Talvi tuli! Ja meni!

Se tulla rysähti sitte talavi kertalaakista, mutta ei se yllättämään päässy, niinku uutisissa aina kerrotaan (tietääkseni se tulee joka vuosi syksyn jälkeen, sekkaetse ylläri olis, jos ei tuliskaan).
Toissa tiistaina ajelin tuolta korvesta työhommista kotiin kesärenkailla ihan sulia teitä pitkin, puoli tuntia kotiin paluun jälkeen lunta tuli taivaan täyeltä ja autossa oli talvipyörät alla. Ajotus osui aikalailla kohilleen ja koirien kans oli niin helppoa: Puhtaat koirat = puhdas koti (ja auto) = imuria tarvii käyttää vain viidesti viikossa. Paitsi Mantan karvanlähön aikaan, silloin sitä kantsii käyttää vaan kerran viikossa, koska ei se karvan määrä lattioilta imuroimalla vähene. Meillä on aina silloin käytössä villasukkasiivous, eli kävellään villasukat jalassa (tai siis nehän on aina jalassa) pitkin seinän vieriä ja parin metrin välein irrotetaan ne valtaisat tupot sukan pohjasta roskikseen. Tosi kätevää.

Talven tulo aiheutti  sen, että Moppi joutuu ulkoilemaan takki päällä. Karvojenkin kanssa se on tavallista viluisempi tapaus, mutta nyt nahkamallina takkeja tarvitaan joka lenkillä, tosin eihän tuo pohjavillaton untuva lämmitä vaikka olisi kuin pitkä tahansa. Onni on, että nyt ei manttelit takuta turkkia ja ennenkaikkea, lumi ei paakkuunnu turkkiin niin pahasti. Tästä helppoudesta ja koiran onnellisuudesta huolimatta tuntuu joskus haikealta katella niitä turkkikuvia, maailman söpöin koiruus se on lyhyt turkkisenakin, mutta kyllä se hulmuava turkki on vaan aika ihana sekin...

Koiraharrastusrintamalla just nyt on mieli aika korkealla, Mantan tekemisen meininki on pikkuhiljaa palaillut entisiin uomiin ja Mopin kans suunnitellaan vakavasti aloitetta kennelliittoon, että kaikki harvinaisen viisaat ja fiksut koiraeläimet saisivat siirtyä TK1:n jälkeen suoraan EVL:ään. Vitsivitsivitsi, mutta onhan se kyllä aika näpäkkä tapaus, kun kotihallissa reenitään, paino sanalla koti.
Vaikka tuo Manta on nyt reilun viikon päivät ollukkin se ihan normaali ilonen ihtesä, niin kyllähän se seuraava toko-koitos pelottaa. Takaraivossa on kuitenkin vielä se kamala tunne siitä, mikä viime kokeesta jäi, huolimatta siitä, että siinä tuskin oli mistään kuolemanvakavasta taudista kyse. Mutta kun minua pelottaa (jännittäminen on ihan iisi juttu pelkoon verrattuna), niin huolettaa, että pystynkö minä skarppaamaan niin paljon, etten panikoi kokeessa.  Ja sääliksi käy koira-parkaa, jos niin käy.

Toissa sunnuntaina oli aika jänskä päivä, kun  High five agility team "HIFI" järkkäs ihan ekat viralliset kisat.  Koirakoita oli ilmottautunu kisaamaan aika mukava määrä, lähes tulkoon 400 startin verran saatiin ihastella hienoja suorituksia ja vaikken ite karkeloihin koirien kans osallistunutkaan, niin kyllähän se jänskätti. Ikinä en oo ennen virallisissa kisoissa talkoillu, mutta Salme oli tehny kaiken niin viimesen päälle valmiiksi, että hommista suoriuduttiin suurin piirtein kunnialla.
Päivän kohokohta oli kyllä ihanan Raneksen tapaaminen, sehän on siis Mantan velipuoli Lotan viime kesäisestä pentueesta. Että voiki olla rento tapaus, ei paljo ressanut ihmis- ja koiravilinästä <3.
HIFIläiset aksasivat hienosti, jossain luokassa tais tulla peräti kolmoisvoitto, mutta kyllä siellä muutkin hienosti vetivät. En ehtinyt montaa suoritusta näkemään, mutta muutaman kuitenkin ja meinasi kyllä ihan tippa tulla silmäkulmaan, on se vaan niin hienon näköstä, kun koira näytää lukevan kartturin ajatuksetkin ja yhteistyö on saumatonta.

Aksahommissa meillä on nyt pienen tauon paikka, kun esteet on vielä kentällä. Kai ne pitäis sieltä hallille jossain vaiheessa siirtää, jos tämä talvi nyt oikeasti tuli. Ja Mantan kohallahan se meinaa sitä, että ei pahemmin rataa enää kotosalla reenailla, onneksi hyppytekniikkaa ym. pikkujuttuja voidaan ottaa.
Olishan se hienoa, jos me joskus semmonen kumirouhenurmi sinne halliin saatasiin, mutta iloitaan nyt siitä mitä meillä on, eikä murehita sitä mitä ei oo, lämmin reenitila vessoineen ja keittiöineen on kuitennii aika luksusta!

No joo, alottelin tätä kirjottelua alkuviikosta ja nyt on sitte jo pikkusen eri näkymät tuolla pihalla, vettä/räntää sataa ja maisemat on sen mukaiset, tänään on sentään pysyny mittari  pakkasen puolella. Eilen käytiin Saaran, Mossen ja Oona-westien kans lenkillä ja mietittiin, että ei ois ihan äkkiä maanantaisella lenkillä voinu ajatella, että muutaman päivän päästä rämmitään märässä metässä räntäsateessa eikä lumesta oo tietoakaan.

"Tää olis piilossa..."

Siis apua, oon tainnu ihan kokonaan unohtaa mainita, että Mantan bestiksestä Tiltasta on tullu äiti! Eikä ne lapset oo mitään pyhän hengen jälkeläisiä, vaan ihan oikeita koiranpoikasia. Ja sehän meinaa sitä, että meidän reeniporukka saa vahvistusta pienestä Amo-koiruudesta, pitäähän siihen Seppästen akkalaumaan saada lopussaankin Mies.
Innolla odotetaan, jäävätkö Tilta ja Diva nyt ihan heitteille ja kuinka pian naapurusto alkaa puhumaan, ettei niitä enää hoideta ollenkaan. Moppi, Tilta ja Diva voisivat sitte varmaan perustaa semmosen hylättyjen koirien kerhon, Moppihan on myös Mantan tulon jälkeen jääny ihan hunningolle ja hoitamatta. Minun mielestä tämän kerhon puheenjohtajaksi sopisi oikein hyvin se naapuri, joka tästä asiasta on tuolla kylillä tiedottanut, mutta valitettavasti kukaan ei kyselystä huolimatta  tunnusta. Ehkä meidän täytyy laittaa paikka ihan avoimeen hakuun tai sitte laittaa henkilökohtainen "työ"haastattelukutsu niille varteenotettaville ehdokkaille ;)