LOMALLA!!!

Tosin kesälomaan otettiin varaslähtö sairaslomalla, yhen päivän oon kuitenki välissä käyny töissä ja vielääkään en ihan kunnossa oo, parempaan suuntaan ollaan kuitenni menossa. Iho-ongelmia jälleen, naamassa tällä kertaa. Pikkusen liian pitkään vetkuttelin (taas) lääkäriin menoa, joten aika pahaksihan se ehti ja tulehtu vielä kaupanpäälle, viime viikko oli ehkä tuskallisin ja unettomin viikko mitä oon ikinä kokenu, tulehus kun vielä nosti kuumeen. Ja varmaan on parempi, etten paikallisen TK:n palvelusta sano sanaakaan, paitsi sen, että voisin hakea sinne ihotautilääkäriksi vaikka tältä istumalta, ihan kokemuksen tuoman taidon perusteella ;)

Sanomattakin selvää, että koirien reenuu on ollu kohtuullisen vähällä. Perjantain rumisaksatki piti perua ja itkua piti sen vuoksi vääntää. Tosin meni nämä kelitkin kyllä semmosiksi, että ei voi muuta kuin uida ja sitä on sitte harrastettu ihan urakalla. Tai siis Manta on, minä oon istunu rannalla rasvapurkki kourassa ja Moppi on hiimaillu omiaan.

Onneksi tämä olo tästä päivä päivältä kohenee, tänään sain jo aamulla hammasharjan suuhun ilman kahen tunnin bepanthen-pehmityshoitoa ja illasta otettiin Mantan kanssa kotitokot takapihalla pahemmassa häiriössä kuin ikinä: Mantan OMALLA takapihalla oli vieras koira, penikka vielä, joka haukkui ja riehkasi sen minkä kerkesi. Mutta se ei paljoa haitannu, kun työn makuun päästiin, on se vaan niin hieno koira <3
Nuppilaisen kanssa en ottanu mitään, koe lähenee ja kaikki mieltä järkyttävät asiat, samoin reenit, on pidettävä minimissä. Huippua päästä kokeeseen pitkästä aikaa, toivottavasti oma toipuminen jatkuu tätä rataa, kipeänä en kokeeseen lähe.

 

Mantalla on kyllä onneksi ollu töitä muutenkin, minun hoitamisessa.. Jos se vaan suinkin on mahollista, on se ollu vielä enempi kiinni minussa ja mieluiten sylissä. Ja näillä keleillä nukkumaan mennessä kaipaisi ennemminkin kainaloon pussin pakasteherneitä kuin kakskytäkilosen lämpötyynyn, jonka mielestä äeti vaatii nukahtaakseen vielä pään painamisen kaulalle...
Mutta en valita, on nuo kaksi olleet jälleen niin parhaita terapeutteja, että taas rakastan niitä enemmän kuin ennen. Oon kaikkea muuta kuin ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta nyt oli naama kyllä jo sen näkönen, että maidon ostoon lähtökin vaati parhaimmillaan kuuden tunnin naaman hoidon ja siitäki huolimatta en oo paljo sivuille vilkuillu, kun tarvittavat tavarat koriin oon keräilly.
Ja kun kotiin oon päässy, kumpikaan nuista ei oo sanonu sanaakaan minun naamasta, ovat vaan olleet niin onnellisia kun oltiin ainaki varttitunti oltu erossa.
Itseasiassa minä jo mietin, että seuraavan kerran, kun joku puolituttu kassajonossa huomauttaa jotain minun naaman punotuksesta, en ehkä jää sanattomaksi. Voepi olla, että ei jää sitte kellekkään epäselväksi kyseisen henkilön harmaat hiukset, mahamakkarat, silmäpussit, rypyt ja persuksen leviäminen...

Reima ja Tuusa muuttivat uuteen kotiin viikko sitten, tosin Reimalle se on kyllä vanha koti, siellähän se on syntynyt ja viettänyt kaiken kaikkiaan melkein puolet elämästään. Oli jännä huomata, miten se hevonen vaan muistaa, heti kopista oton jälkeen ei jääny kellekkään epäselväksi missä suunnassa on ravirata...

Mukana menossa meidän lisäksi Reiman sijaisäiti Elina, Ellun Tuusa ja Tuusan vuokraaja Sanna. Niin ja missähän päin se rata olikaan...

Itehän minä en hirveitä sen kanssa pysty tekemään, mutta onneksi on löytynyt ihanoita ihmisiä, jotka hoitavat ja liikuttavat vanhusta. Nyt vaan odotan sitä hetkeä, kun iho on siinä kunnossa, että voisin ees pikkusen harjata... Vaatimattomiksi on haaveet menny!
Suuri onni on, että Reima ja Tuusa pääsivät samaan paikkaan, on ne vaan niin bestikset <3.

Ne tais kotiutua aika äkkiä...

Minen millään usko, että se on jo 23... eikä usko moni muukaan!

Siitä, mitä kuun lopussa tapahtuu, kukaan ei vielä tiedä. Mutta nautitaan näistä hetkistä nyt, jospa meidän Pelastetaan Reima ry jotain keksii. Tiiä vaikka tässä vielä Elinan kanssa löydettäsi ittemme tanssimasta ripaskaa bikineissä paikallisen supermarketin pihasta, ratsastuskypärät kourassa... Huikee idis, yleisö maksaisi varmaan maltaita myötähäpeästä, että saisivat meidät pois paikalta.

Juha Tapion sanoja lainaten:

...Mitä huominen ottaa antaa
sitä tänään vielä et voi kantaa
eikä ne murheet meihin yllä...

...Älä pelkoa tulevaisuuden
älä onnen tai onnettomuuden
me olemme tässä ja nyt ja se riittää.

Meillä on aikaa vielä
nauruun,leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään.
Meillä on aikaa vielä
kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään...