Avoimen korkkaus

Jospa sitä lopussaanni pääsisi alottelemaan päivitystä, pikkusen meinaa tökkiä yhteyvet. Kun kirjottaa yhen sanan, menee n.vartti ennenku se ilmestyy näytölle ja sitte napsahtaa ruutuun teksti "viestisi tallentaminen epäonnistui" tai jotain siihen suuntaan. En hirveesti tykkää tietokoneista, tai ainakaan niiden kans eteen tulevista ongelmista.
No joo, mutta käytiin korkkaamassa Mantan kans avoin-luokka. Ja voi kamala mikä olo siitä seurasi. Olin ihan satavarma, että tuo eläin tekee suurin piirtein kuolemaa, mutta siitäki olosta selvittiin, kiitos ihanoille ystäville, joille voi tuntemuksiaan purkaa <3
Jo ennen paikkamakuuta ajattelin, että nyt on joku pielessä, kun Manta oli niin levoton ja vinkui. Sen verran oli omituinen koe, että kaikki me 4 avoimen luokan koirakkoa oltiin keskenämme tuttuja, se ehkä PIKKUSEN lievitti jännitystä... Paikkamakuu kuitenki jännitti ihan pirusti, siitä saatiin ysi. Lonkalleen se oli kääntyny, mutta muuten oli ollu rauhallinen ja olin niiiiiin iloinen tästä!!!
Oltiin ekana vuorossa ja kentälle mennessä Manta oli ihan normaali, ilonen ittesä. Mutta jo siinä viiden ensimmäisen seuraamisaskeleen aikana huomasin, että joku on pielessä. Ja loppu sujui samaa rataa. Ehkä parhaiten tunnelmaa kuvaa se, että minusta tuntui, että Manta oli ihan niinku jossain ikiomassa kuplassa, kaikki ilo tekemisestä puuttui ja en saanu aikaan minkään näköstä yhteyttä koiraan. Ihan varmaan kokeen edetessä tämä minun äimistys ja huoli tarttui myös koiraan, kaukot ja liikkeestä seisominen meni nollille, muut liikkeet meni vähän sinne päin... Niitä virheitä, mokia ja satavarmojen liikkeiden nollia tulee kaikille ja minä jos kuka oon tottunu epäonnistumisiin kokeissa (kiitos kuuluu Mopille <3), mutta minua niin kamalasti huoletti se ilottomuus. Kokeen jälkeen Manta ei halunnu ees leikkiä, ajatukset näytti olevan ihan jossain muualla ja sillon minä vasta olin huolissani. Kopeloin ropan läpi jo kisapaikalla eikä mitään kipukohtia löytyny, mikä olis voinu tuon tilan aiheuttaa, mutta sitte onneksi hokasin, että juoksusta on pari kuukautta aikaa, jospa tämä johtuu siitä. Sitte muistin muutamia sattumia viime viikoilta, mm. sen kun Manta oli hukassa ja löytyi lopussaan sängyn alta Mopin pienen pienestä kopasta, se ei oo vielä tähän päivään mennessä sängyn alla käyny, kun ei se sinne mahu! Ja edellisellä viikolla isäntä puhu, että Manta on jotenki väsyneen olonen. Ja yhtenä iltana, kun niillä oli joku isätytärhellähetki, se voivotteli Mantan tissien kokoa, olivat kuulemma kasvaneet. En hirveesti noteerannu tätä viimesintä kommenttia, mielessäni kyllä ajattelin että voi luoja noita miehiä... Koskapa me pidettiin se normi reenitauko ennen kisoja, en huomannu luonteessa sen suurempia muutoksia, varsinkin kun olin illat töissä ja isäntä hoiteli koiruudet.
Kotiin päästyä soitin enstöikseen Susannalle ja huoli laantui heti, jälleen kerran suuri kiitos Rovaniemen suuntaan, ihana kun voi soittaa millon vaan, niin ilon kuin huolenkin keskellä. Illalla luin kaiken mahollisen valeraskauteen liittyvän jutun, mitä netistä löysin ja sitähän se taitaa olla. Sen verran lievää oireilu on, etten nyt suunapäänäpersiinä oo menossa tuota koiraa leikkuuttamaan, mitään hysteeristä pesäntekovimmaa sillä ei oo ollu. Eikä mitään Mantan ja Pyhän hengen rakkauden hedelmiäkään oo ilmaantunu lelujen muodossa hyyssättäväksi. Katotaan nyt rauhassa ens juoksu ja mietitään jatkoa sitten. Tämä on nyt varmaan näitä "ensimmäinen narttu talossa-panikointeja", niin lohdutti lukea, että tosi monella nartulla tulee 1.5-2kk juoksun jälkeen joku hormoonien heittely kausi, kaikilla se ei oireile samalla tavoin, mutta jotenki kuitenki. Eli unohetaan kaikki kivut ja jumit ja pahimmat maholliset taudit ja eletään sen mukaan, että naiset on naisia, jos ei aina ymmärrä kakslahkeisiakaan niin ei voi vaatia, että ymmärtäisi noita nelijalkaisia...

Mutta olihan siinä kokeessa paljon hyvääkin, kuten tuo paikkamakuu ja luoksetulon pysähys. Eikä se kyllä muillakaan ihan putkeen se koe menny, harvoin sitä kolmostuloksella toiseksi sijoitutaan... Oltiin  kaikki ihan H-Moilasina kokeen jälkeen, että mikä ihme meidän koiriin meni. Mutta ihan sama, nyt kun oon nähny ettei tuo eläin mistään kipeä oo, tämä koe pistetään mappiin tilastotappiot ja ei muuta ku kuonot kohti uusia koitoksia! Tosin ei niitä koitoksia niin vaan löydy, paikat täyttyy niin nopeasti ettei ehi kissaa sanoa, mutta jospa sitä tässä syksyn päälle jossain päästäsiin pyörähtämään.

Heti kokeen jälkeisenä maanantaina päästiin nollaamaan aivot rumis-aksoihin, Riika lähti seuraksi ja kuvasi meidän reenit. Voi harmistus kun en tänne saa videoita ladattua, sen verran komian perikainuulaisen perseenheiton tein pussiin mentäessä, että oksat pois. Mantasta se oli tosi kiva leikki, kun mamma makaa rähmällään kentällä sylkien suusta kumirouhetta, mulla oli  kylet sen verran hellänä seuraavana aamuna, etten ihan äkkiä haluaisi semmosia leikkejä leikkiä.
Ja Moppi oli taas niin super <3... Ja se villiinty jopa lelusta! Perjantaina päästään taas hilipasemmaan RakkiAreenalle mölliaksujen merkeissä, voipi olla että Mantakin pääsee mukaan, ainakin mölliradalle.
Toissa perjantaina Moppi teki möllikisoissa ekalla radalla hylsyn, tokalla tuli nolla-rata ja 3. sija huolimatta siitä, että yli lentävä lentokone aiheutti hallipaniikin just ennen radalle menoa. Piru että olin ylpeä tuosta puudelista, ikinä se ei noin pian oo palautunu järkytyksistä <3.  Tokihan vauhti vähän kärsi, mutta iloinen rata saatiin aikaseksi ja oli kyllä ehkä parhaat mölliaksut ikinä!!!

Viikolla jätettiin kaikki tokonipotukset mielestä pois, perjantaina otettiin taas pienet aksat ja lauantaina rämmittiin hakumetässä, sunnuntaina suunnattiin kentälle tokoilemaan. Ja olihan ne semmoset reenit, että hymy persiissä sai kotiin ajella :) Ihan oli tekemisen meininki ja ilo ennallaan!

Syksy tuli sitte kerralla, eilen oli jo kentällä sen verran kylmä, etten ottanu Mantalla kuin ihan lyhkäsen paikkamakuun. Moppiki ihan tärisi, sen kans ei voinu kuvitellakkaan mitään paikallaolojuttuja. Mutta ei huolta, antaa räntäsateiden tulla, vuokrasoppari on taas allekirjotettu ja ens viikolla alotetaan reenit lämpimässä hallissa. Eikä tarvi käydä kesken reenien puskassa pissillä ja reenianalyysit saadaan tehdä kahvikupin ääressä :) Uusia harrastajiakin saatiin mukaan vakkarikaartiin, huippukiva juttu!
 

Sääntö nro 1: Ota lapsivieraista kaikki ilo irti

Tänään on itellä ollu aika haikea olo. Tasan 6 vuotta sitten jouduttiin toteamaan, että mikään ei enää meidän Riepu-koiraa pelasta, koiran parasta ajatellen  oli aika päästää se pois.
Illalla kävin sytyttämässä haudalle kynttilän ja mietin, miten epätoivonen sillon olin. Ajattelin, että en ikinä enää voi olla onnellinen saati sitte jatkaa elämää normaaliin malliin, suru oli niin valtava. Mutta hengissä ollaan ja ihan onnellisena, ikävä ei lopu ikinä, mutta ajan myötä sen kanssa oppii elämään.
Nautitaan nyt siis noista koiristamme ihan täysillä, Riepukin lähti ihan liian aikasin eikä koskaan voi tietää, milloin on se viimeinen päivä. Noiden koiruuksien onnellisuutta ja elämän iloa ei tippaakaan vähennä pieleen menneet reenit, huonosti menneet kisat ja päin per...honkia menneet kokeet, se on niille ihan sama, ne ei titteleistä elä. Yritetään muistaa tämä niiden epäonnistumisten ja onnistumisten lomassa. Jos haluaa menestyä ja tuntee onnellisuutta vain palkintopallilla, on aika vaihtaa lajia semmoseen, missä saa päteä ihan yssikseen. Vaikkapa taitoluisteluun tai keihään heittoon. Jääkiekko on huono valinta, tosin joukkuetovereilta pystyy ehkä pettymyksen salaamaan. Koirilta ei pysty, on ne sen verran viisaita.