tiistai 3. kesäkuuta 2014

MeJää, aksaa ja MM-tason toko-oppeja

5-tie on taas tullut tutuksi, jotenki nämä reenit Kajaanin suunnassa aina pakkautuu samaan ajankohtaan.
Viime torstaina vietettiin ihan mielettömän mukava päivä Jormualla MeJäilyn merkeissä. Tämä oli meille ihan uusi ja ihan outo juttu, suuret kiitokset HiFi/Ulla, Heidi & Jenni, että päästiin tätäkin lajia kokeilemaan.
Aamusta tehtiin jäljet ja niiden vanhentumista ootellessa keiteltiin nokipannukahvit ja paisteltiin makkaraa, siinä sivussa keskustelua niin MeJästä kuin monista muistakin koiraharrastuksen kiemuroista, niin parasta!


Ja jälleen kerran voi todeta, että älä koskaan ikinä aliarvioi koiraasi, saati sitte virittele ongelmia jo etukäteen. Olin ajatellut, että todennäköisesti Manta tekee kuperkeikkoja veressä ja etenee jälellä ilmavainun turvin ja Moppi joko haistelee ja merkkailee tai pakenee paikalta haistettuaan veren.
Van miten siinä sitte kävikään...
Siinä omaa vuoroa ootellessa Manta oli ihan sitä mieltä, että hakureenitilanne, kuono ylös ja ilmavainulla mennään. Kun sitte siihen lähtömakuuseen päästiin, alkoi nenä toimimaan aika hienosti maata pitkin. Toisella makuulla Manta teki hienosti töitä ja löysi jäljen, tosin se löysi myös jonkun minkä lie eläimen jätökset, jossa tehtiin muutamat kupperiskeikat... Mutta matka jatkui, ensikertalaiselle matkalle osui kohtuullisen iso haaste, oja, jonka ylittäminen vaati pienen ilmavainun ottamisen ennen ylitystä, pikkusen ohjeistusta käsimerkeinkin tarvittiin. Jäljen loppupäässä Manta alkoi reagoimaan kehuihin vähän siihen malliin, että tämä oli nyt vissiin tässä, kaivappa taskusta se lammastuhero kun kerran oon niin hyvä. Ja kun se hirvensorkka sitte sieltä löytyi, ei voisi olla pienellä beeseellä isompi kysymysmerkki pään päällä. "Siis onko TÄMÄ se, minkä vuoksi oon rämpiny pusikossa ainaki 75 metriä, enkä saanu ees piehtaroida siinä p...kassa??? Missä on minun ikioma LAMMASTUHERO????
Elikkäs jos/kun lajia jatketaan, niin Manta tarvii hirmusti rauhallista kannustusta siitä, kun tekee oikein ja jälen pituus pysyy vielä tovin aikaa lyhyenä. Hirven sorkkia me tuskin ennen ens syksyä mistään saadaan, mutta jos joskus saadaan, niin siitä pyritään tekemään edes puoliksi tuheron kaltainen palkka.

Ja Nuppi sitten, ihan meinasi tippa tulla silimäkulumaan, niin tarkkaa työtä se teki. Eihän se vauhti päätä huimannut, kun pahimmat ryteiköt piti kiertää ja taas ettiä jälki uudelleen, se taisi siis tehä tuplaten töitä isompiin kavereihin verrattuna. Hienosti se kuitenkin jaksoi, makuut  merkkasi tosi hyvin ja kun sorkalle päästiin niin kyllähän se pikkusen pelotti. Mutta uteliaisuus voitti pelon ja kun Ulla sitten nosti sorkan maasta laittaakseen sen pussiin tarttui Moppi kiinni toiseen päähän -MINUN saalista et muuten varasta! On se niiiiin pätevä!!!

Maailman monitoimisin harrastuseläin <3
Perjantaina hilipastiin sitte Rakki-Areenalle aksailemaan, Mopille lupasin ettei sen tarvi välttämättä tehä mitään edellispäivän huikean suorituksen ansiosta, Mantan jaksamista en epäillyt yhtään ;).
Mantelin kanssa otettiin lähinnä hyppytekniikkaa ja ihan huikeita onnistumisia saatiin aikaan, toivottavasti kelit pysyy nyt pikkusen kuivempana että päästäsiin reenimään näitä juttuja tuossa kotipihallakin.
Mopin kanssa reenattiin vauhtia ja sitähän löytyi, sillä seurauksella, että kartturin jalkojen tärinä loppui vasta Hyrynsalmella :).

