Mopin mietteitä

Ajattelin tässä aikani kuluksi kirjotella kuulumisia, kuviakin on vissiin koneelle kertyny kohtuullisesti ja niitäkin täytynee esille laittaa. Se kun tuo meiän äiskä tykkää semmosista plokeista, misson paljo kuveja, niin minäki sitte laitan niitä nyt kyllästymiseen asti.

Ja ihan ekana täytyy paljastaa jotain  Mantasta, siis siitä eläimestä, joka konekarhu-kokeessa osoitti olevansa kohtuullisen rohkea. Minoon luvannu, ja äiskä kans, jotta tästä asiasta ei liiemmin huuella, koska se on niin nolo juttu, mutta ihan minun oman itsetunnon kohotuksen vuoksi on pakko kertoa -ollaan löydetty jotain, mitä Manteli pelkää, nimittäin lehmä. Kun mennään hoitelemaan hopusia ja äiskä laittaa Tuusan jalkaan jäät, niin me päästään jalan kylmenemistä ootellessa sananmukaisesti maistelemaan maalaiselämää. Mutta ilo siitä on Mantalla kaukana, se kun pakenee äiskän taakse viimestään siinä vaiheessa, kun lehmät tulevat aidan viereen tuijottamaan. Minä en niistä hirveesti välitä, mies kun olen, vaikka ääntäähän ne kyllä aika oudosti. Äiskä on yrittäny kertoa Mantalle, että se syö lähes päivittäin niitä samaisia elikoita, mutta ei se näytä auttavan, hevosten suhteen se on onneksi rauhottunu eikä pidä niitä enää vihollisina.

Me on löydetty menneenä kesänä ihan uusia lenkkimaastoja ja ihan sikahieno ikioma ranta. Mulla on semmonen taipumus, että saan ihan hirveen hepulin hiekassa, siinä meiän rannalla on semmonen tosi jyrkkä hiekkarinne ja vähänkö on siistiä juosta sitä täysiä ylös ja tulla sitte persmäkeä alas. Manta ei ollenkaan tajua sitä peliä, mutta se onki peecee, ne ei aina tajua kaikkea.

Kaikki eivät osaa ottaa iloa irti hiekkarannasta...

Kohtuullisen hyvä on ollut marjasato meillä päin ja äiskä on saanu lenkkeilyn ohessa kerättyä meille apetta talven varalle ihan mukavasti. Lakkasuolla ne joutu, siis äiskä ja Manta, juoksemaan välillä kilpaa, kun Manta tahto rohmuta kaiken. Lakat menee Mantan mielestä jopa mustikan edelle ja sitähän me raavaat lihansyöjäurokset emme tahdo millään ymmärtää. Ei varmaankaan tarvi sanoa, että minä en suolla rämpimisestä pahemmin perusta. Kerran eksyin ja toiste en mene, jostain syystä jouduin lenkin päätteeksi suihkuun.

Van on se tuo Manta ihan kohtuupätevä tuon lihan syönninkin suhteen, tässä jokunen aika sitten iltalenkillä se kerkesi syödä ainaki kolme valmiiksi kuollutta hiirtä, ennen kuin vaihdettiin lenkkireittiä ja siihen kun se söi vielä pikkusen mustikoita ja lipasi järvestä vettä, ei äiskällä tarvinnu ressata, tuliko päivän vitaniamiiniannos täyteen. Halvaksi tulee tuon eläimen ruokinta, mutta arvatkaa vaan, kuka sai sinä iltana iltapusut ja kuka ei. Mutta onneksi Manta on nyt jo oppinu, että jos haluaa illalla suutella ihmisten kanssa, kantsii totella jätä-sanaa.

Ai niin, äiskä koki tässä apteekissa asioidessaan hyvin nolon hetken. Se oli alkanut kaivelemaan lompakkoa käsveskasta, mutta lompakon sijaan se meinasi tempasta sieltä kokonaisen jauhelihapihvin. Onneksi se ei ehtiny sitä pihviä siihen tiskille lätkästä eikä kukaan varmaan sitä huomannut, minusta siinä ei ois ollu mitään hävettävää mutta äiskä oli pikkusen häkeltyny. Kyllähän tuommonen pihvi kuuluu jokaisen naisen käsveskavarustukseen, koska ikinä ei voi tietää milloin iskee tuimajainen ja alkaa haluttaa jotain suolastusta. Se miksi se pihvi siellä käsilaukussa oli, on vähän hämärän peitossa.
Toisaalta, en yhtään ihmettele, miten pihvi voi käsveskaan joutua, kun ihan konkreettisesti nähtiin äiskän auton takapenkin sisältö. Mutta nyt on kaikki järjestyksessä, sillä seurauksella, että takapenkki on minun häkin lisäksi täynnä muovilaatikoita. Me oltiin suurena apuna järjestelyhommissa, niinku aina kaikessa.

Muuten tämä syksy ois kyllä oikeen mukavaa aikaa, äiskä tykkää kun koulut alkaa ja pääsee kiinni vanhoihin tuttuihin rutiineihin,mutta nuo hirvikärpäset. On siinä luojalla sattunu erreös, kun on nuo pirulaiset tänne luonu. Kun äiskä tässä yhtenä iltana mehtälenkiltä tullessa oli aikasa haronu "hiusta" pois naamalta ja lopussaan taustapeilistä näki sen kuvotuksen kipittämässä poskella, vilahteli siinä petäjät mehtätiellä meleko läheltä. Ehkä kannattas laittaa auto parkkiin, kun hirvikärpästä yrittää hengiltä saada.

Manta on muuten ottanu minusta mallia ja opetellu tekemään kuperkeikkoja äiskän kainalossa. Äiskän mielestä se ei oo niin kauheen mukavaa, kuuden kilon kupperiskeikat eivät saa ollenkaan semmosia mustelmia aikaan mitä 20 kiloset. Manta ei oo kuitenkaan opetellu vielä niitä äänitehosteita, minä aina kuppereita tehdessäni röhkin ja siksi minua kutsutaankin nykyään nimellä Mikrosika.

Van mitästä Reimasta. Se meinas aiheuttaa tuolle äeteelle syönkohtaoksen tässä yhtenä aamuna, siellä se makasi laitumella ketarat oekosenaan, eikä reagoinut mitenkään äeskän huuteluun. Tuusa oli tietennii heti portilla eineksen toivossa, mutta Reimassa ei ollu pienintään elon merkkiä, ei vaikka äiskä  meni ihan sen viereen huutelemaan. Aika moneja ajatuksia kerkiää pyöriä muutamissa sekunneissa ihmislapsen mielessä, kun oikeen säikähtää: Soitanko Ellulle vai eläinlääkärille? Pitääkö eläin todeta kuolleeksi ennenku haudataan? Se on kuollu ähkyyn. Eiku saanu syönkohtauksen kuumuuden vuoksi. Miten Tuusa pärjää nyt yksin? Sitten alkoi kuulua se tuttu örinä ja ennen kuin äiskä sai loppuun asti ajatuksen halvaantumisesta nousi heinikosta hyvin uninen pää -mitästä menee häirihtemään toisten yöunia liian aikasin aamulla.

Ja entäpä meiän  reenuu. Entiseen malliin, mitä tuohon lisäämään. Minusta se ralleilu on niin paljo kivempaa kuin toko, joten sitä on reenailtu, Mantelin lihasjumien vuoksi äiskä ei oo hirveästi sen kanssa uskaltanu tokoa reenata, mutta viimesimmän hieronnan perusteella taitaa olla lihaskramppi selätetty. Ja sehän meinaa sitä, että ME PÄÄSTIIN AKSAAMAAN!!! Ja Manta joutuu reenaamaan taas tokoa ihan tosissaan...ei käy kateeksi.
Vaikka mullei oo mitään isoja jumeja ollutkaan, ei äiskä oo raskinu aksata minunkaan kanssa, koska sen mielestä on hyvin epäreilua, jos toinen pääsee tivoliin ja toinen joutuu oottamaan autossa.

Äiskää meinasi ihan itkettää Mantan reaktio, kun se näki ekan kerran pitkään aikaan aksaesteet. Se oli pysähtyny, tuijottanu esteitä tovin, kääntyny kattomaan äiskää, kävelly metrin, kääntyny kattomaan taas äiskää ja alottanu semmosen tasajalkaa hyppimisen, että ei ollu jääny epäselväksi mitä se oesi sanonu jos oesi osannu: "Äeti ootko ihan oekeesti tosissaan, pääsenkö minä PUTKEEEEEN???!!!" Rimat Mantalla pidetään jatkossa maksimissaan neljässäkympissä, mulla kahessakympissä, koska me ei ikinä kilpailla niin ei oo mitään kannatusta rasittaa meitä liikaa.

Esinereenie

Tokossa äiskään on iskeny kamala kisajännityspaniikki. Sen pitäs varmaan päästä kattomaan koetta, jotta jännitys vähän laantusi, ajatuskin kisaamisesta kun saa sen mahanpohjan juilimaan. Mutta eiköhän se sinne kokeeseenkin joskus tuon Mantan kanssa mene, kuhan vaan joku potkii tarpeeksi persuuksille.

Tässä yhtenä iltana makoiltiin koko perhe olkkarissa,  oltiin käyty mehtälenkillä, päälle esinereenit, sen jälkeen uimaan ja sitte vielä kuivatuslenkki ja olo oli syönnin päälle kohtuu raukea. Äiskä siinä sitte erehty sanomaan jaloissa makoilevalle Mantalle, että jos oisit jonkun muun koira, oisit jo ainaki toko- ja käyttövalio. Siihen lausahdukseen kuului vierestä heti kommentti, että olisko tuo eläin sitten onnellisempi?

Tuskinpa.