Valokuvausta opiskelemassa

Viime viikonloppuna meillä sitten oli se kauan odotettu oman koiraporukan järkkäämä valokuvauskurssi, opettajana toimi samainen Reijo Haukio, kenen kurssilla olin tammikuussakin.
Kyllähän se vaan niin on, että kertaus on opintojen äiti, jos vielä noin viisi samanlaista kurssia kävisi, niin voisi ehkä alkaa hahmottamaan mikä on suljinaika ja mikä valkotasapaino...

Kurssi järjestettiin meidän omalla hallilla ja tokihan sinne tekastiin ihan oikea studiokin, konstit oli monet ja malli oli aluksi ei niin eläväistä sorttia...

Lopputulos on sitte tässä:

Sunnuntaina sää suosi sen verran, ettei ihan kaatamalla satanut niinkuin lauantaina, heti aamusta suunnattiin siis Lomikseen ottamaan ulkopotretteja ja opettelemaan liikkuvan kohteen kuvaamista. Pannausta reenattiin hypyillä, Manta toimi ekana  mallina ja koska loppuaika kului koiran jäähyttelyyn en päässy kokeilemaan sitä käytännössä Justiinan ja Tiltan toimiessa malleina. Kotona sitä kuitenki reenailin, melkeen onnistuin!

Pilvisestä säästä huolimatta saatiin kuitenkin melkosen hienoja posetuksia aikaseksi, kun oli kamerassa asetukset kohillaan:

"Tää ei enää jaksais poseerata..."

Jos tämän möisi seiskapäivään otsikolla "Susihavainto Suomussalmella, puudeli pakeni henkensä edestä" niin saisinkohan tienattua rahat uuteen tietokoneeseen?

Nyt on sitte tullu filmattua taas ihan urakalla, varsinkin kun kelit parani. Niin aurinkoinen  keli niinkuin tänäänkin oli ei kyllä paras mahollinen harjotteluun oo, varsinkaan Mopin kans, vaikka mitä hanikkaa säädät joku kohta on aina palanu puhki. Sitä paitsi sen mielestä parasta kesässä on seistä rantavedessä liottelemassa mahakarvoja, tylsäksi käy kuvien otto.

Manta on heittäny talviturkin noin 500 kertaa, kylmäähän se vesi vielä on, mutta jospa se ei siihen kuolisi. On se kyllä uskomatonta, että koira, jonka mielestä tassujen pesu lähentelee eläinrääkkäystä, jaksaisi purjautua järvessä vaikka kuinka kauan. Tänäänkin lenkillä minä ja Moppi käveltiin rannalla, Manta kahlasi vieressä mahaa myöten järvessä. No, tekee hyvää lihaksille :)

"Sanoppa kuule yksikin kunnon perustelu miksen muka voi tulla sisälle?"

Jos ei tuu mitallia jääkiekossa, niin ainakin keihäänheiton tulevaisuus on turvattu

Tämä minun ikäloppu kannettava alkaa tosiaan vedellä viimesiään ja kun tarvin tätä kaikkein eniten kuvien kans hämmentämiseen, niin vanha kunnon pöytäkone on jossain vaiheessa hankintalistalla. Ja kameraan salama, vipstaakki ja piuha. Ja lisäksi parketinalusmuovia, jalusta ja harmaata kangasta. Ja isompi kameralaukku. Ja se kuvien käsittelyohjelmaki pitäis ladata, mutta oon aika varma, että minun älykkyys ei riitä sen käytön opetteluun. Annoin pikkusormen, se vei koko käden...

Niin ollaan me muutaki tehty kun vaan kulettu kameran kans pitkin mehtiä. Paikkamakuuta reenataan joka päivä, Mopin kans on tehoreenattu luoksetulon pysähyksiä ja Mantan ruutu ja tunnari sujuivat viime reeneissä aika hienosti. Tunnarikapuloita oon nyt lisänny, oma on  vieläkin reilusti hajustettu ja se näyttää toimivan.
Kun nyt vaan malttasi eikä kiirehtisi sen homman kans!

Ja assiesta kuuventeen. Muistelen lukeneeni aina silloin tällöin tarinoita siitä, että hätäkeskuksesta ei oo apua välttämättä saanu, ainakaan järin nopeasti. No, nyt jouduin tässä yhtenä päivänä sinne ite soittamaan ja jouduin soittamaan kolmesti, ennenkuin ambulanssi ja palokunta olivat paikalla. Ja sille tädille, joka siihen ensimmäiseen puheluun vastasi, voisin kyllä lämpimästi suositella jotain muuta ammattia. Ei vissiin täti tiennyt, että meillä täällä Kainuussa on paikkoja, jonne ei ole TARKKAA osoitetta, tuolla keskellä mehtää kun ei vaan ole niitä tien viittoja eikä petäjien kylessä numeroita. Lupasin ootella  kiltisti lähimmän tien varressa apujoukkoja, mutta kuinkas ollakkaan, sekä ambulanssi että palokunta kurvasivat väärälle tielle. Viimeseen soittoon vastasi erittäin ystävällinen mies, joka sitten luki minulle ne ajo-ohjeet, mitkä olin sinne antanut ja niihin en voinu kuin todeta että just siellä sitä apua tarvitaan. Setäkin jo tuumasi, että täällä ei taideta osata lukea... No, loppu hyvin kaikki hyvin, onneksi ei ollut kyse sekunneista eikä ees minuuteista, siinä puhelinrumban aikana olisi joku potilas ehtinyt jo kuolla. Ei ne kaikki lehtijutut huonosta palvelusta taidakkaan ihan humpuukkia olla, aika pelottavaa ajatella, että sitä apua ei ihan oikeasti sieltä niin helposti saa. Toivottavasti sinne ei ihan pian tarvi uudelleen soitella!