autosta ja soitin Kaijalle, se kun oli yrittäny soittaa n. 100 kertaa. Ja kun se sitte ihan ekana onnitteli, en ollenkaan tajunnu mistä hyvästä, eka ajatus oli että mistä pirusta se jo tietää että meillä meni reenit hyvin. Kun se sitte lopussaanki sano että "niin siis missä me eilen oltiin???" aloin tajuta asian enkä ihan heti siltikään uskonu. Itse asiassa ihan täysillä en uskonu ennenku pääsin tarkastamaan oman sähköpostin, vaikka se paikallaolo meni niinku meni niin muut liikkeet meni sitte vissiin sen verran hyvin että paikka toko-ringissä saatiin. Ja olo on kyllä nyt aika huikea, paikallaolo-ongelmasta huolimatta! Luvassa on reenejä hyvässä opissa Tiltan, Kaijan ja kahden Kajaanilaiskoirakon kanssa, ehkä tästä pikkusen paineitakin tulee, mutta sitä kaikkein tärkeintä me ei kuiteskaan unoheta: pääasia että molemmilla on hauskaa ja huumoria pitää olla, maailmassa on paljo vakavampiakin ongelmia kuin vinot perusasennot.