sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Aksailua, tokoa, hakuilua, lenkkeilyä...normiarkea siis!

Ne kaikki miljoonat lupaukset, mitä viime päivityksessä Mantan aksajutuista lupasin, haudattiin sitte heti seuraavissa reeneissä. Oli se semmosta sähellystä, että vaikka oon antanu itelleni armon aikaa syksyyn asti, päätin lopettaa homman just heti paikalla. Kun ei suju niin ei suju ja vika ei todellakaan oo koirassa, kyllä se on ihan peiliin kattomisen paikka.
Van eikä mittää, seuraavat reenilöiset sujuki sitte ihan näpäkästi, hymy oli persiissä vielä Hyrylläkin kun kotiin ajeltiin. (Aksakuvat Sari Korhonen)


Se irtoaa!!!


Kartturi mokasi, taas.



Kohtuullisen helposti motivoitavissa :)

Kaiken huippu oli kyllä tuo Moppi, kellotettiin ratoja ja päätettiin kokeilla mitä tapahtuu, jos näytän vaan esteen ja kiidän ite viitapirun lailla seuraavalle esteelle, jäämättä kattomaan suorittiko se koiruus sen esteen vai ei. Ja sehän suoritti, en oisi ikinä uskonu, että koira voi ihan aikuisten oikeesti toimia ajatuksen voimalla. Niin ja ajasta napsahti heti pari sekunttia pois, tarttis ehkä vähän enemmän jatkossa luottaa tuohon eläimeen.
Ja ajasta puheenollen, aatelkaapa miten monta sekunttia Mopilla menee radalla noihin PK-jänis pomppuihin (kiitos Johanna tästä nimestä, on jotensakkin osuva Mopille), ei kolise rimat ei!





Hakuilua on nyt muutamaan otteeseen otettu ja onhan se lystie, varsinkin kun mukaan on saatu ihan uusia koirakoita. Olin tässä jo mietiskelly, että JOS tavotteellisempi aksailu on Mantan kans ohi, tulisko tästä sitte se laji, missä olisi tähtäin kokeeseen asti,mutta nyt viimesimpien reenien jälkeen hokasin, että paskan marjat. Se riittää, että tokossa kisataan (tosin sinne voittajaankin on vielä aika pirun pitkä matka, tiiä päästäänkö ikinä), pääasia on se, että meillä asuu onnellisia koiria, tai siinä uskossa ainaki elän ;)
Sitä paitsi kokeisiin tähtääminen vaatisi viikottaisia käyntejä jossain 1.5 h:n ajomatkan päässä ja kun ne reenit yksistään kestää jokusen tunnin, niin unohetaan tosiaankin tämä homma, joku raja koirankin jaksamisella (puhumattakaan omasta jaksamisesta). Kisoihin tähtääminen vaatii ehkä jotain muutakin kuin yhen ainoan kirjan, minkä mukaan räpelletään, eli unohetaan ne kokeet ja tästä lähin koirat saa vetää metässä vaikka mutkan Hyrynsalmen kautta maalimiehen hajun saadakseen, pääasia että niillä on kivaa. Piste.



Aivojen nollauslenkillä reenien päätteeksi.

Mulla oli suuret suunnitelmat päästä Mopin kanssa toko-kokeeseen toukokuussa, mutta viimesin paikkamakuureeni karisti ne haaveet mielestä alakuunsa, Moppi ei vaan tarkene. Eli ootellaan heinäkuun helteitä ja katotaan tilanne sitte uudelleen. (Ne helteet alkaa muuten 14.7.)
Mantan kanssa kaukot edistyy hitaasti mutta varmasti, matkaa on pidennetty n.sentti kerrallaan ja nyt ne sujuu 10 cm:n päästä jo ihan kohtuudella :) Kotona. Paitsi seiso-istu-vaihto on aika kökkö, reeniä reeniä...
Nyt ulkotiloihin siirryttäessä oon helpottanu reenejä aika paljo, seuraamista, perusasentoja ym. hinkkailuja on otettu imuttamalla/patukka kainalossa, minusta se vaan on reilua koiraa kohtaan, kun reeniolosuhteet yhtäkkiä muuttuu.

Hitaasti edetään Mantan kanssa ja kiirettä ei pidetä, kesän tavoitteena on päästä kattomaan muutamoita kokeita sillä silmällä, että missä niitä virheitä yleensä tehään ja mihin tuomarit huomiota kiinnittää. Vakaa aikomus oli nyt koe-tauon aikana käyttää Mantaa muutamissa näyttelyissä, van vähiin taitaavat neki jäädä. Voishan sitä tietysti käydä kopasemassa sitä BH:ta molempien kanssa, mutta taitavat olla niin metittyneitä ettei kaupunkiosuus ehkä menisi läpi. Melekeen hävettää, tarttis varmaan opettaa nuo kulkemaan hihnassa.


Jos koirilta kysytään...


...niin kyllä tämä aina...


...hihnalenkkeilyn...

...voittaa!

Mantan joskus jossain vaiheessa eteen tuleva sterilisaatio on aiheuttanu vähän mietinnän aihetta ja vaikka se tähystyksellä tehtävä operaatio maksaakin pikkusen enemmän, oon nyt kyllä vahvasti kallistumassa sen puoleen. Jos itellä pitäsi valita, leikataanko multa umpisuoli tähystyksellä vai avataanko koko valtaisa vatsa, ei tarvisi miettiä kahta kertaa. Ainut asia, mikä siinä tähystyshommassa huolettaa, on kohdun jääminen paikalleen. Ymmärrän kyllä, että se hormoonitoiminnan lakattua surkastuu, mutta se on siellä siltikin, eli onko riski kohtutulehdukseen olemassa? Viisaammat, kommentteja kiitos!

Meillä on sitte se talviturkkikin heitetty, vahingossa. Manta juoksi lenkillä rantaan uimaan ja siinä sattui olemaan äkkisyvä, oli vissiin kylymää kun ei toista kertaa uimasilleen pakkautunu...



Sain tuossa veispuukkiin arkikuvahaasteen ja ihan alako jo ihteähi lopussaan naurattamaan. Oonhan minä aina tienny. että nuo elikot mulle rakkaita on, mutta nyt sen ihan kunnolla käsitti, miten paljon arki niiden ehdoilla pyörii. Ja miten tärkeätä mulle itelle on päästä tuonne mehtään, ees kerran päivässä. Ja miten onnellinen saan olla, että sinne pääsen suoraan takaovelta, huolimatta siitä että asutaan ihan pirun tiheästi asutulla asuinalueella ja kylille on matkaa reilu kilometri.
Ja oon ihan varma, että tuolla meidän takametässä asuu keijuja ja menninkäisiä ja joessa asustaa kurkkukaulanen, jos niitä ei sieltä löydy niin sitte ei mistään!







2 kommenttia:

  1. Ihana blogi! Kivoja kuvia ja kirjoituksia ja hienosti olette pärjänneet Morizin kanssa tokossa!!! :) Kiva kun löytyy muitakin jotka harrastaa cotonin kanssa..siis jotain muuta kuin näyttelyitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kävin vilkaisemassa teidän blogia, jatkossa tullaan sitä seuraamaan :) Ja on tosiaan kiva juttu, että löytyy muitakin, jotka ovat huomanneet cotonin olevan loistava harrastuskoira muissakin lajeissa kuin näyttelyissä!

    VastaaPoista