maanantai 12. marraskuuta 2012

Parin viikon touhuiluja

Kylläpä kolme koiraharrastuksen täyteistä vapaapäivää sai unohtamaan arkielämän huolet täydellisesti! Ihotautilääkäri määräsi aikoinaan minut kovettamaan itteäni sen verran, että jättäsin työasiat työpaikalle enkä miettisi niitä kotona, mutta minkäs teet kun oot niin herkkis. Tänäänkin itkeä tihrustin niin paljon että sain ihan kamalan päänsäryn ja piti kaivautua vällyn alle koirat kainalossa päivätirsoille. Ja syynä tihrustukseen oli se, että päätin kerrankin ottaa vapaapäivän rennosti ja istahtaa sohvalle kutimen kanssa katsoen samalla Vain elämää- ohjelmaa nauhalta. No eihän sitä itkemätä kato kukaan, sitte tuli ikävä Riepua ja Reimaa ja mummoa ja kaikkea mahollista ja sitte itkin jo sitäki miten tärkeitä ja rakkaita nuo koirat on... Elämä olis paljo helpompaa jos olis vähä kovempi ihminen.

Viimeksi rumisreeneissä otettiin koiruuksien kans tekniikkareenit ja välistävedot sujui aika mallikkaasti. Mopin kans reenailtiin keppikulmia ja hitsi että se hakee ne näppärästi!
Lauantaina aksailtiin omalla hallilla, Moppi oli ihan mieletön ja meni keinun paremmin kuin pitkään aikaan, aina kun silmä vältti se oli ite ihan vapaaehtosesti menossa sille. On tainnu oppia että keinulla saa hirven sydäntä :). Pitkästä aikaa otettiin pöytä ja Manta pysy siinä tosi hienosti, keinulle on kans tullu paljon malttia ja kontakti oli tosi hyvä. A:n kontaktilla se tahtoo heittää takajalat maahan ennen aikojaan, siinä vauhtia on sen verran enemmän mutta pääasia että se nyt kuitenki ottaa sen kontaktin.
Mantan kans otettiin pussiin irtoamista kauempaa ja hienosti meni. Myös kepit se haki hyvin, joskin niissä on se ongelma, että se alkaa oikomaan jos minä menen edelle. Verkot olis varmaan siinä hyvät, suunnitelmissa on jo semmonen tee se itse-malli...

Eilen tokoiltiin ja ekan kerran oli tunnarikapulat hallilla. Molempien kans otettiin sitä häiriöttömässä paikassa, oma löytyi mutta palautuksessa on vielä paljo opittavaa. Mantalla meni tosin alkuun pasmat sekasin, kun vieressä oli Mopin häkki, missä oli suikale kuivattua lampaan päänahkaa. Siirsin häkin kauemmaksi ja sen jälkeen keskittyminen parani.
Moppi oli niin villinä ettei meinannu nahoissaan pysyä. Nauruksihan ne reenit taas meni mutta menköön, esim. luoksetulossa se lähti tulemaan kohti ilman käskyä, pysähty ilman käskyä puoleen väliin ja jatkoi taas ilman käskyä tosi hienosti sivulle... Ja se ilme kun  oli just semmonen että "äiskä enkö ollukki aika pirun taitava!" Olihan se.
Välillä otettiin temppuja, Moppi osaa (normaalisti) heittäytyä kuolleena maahan kun sanon pum ja osotan sitä sormella. No, se eilinen "kuoleminen" muistutti lähinnä epileptistä kohtausta, taito sekin.

Tänään kävästiin  tokostelemassa ja olin jo ollut siinä luulossa, että Mantan paikkamakuu on paremmalla mallilla. No, tänään se sitte taas nousi istumaan ja kun käskin takasi maahan hetken päästä  nousi. Otin uusiksi ja sitte meni hyvin. Mutta ei kai tämä niin mukavaa oliskaan, jos ei sillon tällön takapakkia tulisi.
Tunnari otettiin nyt pienessä häiriössä ja kummasti se oma vaan löytyi, molemmilla. Manta palautti  hyvin, mutta Mopilla oli jälleen ihan omat kuviot, sen mielestä on tehty tarpeeksi töitä kun oma on löydetty, riittää kun sen heittää jonnekkin äiskän suuntaan.

Siinäpä vähän reenilöistä, sitten muihin touhuihin.
Moppi on nyt  taas saanu pk-rimmauksen. Niin ihana kuin se pitkäturkkinen cottoni oliski, niin ei se vaan meidän elämäntyyliin sovi. Käytiin tässä metsälenkki 0-kelissä sillä seurauksella, että Moppia piti välillä kantaa, jalat oli yhtä lumipaakkua. Ja suihkuttelun jälkeen jalkakarvat oli niin huopaantuneet, että en edes yrittäny selvitellä, sakset kouraan ja karvat pois. Ei se kuitenkaan ihan kalju oo, jalat ja mahanalus on vaan rimmattu ja luulempa, että koiruuskin on onnellisempi nyt. Toisena vaihtoehtona kun olisi ollut unohtaa metsälenkit ja tyytyä hihnalenkkeilyyn auratuilla teillä. Luulisin, että tuo adhdcdt olis vajaassa viikossa vähintäänni räjähtäny. Kyllä koiran pitää päästä juoksemaan, hihnalenkeillä ei paljo kunto kasva, puhumattakaan lihaksiston kehittymisestä.

Karvoista puheen ollen, Manteli on niin kalju, etten oo uskaltanu ilmottaa sitä ees tamminäyttelyyn. Lattialla pyörivien karvatuppojen määrästä päätellen ollaan jo voiton puolella, nyt ootellaan alkaisko se kasvattaa uutta. Eihän se mikään karvahirmu (onneksi) oo ikinä ollutkaan, mutta nyt se on ihan ku joku pula-ajan nälkiintyny kettu. Mutta kaunis se on kaljunaki <3.

Löysin muuten kaupan hyllyltä tässä yhtenä päivänä kuivattuja jäniksen korvia. Piru että ne mieluisia, jopa Moppi, maailman nirsoin eläin, syö niitä että rouske vaan kuuluu. Pahoja eivät oo Mantankaan mielestä, annoin niille tässä keittiössä semmoset ja Manta pyyhkäsi heti olkkariin syömään omansa. Minun piti mennä  luutun kans perässä, ettei parketti ala kärsimään kosteusvaurioista, oli meinaan meleko mojova kuolavana  lattialla.

Reenien jälkeen...

...väsyttää!

Iltavillit takapihalla, kuvaaja ei meinannu pysyä perässä


Iskän kans katotaan telkkaria

Kongit pakastetulla maksalaatikkotäytteellä on aika parhaita


Lumikuono
Tälleen näkee paljo paremmin mitä naapurissa tapahtuu (tiedoksi vaan naapureille, meiltä ei jää MIKÄÄN huomaamatta...)
Aksailua omalla hallilla

Tekniikka hallussa ja vauhilla mennään

Nyt osataan jo hidastaa oikeassa paikassa...

...mutta pussi mennään täysiä!

"Joko saa tulla?"

Korvat hulmuten

Kyllä se kotona kontaktit osaa...

Jos Mopilta kysytään, niin tämä on melkein kivempaa kuin putkeen meno

Ja ihan pakko pikkusen vielä hehkuttaa tätä meidän koiraporukkaa, vaikka oon tainnu siitä ennenki mainita. Uusia harrastajia on tullu mukaan sakkiin ja koirakoiden edistyminen niin tokon kuin agilitynki saralla on ollu ihan mielettömän hienoa. Ennenkaikkea porukalta saa avointa palautetta reeneistä, niin positiivista kuin negatiivistakin, eihän sitä muuten ikinä opi mitään jos ei kukaan sano mikä mättää ja mikä toimii. Lähes aina reeneistä lähdettäessä jostain kuuluu "voi hitsi että oli hyvät reenit" ja siihen kommenttiin kaikki yleensä yhtyvät. Jos joku on menny persiilleen, joku toinen juttu on sitte onnistunu ja siitä ollaan onnellisia. Ja se asenne näkyy sitte myös koirissa, niilläkin näyttäisi olevan aina hallilla ihan pirun hauskaa.
 

1 kommentti:

  1. Teille on heitetty Liebster Blog -haaste! :)
    http://foxtrotlady.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog-haaste.html

    VastaaPoista