Huoleton on hevoseton nainen...

Minen enää ees muista, mitä tässä on viime aikoina tapahtunu, sen verran pitkä aika on edellisestä päivityksestä. Ja syy ei oo tosiaankaan se, etten ois koneelle ehtiny vaan päinvastoin, illat oon kuukletellu vaihtoehtoja hakusanoille hevonen ylläpitoon, pihattopaikkoja vapaana Kainuussa, seurahevonen pihattoon... En muista, millon oisin viimeksi ollu näin poikki. Lopussaan jo päätin, etten enää reenaa noiden koirien kanssa yhtään mitään, on väärin vaatia niiltä mitään, kun ite en voi olla täysillä hommassa mukana.
Ja syy tähän epätoivon syövereissä kieriskelyyn on Reima-ruuna, jolle oon yrittäny ettiä uutta loppuelämän kotia. Piiiiiitkään aikaan en oo Reimaa kattomassa käyny syystä että, kaipuu hevoshommiin ei lopu ikinä, mutta se pysyy kurissa, kun hevosia = Reimaa ei nää. Eipä ole tainnut kuitenkaan mennä päivääkään tässä neljän vuoden aikana, ettei maailman paras Hevonen ois mielessä käyny. Nyt oon sitte pariin otteeseen ruunaa käyny kattomassa, uskalsin jopa selkään kivuta ja mikään ei oo muuttunu, ei oo olemassa hienompaa hevosta.

 

Nyt on kuitenkin saatu ehkä pikkiriikkisen lisäaikaa uuden kodin etsinnälle, joten pari päivää on saanu huokasta, uuden kodin etsintä jatkuu silti. Eli jos jollain olisi hevosen tarvis, niin täältä löytysi, hakusessa on loppuelämän koti 23-vuotiaalle pölyherkälle, mutta muuten ihan pirun hyvässä kunnossa olevalle lv-ruunalle. Plussaa ois pihatto, rakastaa maastolenkkejä, varsinkin kärryiltä tai ihan vaan narussa, tarvii paljon rakkautta ja pölyttömän heinän. Ihan minne tahansa en Reimaa anna, ikää on ja onhan se tainnu kokea elämänsä aikana meidän ihmisten pahimmankin puolen. Jos ei sopivaa kotia tässä heinäkuun aikana löydy, niin minun velvollisuus on, niin kamala ajatus kuin se onkin, tehä se viimenen päätös. Hevosen kunnon huomioon ottaen se tuntuu kamalan väärälle, mutta maailman paras hevonen ansaitsee arvoisensa lopun. Mutta peukut pystyyn, lisäaikaa on saatu ja on niitä ihmeitä ennenkin tässä maailmassa tapahtunu!
Ja jos luonteesta puhutaan, niin kuvat ehkä kertoo kaiken tarvittavan... (kaksi viimestä kuvaa napattu Elinalta)

Ja sitte koiriin.
Mopin kans reenaaminen on niiiiin turhauttavaa, tämän oon tainnu sanoa ennenkin. Kyllä se kotona osaa.  Koe lähenee ja reenit harvenee, näillä mennään ja toivotaan ei pelottavaa tuomaria, ei pelottavaa liikkuria, puolipilvistä säätä hennolla tuulen vireellä, ei viittävaille juoksusia narttuja, ei aksa esteitä kentän reunalla... Ja pitäkää hyvät ihmiset ne räksyttävät koiranne pois siitä kehänauhan viereltä!!!
Mantan kanssa voittajaan on vähintäänkin yhtä pitkä matka kuin ennenkin, hiljaa hyvä tulee... Siinä toivossa elän.
Aksassa Nuppi on ollu niinku aina ennenki, osaa kaiken ja vauhtia löytyy  -silloin kun haluaa. Viimeksi hieronnassa perslihakset oli taas jumissa, enkä ihmettele yhtään miksi, se nyt vaan pomppii aina ja kaikkialla ja joka paikassa, vähemmästäki pakarat jumittuu.

Mantan kanssa on otettu tosi paljo reeneissä ihan vaan hyppytekniikkaa ja hienoja onnistumisia on saatu aikaan, viimeksi kokeiltiin piiitkästä aikaa rataa ja nyt pitäsi vaan mulla saada pääkoppa kuntoon, koirahan kyllä osaa.
MeJästa on tullu meille ihan suosikki harrastus, sitä reenataan aina kun vaan ehditään ja kaikki osapuolet nauttii ihan täysillä, onneksi myös ystäväni Viki hurahti lajiin Helmi-dogginsa kanssa. Minä elin siinä toivossa, että tällä harrastuksella saataisiin iskostettua Mantan päähän, että kaikkea ei tarvi satanen lasissa tehä, mutta viimesimmän jäljen jälkeen totesin, että turha toivo, Manta on sitä mieltä että aika ratkaisee. Van mitä pienistä, ilmavainulla mennään ja vauhtia riittää, mutta pääasia että on mukavaa. Ja ennenkaikkea vaihtelua!
Ja entäpä Moppi the MeJäkoira, nenä käy niin että nuuhkutus kuuluu liinan toiseen päähän asti ja se nenä tosiaankin toimii <3

Niin ja käytiinhän me Mantan kanssa Rovaniemellä missikisoissa Juhannuksena, aina meiän näyttelyt osuu karvattomaan aikaan, niinku tuolla raukalla niitä täydessäkään turkissa paljoa olisi (ja hyvä niin). ERIn se sieltä kuitenki nappasi, eli tyytyväinen saa olla.

Nyt pitäsi vielä 1,5 viikkoa sinnitellä työmaalla, sitte alkaa neljän viikon ihanuus. Eikä mitään suunnitelmia, lenkkeillään, uidaan ja pikkusen reenaillaan. Ja syötellään Reimalle porkkanoita.

Tai no joo, on mulla yksi tavoite loman ajaksi. Oon luvannu ottaa käsittelyyn nuo kaikki 12 takkia, joiden taskut joku on purrut rikki. Kannattaa jättää makupaloja muhimaan taskuihin... Mutta onneksi Manta on niin fiksu, että se on syönyt reiät sinne sisäpuolelle :)