Ja jotta varmasti muistasin mitä reittiä sinne Kajaaniin mennään kävästiin vielä lauantaina Melakarin Tarjan toko-opissa Mantan kanssa. Matkaseurana oli Tilta ja Kaija ja olihan se taas mukava päivä.
Mantan kanssa otettiin ekana kontaktin pitämistä liikkurin käskyä odotellessa ja liikkeeseen lähdettäessä, saatiin hyviä vinkkejä häiriöreeneihin.
Luoksetulossa meillä on nyt ollu pienenä ongelmana ennakointi ja lisäksi oon vaihtanu avoimessa hienosti toimineen käsimerkin suulliseen käskyyn syystä että voittajassa seisominen tapahtuu paljon kauempana kuin avoimessa ja suullinen käsky on silloin Mantan kanssa tehokkaampi. Ehkä.... Kai...Luulisin...Katotaan miten reenit alkaa sujumaan.
Otettiin siis pysähyksiä putki takapalkkana ja läpijuoksuja lelulle, onnistui se ennakoinnin korjaaminen avoimessakin niin miksei myös voittajassa.
Mielenkiinnosta halusin kokeilla myös ruutua paikassa, missä aina vain aksaillaan, keskittyminen tokoiluun ei siis ehkä ole samalla mallilla kuin jossain muualla. Hakusessahan se oli mutta onnistumisiakin saatiin, se nyt on kuitenki hyvällä mallilla tunnariin ja kaukoihin verrattuna...
Lopuksi otettiin vielä metallinouto, niin kuin jo taisin aiemmin kirjotella se vinottain kantaminen on ollu minun mielestä hankalaa luovutustilanteessa. Tiiä sitte onko reenit pikkukapulalla tuottaneet tulosta, mutta nyt luovutus sujui hienosti, palautusvauhtikin oli hyvä. Tarja näki vinottain kantamisen tosi hyvänä asiana, silloin ote on kuulemma usein tiukempi.
Niin ja paikkamakuu otettiin pariin otteeseen, siinä ei ollu ongelmia ja Manta ei reagoinut mitenkään vieressä olevien käskyihin, kun maahanmenot ja istumiset otettiin yksitellen käskytettynä.



Olihan se taas niin opettavainen päivä, niin kuin aina, ei ole tainnu turhaa koulutusreissua vielä ollakkaan. Ja mukavaa oli kuulla sekin, semmosen ihmisen suusta joka siellä MM-tasolla kilpailee, että koska huipulla suurin osa suorituksista on teknisesti lähes täydellisiä, loppupeleissä voiton niistä täydellisistä vie iloinen, hyvävireinen suoritus. Eli päätimme jatkaa Kaijan kanssa samaa rataa kuin ennenkin: Täydellisyyteen pyritään mutta iloinen yhessä tekeminen on tärkeintä :)

Päivän aikana puhuttiin Kaijan kanssa siitäkin, miten paljon me on opittu tämän vajaan kahen vuoden aikana, mitä on toko-rinkiin kuuluttu. Niin siis nämähän eivät olleet toko-ringin reenit, mutta siihen pääsyn vuoksi meillä on ollut mahdollisuus päästä huippuhyvien kouluttajien oppiin ja Tarja on ollut yksi parhaista, lisäksi on pakko mainita myös Katja ja Heli. Toki on oppia tullut miten mikäkin liike opetetaan ja ne miljoona eri variaatiota siihen, mutta tärkein oppi on ollu ihan jotain muuta. Liikkeiden pilkkominen, reenien suunnittelu, palkkaaminen, ei liikkeen omaisesti-reenaaminen, koiran kehuminen, yhteistyö, vireen nostaminen, iloinen tekeminen... Ja ehkäpä näiden oppien ansiosta meillä on, ainakin omasta mielestämme, aika iloisia toko-eläimiä.

Ja mitästä muuta, lenkkeilyä ja kesäaikaan orientoitumista. Tiiä vaikka lasten kesäloma toisi Miima-tädille edes pikkusen toivoa päästä kentälle reenimään useammin kuin kerran viikossa ja jos sitä joskus pääsisi tuonne naapurikuntiinkin pikkusen vieraammille kentille.

Manta on ottanut uintikaudesta kaiken ilon irti, oesi kyllä niin kiva kokeilla sen kans sitä vepeä, mutta ei enää yhtään semmosta harrastusta meille, mikä vaatii ajelua Kajaanin suuntaan...








Moppi ei oo vielä(kään) uimasilleen uskaltautunut, mutta oon luvannu, että JOS tänä kesänä hellettä piisaa (varjossa +35 on minun helleraja) minäkin uskaltaudun uimaan, varustettuna leppäsavukinkulla siinä toivossa, että Moppi tulisi perässä. Viimeksi oon järveen uskaltautunut tammikuussa 2008 Meksikossa, tosin tarkemmin ajateltuna se taisi kyllä olla meri... :D Ehkä meidän pitäsi lähteä Mopin kanssa yhessä käväsemään pieni ulkomaan reissu, että löydettäsiin riittävän lämpöset uintikelit.
Mutta kyllä se Moppikin kahlailusta ja rannalla riehumisesta tykkää!






Ja mitästä suunnitelmissa... Mopin kanssa jos kävästäsi toko-kokeessa näyttämässä suurelle yleisölle, että iloinen mieli korvaa täydelliset perusasennot ja jos vaikka sitte mölliaksailemaankin päästäsiin. Ja tiiä vaikka virallisiaki kopastasi, mitä sitä tuommosta tykkiä neljän seinän sisällä piilossa pitämään ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti