Osteopaatilla ja parturissa

Toissa maanantaina Manta pääsi osteopaatin käsittelyyn, palkintomatka edellisen päivän tokoilusta :) Mitään isompia ongelmia ei löytynyt, selässä pikkiriikkinen jumi ja niskanikamista löytyi umpisolmu, joka johtunee tokoilusta, enemmän siis jumppaa ja oikealla seuruutusta. Olisin kyllä odottanut, että sieltä olisi löytynyt enemmänkin ja isompia jumituksia, vauhtia kun on joskus pikkusen enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Joskus mehtälenkillä, kun iskee paimennusvaihde päälle, ei voi kuin ihastella (=kauhistella) niitä äkkipysähyksiä ja suunnanmuutoksia, joskus saatetaan kiepsahtaa 360 asteen käännös takajalkojen varassa. Kai sillä on ropan hallinta kunnossa!

Hyvästä lihaskunnosta ja terveestä ropasta kuuluu kyllä iso kiitos Kristalle, jonka opeilla me on jumpattu ja reenattu myös niitä syviä lihaksia, niinhän se taitaa olla, että nivelet ja luusto vaativat terveinä pysyäkseen ympärilleen jämäkät lihakset. Niin ja ei oo tainnu olla haittaa siitä mehtälenkkeilystäkään, hävettää ihan myöntää, mutta kummallakin koiralla taitaisi olla  paljon harjoteltavaa hihnakäyttäytymisessä...

Ja tässä se taas nähtiin, miten ne nuo ammattilaiset osaavat hommansa, Mantaa hieroessa ja venytellessä en ole huomannut mitään jumeja missään, ammattilainen ne näköjään löytää.
Käynti oli kyllä tosi mielenkiintoinen, jos jostain läheltä (= 300 km:n säteeltä...) löytyis vastaavanlainen osteopaatti, molemmat koiruudet pääsisivät käsittelyyn jatkossakin. Nythän Hanna tuli Helsingistä asti Kajaaniin kopeloimaan koiruuksia, miljoonat kiitokset hänelle!

Vaikka niskaan pikkusen sattuikin, Manta "alistui kohtaloonsa" hienosti. Koko ajan seurasin sen ilmeitä ja suurimman osan hoitoajasta silmät lupsahteli, tuntui vissiin aika hyvältä!

Mikäs se on loikkiessa, terveellä ropalla

  

Maanantaina meillä oli viimeset ohjatut aksat reiluun kuukauteen ja niistä jäi kyllä aika pirun hyvä mieli. Moppi oli ihan huippu, keinulla tärväytyy kyllä sekuntteja ja saishan se hypätä pikkusen matalemmalta (sekuntteja menee niihin maxikokoisiin loikkiin aika monia), mutta muuten vauhti oli kyllä kohillaan. Sen verran oli reenien jälkeen hyvä mieli, että kävin jo lisenssijuttuja kattelemassa agilityliiton sivuilta. Vielä meni kuitenki pupu pöksyyn, katotaan ens viikon mölliaksat nyt ensin ja ennenkaikkea se, vähentääkö hulina ja vieraat ihmiset ympärillä vauhtia.

Riittäsi pienemmätki pomput (kuva Manttu)

Manta kanssa saatiin myös onnistumisia, tosin pitkillä suorilla on edelleen ongelmana se irtoaminen, joskin huimasti on edistystä tapahtunu. On aika hankala irrota, jos pitää koko ajan pitää katsekontaktia kartturiin... Ja kun saisi oman ropan hallinnan kuntoon, Mantan kanssa ei kärsi paljo virheliikkeitä tehä. No, senkin kanssa päästään ens viikon mölliaksoissa kopasemaan, miten sujuu homma kisatilanteessa.

Pari päivää sitten tein sitten sen, mitä oon jo kauan harkinnu, Moppi pääsi karvoistaan. Niin kaunis kuin se pitkä turkki oliskin, se ei vaan meidän elämäntyyliin sovi. Kun ensin käydään järvessä, sitten tehdään kupperiskeikkoja metässä, sitten taas käydään järvessä ja taas riehutaan metässä, on turkki meleko sappuralla, kun kotiin päästään. Eikä ollu huono päätös ollenkaan, Moppi taisi olla aika ilonen, ilmeistä päätellen ainakin, kun pääsi parturoinnin jälkeen rannalle hilipattelemaan pikkusen kevyemmässä karvotuksessa.

Pentunen <3

Tokoiltukin ollaan ja ekoissa reeneissä Iisalmen kokeen jälkeen ajattelin, että nyt loppuu tämä harrastustoiminta Mopin kans. Vire oli huipussaan, luoksetulon pysäytys osu just kohilleen, seuraaminen tosi hyvää... Nyt mulla on semmonen suunnitelma, että kunhan loma alkaa, pyyhkäsen Kajaaniin tokoilemaan jollekkin vieraalle kentälle ja josko sinne saisi sitten vaikka reeniseuraaki. Jos tekis semmoset kokeen omaiset reenit ja kattosi, miten menee. Oon tätä nyt miettiny ja pähkäilly ja oon löytäny kaksi selitystä innottomuuteen kokeissa, Moppi joko paineistuu yleisöstä/vieraasta paikasta tai sitte se on vaan pirun viisas, tietää ettei palkkaa tule ennenku kehän ulkopuolella. Tai sitte minä tietämättäni jännitän. No, kokkeillaan ja reenataan, ei ainakaan tylsäksi homma käy!

Mantan kans on nyt viilailtu noutoa, kapulan palautus on suurin reenauksen kohde. Manta alkaa aika helposti hiimailemaan, kun pääsee metrin päähän minusta, eihän se nyt suuri virhe oo mutta parempaan pyritään.
Luoksetulon pysähdys tulee olemaan iso ongelma, ellen saa vauhtia yhtään vähemmäksi. Lyhyellä matkalla pysähykset on tosi hyviä, mutta pitemmällä matkalla vauhti kasvaa niin valtavaksi, että vaikka se merkistä pysähtyy, niin tullaan vielä liukumalla metrin verran eteenpäin...
Paikkamakuuta ei olla vielä häiriössä otettu, kotonahan se sujuu...Niinku yleensä kaikki muukin!
Hyppyä on reenattu vasta kerran, se tulee varmaan sitten olemaan se kaikkein hankalin avo-liike, kun en sitä jaksa hirveesti murehtia...

Aika vähiin on nyt kyllä tokoilut jääneet, uiminen on ollu näillä keleillä aika paljo mielekkäämpää. Ja ollaan me kyllä uitukin, tai siis Manta on.
Onneksi se ui, ihan senkin takia, että tämän näköstä koiraa ei mielellään autoon ottasi:

Hajusta päätellen kuperkeikat oli tehty ihmisen jätöksissä, eikä se uinti kyllä hajua poistanu, vaikka pahimmat kököt lähtikin. Kotiin ajeltiin auton ikkunat selällään ja suoraan pesulle ja tervasamppoo kehiin, ei muuten lähteny haju kokonaan silläkään. Yäk!
 

Sitten vähän surullisempia aiheita. Muutama viikko sitten sain ystävältä viestin, Mona-koiruus oli sairastunut niin pahasti, että mitään ei oltu voitu tehdä koiran pelastamiseksi. Mona oli meidän Riepu-cottonin suuri rakkaus (kuten myös Mopinkin) ja sanoinkin Vikille, että nyt on koirien taivaassa säpinää, sen verran leiskui lempi Riepulla ja Monalla täällä maan päällä, miksei siis myös taivaassa <3
Eräs toinenkin ystävä menetti karvaisen ystävänsä vähän aikaa sitten ja niin sitä taas miettii, miten sitä pitäisi olla onnellinen nuista koirista justiinsa nyt tänä päivänä, ikinä ei tiiä mitä tapahtuu. Ja aina täytyy tapahtua jotain pahaa, ennenku sen taas kunnolla ymmärtää.

Vaikka ne ei aina niin herranenkeleitä olekkaan, niin ovat ne kuitenki maailman rakkaimpia ja tärkeimpiä <3