tiistai 25. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!



Töiden merkeissä meni tämä joulu, eilen olin iltavuorossa ja tänään aamussa, huomenna onneksi vapaata. Nyt sitte naatiskelen ihan yssikseni, tai siis koirien kans, kynttilän valossa ja aion huomenna nukkua niin pitkään kun suinkin vaan unta riittää. Tai siis niin pitkään kunnes jonkun nimeltä mainitsemattoman eläimen kieli tunkeutuu sieraimen kautta poskionteloon ja sieltä suuhun.

Pakkasta on nyt sitte riittäny, aamulla töihin ajellessa tuijotin huumaantuneena auton pakkasmittaria ja hihkuin onnesta soikeana, välillä se näytti jopa viittätoista pakkasastetta ja sehän on melkeen ku helle, päästäsiin kunnolla lenkkeilemään. Eipä ollu pitkä ilo, puoliltapäivin oltiin taas jo reilussa kahessa kympissä ja piiiiitkä joululenkki vaihtui tokosteluun hallilla. Mutta ei se mittään, oli ihan hyvät reenit, joskin toisella kierroksella Mantan piti huolehtia sen verran intiimihygieniastaan että reenit sen osalta loppu siihen. Ekalla kiekalla saatiin hienoja ruutuunmenoja ja hyvät kaukkarit, Mopin kans sujui kans hyvin, joskin se ennakointi ruudussa ja luoksetulossa aiheuttaa pikkiriikkisen harmaita hiuksia.

Tää tahtois jo kunnon lenkille...
Toisaalta nämä pakkaset sattu kyllä ihan hyvään saumaan, koskapa minun käsi-ihottuma on nyt jalkapohjissa ja kävely tuottaa välistä melkosta tuskaa. Tänään on ollu jo ihan hyvä päivä, kipu on ollu siedettävällä tasolla ja reeneissä kävelin jo suht. normaalisti kun jalassa oli kahet villasukat ja huopatossut. Ja onneksi on tuo mehtä tuossa heti takapihalla, siellä saa koirat juosta eikä itellä montakaan askelta tarvi ottaa. Tosin ei sielläkään näillä keleillä kauan tarkene, varsinkin nyt kun tuo Mantan värkki muistuttaa lähinnä räjähtänyttä tomaattia, ei sitä kauheen kauan halua pakkaslumessa juoksuttaa.

Sake <3
Manta on muuten kokenut ensirakkauden <3! En oo ikinä nähny Mantalla semmosta ilmettä/olemusta, kuin tässä yhtenä päivänä kun se kävi nuuhkaisemassa meidän reenikaverin Sake-malikan perskarvoja. Melkein näin sydämen sen pään päällä... Ja kun se kamalassa hellyyyden puuskassa kaivautu tässä peiton alle ja erehyin kysymään siltä että "ooonko se tytöllä Sakkeusta ikävä" se nosti päätänsä, huokasi raskaasti, laittoi pään tassun päälle ja jäi tuijottamaan seinää. Ilmiselvät ensirakkauden merkit. Huvittavaa kyllä, Moppi oli myös hullaantunut kyseisestä malikasta (se on siis uros) joskus kesällä, hyvä maku noilla meidän koirilla, täytyy myöntää.

Joulusta sitte sen verran että koirat on ainaki olleet kilttejä, lahjoja ilmestyi millon postilaatikkoon ja millon auton sivupeiliin roikkumaan. Eilen kun menin töihin, keittiön pakastimessa oli tämmönen lappu:


Ja tämmöset herkut sieltä löyty:

Suuret kiitokset Marjutille, meidän emännälle, jonka ansiosta Moppi kyllä tietää mille ovelle juostaan kun Betanian pihalla autosta päästään :)

Koirat eivät oo vielä avanneet kuin pari pakettia, niitä riittää avattavaksi vielä vuoden vaihteen jälkeenkin. Eilisiltana paketista löytyi mm. herkkuluut, joiden kans ilta sitte meni värkätessä.
 
"Kinkkuaaa!!!"

"Mulle kaaans!"


Täältä löytyi tassupyyhe, kiitokset mummolle!

Herkkujen herkku!

Manta olis mielellään syöny luun papereineen päivineen

"Nyt ei Manta askeltakaan lähemmäksi..."

Me ihmisetki ollaan oltu aika kiltisti, äippä oli keksiny aika ihana lahjan...

Kuvassa juhlitaan minun Sinttu-nuken 1v. synttäreitä jouluna `77, menossa juhlahumussa ovat myös Anne-serkku ja maailman paras Olga-mummo, huomatkaa myös myrna-astiasto, jota käytettiin vain erityisinä juhlapäivinä. Sinttu, alun perin Sinikka, joka siis istuu minun sylissä, kärsii kuvan oton aikaan sinitaudista, ihan vaan siitä syystä että satuttiin löytämään serkkupoikani Mikan, tuttujen kesken Pätkän kans sininen tussi...
Just nyt Sinttu istuu tuossa muutaman metrin päässä, pikkusen se on vuosien saatossa kärsiny ja otsatukkakin on leikattu millin sängeksi (voi sitä parkua kun hoksasin sillon n. 35 vuotta sitten ettei nukkien hiukset kasva takasi...) mutta tunnearvoa se ei laske, päinvastoin.

Pikkusen veti mielen herkäksi myös kaikkien aikojen kaunein paketti.

Äiskä oli päällystäny laatikon vuosien saatossa tulleilla joulukorteilla ja myös sisältö lämmitti mieltä, täynnä ite tehtyjä sukkia meille molemmille, lisänä vielä lapaset ja kaulaliina. Meinasi tippa tulla silmäkulmaan.

Viime viikolla juttelin erään ihmisen kans elämästä ja siitä selviämisestä. Ja siitä, miten hienolta se tuntuu, että vaikkei sitä rahaa ole liikaa niin silti voi ittesä elättää.  Ja miten sitä vaan elämässä selviää, vaikka ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaessa se potunkuorimaveihtiki oli omilla opintotuilla ostettava. Sanoin silloin, että muistan vieläkin, kun oltiin ostamassa ensimmäiseen yhteiseen kotiin, pienen pieneen kaksioon,  joulukuuseen kynttilöitä ja miten kalliit ne oli. Ite olisin tyytyny halvempiin, mutta isäntä oli sitä mieltä että ostetaan nyt nämä kalliit, jos ne sitte kestäsivät kauemmin.
Samana iltana koristelin kuusta täällä "omassa" kodissa ja laitoin kuuseen ne samat kynttilät kuin silloin 14 vuotta sitten. Sattumalta huomasin, että paketissa oli vielä hintalappu tallella, 79 markkaa. Väkisinki siinä sillon mietti, mitä kaikkea on elämässä tapahtunu viimesen neljäntoista vuoden aikana. En olis kyllä sillon ensimmäisen yhteisen joulun aikaan voinut kuvitellakkaan, että ne samaiset kynttilät ovat joskus meidän ihan ite suunnitteman talon kuusessa ja mitä ihania, kamalia, kauheita ja onnellisia juttuja tässä välillä on tapahtunu.

Tämä Joulu on muutenki niin erilainen kuin muut, Jankan isä Saksasta tuli kyläilemään ja luulempa, että tämä joulu pysyy meidän kaikkien muistoissa aina. Mukavaa joulutunnelmaa varjostaa pieni, tai oikeestaan suuri pelko tulevasta, kukaan ei tiiä, millä mielellä ens Joulua vietetään. Se on aika pelottava ajatus mutta se on vaan hyväksyttävä, nautitaan nyt tästä hetkestä. Ja ihan täysillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti