Kovinpa oli hilijasta kisarintamalla viime vuosi, mutta hyvää kannattaa odottaa ja hättäelemällä ei saa aekaan ku rumia lapsia, jos niitäkään. Eli kokeisiin ei Mantan kanssa kiirehitty, kun ei puoliksikaan valamiita oltu/olla, missitouhuissa sen sijaan se eka serti napsahti ihan yllättäen. Ja sekkaetse oli se tämän vuoden suurin saavutus, jos harrastuksia ja saavutuksia kisamenestyksellä mitataan.
Nupin kanssa sentään kävästiin kokeissa, menestystähän sieltä ei herunut, mutta jos on tarpeeksi söpö, se riittää :)
Van on sillä tuolla jollain jossain konstit, miten sitä pientä ihmistä koulia elämään niin, että se tajuaa, mikä on aikuisten oikeesti tärkeää. Kohta on kulunut puoli vuotta siitä, kun sain tämän krooniseksi luokitellun sairauden hallintaan, hoitoahan se tuo iho vaatii jatkuvasti varsinkin pakkasten aikaan, mutta se hoito kuitenkin nykyään tehoaa. Joskus oon saunan jälkeen miettiny,että minut pitäsi laittaa nippusiteillä sängyn jalkaan kiinni jos meinaisi, että käsissä pysysin niiden kaikkien suolarasvaöljy-sessioiden jälkeen.
Naamassa ei ole ollut merkkiäkään ihottumasta, kunhan vain en suuhuni munaa pistä ;) Ja vaikka tämä nyt koeriitten blogi onkin, niin pakko pikkiriikkisen avautua näiden iho-ongelmien tiimoilta pikkusen enemmän ihan omasta elämästä. Vieläki kun vaan hihityttää (kesällä ei hihityttäny yhtään) paikallisen tk-lääkärin ohjeistus minun suunympärysihottumaa kohtaan: "Noo se voi olla ihottumaa ja se voi olla tulehtunut". Määräsihän se voidetta, ja voe sitä riemun määrää, kun apteekkireissun jälkeen voiteen pakkausselostetta luin. Tiesinhän minä, etten kauneimmillani siellä tohtorilla ollu, mutten kuitenkaan uskonu, että se setä luuli kahtelevasa minun alapäätä yläpään sijaan. Voidetta kun ei suositeltu käytettäväksi suunympärysihottumaan, mutta peräaukon kutinaan siitä voi saada apua. Jotennii nyt ymmärrän sanonnan "naama on ku petolinnun perse".
 |
| Psykologin sohvaakin parempi terapointipaikka |
Ja mitästä tavoitteita tulevaan vuoteen. Mantan kanssa korkataan voittaja kuhan siihen valamiita ollaan, korkeintaan ens kesänä. Aksailua jatketaan sen mitä omassa hallissa pystytään, eli hyppytekniikkaan se pohjan liukkauden vuoksi taitaa jäädä. Hakuhommia ja jälkeä omaksi ja ennen kaikkea koiran iloksi, siinäpä ne tärkeimmät.
Lintukirpun poikasen kanssa jätetään toko-haaveet hetkeksi unholaan ja keskitytään haku- ja jälkihommien lisäksi rallytokoon. Ei sillä periaatteella, että kisaamaan joskus jälkimmäisessä lajissa(kaan) päästäisiin, vaan siksi, että se on meistä niin pirun mukavaa. Ja yhä odotamme sitä päivää, jolloin CDT:t saisivat ne PK-oikeudet ;)
Ja jos sitä vaikka loppuun muutama kuvatus menneestä lomasta. Sen täytyi olla hyvä, koska kesken loman piti ihan kunnolla miettiä, että mitä se sana töy oikeen tarkottaakaan :)
On hilipateltu jäällä...
...retkeilty...
...reenailtu...
...ja vaan oltu.
Mantalle se on vaan niin kova paikka, ettei se ikinä pääse nauttimaan vaahtokylvystä... Joku kaunis päivä yllätän sen varmaan hiimailemasta kylppäristä muikkuilme naamalla, silmät sihrullaan ja korvat rypyssä laulaen samalla "teen sulle temput ja paskannan porealtaaseen..."
Se vois hyvinki sen tehdä, on se vaan niin viisas. Ymmärtää puhettaki paljon paremmin kuin moni ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti