perjantai 8. elokuuta 2014

Hammashuoltoa ja veneilyä

En muistanut viime päivityksessä laittaa sanaakaan Reiman kuulumisia. Sain sille muutaman vuokraajan, mikä mahdollisti sen, että se saa jatkaa eläkepäivien viettoa vanhalla tutulla tallilla.
Maanantaina kävi raspaaja tekemässä hammastarkistuksen, piikkejä ei ollut, mutta yksi hammas heilui. Keskiviikkona vanhus vetäsi pikaiset aamukännit kipulääkityksen ja puudutuksen kera ja eläinlääkäri nappasi hampaan pois. Tai no joo, nappasi on ehkä liian lievä ilmasu, siinä tais virrata yhtä paljon hiki niin eläinlääkärillä kuin meillä avustajillakin. Reima kun oli melkosessa pöhnässä, niin pään pitäminen ylhäällä vaati minulta jonkin verran lihasvoimaa.
Pikkusen, tai aika paljo minua kyllä jännitti ja hirvitti vanhuksen rauhottaminen, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja jo parin tunnin päästä Reima oli ihan kunnossa, illalla veteli heinää niin kuin ei mitään oisi tapahtunutkaan.
Itse asiassa minä siinä rytäkässä taisin pahemmat vammat saada, en tiiä liekkö ihan murtunut tuo oikea solisluu, minkä päällä Reima toimenpiteen aikana röhnötti. Turvotusta siinä ympärillä on ja se on niin kipeä ettei koskea kärsi. Oikea olkavarsi on myös kipeä ja voimattoman tuntonen, mutta ehkä tämä Buranalla paranee. Pääasia että vanhus on kunnossa :)







Koirien kanssa reenitauko jatkuu... Mantalla on juoksut ja se on ihan kuutamolla. Ja haluaa vain rakkautta ja hellyyttä ja lähellä oloa. Paremman puutteessa jopa Moppi kelpaa lähentelyn kohteeksi... No, eiköhän nämä oireet helpota, kunhan mutka Oulussa kävästään!

Moppi nauttii lähekkäin olosta ihan täysillä...


Bestikset <3
 
 
Koirat ovat nyt päässeet pariin otteeseen veneilemään ja vaikka Moppia ens alkuun pikkusen pelotti, alkoi sekin vähitellen nauttimaan hommasta. Manta taas oli, yllätys yllätys, veneessä niinku kotonaan ja on näyttänyt nauttivan ihan täysillä. Parasta on ollut, kun ollaan päästy veneellä rannoille, missä ei  oo ketään muita, eihän tuota miehen kaipuussa elävää Mantaa uskalla paljo muualla irti pitääkään.
 










Joku tahtois vissiin veneeseen...



 

Maanantaina pitäsi kammeta tämä lomalla vötkistynyt roppa työmaalle, sitä ennen on kuitenki tiiossa vielä jotain mukavaakin. Auto on jo pakattuna ja kohta suunnataan kuonot kohti perukkaa, tiiossa siis saunomista, paljussa lillumista ja  rentoutumista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti