lauantai 29. syyskuuta 2012

TOKO-ringin reenit

Tänään oltiin ihan ensimmäisissä nuorten koirien toko-ringin reeneissä ja olipa se kyllä taas niin mielettömän kiva reissu!
Mutta ei se  taaskaan ihan ongelmitta sujunut... Ensinnäkin Moppi piti jättää päivähoitoon Kaijan miehen Esan luo. Ihan kamalaa ja melkistä itkuo tihrustin, mutta pienenä lohtuna oli, että ei se huonoon hoitopaikkaan jääny. Mutta ihan kamalaa silti.
No, siinä sitte töryyteltiin kohti Oulua, onneksi oltiin jälleen kerran ajoissa liikenteessä sillä navigaattori simahti yhtäkkiä. Ei siinä muuten mittään, kyllähän sitä Ouluun oltais osattu mutta siellä kaopungissa sen reenipaikan löytäminen olis voinu olla pikkusen hankalempaa. Mietittiin siinä sitte että missä vika, mutta onneksi meilläki joskus välähtää. Ekana tuli mieleen että onko tupakan sytyttimestä menny sulake (me ei olla ihan varmoja onko siinä sellanen, siis sulake, mutta näin me arveltiin), mutta koskapa se lämpeni aateltiin fiksuina tyttöinä että navigaattorin piuha ei vaan jostain syystä pelitä. Ajeltiin sitte Utajärvellä jollekkin huoltsikalle, josta ei piuhaa löytyny mutta löyty kuitenki ystävällinen setä, joka neuvoi meille paikat mistä vois löytyä. Eka paikassa ei tärpänny mutta toisessa tärppäsi, vika tosiaan oli siinä piuhassa ja hirmusen ystävällisen myyjäsedän ansiosta matka jatkui kohti Oulua.

Pikkiriikkisen minua meinasi jänskättää miten Manta suhtautuu hallireeneihin, viime aikoina kun hallissa on vaan aksailtu ja tässäkin hallissa esteitä oli siellä sun täällä. Pikkusen meinasi ens alkuun olla liikaa virtasta, mutta hienosti ja mielettömällä innolla se kyllä tekee töitä! Otettiin vartin pätkissä, ekana seuraamista ja käännöksiä, sitte luoksetuloa ja luoksetulosta maahanmenoa ja seisomista. Näitä ei oo vielä pahemmin otettu  Mantan kans ja ei voi kyllä muuta ku ihailla tuota koiruutta, aika mainio tokoeläin!
Lopuksi otettiin vielä paikallaolo istualteen ja makuulla niin että oltiin selin koiraan. Vähän oli Mantalla pää pyöriny mutta pysy kuitennii paikallaan.
Ihan järkyttävän paljohan meillä on vielä reenattavaa ihan noissa perusjutuissakin, saati sitte monissa muissa asioissa, mutta sen vuoksihan siitä reeneissä kuletaan että opitaan ja saadaan neuvoja.  Tämän päivän reenit oli kyllä jotaki ihan uskomatonta, tokoilu sai ihan uusia ulottuvuuksia ja jatkossa reenit on ihan takuulla paljon vaihtelevampia mitä ikinä ennen!
Niin ja pakko vielä mainita että eihän se oo reissu eikä mikään jos ei pizzalla käydä, saatiin vinkki ja ajo-ohjeet mistä löytää hyvät semmoset eikä tarvinnu pettyä, masut täynnä ja hymyt persiissä suunnattiin marsun keula kohti kotia. Eikä ees eksytty!
Reissun jälkeen käytiin vain hakemassa Moppi mukaan ja suunnattiin aivojennollauslenkille metsään. Hyvin oli Mopilla päivä menny, alun ikävähaukkujen jälkeen. Suuret kiitokset hoitosedälle!


Meijän toko-tiimi
Manta seuraa

Välillä meinasi mennä nauruksi...ei sen niin vakavaa tarvi olla

Kontakti kohillaan, aksaesteistä huolimatta

Tässä koirassa silimä lepövää

Patukkapatukkapatukka...

Selmalla ja Tiinalla on ainaski hauskaa!


Nyt tarkkana!
Kun on reipas saa lammaspatukan!

Välillä kuunnellaan ohjeita

MYÖNNÄN, Mantan luoksetulossa haluttais laittaa silmät kiinni...

Ja sitten muihin aiheisiin. Maanantaina oltiin rumisaksoissa ja kyllä se tuo napuli on meleko peto radalla kun se haluaa. Pirun hankala rata se oli, mutta niin se vaan sen vetäsi, jopa keinu suju aika hienosti, joskin hitaasti. Mantan kans otettiin pienissä pätkissä ja ei oo moittimista siinäkään, harmistus kun en osaa näitä ratoja tänne linkitellä mutta jos jotain kiinnostaa niin nehän löytyy sieltä RumaRakin foorumilta.
Reeneistä ajeltiin sitte kotiin vielä tavallista paremmalla mielellä, takapenkillä törötti ihan oikea aksaputki!!! Niin kauan siitä on haaveiltu ja nyt saatiin sitte ostaa rumikselta käytetty semmonen. Ja uudet numerotki meillä on ja maanantaina saatiin myös pöytä. Ei oo enää paljosta kiinni että meillä on ihan kaikki esteet!

"Tämä ei oo minun vika, Manta sen lankakaapin oven aukasi..."
Nuprikki panssarivaunuesteillä


Mutta nyt koirat kainaloon ja unten maille, iskä on jossain missä lie korpikommunistien kokoontumisajoissa ja koiruudet ottaa taatusti tästä kaiken ilon irti, kokonainen puolikas sänky ihan vaan niiden käytössä!

2 kommenttia:

  1. Oisin ehottanu siskostreffejä, mutta meillä oli muutto pahimmilleen just samana viikonloppuna kun olitte Oulussa. Oottekko jatkossa tulossa tänne reenailemaan? :)

    VastaaPoista
  2. Tyttöset reissussa :) mutta hyvin ootte pärjänneet kaikesta tekniikasta huolimatta. Hauskoja kuvia treeneistä ja muutenkin, hyvin olet saanut vangittua mulineksin sisimmän olemuksenkin :p

    VastaaPoista