tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mantelin mietteitä



JOS minä oikeen keskityn ja käytän vaan yksikynsijärjestelmää, minä ihan varmasti saan plokipäivityksen tehtyä, sano Moppi mitä tahansa!

Vaikka ei kai  tässä kummempia oo ees tapahtunu.
Moppi täytti 10.2 7v, mies parhaassa iässä sanoo äeti, minä en tuohon kommentoi. Kyllä tuossa iässä pitäsi jo tajuta, että haarovälistä on jo useamman vuoden puuttunu NE. Van ei se tajua. Siihen malliin se tuota nalleaan rakastaa, että kohta pitää varmaan äiskällä taas alkaa voitelemaan Bepanthenella niitä sen verestäviä vehkeitä, siis niitä mitä on jälellä.
Ja pakkohan se oli se synskäbailukuva ottaa, me kun niin tykätään niistä.


Nyt kevään korvalla, kun hormoonit käy ite kellähi pikkusen ylikierroksilla, äiskä on enemmissämäärin harrastanu sitä, että käyttää eka Mopin lenkillä ja lähtee vasta sitte minun kanssa liikenteeseen, siis hihnalenkeistä jos puhutaan. Se ku on se kuseminenkin joillekki niin pirun hankalaa. Eka kierretään vartti sitä lumipaakkua kun ei tiietä mille puolelle suhastaan, sitte ku se on päätetty menee toinen vartti kun mietitään kumpaa jalkaa nostetaan ja kun se on päätetty puoli on jo vaihtunu. Ja siinä vaiheessa niillä odottajlla on jo palanu pinna viiteen kertaan.
Tää kulkee varmaan suvussa, koska isoisoisoveli Reima joutuu tarhailemaan eristyksissä muista, kun silläki  hormoonit hyrrää niin tivakasti. Ei tuu sitte vanahalla ruunalla mieleenkään, että NE poistettiin jo reilut 12 vuotta sitten. Onneksi Reimalla ei oo mitään nallea, sohvatyynyä tms. lähettyvillä, kenenkään varat ei riitä voitelemaan Bepanthenella niitä sen jälellä olevia sukukalleuksia.
Kohtuullisen viriileitä ovat nuo äetin miehet.



Viime aikoina meidän lenkit on  kuitenki pääsääntösesti suunnattu jäälle, niin aamusta kuin illastakin.








 Äiskä sanoo, että minä oon parhaimmillani ilta-auringossa ja onhan se myönnettävä itelläki, että oon minä kyllä kohtuullisen kaunis ja komian värinen.









Susihavaintojakaan ei oo vakkarimaastoista viime aikoina kuulunu, joten ollaan lenkkeilty lomiksessakin. Mopista se on ihan parasta, koska siellä kasvaa enemmän merkkailukohteita kuin jäällä.




Saalis pakeni taas puuhun...prkleen oravat!!!

Lemppari soitin, just siksi kun sen soittaminen on kiellettyä.



Monet ovat ihastelleet tuota minun turkin kiiltoa ja kyselleet äiskältä, mitä se meille oikeen syöttää. Eikä se aio ruokintaa muuttaa vaikka lukasikin taannoin kirjotuksen tästä koirien terveyttä vaarantavasta ruokavaliosta. Sen pieneen päähän ei vaan mitenkään mahtunu se, miten raakaruokinta/barffaus liittyy xylitolin ja sipulin syöttämiseen koiralle? Ja raakaruokinnassa kun on kuulemma se ongelma, että lihan alkuperää ei tiedetä... Vaikka meille ostettaisiin kuin kallista kuivanappulaa tahansa, ei sen siinä olevan lihan alkuperä meille selviä. Mutta kun me nautitaan iltaseksi tuossa parin kilometrin päässä teurastetun poron kohtuulliset lihaisat luut, niin maalaisjärellä ajateltuna sen eineksen alkuperä on hivenen paremmin selvillä. Tosin, onhan nekin elikot ties mitä basilliskoja saaneet, kun ovat tuolla kettujen ja susien ja karhujen kusemia jäkälöitä syöneet ja viitostieltä suolaa nuolleet,mutta alkuperä on todellakin selvillä.
Mutta ei me haluta mollata niitä, jotka nappulaa syöttävät, näillä taidoilla meilläkin tehtäisiin niin jos talossa vaikkapa kasvava pentu olisi. Tuo maininta ruuan alkuperästä  vain sai äeteen niskavillat ja kaikki muutki karvat nousemaan pystyyn.
Tosin raja se on silläki, tovi sitten sille tarjottiin koirien ruuaksi vasikan ruhoa, eli siitä ei ois löytyny ees ketunkusemajäämiä. Mutta vaikka se meitä niin paljon rakastaakin, se ei vaan voi eikä pysty eikä kykene nylkemään eläintä, millä on karvat ja ennen kaikkea silmät tallella.

Van on se meleko monitoimikokki tuo mein äiskä, ei ihme että meillä turkki kiiltää ja tassut on kunnossa jatkuvasta jäällä riehumisesta huolimatta.
Jos mulla ois valta, hakisin heti paikalla patentin Miima-tätin suklaakinuskille. On muuten tosi monitoiminen eines, ei tumpelompi kokki äkkiä arvaisi mitä saa aikaan kaakaosta, kermasta, voista ja sokerista. Tärkeintähän tietysti oli, että lapset siitä tykkäsi, muttä äiskä ei todellakaan ota vastuuta siitä, mikä vaikutus sillä on oikomishoidon lopputulokseen. Siinä vaiheessa, kun äiskä kaipaili rälläkkää irrottaakseen lusikan kattilasta sille tuli mieleen, että näin pitävästä jankistahan ois vaikka mihin. Hanskalokerossa ois ihan hyvä olla semmonen golfpallon kokonen mötikkä, koska sillä vois hätäteurastaa kolaritilanteessa vaikkapa poron. Ja voishan sillä metästää ohikulkiissaan vaikka tienpientareella majailevia kanalintuja.  Lisäksi sitä vois markkinoida vanhainkoteihin proteesien kiinnikkeeksi ja pisteenä ii:n päälle sillä voi kiinnittää seinälle kaiken norsua pienemmän tavaran. Varsinainen monitoimieines sanoo hän, jonka kokin uran huipennus on kommentti "kiitos Miima, olipa hyvää hernekeittoa".  Kyllä oesi äiskän syöntä lämmittäny muuten, mutta kun lapsi polonen oli justiisa vetässy mahaansa pari lautasellista Miima-tätin pinaattivelliä. Värillä ei näköjään oo väliä, kuhan on vihreätä.

Meillä on jo pitemmän aikaa haluttanu ihan kamalasti mökkeilemään ja niin me sitte joku aika sitten päätettiin lähteä kokeilemaan, miten pärjätään kinosten keskellä mökissä, mistä ei löydy sähköjä eikä tulipesää eikä  kukaan ei oo siellä koko koko talvena käyny. Minä arvasin jo heti ensimmäisessä mutkassa minne ollaan menossa ja vaikka normaalisti nukun autossa kilometrin mittaset kauppareissutki, nyt kuuhistelin ylhäällä koko 50 kilometrin matkan. Ja herranen aika sitä riemua kun perille päästiin, juostiin Mopin kanssa ku hullut ja haukuttiin suoraa huutoa, tuota ensin mainittuahan minä teen päivittäin mutta jälkimmäistä hyvin harvoin. Van ei se reissu ihan silleen sujunu niinku siellä Strömsöössä, tai siis meillä koirilla oli kyllä kivaa (Mopilla ei ehkä ollu, kun se vaan kaivautu vällyjen mutkaa mökissä). Paljun pohjalla kun oli 20 cm jäätä jota äiskä sitte omin pienin kätösin hakkasi rikki ruuvimeisselillä ja pistolapiolla, ennenku sinne vettä saatiin laskettua. Eikä siinä sitte menny ku 10 tuntia ennenku palju oli paljuilukunnossa, sanomattakin lienee selvää että paljuilijat olivat lopussaan paljunsa ansainneet. Illan päälle puhkesi vielä ihan kohtuullinen lumimyräkkä, kohtuullisen tuulen kanssa, mutta onneksi paljuilijoiden hoksottimet kerranki pelittivät ja kiitos nollakelin täydellinen tuulen suoja valmistui kohtuullisen näppärästi.


Palju oli kuitenkin ongelmista se vähäpätösin, siinä vaiheessa kun mökkiä oli semmosen agrologin vai mikä lie ateisti eiku akrikaatti tai joku semmonen ollu lämmitetty kymmeneen asteeseen sille masiinalle tuli känkkis. Eikä se siitä leppyny, sinistä savua vaan puhalsi ulos ja kipinöi. Eli Erä-Jormailu sai tylyn päätöksen, jouduttiin keräämään kamppeet kasaan ja hiimailemaan yöksi taloon. Sielläkään ei vakituista ihmisasutusta ole, joten ei äiskä hirveesti yöllä hikoillu, vaikka pirtin uunissa yritettiinkin tulta pitää. Onneksi minä olen niin viisas, normaalisti en koko yötä äiskän vieressä kuumuuden vuoksi voi olla, mutta nyt me nukuttiin ihan likikkän koko yö.
Minun mielestä viikonlopun paran anti oli moottorikelken vierellä juoksu, täysillä. Mopilta jäi tämäkin ilo kokematta, kun se vaan halusi tehä rekeen heiniin pesän ja muka sieltä käsin nautiskella maisemista.

Vedenhakureissun työnjohtaja...

...ja se joka tekee kaiken työn.



Pesän rakennusta.


Kuka vika rannassa...

...on mätämuna!!!




Mutta kuultiin tässä tosi surullisia uutisiakin, Nupetin äiskä oli jouduttu päästämään sinne jonnekkin, missä ei vanhuuden vaivat paina. Onneksi Miraa oottaa siellä joukko ihanoita eläimiä, Riepu-cottoni ja Poju,kk kettuterrieri ja Pyhäkylän noutaja Siru ja Rahtimiehentien räksyttäjä Mörri ja Jippu Jänöpupu ja hiiri nimeltä Joe Jonas Speed ja gerbiilit Mikki ja Minni ja Reiman äiskä Lanttu ja meiän ukki, joka pitää kaikista eläimistä huolta.

Vaikkei reenirintamalla oo kummempia tapahtunu, niin kai sitä niistäki pitää jotain sanoa. Enkä paljo muuta keksi kuin että voittajaan on ihan pirun pitkä matka ja Moppi osaa kotona kaiken. Piste.
Niin että eipä mulla tämän ihmeempiä, elellään mukavata koiran elämää ja haaveillaan kaikesta tulevasta.
Äiskälle vaan joku vois jossain vaiheessa takoa päähän, että ihan kaikkia haaveita ei taajama-alueella voi toteuttaa, naapurit kun ei ehkä innostusi alpakkafarmista. Onneksi se on sen verran köyhä, että sillä ei oo ehkä ikinä varaa ostaa yhtäkään alpakkaa.
Eikä kyllä haitariakaan. Eikä ulkoporeammetta. Eikä tonttia Kiannan rannalta.
Vielä kun se lopettasi sen kuuklettelun kanalan hoidosta ja hiiren hankinnasta, me voitaisiin huokasta helpotuksesta.

Me kun ollaan tyytyväisiä niin paljon vähempäänkin, esimerkiksi siihen, että saadaan herätettyä äiskä viien kuuen huiteilla ja päästään pikaisten aamupissien jälkeen nukkumaan. Turha varmaan ees mainita, että äiskä ei enää sen jälkeen nuku.




 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti