keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Rally-tokoa, aksaa, motivointia, hierontaa...

Paitsi ihan ekana todistusaineistoa siitä, ettei Moppi viime päivityksessään liioitellu yhtään pohtiessaan aihetta Manta ja Häntä.


Ja sitte rally-tokoon. Kouluttajana oli Sulkalan Katja ja hitsi että se oli kivaa!!! Ja hitsi että siinä on vaikeita liikkeitä!!! Alo- ja avoluokan liikkeet on EHKÄ kohtuu helposti opeteltavissa, mutta sitte ylemmissä luokissa alkaa olla jo meleko kinkkisiä kuvioita.
Moppi pelitti kyllä niin hienosti, ite vaan unohin välillä, että saan ihan oikeesti kehua ja innostaa koiraa. Tokotaustassa oli varmaan hyötyä, mutta on siitä näköjään haittaaki!
Tätä me tullaan ehottomasti jatkamaan, ei kisat mielessä vaan ihan omaksi iloksi. Ekaksi pitää vaan ostaa Mopille valjaat, jos pidän pannan kanssa hihnan niin löysänä niin kuin säännöissä sallitaan, potkin sitä ensinnäki ite koko ajan tiukalle ja toisekseen, pienen pomppivaisen eläimen kanssa hihna on hyvin äkkiä koiran mutkilla koiran mahan alla ja kierteellä etujalan ympärillä.
Ihan perustokoiluun näistä liikkeistä on  myös paljon hyötyä, joten kyllä Mantakin on jo päässy reenailemaan joitamia juttuja!



Seuraavana päivänä pyyhkästin sitte taas Rakki-Areenalle, aksailemaan tällä kertaa ja kuten oli jo odotettavissa, Mopilla ei hirveesti intoa touhuun ollu. Sen kanssa jätettiinki reenit aika lyhyeksi, sunnuntai oli niin rankka päivä, ettei ois ollu mitään järkeä vaatia koiralta huippuvireistä suoritusta.
Ja Mantan kans sitte...Reenit videoitiin ja ei voi kuin todeta, että tieto lisää tuskaa. Onneksi Saara oli mukana ja pahimmalta masennustilalta säästyttiin (en ois ehkä ollu muuten kykenevä auton rattiin), kotiin kurnastiin kaupungin kautta ja kotiintuomisina oli tasapainotyynyjä Saaran koirille ja lihaa M&M:stä molempien koiruuksille.
Mutta illalla se sitte ihan kunnolla iski, epätoivonen aksamasennus. Tunsin itteni maailman kamalimmaksi, huonoimmaksi ja tumpeloimmaksi  ihmiseksi, kun kerta toisensa jälkeen vien tuon Manta-reppanan sinne sen mielestä maailman ihanimpaan paikkaan ja pilaan sen suorituksen omalla onnettomalla ohjauksella. Videosta sen näki niin selvästi, miten minä jännitän radalla sen kanssa ja ei ehkä tarvi ees mainita, miten hyvin koira sen vaistoaa. Ihan kamala oli olo ja melekeen siinä piti vissiin jossain vaiheessa itkutkin tirauttaa. Eikaetsiinä, mehän varmaan lopetettasi tämä vääntäminen heti paikalla, mutta kun tuo koira vaan sattuu rakastamaan niin paljon tuota touhua, että ihan sen takia haluaisin jatkaa. Ja minen millään uskaltasi, kun on niin kamala huoli, että tuo eläin rikkoo ittesä minun tyhmyyden takia, tosiasiahan on se, että virheet on lähes poikkeuksetta minun syytä. Ei tuntunu enää ollenkaan mukavalta yhessä harrastamiselta.

