sunnuntai 5. elokuuta 2012

Viepperi `12 onnellisesti ohi

Viikko sitten oli aika raato olo, monen viikon/kuukauden uurastus palkittiin kun Doggaajat saivat vetästyä Viepperhaudan koiratapahtumat kunnialla läpi!
Meidän "teltta"
Sunnuntain mätsäri meni hienosti, tuomarit osasivat hommansa ihan mielettömän hyvin ja neljästäkymmenestä koirasta saatiin valittua ne neljä kaikkein kauneinta. Ite olisin kyllä halunnut nähä BIS-kehässä ne kaksi ihanaista karvaista kiinanharjakoiraa... Mutta kauniita koiria BIS-kehässä kuitenkin nähtiin ja mikä parasta, siellä olivat myös Onni ja Pirkko jotka eivät kyllä kuitenkaan sitten  sijoittuneet.

Mätsärin kauneimmat
Ihanat Raisu ja Manu

Meillä oli myöskin lapsi ja koira kilpailu, missä "varakummityttöni" Nea esiintyi leonberginkoiransa Moonan kans. Varakummitätillä meinasi olla tippa silmäkulmassa kun seurasi parivaljakon esiintymistä, Nea keskittyi niiiiiiin täysillä koiraan ja molemmilla näytti olevan niiiiiiiin hauskaa!!!

Päivän päätteeksi päätettiin sitten nollata aivot sekä itseltä että koirilta Varisjärven maastossa. Koiruudet, lähes parikymmenpäinen lauma, kirmaili pitkin metsiä sillä aikaa kun omistajat herkuttelivat Paulan tekemällä mansikkakakulla. Täydellinen päätös täydelliselle viikonlopulle!


Sekalainen seurakunta, löytyy rotua jokaiseen käyttötarkotukseen
Ei kantsi seistä liian lähellä rantaa...
Moppi teki kupperiskeikan
Manta, Diva, Santra, Tilta, Vanja ja Felixin pylly
Sikakivaaaaaa!!!!!
Koiratki on kakkunsa ansainneet
Yhteispotretti

 Kiitokset kaikille doggaajille, tästä on mukava jatkaa uusien rojektien suunnittelua!

Ja sitte takasi arkeen. Maanantain rumisaksat peruuntui helteen vuoksi ja sitte alkoikin vesisateet joten aksailu on ollu aika heikolla reenuulla, tuossahan ne takapihalla esteet ovat mutta märällä nurmikolla on pikkusen liian liukasta reenata.
Tokossa Moppi pelittää siihen malliin että jälleen kerran mietin, mitä pirun järkeä mulla on sen kans kotona reenata...Täytyy vissiin hyväksyä se tosi asia, että me reenataan kokeissa niin kauan kunnes kaikki napsahtaa kohilleen, kallista reenausta...Mutta ei taida olla vaihtoehtoja.
Mantan kans ongelmia tuottaa se  nouto. Se kyllä tekee sen tosi hienosti, mutta kun se ei pidä kapulaa kunnolla suussa, tai siis ei riittävän "tiukasti". Viisaammat auttakaa!!! Avoimen paikallaolo sujui  perjantaina oikeen hienosti, joskin ilman häiriötä. Kaukkarit on myös hyvällä mallilla, matkaa kasvatetaan vähitellen. Jäävissä oli perjantaina joku tia-kohtaus, kun koiruus vaan meni maahan vaikka käskin seisomaan. Liekkö ollu liikayrittämistä, kun on viikonlopun möllitokon jälkeen saanu vähä huilia tokohommista.

Tänään otettiin piiiiitkästä aikaa hakureenit rentoon malliin, vuoron perään eksyttiin ja koirat etsivät. Tauko tekee näköjään hyvää, molemmat koiruudet toimivat niin mielettömän hyvin että ihan meinasi tippa tulla linssiin, mieletön into ja keskittyminen! On ne niin taitavoita!!!!

Ihme kyllä, keskiviikon aamulenkillä ei satanu!


Todistuskappaleet siitä, että kauneus ja järki viihtyvät samassa päässä





 Huomenna päästään pitkästä aikaa ohjattuihin aksareeneihin ja Mopille on tiiossa parin viikon päästä mölliaksat. Manteli on ilmotettu virallisiin tokokokeisiin ja Moppi tietysti myös, mutta sitä ennen on vielä suurempi jännitysnäytelmä tiiossa, siitä lisää myöhemmin... Eijännitäeijännitäeijännitä...Tai en ainakaan koirille sitä näytä!

Ja assiesta kuuenteen, tänään tai siis oikeestaan eilen, 5.8 tuli kuluneeksi 18 vuotta siitä kun Reima juoksi ensimmäisen ykkösensä Vieremän iltaraveissa. Tuntuu niin hurjalta miten sen päivän muistaa niin selvästi ja miten kauan siitä on jo aikaa... Maailman paras Hevonen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti