Mikrosian mietteitä

Minä jo toivoin, että paluu arkeen alkaisi ja normi elämä vois alkaa, mutta mitästä joutavia. Pakkasta on ollu niin paljo jotta peräpukamatki vetäytyy sisään lämpimään ja äiskä rykii ja räkii siihen malliin, että ihan hirvittää. Ja Mantan kanssa menee hermot.
Minun käsitys toimivasta parisuhteesta kun ei ole se, että toista vongataan vain sen yhen asian toivossa silloin kun ite halutaan, kyllä siihen muutakin tarvitaan. Van kerroppa se tuolle naiselle. Onneksi se on iskeny silmänsä (minun lisäksi) yhteen pystykorvaan, vähän minua kyllä melkein säälittää, kun lenkillä sen pystiksen häkin ohi mennessä Mantalla ihan itku pääsee. Se nousee aina penkkaa vasten seisomaan ja sitte ne keskustelee:
-Hauhau!
-Hmmmhau!
-Hau!
-Hmmmiuiu!
-Hau!
-Iuiuiuuuuuu!
-Hau!
-Hmmmiiiiui!
-Hau!
Se onneton mies ei siis osaa sanoa muutaku hau. Minä sen sijaan osaan ujeltaa, uikuttaa, kiljua (tän teen sillon kun kynsisakset on 10 cm:n päässä tassusta), korista, naukua, haukkua, kurnuttaa ja ties mitä muuta. Pitäs tuonki pystiksen tajuta, ettei naista haukuttelemalla saa, ei ainakaan Mantaa, joka vihaa haukuttelevia eläimiä ihan yli kaiken.

Pakkanen yhistettynä räkätautiin on aiheuttanu sen, että vyötärön ympärys on kasvanu kohtuu rapsakkaan tahtiin molemmilla meiän perheen naisilla. Äiskä on kyllä meiän ruokaa vähentäny, Mantalta ei vissiin tarpeeksi ja iteltään ei senkään vertaa. Jahka äiskä tuosta tervehtyy, kuluu jokunen kalori jo juoksumatosta  pölyjä pyyhkiissä, kahvakuulalle on onneksi ollut sen verran käyttöä, että se ei oo joutanu pölyttymään.
Ja sehän on siis toiminu koiraportin pönkkänä. Muutamoita kohtuu huvittavia hetkiä on nuo ihmiset päässeet todistamaan, kun kotiin tullessaan minä olen ovella vastassa, mutta maailman viisaimman koirarodun edustaja oottelee hyvin häpeissään portin väärällä puolella, eikä siis pääse ovelle... JOS opettelee avaamaan portin, kantsis samon tein opetella avaamaan se myös toisin päin.

Pikkusen on äiskää hirvittäny nämä pakkaset, että miten ne hopuset pihatossa pärjää, mutta eipä oo tarvinnu paljoa huolta kantaa. Loimet on toki olleet pahimmilla keleillä selässä molemmilla, mutta talvikarva on reimallakin sitä luokkaa, että kohtuullisilla pakkasilla ei sekään lisälämmikettä kaipaa.
Alkutalvestahan näytti sille, ettei vanhus ala kasvattamaan karvaa ollenkaan, mutta biotiini-kuuri teki ilmeisesti tehtävänsä ja nyt on poijalla kohtuu tömäkkä talvikarva päällä.

Uusia kuvia Reimasta ei oo mistä näytille laittaa, äiskä kun käy yleensä hoitelemassa pojat joko aamuhämärissä tai illalla pilkkopimeässä.

Persiilleen oli äiskä kyllä lentää, kun Reimalle kävi tuota biotiinia kaupungista hakemassa. 1,2 kg maksoi 15.90e, lähes vastapäätä hevostarvikehyllyä oli koirien tarvikkeita ja pikkiriikkinen, olisko ollu 57g:n purkki biotiinia 29.90... Täytyy olla aika sairaan paljon parempaa tuo koirien biotiini kuin hevosten. Me muuten syödään, sattuneista syistä, biotiinikuurimme sieltä hevosten hyllystä...

Viimesimmän kengityksen aikaan selvisi, että vanhuksen kaviot eivät enää kasva entiseen tahtiin, joten alotettiin sitten heti MSM:n antaminen. Tuota ainettahan me on syöty jo monia vuosia ja vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, ikinä meillä ei ole ollut kynsien kanssa ongelmia. Ja äiskä on sitä mieltä, että se johtuu ainakin osittain just tuosta aineesta. Ja tuo jauhehan kannattaa myös ostaa sieltä hevostarvikkeiden puolelta ;)

Reiska tarkistaa, onko kengittäjällä dödö pettäny.

Äiskän iho on kestäny tosi hyvin hevosten hoidon, kun ei ole niitä tallitöitä, riittää kun enimmät kakkakikkareet kasaa yhteen läjään ja loppu hoituu koneella. Eikä niitä tarvi ees välttämättä kasata, kun löysää Mantan pihattoon häviää kikkareet meleko joutuin parempiin suihin. Nyt kun tuolla asustaa vain nuo kaksi kavioeläintä ja madotukset tiedetään satavarmasti, voi Manta huoletta syödä tuota herkkua. Minä en hevosen kikkareista oikeen välitä, poron papanat on paljo parempia. Ne on semmosia sitkeitä, vähä niinku purkkaa söis.

Nykyään on olemassa ties minkä näköstä nimikettä sille, että on opiskellu jotain koiriin liittyvää, niinku nyt vaikka koiranomi. Äiskäkin aikoo opiskella jotain semmosta, sitte ku se on iso ja rikas.
Mutta minäpä oon osannu kouluttaa nuo ihmiset mieleisekseni ihan ilman mitään ihmisnomin pätevyyttä, oikeestaan voisin vaikka lähteä paikalliseen Kiantaopistoon pitämään kursseja, voisin aloittaa vaikkapa arkitottelevaisuudesta.

Perusjuttujahan on tietysti se, että opettelet ääntämään riittävän isosti/säälittävästi, kun haluat ulos klo 4.00 aamuyöstä. Ja vain siksi, että joskus ei nukuta ja silloin on oiva tilaisuus istua terassilla ja nauttia aamuyön hiljaisesta hetkestä. Siinä vaiheessa, kun peittoon kääriytyneen sinertävähuulisen äiskän äänensävy alkaa kohota, kannattaa kipasta lähimmän petäjän juurelle ja nostaa jalkaa - jos on pissihätä ei voi totella.

Tämän episodin jälkeen voi olla, ainaki näillä keleillä, sen verran vilposa olo, että oma pesä ei riittävää lämmikettä tarjoa. Sillon kantsii olla kytiksessä sängyn vierellä ja alottaa semmonen pieni vieno sydäntä särkevä ujellus välittömästi, kun kuulee äiskän hengityksen tasaantuneen - unen pöpperössä se ei ees tajua nostavansa sinut sänkyyn = peiton alle.

Tivakka tuijotus kuuluu myös jokaisen koiran perusvalmiuksiin, aina ei sanoja tarvita. Minä oon opettanu nuo ihmiset siihen, että joka ilta, saunassa käynnin jälkeen äiskä antaa meille pikkuherkut. Ja kun ne asettuu sohvalle istumaan, minä sen alotan. Tuijotuksen. Ja tuijotan niin kauan, että iskä älyää nousta ja sanoa ne maagiset sanat: No mitä te ootte vailla? Ja sitte me kilstotaan tuhatta ja sataa keittiöön ja tuijotetaan uunin päälle ja saadaan palaset kuivattua ruisleipää.

Nukkumaan mennessä Makkaralle laitetaan viltti sängyn päähän ja tissinalle viereen, siihen se tyytyy.  Minä taas tuijotan omaa pehmustettua petiä ja äiskää/iskää vuoron perään, kunnes ne tajuaa laittaa sinne viltin lisäpehmikkeeksi. Ja sen jälkeen taas tuijotan, kunnes jompi kumpi älyää hakea minun naisen sinne. Eikä minun tarvi sanoa mitään, tivakka tuijotus riittää.

Niin että jos teillä on ongelmia sen omistajan kanssa tai olette tyytymättömiä palveluun, ottakaa rohkeasti yhteyttä minuun. Kanojakin kuulemma koulutetaan, niin miksei ihmisiäkin, eihän niiden älykkyydessä niin suurta eroa ole.

 

Ps. Voin myös järjestää kurssin siitä, miten saat loppumaan kohtuu joutuin sen s...tanallisen souvingin niistä joka vuotisista joulukorttikuvista. Kantsii näyttää kaikissa, siis niissä kaikissa 150:ssä kuvassa tältä.

Vaatii kohtuullista mielikuvitusta, jotta voisi tuohon kuvaan mitään positiivista hyvän joulun toivotusta laittaa.