Siinä en sitte mitään isompaa ratkasua ongelmaan keksiny, hivenen sekavin mielin suunnattiin seuraavana viikonloppuna motivoitumaan Vappu Alatalon oppiin. Mukaan lähtivät Kaija ja Amo, joista jälkimmäinen joutui ihan ekaa kertaa Mantan kanssa kahelleeen peräkonttiin, ilman äipän turvaa. Pikkusen se taisi ens alkuun pelätä tyttöbakteereja, mutta ei siinä kauan menny, kun Amonkaan korvia ei taustapeilistä näkyny ja se asettui pitkäkseen. Reippaat reissukoirat!
Meillä oli Mantan kanssa aikomus keskittyä vireen hallintaan, jos oikein muistan niin laitoin etukäteen kouluttajalle viestiä mm. tunnarista ja sen epäonnistumisesta vieraassa paikassa sekä jotain tästä aksan tökkimisestä. Ilo, into ja tekemisen riemu on enemmän kuin hyvä asia, mutta ihan kaikkea ei tarvi/voi tehä satalasissa.
Koskapa tiiossa on toukokuulle kaksi toko-koulutusta ja tämä aksamasennus puski päälle, päätettiin keskittyä agility-ongelmaan. Mitään semmosta, mistä Salme/Mikko eivät oisi jo miljoonaan kertaan sanoneet, ei tullut esiin, mutta videointi oli taas niin opettavaista. Kiitos Salmen ja nykyteknologian, pääsin katsomaan rinnakkain videota miten suunnittelen radan ja miten teen sen koiran kanssa, ja sen jälkeen miten sujuu eka rata ja miten se sujuu kun ohjeistus viisaammilta on saatu. Tosin, ei taaskaan mitään uutta, mutta nyt kun ne videoinnit näki rinnakkain hokasin, että minähän joskus joissain tilanteissa saatan jopa osata ohjata!
Ja tästä lähin minä niin lupaan olla vispaamatta käsiä, kertoa koiralle minne ollaan menossa, rauhottua ja rentoutua ite, muistaa etten oo radalla yksin ja muistaa myös loppusuoralla sen, että aika otetaan koirasta, ei minusta. Tosi simppeliä, teoriassa, mutta toivotaan että saan sen siirrettyä myös käytäntöön, ihan vaan siksi, että Manta saa jatkaa harrastusta mikä on sille se kaikkein rakkain.
Niin ja koskapa Manta nyt sattuu olemaan tuommonen linja-auton alustalla varustettu malli, niin selän ja takapään syvien lihasten hallintaan/reenaamiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota.

Manta motivoituu

Ja jotta tulisi varmasti Kajaani-kiintiö täyteen, kävästiin vielä motivaatio-klinikan jälkeisenä päivänä hieronnassa. Jumi-kohtia löytyi toki taas molemmilta, mutta vähemmän kuin viimeksi ja varsinkin Manta nautti toimituksesta koko rahan edestä. Taisivat koiratkin jo tunnistaa paikan eikä edellisestä kerrasta tainnu traumoja jäädä, sen verran vauhdilla ja vailla käytöstapoja ne ovesta sisälle ryntäsivät.
Enkä yhtään ihmettele niitä jumeja Mopin persuuksissa, sen verran on pomppivaista tuo meno lenkilläkin.




Amo ei tainnu tätä peliä ihan ymmärtää...

Siinä kai ne tärkeimmät, kotona on tokosteltu ja istuskeltu dobo-pallon päällä, aksailemaan päästään vain Rakkiksella koskapa oma kenttä on vielä lumen vallassa. Ja metässä on viihytty koko rahan eistä, ihan mielettömät kelit!






Pääsiäisenä on tarkotus lähteä kokeilemaan, miten nenät toimii hakumetässä piiiitkän tauon jälkeen, sitä ootetaan innolla. Tilasin kirjan Haamuja tuulessa ja vaikuttaa semmoselta opukselta, että uppoaa minunkin päähän, selkeästi kirjoitettu ja hyviä ohjeistuksia. Rojekti nimeltä tee se itse-hakukoira jatkuu siis pitkälle tämän kirjan ohjeiden mukaan.
Ja mikä parasta, reeniseuraksi saadaan piiiitkästä aikaa Riika ja Särmä :)

Mutta se, miksi kaikkein eniten odotan pääsiäistä johtuu siitä, että silloin alkaa reilun viikon loma!!! Tiiossa pari keikkaa Kajaanissa aksailun ja aksakisatalkoilun merkeissä sekä luento koirien raakaruokinnasta, mukavalta kuulostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti