Eli meillä siis oli luvassa tokostelua Jenni Ojalan johdolla meidän omassa hallissa ja oli tosi kiva, kun paikalla oli kymmenisen kuunteluoppilastakin, yleisö toi mukavasti jännitystä (= paineita) kehiin.
Mantan kans meillä oli ajatuksena saada vinkkejä siihen, miten jatketaan ruutureenejä, mutta reenattiinkin sitten erilaisia konsteja opettaa se. Oli kiva saada uusia ideoita tähänkin, joskin kun illalla yssikseni analysoin reenejä tulin siihen tulokseen, että se toinen konsti, missä siis käytettiin apuna vain makupaloja, ei oo meille ehkä se kaikkein sopivin. Kosketusalustan kanssa tullaan reenaamaan jatkossakin, sillä konstilla voitaisiin saada aikaan tarkkuutta ja huolellisuutta. Keinojahan on n. miljoona, sieltä vaan täytysi osata poimia ne omalle koiralle sopivimmat ja se kyllä vaatii joskus melkosta pohdiskelua.
Mutta siitä kosketusalustasta vielä sen verran, että on ne fiksuja nuo koiruudet! Ihan mieletöntä miten ne hoksaaki nuo asiat niin äkkiä. Tosin Manta teki kyllä ties mitä temppuja ennenku oikea toiminto löytyi, mutta siinä sen koiruuden yhessä tekemisen halun tosiaanki näki. Alusta piti kyllä ottaa mulla lopussa käteen, koska tarjosi niin mielellään pää sen päällä makaamista... Oliskohan syynä ollu se, että ollaan yritetty reenata sitä paikkamakuuta pää maassa.
Paikallaolohan meillä nyt on se isoin ongelma ja tietenkin just silloin, kun paikalla olisi alan ammattilainen se sujuu hienosti. Mutta ollaan nyt tyytyväisiä siihen, itse asiassa se muuten sujui viime reeneissäkin hienosti :)
Muita seuraamalla oppi taas kaikkein eniten, tunnariin tuli uusia ideoita ja ohjattua noutoa aletaan nyt reenimään uutena juttuna, sitähän me ei olla otettu vielä ikinä. Maanantaina täytyy suunnata tuonne paikalliseen Rautanettiin ja tingata sponsorialennuksella tarpeet kapuloihin.
Vaikka aikaa oli 4 tuntia ja koirakoita neljä, tuntui että olis ollu vielä paaaaaaljon asioita mihin pitäisi neuvoja saada. Siksipä suunniteltiin jo loppukahvittelun aikaan, että "tilataan" Jenni kouluttamaan meitä uudelleen heti kun vain mahollista. Sitten pääsisi mukaan muutkin kuin toko-ringin koirakot.
Seuraavan kerran lähdetään kouluttautumaan Ouluun tammikuussa, tällä kertaa taas Tarjan oppiin. Ihan mielettömän hienoa tämä kyllä on, kun päästään näin hyvien kouluttajien käsittelyyn säännöllisesti. Suuri kiitos Kainuun kennelpiirille!
 |
| "Jos vaikka lopettasitte sen jaarittelun ja alettais töihin?" |
 |
| Ei tuu palkkaa tästä... |
 |
| ...tuijotuskaan ei tehoa... |
 |
| ...eikä vaaniminen... |
 |
| ...eikä pureminen... |
 |
| ...mutta alkohan se tassu nousemaan... |
 |
| ...ja äiskä oli niiiin onnellinen!!! |
 |
| Jos ei tästä tuu mali-kuume ni ei mistään. On se hieno! |
 |
| Ruutua uudella tekniikalla |
 | ||
| Selman tunnari oli aika täydellinen! |
Sitte pikkusen aksailua. Maanantaina kirmailtiin Rakki-Areenalla ja Mopin hyppyhaluttomuus diagnosoitui rinsessasyndroomaksi. Se villiinty jopa haukkumaan radalla ja hyppyhaluttomuudesta ei ollut tietoakaan.
Työn alla oli pakkovalssi, saksalainen ja viskileikkaus, olihan se vääntöä mutta jälleen kerran ajeltiin hymy persiissä kotiin.
Huomenna meinasin reenailla omalla hallilla noita juttuja, varsinki viskileikkaus vaatii reeniä, niin koirille kuin ohjaajallekkin. Eniten jälkimmäiselle.
Tänä viikonloppuna vietetään laatuaikaa koirien kans kolmistaan, iskä pakkasi perjantaina kelkan autoon ja suuntasi kohti pohjoista lumen toivossa. Kittilästä sitä vissiin löytyi ja siellä se nyt nauttii talvesta kun me muut täällä lenkkeillään vesisateessa. Onneksi sattui vapaa viikonloppu, ei tarvi koiruuksilla olla yssikseen tunti tolkulla. Vaikka oon kyllä päättäny, etten valita asioista joille en mitään voi vaan opettelen elämään niiden kanssa, niin nyt haluttasi pikkusen tästä kelistä valittaa.Varsinnii ku on tuo pirun komia menopeli tuolla oottamassa lunta ja pakkasta.
Ikinä meillä ei oo tuon isännän kans tullu riitaa tms. toistemme harrastuksista ja niihin kuluvasta ajasta, mutta jotenki tässä viime viikolla satuin ihmettelemään ääneen sitä kelkalla ajelun intoa, sanoin vissiin jotain siihen siihen suuntaan että onko siinä mitään järkeä ajaa autolla 400 km suuntaasa että näkee lunta. Ja vastaus kuului: "Me ajetaan 400 km ja kelkkaillaan koko viikonloppu, te ajatte koirien kans saman matkan kahen minuutin takia". Ei tarvi varmaan ees sanoa, että tuohon en osannu sanoa yhtään mitään.
Koirat on sitte taas ottaneet kaiken ilon irti siitä, että äiskä nukkuu ypöyksin suuren suuressa sängyssä. Illalla Nuppi teki taas tapansa mukaan pesän iskän tyynylle, Manta puolestaan tempasi semmoset kupperiskeikat kainalossa että pudota mätkähti polonen sängystä. Ei vissiin käyny kippeesti kun sinkosi samontein takasi ja kiemurtelu jatku entistä suuremmalla innolla.
Ja koskapa tänään on filmailtu vain Mantelia, niin laitetaanpa loppuun vielä kuva meidän perheen todellisesta toko-tähdestä. Tämä muutaman vuoden takainen hetki ei unohu ikinä eikä mikään saavutus toko-rintamalla mene tämän ohi, minä olin niin ratketa ylpeydestä!
 |
| TK1 ja luokkavoitto pisteillä 186 (tuomarina Piritta Pärssinen) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti