Aksakuvia

Lopultakin saan laitettua tänne muitakin kuin "koirat juoksee jäällä" ja "koirat juoksee pellolla" kuvatuksia. Kati tosiaan lähti maanantaina filmaamaan meidän aksatreenejä, miljoonat kiitokset siitä. Lähettiin reissuun sen verran aikasin, että ehittiin käydä Mustissa ja mirrissä ostoksilla, eikä se turha reissu ollutkaan.
Alkuun tosin näytti, että Moppi ei vieläkään saa niitä y-valjaita, kun just se oikea koko hurtan malleista puuttui, mutta onneksi kokeilin ihan vahingossa toista merkkiä ja sehän passasi. Valjaita Moppi tarvii oikeestaan vain potkurilenkeille, sehän ei todellakaan vedä, joten perusvaljaat varmaan riittää siihen tarkotukseen. Vetovaljaista huolimatta Mantakaan ei kyllä potkuria vedä, lenkit mennään ravaamalla hihna löysällä, tosin tuolla meidän lenkkireitillä on yksi semmonen turvallinen pätkä, minkä Manteli saa hilipasta niin täysiä kuin pääsee. Vauhti on semmonen, että mutkissa on pakko seistä jalaksilla ja keskittyä pystyssä pysymiseen, muuten kyllä potkuttelen ite koko ajan.
Aika muikeita tarjouksiakin löydettiin, oon jo kauan haaveillu siitä paksusta pyöreästä hurtan nahkahihnasta, mutta  hinta on tuntunu aika korkealle. Nettikaupoissa niitä on aina tarjouksessa ollu, mutta aina kun oon yrittäny tilata ne on jo loppuun myyty. Tamminäyttelystä ostin saman tyylisen, mutta ohuemman, nyt sain lopultkin sen mitä halusin ja puoli-ilimaseksi. Just tuo hihna on niin passeli näille minun kortisoonin haurastuttamille käsille, jotka aukeaa verille, jos ees ajattelen yhdistelmää nylonhihna ja tien yli juokseva orava.
Kati sai kans tehtyä ihan mielettömiä ale-ostoksia, joten hyvä reissu oli senki osalta. Sen verran mukavaa oli hiplailla kaiken maailman hörsellyksiä, että suunniteltiin jo ostosreissua ilman koiria. Ei sillä että minkään tarvis olisi, mutta jos halvalla saa niin voihan sitä ostaa aina vähä niinku varalle :) (olis muuten myytävänä mm. käyttämättömät koiran tossut, nutrolin-öljy pitää tassun pohjat sen verran hyvässä kunnossa, että jouten ovat!)

Noista tarpeettomista tavaroista puheen ollen, pantoja ei sitte ainakaan tarvita. Meinasi karata mopo, tai siis ompelukone käsistä, kun villiinnyin niitä ompelemaan, nyt pitäis tilata lisää tarpeita, että pääsisi ompelemaan lisää. Pikkusen meinaa saumat heittää kieroon ja alulanka on syheröllä, mutta parasta on tekemisen ilo. Tähän hätään ei oo kuvaa tuotoksista, mutta otan semmosen heti kun ehin, oon nimittäin aika ylppis itestäni!
Tästä onnistumisesta huumaantuneena piirtelin jo kaavat kesämekkoon ja kun passeli kangas löytyy, kokeilen miten paljo  verenpaine kohoaa semmosen rojektin kans. Kiitokset vaan ihanalle työsuhdelapselle, joka opasti kaavojen piirtelyssä. Muilla on kaiken maaliman työsuhdeautoja ja asuntoja ja kännyköitä, mullapa on lapsia ja ne on muutes aika paljo tärkeämpiä!

Mutta tähän väliin niitä kuvatuksia maanantain reeneistä Rakki-Areenalla:

Ei meinaa vauhti pysähtyä

Kontaktit on aika hyvällä mallilla

Takaaleikkaus

Tämä sujuu

Tassut ristissä, se rukoilee ettei rima tippuis...

Karkas Mopedi käsistä

Mopilla ei oo ongelmana rimojen tippuminen

Persjättö ja putkeeeeeeen!!

"Voitasko mennä uudestaan?"

Pelottaa...

...ihan pikkusen vaan!

MonitoimiMoppi

Noista aksuista sen verran, että aika mukavalla mielellä sai taas kotiin ajella, Nupperilla oli  vauhtia niin paljon, että meni jopa vääriä esteitä (harvoin siitä voi onnellinen olla, mutta Mopin tapauksessa oon) ja Mantelin kans edelleenkin kaikki sujuu, kun minä en huido turhia ja pidän turpani ummessa, yksikin väärä liike tai käsky väärään aikaa niin rimat kolisee. Muuri tuotti pikkusen ropleemia, sitähän meillä ei kotona oo ja Makrilli meinasi aina kiertää sen. Oikea ohjaustekniikka ja pienet apukeinot toivat kuitenki tulosta, yli päästiin ja kunhan seuraavat itemmät vapaat koittaa, suunnataan akkuporakoneen kans rautanetin kautta hallille, on se kumma jos ei yhtä muuria saada tehtyä!

Ens sunnuntaina päästään tokostelemaan ihan vieraaseen paikkaan, kun suunnataan TOKO-ringin kans Sotkamoon kattomaan, miltä ihan uusi koiraharrastushalli näyttää.
Kaikkein eniten odotan paikallaoloa, se on sujunu Mantan kans aika vaihtelevasti, joskin onnistumisia on ollu enemmän kuin epäonnistumisia, eteenpäin siis mennään. Liikkurireeniä tarvitaan myös, perjantain reeneissä ennakoi aika paljon.
Nuprikki pääsee myös Sotkamoon, mukaan otetaan hirvenmunuaisia ja vinkupallo ja käydään hallissa hilipattelemassa sen verran, että jää hyvä mieli.

Mantan lohjenneesta hampaasta vielä sen verran, että eipä tuo oo näyttäny pahemmin vaivaavan. Tänäänkin saivat iltaruuaksi peuranluut ja hyvin upposi, nyt on pirtissä raukeita onnellisia koiruuksia. On se vaan jännä nähä, miten tuo oikeiden luiden  järsiminen rentouttaa/väsyttää koiran. Monen olen kuullut sanovan, että on liian vaivanloista syöttää koirille raakoja luita, kun ne sotkee. Aika helposti, oikeestaan ihan itekseen nuo kaksi ovat kyllä oppineet, että luut syödään pyyhkeen päällä. Nyt Mantalla oli tosin joku pakkomielle päästä syömään herkkua minun jalkoihin, mutta kun pari kertaa otin luun pois (lattialla levällään olevien valokuvien päältä...) ja vein sen takaisin pyyhkeelle, uskoi Mantelikin lopulta että ainoa oikea ruokailupaikka on siinä.

Eilen meillä oli aika rankka päivä, hautajaiset oli raskaammat mitä olisin ikinä voinu kuvitellakkaan. Joskus sairaudet paranee, joskus ei ja nyt oli sen ein vuoro. Sanotaan että kaikella on tarkoituksensa, mutta sitä ei oikeen voi mitään tarkotusta millekkään löytää, kun ihminen lähtee täältä liian aikasin.
Illalla tuo armas ukontekeleeni istahti sohvalle ja ilmoitti ostavansa moottoripyörän. Siihen tokasin, että etkö parempaa tappokonetta löydä, hirvikolari moottorikelkalla on vielä liian hyvin muistissa. Siihen hän tuumasi, että "kuolihan se äitiki, vaikkei ajakkaan moottoripyörällä". Siihenpä ei ollu paljo mitä sanoa, yöllä vaan töissä ittekseni mietin, että ehkäpä tälläki kuolemalla oli joku tarkoitus. Ainaki se, että opitaan elämään täysillä ja tekemään niitä asioita, mistä ollaan aina haaveiltu.

Eniten ihminen katuu elämässään niitä hullutuksia, joita ei tehnyt vaikka oli tilaisuus.

                                                          Helen Rowland