Sen verran koe vissiin kuitenni huoletti, että yö tuli nukuttua meleko huonosti, mutta ihmeen virkeänä sitä kuuden aikaan oltiin jo tien päällä. Aila lähti reissuseuraksi ilman omia koiruuksia, tarkotuksena oli ehtiä yheksäksi Ouluun seuraamaan VOI-luokkaa ja oppimaan jotain... Alkumatkan jää-sohjokeli ja tienpenkalla toikkaroiva hirvi kevensivät kaasujalkaa sen verran, että Oulussa oltiin vasta just ennen EVL:n alkua. Ja paljon opittiin, ainakin siitä, mitä pitää oikeesti reenata ja paljon. EVL:ssä oli koirakoita muistaakseni seittemän ja niistä suorituksista mitä näin vain kahden koirakon seuraaminen sai aikaan kylymät väreet, vieläki nousee ihokarvat pystyyn kun niitä suorituksia ajattelen!
Jännitystä toisaalta nosti, toisaalta lievensi tuomarivaihdos, kokeen tuomaroikin Heli Kelhälä ja kun paikalle ilmaantui vielä tuttuja enemmän kuin odotin, jännitys pikkusen kasvoi. Paikkamakuuhan se oli taas se kaikkein kamalin vaihe, eikä jännitystä vähentäny yhtään se, että viereinen koira häipyi paikalta ennenkuin piiloon kerettiin. Olipa taas meleko pitkät 3 min ja kun päästiin pois piilosta ja näin Mantan, meinasi päästä hihitys... Luoja sitä ilmettä!!! Korvat sojotti sivulle, silmät oli pullistua päästä eikä rintama suunta ollu ollenkaan sillä mallilla miten sen olin jättäny, kävi jo mielessä, että onkohan se noussu välillä istumaan... No ei onneksi ollu, oli vaan ollu aika levoton ja sen kyllä kertoi ilmekkin. Ite kovasti tykkään tuosta OKK:n hallista ja varsinki sen pohjasta, mutta Mantan mieleen se ei taida paikkamakuuta ajetellen olla, viime keväänähän se oli myös levoton, vaikka olinkin ite näkysällä.
Kasi me siitä saatiin ja sen jälkeen oliki sitte jo aika rento olo. Oltiin kolmantena vuorossa ja hyvillä mielin lähettiin omaan koitokseen, kehään mentäessä Manta haukahteli ja se toi itelle varmuutta, vire tuntui olevan kohillaan. Ja olihan se. Luoksetulosta saatiin ysi, pysähys oli hieno, mutta Manta aavistuksen törmäsi ja pikkusen ennakoi sivulletuloa, kaukot meni muuten nappiin mutta alkuun tarvi tuplakäskyn maahan menossa. Ja ne muut oliki sitte kymppejä. Lopputulos oli 185p, kp ja luokkavoitto sekä niin paljon kehuja, että melekeen itketti, tuomarikin tunnosti tykkäävän paljon Mantan työskentelystä.
Tottakai hyvät pisteet ja hieno tulos saivat hymyn korviin asti, mutta kaikkein parasta tässä kokeessa oli se, että Manta oli taas oma ilonen ittesä, minä en sittenkään oo ehkä pilannu sitä ;)
Ja mukavaa oli sekin, että en oo tainnu ennen saada palautetta omasta ohjaamisesta, hienolta tuntui sekin!
Joskus minua ärsyttää ihan kamalasti, kun ihmisillä on tapana jäädä selittämään liikkeissä epäonnistumisia ym. tuomarille. Nyt sorruin selittelyyn itekkin, en voinut olla mainihtematta, että jos se luoksetulon pysähys oli kerta hyvä, niin tuomari saa kyllä ottaa kaiken kunnian itelle, itehän se sen meille on opettanu :)
Vaikka tutut kasvot yleisössä alkuun jännittivätkin, niin on se vaan jännä, että kun koiran kans kehään pääsee, unohtuu ympäristö liikkuria lukuunottamatta ihan täysin (sori Milla, näin siinä kävi, mutta ehkä minä pikkusen enemmän skarppasin, kun tiesin sinun olevan paikalla ;)). Oli kyllä niin kiva nähä Millaa ja Anniinaa sekä Emmiä ja Mistiä, jälkimmäisten elämää kun olen blogin kautta seurannu jo pitkään, mutta vasta nyt tavattiin naamatusten. Onnea ykköstuloksesta Emmi ja Misti!
Seuraavaa koetta on jo suunniteltu, kaikki on kiinni siitä mahutaanko mukaan ja joustaako työnantaja, mutta toivossa eletään. Ja kyllä TK2:n metsästystä jatketaan, jos se ykkönen on jo kerran tullu niin saattaa se hyvänä päivänä tulla toisen ja kolmannenkin kerran. Voittajaan on vielä piiiiitkä matka!
Kotiin ajeltiin sitte taas meleko hissukseen, loppumatkasta oli semmonen sumu, että tiellä pysyttiin aurausviittojen heijastinten avulla. Miljoonat kiitokset Ailalle reissuseurasta, tulihan sitä parannettua maailmaa ja reenattua koiria siihen malliin, että jos olis matka ollu ees sata kilometriä pitempi, ne ois kaikki jo valmiita voittajaan ;)
Kovasti onnea ykköstuloksesta! :-)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoista